Nimi: Odottamaton joululahja
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Paritus: Tom/Harry
A/N: Satuin tänään kahlailemaan läpi tekstikansioitani ja sieltä osui silmiin tälläinen vuonna 2016 kirjoitettu teksti, jonka olin syystä tai toisesta silloin päättänyt heittää kuvainnollisesti roskakoriin ja epäonnistuneiden tarinoiden suureen saaviin. No, nyt se osui silmiini ja totesin, että tämähän on yllättävän mukava pieni teksti, joka käytännössä oli vieläpä kirjoitettu valmiiksi. Tämä ei ehkä yllä ihan sille omalle nykytasolleni, koska tämä on sen verran vanha teksti, mutta koska tämä on mielestäni ihan fine näinkin, niin en sitä lähtenyt kirjoittamaan uusiksikaan. Tämän tekstin alkuperäisestä kirjoitusajankohdasta johtuen miulla ei ole mitään muistikuvaa, miksi tämän alunperin kirjoitin, mihin pyrin ja mikä tälle kenties toimi kimmokkeena. Tälle oli harvinaisen hankala keksiä otsikkoa, joten otsikko on vähän mälsä. Tämä osallistuu sellaisiin haasteisiin kuin Aakkoshaaste (O) sekä FanFic100 (sanalla 092.
Joulu).
Tom vihasi joulua.
Sitä ei voinut sanoa kaunistellen, lempeästi tai toisten tunteita varjellen. Tom vihasi joulua, sen ylenmääräistä riemua ja lämpöä, sitä kuinka ihmiset ostivat toisilleen turhakkeita ja nimittivät niitä lahjoiksi. Tom ei ollut koskaan nauttinut joulusta, orpokodissa se oli ollut turhan uskonnollinen juhla, ja uskonnollisuus oli menettänyt merkityksensä Tomin elämässä sen jälkeen, kun hänestä oli yritetty karkottaa demoneja. Tom vihasi joulun asemaa valon juhlana, kuka halusi juhlia valoa tai sen paluuta ja koristella kaiken ympärillään punaisella ja vihreällä tietämättä, että joulu oli vain yksi jästien perinne, jonka kuraveriset olivat tuoneet mukanaan myös velhomaailmaan.
Siitä huolimatta joka joulu Tom heräsi siihen, että hänen vuoteensa jalkopäässä oli satunnainen määrä lahjoja, joita hänen seuraajansa olivat hänelle hankkineet. Joka joulu Tom loi saamiinsa lahjoihin halveksuvan silmäyksen, mutta avasi ne kuitenkin ja loihti kasvoilleen teennäisen hymyn, joka ei huijannut ketään.
Tämä joulu ei ollut yhtään erilainen kuin aikaisemmatkaan. Jouluaattona Tom heräsi siihen, että hänen vuoteensa jalkopäässä oli huolellisesti paketoituja lahjoja ja vuoteen vieressä oli yksi isompi laatikko, jonka ruskea paperi oli kääritty huolimattomasti.
Tomin mielenkiinto kuitenkin heräsi siinä vaiheessa, kun tuo laatikko liikahti. Hän nousi vuoteeltaan, hiipi aivan laatikon viereen ja virnisti huomatessaan hyvin tutuilla harakanvarpailla kirjoitetun kortin laatikon kyljessä.
Avaa minut.
Hykerrellen Tom heilautti kättään ja astahti taaksepäin samaan aikaan, kun hyvin tuttu tummahiuksinen nuorukainen ponnahti laatikosta äänekkään huudon saattelemana.
”Hyvää joulua, Tom!”
”Harry, sinä tiedät, että vihaan joulua.”
”Tietysti, sinä et jätä valittamatta siitä kertaakaan”, Harry huokaisi ja hypähti ulos laatikosta ja istuutui vuoteelle Tomin viereen.
”Ja silti sinä vuodesta toiseen yrität saada mieltäni muuttumaan.”
”Enpäs! Yleensä en edes osta sinulle lahjaa, mutta tällä kertaa ajattelin antaa sinulle lahjan joka tapauksessa.”
”Harry.”
Tomin ääneen hiipi varoittava sävy, joka kertoi Harryn liikkuvan vaarallisilla rajoilla. Harry ei kuitenkaan välittänyt, vaan jatkoi:
”Joten päädyin siihen lopputulokseen, että annan sinulle lahjaksi itseni. Olen sinun. Ainakin tämän yhden päivän ajan.”
Tom ei voinut mitään sille, että hymähti huvittuneena.
”Harry, sinä olet
aina minun. Yksi päivä ei muuta sitä mitenkään, ei edes joulu, vaikka sinä niin kovasti tunnut ajattelevankin.”
Harry ei vastannut, vaan kurkotti painamaan suudelman Tomin huulille.
