Title: Tissiterapiaa
Author: Larjus
Chapters: Lyhehkö oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: tissit näin Maissinaksua lainatakseni jonkinmoinen arkitöhöily
Rating: K-11
Disclaimer: Hahmot eivät kuulu minulle. En myöskään ole saanut rahaa tästä ficistä.
Summary: Kaoru tekee yllätysvierailun Kojiroun luo.
A/N: Fici ihan vain Joen bara boobsien kunniaksi
Koska miksipäs ei, mikään muu ei oo kiinnittänyt mun huomiota SK∞:a katsellessa niin paljon kuin sen miestissit 😂😂 Ja MatchaBlossom on jo muuttanut päähäni asumaan. Niistä on kiva kirjoitella, koska se hahmodynamiikka on täyttä kultaa ja todella inspiroiva. Jokainen saa itse päättää, millä tasolla heidän suhteensa tässä ficissä on, minä taas vaihteeksi en selittele mitään
Asiat vain tapahtuvat.
Kirjoitin tän yhdeltä istumalta, lukaisin kerran läpi, ja heitän tän nyt teidän iloksenne, koska eipä kai tämänlaista tekstiä tarvitse sen enempää hioa. Mulla oli tälle mielessä muitakin nimiä mutta lol, jotenkin kiinnyin tähän niin se jäi
Nää on lisäksi ne sanat, joista tämä koko fici sai alkunsa mun mielessä.
Tissiterapiaa”Aa, kappas, Kaoru”, Kojirou tervehti oven avattuaan ja tunnistettuaan sen taakse ilmestyneen vieraan. ”Mikäs sinut tänne tuo tähän aikaan päivästä?”
Kaoru ei sanonut heti mitään vaan asteli täysin vaiti peremmälle. Zōrinsa riisuttuaan hän kääntyi Kojiroun puoleen ja avasi viimein suunsa.
”Paita pois”, hän komensi.
”Mitä?” Kojiroun kuulossa ei ollut mitään vikaa, mutta hän ei silti ollut täysin vakuuttunut korviensa toiminnasta.
Mutta oikeassa ne olivat olleet.
”Paita pois”, Kaoru toisti.
”Hyvää päivää vain sinullekin”, Kojirou sanoi sarkastisesti. ”Minäkin voin erinomaisesti, kiitos kysymästä.”
”En tullut tänne kuuntelemaan huonoja vitsejäsi.”
”No mitä varten sitten tulit? Komentelemaan minua?”
Kaoru ei vastannut siihen kysymykseen. Hän tuijotti Kojirouta vaativasti, mutta kultaisten silmien tiukassa katseessa oli jotain muutakin. Jotain haurasta. Kojirou huokaisi.
”No tule nyt edes vähän peremmälle”, hän pyysi. ”Haluatko jotain juotavaa?”
”En, vaan että – ”
”Otan paidan pois, se tuli jo selväksi.”
Kun he pääsivät olohuoneen puolelle asti, Kojirou päätti ihan jo silkkaa uteliaisuuttaan testata, mitä Kaorun pyynnön (vaikka käskyhän se käytännössä oli ollut) toteuttamisesta seuraisi, ja hän alkoi napittaa paitaansa auki. Sivusilmällä hän huomasi Kaorun seuraavan hänen sormiensa etenemistä tarkkaan. Kun hän oli saanut auki viimeisenkin napin ja nykäisi paidan pois päältään, Kaoru syöksyi välittömästi häntä kohti, nakkasi silmälasinsa vieressä olevalle pöydälle ja painoi kasvonsa vasten hänen rintaansa.
”Öh… Kaoru?”
Tämä ei vastannut vaan painoi itseään tiukemmin häntä vasten, upotti nenänsä muhkeiden rintalihasten väliin.
”Kaoru, mitä sinä oikein teet?”
”Ole hiljaa.”
Eikä Kojirou enää sanonut mitään vaan antoi Kaorun olla juuri siinä, mihin tämä oli itsensä asettanutkin. Kaoru laski oikean kätensä hänen alaselälleen ja vähän myöhemmin tarrasi vasemmalla kiinni hänen toisesta rintalihaksestaan. Siihenkään hän ei todennut mitään, vaikka huomasikin kehonsa värähtävän, kun tämä varovasti puristi nännin peukalonsa ja etusormensa väliin. Aivan kuin tämän laihoissa sormissa kulkisi sähkövirta.
Kului pari ikuisuudelta tuntuvaa minuuttia, joidenka aikana he pysyivät molemmat hiljaa. Kojirou katsoi suoraan alaspäin Kaorua, joka nojasi hänen rintaansa vasten vuoron perään kasvojensa eri kohdilla, siveli ja tökki paljasta ihoa ja välillä jopa paineli sille niin huomaamattomia suukkoja, ettei Kojiroukaan ollut varma, olivatko ne hänen oman mielikuvituksensa tuotetta.
Mutta sitten Kaoru sulki huulensa hänen toisen nänninsä ympärille, ja hän oli sataprosenttisen varma siitä, ettei ollut kuvitellut tämän suun aikaisempiakaan tekemisiä. Huulten ja kielen kosketus oli hienovaraista ja loppujen lopuksi todella epäseksikästä, mutta koska Kojirou ei ollut kivikovaksi treenatuista lihaksistaan huolimatta kiveä, hänen kehonsa reagoi siihenkin. Hän ei tiennyt, oliko se kenties Kaorun tarkoitus – tämän motiivi oli hänelle täysi mysteeri.
Kaoru hipelöi hänen kroppaansa vielä hetken ennen kuin lopulta vetäytyi kauemmas. Hän suki kasvojensa eteen valahtaneita pitkiä hiuksia sivuun ja pyyhkäisi kosteaa alahuultaan etusormellaan. Sitten hän veti syvään henkeä ja puhalsi ilman hitaasti ulos.
”Kiitos”, hän henkäisi kurotellessaan silmälaseja takaisin nenälleen. ”Johan helpotti.”
”Tohdinkohan edes kysyä, mistä hitosta tuossa oli oikein kysymys”, Kojirou sanoi hampaidensa välistä Kaorun ilmeettömyyttä seuratessaan.
”Turhaan tuhlaat sanojasi sellaiseen. Nähdään myöhemmin.”
”He-hei hetkinen!” Kojirou älähti ja kiirehti tarttumaan selvästi lähtöä tekevää Kaorua ranteesta. ”Odotapa hetki. Et sinä kuule voi noin vain marssia sisään, lääppiä vartaloani ja lähteä saman tien pois!”
”Ai, en vai?” Kaoru kysyi kaikkea muuta kuin kysyvällä äänensävyllä. ”Minä kun luulin, että sinä olet harrastanut moista ja enemmänkin monen eri naikkosen kanssa.”
Niinhän sitä periaatteessa pystyi sanomaan, sillä Kojiroun luona oli vuosien aikana ehtinyt käymään monikin neito vain fyysisten asioiden takia, mutta ne menneet eivät hänen mielestään liittyneet siihen tilanteeseen millään muotoa. Eikä Kaorua edes voisi koskaan laskea osaksi sitä joukkoa.
”Vanhat ihmissuhteeni eivät kuulu tähän, nelisilmä”, hän tokaisi, minkä seurauksena Kaoru välittömästi haukkui häntä gigoloksi ja gorillaksi. ”Jäisit edes hetkeksi”, hän pyysi sitten. ”Lasilliselle.”
Kaoru empi tovin. Hänen aikataulunsa oli kyllä melko kiireinen jo valmiiksi, mutta ehkä pieni lisäirtiotto tekisi hänelle ja hänen korkeille stressitasoilleen ihan hyvää. Ainakin siihen asti että hän stressaantuisi kasvaneesta kiireestä entisestään. ”Hyvä on”, hän myöntyi. ”Mutta
vain hetkeksi.”
Kojirou hymyili ja alkoi käydä mielessään läpi, mitä voisi tarjota Kaorulle lasillisen. Ravintolassa hänellä olisi tietenkin laajempi juomavalikoima, mutta kyllä häneltä kotoakin löytyisi vaikka mitä, useampikin erilainen viini tai jotain raikkaampaa. Ajatuksissaan hän kumartui nostamaan lattialle pudonneen paitansa ja oli vetämässä sitä takaisin ylleen, kun Kaorun sanat saivat hänet pysähtymään:
”Ei, odota. Et saa laittaa sitä päällesi.”
Hän jäi katsomaan Kaorua, joka oli jo kuin ei olisi mitään koskaan sanonutkaan vaan marssi määrätietoisesti hänen ohitseen ja istuutui sohvalle odottamaan juomatarjoilua. Kojirou hymähti ja laski paidan käsistään sohvan toiselle käsinojalle.
Mikäpäs siinä. Ja ehkä hän saisikin tätä käskyä totellessaan Kaorun vieraakseen pidemmäksi aikaa kuin tämä oli ajatellutkaan. Vaikka ihan yön korvillekin asti.
