Istuu mies ja maailma silmille sylkee [S, drama]

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: Kristian/Erika, Erika/Alisa
Rating: S
Genre: drama, romance, angstiinkin livahtaa, lievä het ja femme
Summary: Erika kävelee veteen eikä meitä ole enää olemassakaan.
A/N. Taisin luvata palaavani näihin tyyppeihin vielä jossain välissä. Teen sen nyt, vaikka ei tämä vielä tähän varmaankaan pääty. En tosin lupaa. Tästä ymmärtää ehkä enemmän kun lukaisee Tähtisädetikuista teen itselleni taivaan, k-11, ensin.

Osallistuu Inspiroidu musiikista -haasteeseen kappaleella 3. Bussi 17 sekä Ficlet300:seen sanalla 264. Eksynyt.

Istuu mies ja maailma silmille sylkee
 
Älä jätä mua tähän, mua pelottaa 
tää kaikki niin vieraalta ja oudolta näyttää 
älä jätä mua tähän, mä tahdon kotiin vaan 
ja nousen pois varmasti kunhan sinne päästään 
 
Istumme vierekkäin sumuisen järven rannalla, tuijotan kosteaa nurmikkoa mietteliään oloisena. Sinisten farkkujen pohkeet ovat jo kastuneet, koska lepuutan niitä maata vasten välinpitämättömästi. Erika katselee veteen vieressäni, kädet ovat kietoutuneet polvien ympärille ja hän nojaa päätään takanamme olevaa puunrunkoa vasten. 

Tämä ei ole meille helppo taisto, vaikkei sellaista kai olekaan. Olen hävinnyt jo ennen kuin mikään kerkesi edes alkaa. Erika kääntää päätään hieman ja katsoo minua kummallisen luontevasti, pienen, mutta sitäkin huvittuneemman hymyn viivähtäessä suupielellä. 

Hän ei kai tiedä mitä sanoa, enkä minä puolestani halua avata keskustelua. Tässä on jokseenkin liikaa meitä molempia satuttavia osia.

Erikan puhelin kilahtaa hiljaa hänen taskussaan, ilmeisesti viestin merkiksi ja minä siirrän katseeni takaisin nurmikkoon. Hän kaivaa kännykän esiin ja katsoo sitä ilmeettömän oloisena, vaikka erotan lämmön käväisyn hänen silmissään. Jostain syystä en vieroksu sitä, vaikka tiedän, että vain Alisa voi saada sen aikaiseksi.

"Mehän ei koskaan kaduta", Erika lopulta toteaa, ääni ei ole kysyvä.
"Mitä niin?" minulla on, pakko olla. Jommankumman on oltava.
"Meitä. Tai sitä mitä olis voinut olla", sävy on tasapaksu, tunnistan sen hyvin pakotetuksi ja minua lähes hymyilyttää. 
"Ei", vastaan ja hän nojaa kylkeeni. Katseeni jää silmäkulman siipimäiseen rajaukseen kiinni ja mietin, kuinka moni asia loppujen lopuksi edes on valinnoista kiinni.
"Kyllä mä susta oikeesti pidän", Erika mutisee kohta, silmät ovat kiinni ja minä tarjoan hänelle henkistä olkapäätä. 
"Tiedän", vastaan ja me olemme taas hiljaa.

En halua tietää, mitä pitäminen hänelle käytännössä tarkoittaa. Se loisi tästä kaikesta turhan konkreettista varsinkin hänelle, joten annan olla. 

Tunnin päästä Erika nousee ja sanoo lähtevänsä. Nousen perässä kuin opetettu marionetti, halaan mitäänsanomattomaan tapaan ja hetken ajan hän puristaa minua tiukemmin kuin aiemmin. Jään katsomaan hänen peräänsä osaamatta oikeasti edes hyvästellä. 

Facebookiin hän lisää kuvan itsestään ja Alisasta, molemmat hymyilevät. Erika on kietonut kätensä takaapäin naisen ympärille, jonka hiuksissa on violettia ja kultaista ja he näyttävät molemmat pirullisen hyvälle. Onnellisellekin tavallaan, vaikken ole varma miltä se näyttää heidän katseissaan.

Erikan silmissä on kuitenkin jotain, mitä jään katsomaan kävellessäni kotiin. Laitan illalla viestin, kysyn, mitä kuuluu, mutta hän ei vastaa.
 
Yöllä makaan yksin kylmännihkeissä lakanoissa ja katson, kun silmäluomieni takana Erika kävelee veteen eikä meitä ole enää olemassakaan.
 
Bussissa 17 on tänään kuskina kai kuolema 
ja halki kaupungin hän eksyneet ohjaa 
näitä revittyjä sieluja ilman vaatteita 
ja kuka uskaltaa kuulla kun peilikuva kuiskaa: 
älä jätä mua tähän

[Verinen Paronitar]

Kampanjakommenttia!

En ole tuota ns. edeltävää tekstiä lukenut, mutta eipä tuo haitannut lukemista ollenkaan -- tämä oli hyvin selkeä ja kauniisti rajattu tunnelmakuva, joka toimi minusta oikein hyvin yksinäänkin. Tyyppien persoonat nyt ei tietenkään kauheasti esiin nousseet, kun kyseessä kuitenkin oli näin lyhyt pätkä, siinä mielessä ennakkolukemisto olisi voinut tarjota enemmän tarttumapintaa.

Tykkäsin siitä, että tässä oli paljon kaikkea konkreettista, jonka kauttaa ihmissuhdekuviota ja tunteita tuotiin esiin; kastuvia farkkuja, piipannutta puhelinta sekä sen nostattamaa lämpöä ilmeessä, se halaus hyvästellessä. Erityisesti se halaus oli mulle mieluinen yksityiskohta, koska siinä hyvin pienillä elementeillä tuotiin esiin se, miten eri tavoin nämä hahmot tilannetta katsovat. Oli myös kivaa, että tällaiseen tunnelmapainotteiseen palaan oli saatu vähän dialogiakin, ja se oli tilanteeseen nähden just sopivan ympäripyöreää.

En halua tietää, mitä pitäminen hänelle käytännössä tarkoittaa.

Ja tää oli hieno, tykkäsin <3

Ehkä vähän mulle tökki silmään se, miten minä-kertoja omaa toimintaansa havainnoi -- "tuijotan mietteliään oloisena", "halaan mitäänsanomattomaan tapaan" -- koska siinä oli musta vähän liikaakin sellaisen ulkopuolisen katsojan makua. Tai siis kun eihän se "minä" voi kuitenkaan nähdä, minkä oloiselta se samainen "minä" vaikuttaa. (tai no tietysti voi, mutta tää ei tuntunut sellaiselta kikkailulta)  Ja siis tää nyt on ihan hirveetä pilkunnussintaa ja muutenkin ihan makuasia, mutta ajattelin nyt pointata ihan siltä varalta, että minä-kertojan ratkaisujen maisteleminen sattuisi huvittamaan 

Lopetus oli tehokas, viimeisessä virkkeessä oli sopivan voimaton ja vähän hyytäväkin tunnelma, tuollainen konkreettinen ulottumattomiin lipumisen kuva sopi tämän päätteeksi hyvin.

[Zarroc]

Verinen Paronitar, kyllähän minä -kertojakin kykenee havainnoimaan oman tapansa katsella tai halata. Ei sitä aina tule rutistettua järjettömästi ja täysillä, joskus itsestäkin tuntuu, että nyt on kyllä vähän laimea meno. Mutta jees, kuitenkin hyvä että tykkäsit ja kiitos paljon kommentista! ♥

[FractaAnima]

Kommenttikampanja sai mut vihdoin kommentoimaan, vaikka oon näitä jo lueskellut aiemminkin täältä läpi. Puhelimella lukiessa on vain niin hankala kirjoittaa kommenttia, että se sitten jää. Valkkasin näistä kyseisen sarjan teksteistä nyt tämän, koska aiemmin tykkäsin kovasti tekstistäsi Tähtisädetikuista teen itselleni taivaan.

Ja yhtä surkuinenhan minä täällä olen siitä, ettei Kristian saa Erikaa. Ei sillä, tykkään yhä Erika/Alisastakin, mutta mutta mutta. Kristian! Kohtelias, vähän vanhempi ja jostain syystä hyvin miellyttävä luettava. Voidaanko saada teksti, jossa Kristian tekee kaikkensa, että saisi Erikan? Ihan sama, vaikka Erika silti lopulta valitsisi Alisan, mutta jumalauta mies, yritä edes! Vaikka on se ehkä osa sitä miellyttävyyttä, kun Kristian näkee paikkansa ja antaa toisen mennä, vaikka itse selkeästi välittääkin paljon. Oijoi. Hmm.

Mulle tuli suurena yllätyksenä jo silloin aiemmin, että tämä oli Kristianin näkökulmasta ja se toi kyllä kivaa vaihtelua. Oon jotenkin tosi tykästynyt näihin tämän sarjan hahmoihin, Kristianiin, Erikaan, Alisaan, Mauraan... Ja olen minä lukenut sen Sofia/Francinankin, ja siitäkin minä pidin! Namnamnam. Voisit kirjoittaa sellaisen pitkän jatkotarinan, jossa kaikki hahmot esiintyvät ja suhteet kietoutuvat toisiinsa ja ja ja, olisin täällä lukemassa sitä! Aivan varmasti!

Tykkään muuten myös sun tavastasi tuoda biisujen sanoja näihin teksteihin, niistä tulee kivaa tunnelmaa. (Btw, linkittämäsi biisi on ilmeisesti poistettu tubesta tai jotain, en pääse siihen käsiksi, mutta löysin kappaleen/toisen videon samasta biisistä kuitenkin etsimällä.)

Mutta siis, toistan nyt ehkä itseäni, mutta tykkään tästä sarjasta kovin. Kiitos, että olet näitä kirjoittanut ja tuonut tänne meille luettavaksi.

- Frac

[Zarroc]

FractaAnima, hui, ihan säikähdin kommenttia 8'D ensiksi kiitos siitä rikkoutuneen linkin ilmoituksesta, kävin korjailemassa tilalle toimivan videon.
Ah, minäkin oikeasti toivon, että Kristian saisi Erikan. Mutta. Erika nyt vetää minua ihan väärään suuntaan koko homman kanssa enkä oikein tiedä mitä tehdä tälle. Sikäli avoinna koko homma on vielä, että mitä tahansa voi sattua... oivoi. Meninköhän lupaamaan liikoja.
Kristian on kyllä minulle kummallisen rakas hahmo, että toivoisin hänelle jotakin järkevää elämään. Hih, saa nähdä. Joka tapauksessa kiitos paljon kommentista ♥