Pohjaton pimeys K-11

[Nici]

// Alaotsikko: Tuplaraapale, deathfic

Title: Pohjaton pimeys
Author: Nici, eli minä.
Rating: K-11
Genre: Angst, angst ja vielä kerran angst.
Warnings: Ahdistavaa(?)  tekstiä, ehkä. Kuolema.

A/N: Minun piti kirjoittaa Blaise Zabinista. Jotenkin tuli vain tällainen nimetön wnb-kaunis teksti. No, ehkä joku saa tästä jotain irti... Ja minä palaan takaisin kirjoittamisen ääreen. Liikaa ideoita ja liian vähän valmista. Huoh. Kommenteilla selviydyn harmaistakin päivistä, joten lukekaatten ja kertokaa mielipiteenne. Tämmöinen pieni tuplaraapaleräpellys.



Pohjaton pimeys


Mikään ei näyttänyt miltään. En tuntenut mitään. Kaikki tuntui vain jotenkin soljuvan ohitseni, eikä mistään saanut kiinni, vaikka yritti. En jaksanut enää yrittää. Mitä hyötyä siitäkin oli? Ihmiset ympärillä. He kuiskivat lohdun sanoja, niitä, joita minä en kuullut. Niitä, jotka minä unohdin. Niitä, joista minä en saanut kiinni.   

Huokaus karkaa huuliltani viileään yöhön. Minua paleltaa, mutten kykene liikkumaan. Mitä se hyödyttäisi? En jaksa enkä tahdo nousta, kulkea sisälle, sulkea ovea. En jaksa muistaa, mutten myöskään tahdo unohtaa. Yhtäkkiä kaikki pyörii, otan tukea kaiteesta. Parveke allani tuntuu keinuvan. Puristan silmäni kiinni, huokaan uudelleen. Liian tuttua, liian vaikeaa, samalla uutta, pelottavaa. Yö ympärilläni kietoo minut tiukemmin syleilyynsä ja minä vajoan synkkyyteen. En jaksa pitää kiinni todellisuudesta. Annan itseni vaipua tilaan, jossa millään ei ole väliä - jossa minulla ei ole väliä.   

Avaan silmäni, en näe mitään. Kaikkialla valkoista, joka särkee silmiä ja saa pään tykyttämään. Menneisyys lipuu mielessäni, tulevaisuus katoaa. Nykyhetki takoo nyrkeillään takaraivoani kuin yrittäen saada minut huomaamaan, kuinka se on olemassa. Hetkeksi euforia valloittaa ruumiini, kun päästän nykyhetken sisään. Luomeni valuvat hiljaa alas ja jälleen todellisuus hämärtyy. Vielä kerran annan ilman virrata keuhkoihini ja vielä kerran muistan hänen kasvonsa - sitten kaikki katoaa ja minua ei ole. Ei kai ole koskaan ollutkaan.   

[Winga]

Tämä on kaunis. Ja nyt mun on pakko keksiä jotain muuta sanottavaa kolmen lukukerran jälkeen...
Jotenkin näin lyhyeen tilaan on vaikea saada tunteita, mutta toisilta se onnistuu luonnostaan. Ja sinut minä liittäisin siihen luonnollis-ryhmään.
Pidän siitä, miten saat tästä niin kauniin. Pidän siitä, että tämä on lyhyt ja yksinkertaisesta vain pidän tästä.

[Nici]

Winga: Kaunis? Kiitos! ^.^ Luit kolme kertaa? Hui. : o
Omia tekstejään on vaikeata arvioida, ja ainakin yritin saada tästä kauniin. Nähtävästi olen onnistunut? ; )
Äh, ei tuollaiseen kommenttiin osaa vastata kuin isoilla kiitoksilla. *punastus*
Eli isoja kiitoksia sinulle: KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS... Okei, ehkä menee jo vähän yli. Ymmärsit pointin? Hyvä. *grin*
Kiitos vielä suuresti kommentistasi. Paransit sinäkin päivääni muutamalla asteella. ; )

[PinkuKyuuketsuki]

Varaudu mielettömään lainausrypäleeseen.

1.

En tuntenut mitään. Kaikki tuntui vain jotenkin soljuvan ohitseni, eikä mistään saanut kiinni, vaikka yritti. En jaksanut enää yrittää. Mitä hyötyä siitäkin oli? Ihmiset ympärillä. He kuiskivat lohdun sanoja, niitä, joita minä en kuullut. Niitä, jotka minä unohdin. Niitä, joista minä en saanut kiinni.   

2.

Minua paleltaa, mutten kykene liikkumaan. Mitä se hyödyttäisi? En jaksa enkä tahdo nousta, kulkea sisälle, sulkea ovea. En jaksa muistaa, mutten myöskään tahdo unohtaa.

3.

Liian tuttua, liian vaikeaa, samalla uutta, pelottavaa. Yö ympärilläni kietoo minut tiukemmin syleilyynsä ja minä vajoan synkkyyteen. En jaksa pitää kiinni todellisuudesta. Annan itseni vaipua tilaan, jossa millään ei ole väliä - jossa minulla ei ole väliä.

4.

Menneisyys lipuu mielessäni, tulevaisuus katoaa. Nykyhetki takoo nyrkeillään takaraivoani kuin yrittäen saada minut huomaamaan, kuinka se on olemassa.

5.

Vielä kerran annan ilman virrata keuhkoihini ja vielä kerran muistan hänen kasvonsa - sitten kaikki katoaa ja minua ei ole.

=

1. Ihanaa lipumisen tunnetta.
2. Ihanaa tahdottomuutta.
3. Ihanaa piittaamattomuutta.
4. Ihanaa turtuneisuutta.
5. Ihanaa lopullisuutta.

Tämä oli julmetun kaunista tekstiä eikä se jaaritellut paljon, toisin kuin tällaisissa teksteissä helposti käy. Hyvin sinä kuvailet tunteita, vetäydynpä hetkoseksi sanattomuuteeni. n__n Pidin.

[Nici]

PinkuKyuuketsuki: Tuohon sinunkaan kommenttiisi en osaa sanoa kuin paljon kiitoksia. : )  Ja pakko hieman mainostaa, että jos pitää siitä kirjoitustyylistä, jota tässä olen käyttänyt, kannattaa myös kurkata erästä toista tämäntapaista kirjoitelmaani - (linkki vanhentunut ja poistettu, koska kyseistä ficciä ei enää ole). Todennäköisesti saattaa tykkäillä siitäkin, jos tämä oli kiva. : )  Mutta mikä hienointa, sinäkin pidit tästä! Olen ihan onnessani, kun ihmiset ilmoittavat pitävänsä jostain tekstistäni. ^.^
Kiitos vielä kerran sinullekin.
Ps. Taisit quotettaa melkein koko ficin! *naur* Okeiokei, ei saa kiusata kommentoijia. ; )