Kirjoittaja: Simma
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, ehkä lievä angst ja pientä viittausta non-coniin, het
Tekijänoikeudet: Minun teksti, ei kenenkään muun.
Yhteenveto: ”Kun tulet töistä, et löydä minua tekemästä sinulle ruokaa, et saa minua yöksi viereesi, en siivoa kotiasi.”A/N: Kirjoitettu vuonna 2010 ja julkaistu alunperin RPF:nä, mutta myöhemmin muutettu originaaliksi.
A Short Goodbye
Välillä mietin, miksi rakastinkaan sinua. Mikä oli se suuri ja ihmeellinen asia, joka sai minut kiinnittymään sinuun? Vaikka minuun sattui kuinka paljon tahansa, en osannut päästää irti, vaan annoin sinun kuljettaa minua elämässäni eteenpäin. Sait päättää suunnan, ajan ja paikan. Seurasin sinua mihin ikinä minua veitkään. Tiesin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Mutta en ole koskaan ollut vahva. Minulla on aina ollut paha tapa hakeutua jonkun minua vahvemman henkilön seuraan. Saan tukea ja turvaa sellaisista henkilöistä. Aluksi luulin, että sinäkin olisit sellainen.
Muistatko sen päivän, jolloin tapasimme ensimmäistä kertaa? Istuin hyvän ystäväni kanssa paikallisessa baarissa. Sitä ystävää minulla ei tosin enää ole, yhteinen tiemme päättyi sinun tultua kuvioihin. Sinä iltana tulit hakemaan minua tanssimaan. Vangitsit minut katseellasi, sanoillasi, eleilläsi. En voinut kieltäytyä, en kyennyt sellaiseen tekoon. Pidit kiinni kädestäni kun kävelimme tanssilattialle. Olin juonut paljon ja horjuin kävellessäni. Tanssiessamme kaikki muu katosi: kuulin vain musiikin ja näin vain sinut. Millään muulla ei ollut mitään merkitystä. En olisi välittänyt, vaikka koko maailma olisi suistunut raiteiltaan, sillä se hetki, kun pitelit minusta kiinni ja kerroit pitäväsi minusta, se oli kaikista tärkeintä. Aamulla heräsin vierestäsi onnellisempana kuin pitkiin aikoihin. Sen jälkeen tapasimme uudestaan moneen kertaan. Niinä jokaisina kertoina huomasin rakastuvani sinuun yhä vain enemmän. Unohdin kaiken muun ympäriltäni, halusin vain olla kanssasi.
Jos muistat ensitapaamisemme, niin muistat varmaan myös sen, kun muutimme yhteen. Nostin pahvilaatikon autosta, mutta sinä otit sen minulta ja kannoit sisään. Sanoit, etten ollut tarpeeksi vahva kantamaan laatikkoa. Siinä sinä olit väärässä. En ole fyysisesti heikko, olisin kyllä jaksanut kantaa sen laatikon. Sitä paitsi myöhemmin autoin sinua kantamaan sänkyä, joka oli paljon sitä laatikkoa painavampi. En kuitenkaan väittänyt vastaan, vaan annoin sinun ottaa laatikon sylistäni. Jatkoin auton purkamista. Nostin seuraavaksi pienemmän laatikon, ihan vain sinun mieliksesi. Saatuamme sisustettua talon, halusin ensimmäiseksi keittää kahvia. Tiedän sen olevan outoa, mutta minusta vasta silloin voi taloa kutsua kodiksi, kun on saanut keittää siellä kahvia ja juoda se istuessa samalla kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä. Mutta sinä olit toista mieltä. Sinä halusit pitää tupaantuliaiset toisessa huoneessa. Vedit minut makuuhuoneeseen ja kaadoit sängylle. Muistan sanoneeni jotain vastaan, mutta lopulta myönnyin alistuen tahtosi alla.
Ensimmäinen vierailu vanhempiesi luona oli minulle pelkkää tuskaa. Silloin sain tietää, mistä olit perinyt tuon kaikkivaltias-asenteesi. Ennen taloon astumista käskit minun olla hiljaa, etten vahingossakaan sanoisi mitään väärää. Ohjailit kaikkia tekemisiäni. Käskit istua sohvalle, mennä keittiöön, kuunnella äitisi lapsuuden muistoja, pyytää lisää kahvia. Olisin osannut sen itsekin, mutta silti sinun oli jostain syystä käskettävä minua.
”Istu tuonne sohvalle, tulen kohta perässä.”
Äitisi ei pitänyt minusta alkuunkaan. Näin sen hänen ilmeestään heti, kun katseemme kohtasivat ensimmäistä kertaa. Tapa, jolla hän minulle puhui, oli halveksiva ja teennäinen. Hän vihjaili sinulle eräästä tytöstä, joka olisi ollut sinulle täydellinen vaimo. Tyttö, joka asuu ”ihan tuossa kulman takana” ja joka voisi olla mielissään siitä, että käyt hänen luonaan illallisen jälkeen. Niin äitisi sanoi sinulle hieman sen jälkeen, kun olit esitellyt minut hänelle.
Tahtoisin tietää, mitä oikein haluat minusta. Olemme olleet yhdessä jo vuosia, mutta tiedän rakkauteni olevan yksipuolista. Sinä et rakasta minua, mutta en keksi mitään syytä yhdessäoloomme. Mikä minä olen sinulle? Välillä tuntuu, että olen vain ilmaa. Et ole huomaavinakaan minua, paitsi silloin kun haluat seksiä. Silloinkaan et kysele minun mielipidettäni, otat vain sen minkä itse haluat. Tiedät etten haluaisi sitä, mutta et välitä siitä. Et tunnu välittävän mistään. Olet kaiket päivät töissä, tai ainakin niin väität. Epäilen, että et ole kaikkea sitä aikaa työpaikallasi, mutta en uskalla sanoa sitä ääneen. Itse olen työtön. Olen päivät kotona: siivoan, teen ruokaa ja odotan sinua. Kun tulet kotiin, syöt ja olet kuin et huomaisi minua lainkaan.
Olen vihdoin päässyt yli surusta, minkä keskenmeno minulle aiheutti. Ne olivat rankkoja aikoja, ja jouduin selviytymään niistäkin aivan yksin. Olit kylmä, en havainnut sinussa mitään tunteita. Sanoit silloin lähteväsi työmatkalle. Olit pitkään poissa. En edes ole täysin varma siitä, mitä teet työksesi. Jos kysyisin sitä, valehtelisit. Sinusta minun ei kuulu tietää asioita, joilla ei minun kannaltani ole mitään merkitystä. Mutta jos jokin asia koskee minua, sinun on aina saatava tietää siitä. Minulla ei saa olla salaisuuksia. Oli ehkä virhe harkita meille yhteistä lasta. Nyt kun jälkeenpäin sitä mietin, ehkä keskenmeno oli hyvä asia, vaikka se niin kamalalta tuntuukin. Lapsi olisi joutunut elämään jumalattoman sotkun keskellä, ja sellaista elämää en olisi hänelle halunnut. Jos joskus saan lapsen, on hänellä oltava ympärillään rakastava perhe ja turvallinen asuinympäristö.
Tiedätkö, on sinusta ollut minulle hyvääkin. Olen oppinut itsestäni paljon. Ennen pidin itseäni heikkona ja mitättömänä ihmisen riekaleena, mutta ehkä en taida ollakaan sitä. Minunhan pitäisi olla vahva, koska kaikki nämä vuodet olen kestänyt sinua ja sitä, miten minua kohtelit. Sisimmässäni olen vahva, et vain tiedä sitä. Minä tiedän sen nyt ja siksi aion tehdä tämän. Minulla ei ole enää mitään syytä jäädä sinun luoksesi. Jätin jääkaapin oveen keltaisen muistilapun. Kun tulet töistä, et löydä minua tekemästä sinulle ruokaa, et saa minua yöksi viereesi, en siivoa kotiasi. Hymyilen pitkästä aikaa aidosti ja onnellisesti. Hymyilen, kun kuvittelen sinut lukemassa kirjoittamaani muistilappua.
Olen varma, etten tule ikävöimään sinua koskaan.
