Ficin nimi: Rontti Rivialainen ja Julian Julmuri
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: The Witcher (Netflix)
Ikäraja: S
Paritus: Geralt/Jaskier
Genre: Läheisyys & henkevät (?) keskustelut
Summary:
"Mistä sinä revit noita nimiä?" Geralt huomasi kysyvänsä.A/N: Tämän kanssa kävi vanha klassinen "piti kirjoittaa suunnilleen tämän pituinen teksti, mutta tulikin tuon pituinen". Ihan omaa elämäänsä eli.
Tuntui että tässä leijaili ympäriinsä eri paloja, jotka halusin mukaan, mutta samalla piti löytää jokin liima niiden välille. Otsikkoa mietin myös hetken, ennen kuin totesin tuon olevan liian hieno ollakseni käyttämättä sitä. xD
***
"...on aika mennyt, kultainen... polut jyrkät harhaan vieneet neitosen..."Geralt heräsi luutunsointuihin ja pehmeän tenoriäänen lauluun. Raottaessaan silmiään hän havaitsi Jaskierin lepäilevän vieressään puolittain istuvassa asennossa pelkissä alusvaatteissaan ja luuttu kourassaan. Sängyssä musisointi ei ollut Jaskierille epätavallinen harrastus, mutta kovin montaa kertaa tämä ei ollut herättänyt häntä siten.
"Hm? Katsopas vain!" Jaskier hihkaisi huomatessaan hänen olevan jalkeilla. "Mitä virkeintä ja aistikkainta aamua, päivänsäteiseni."
Geralt, joka oli juuri vaivalloisesti kohottautunut istualleen hiuksensa valtoimenaan sekaisin, saattoi vain katsahtaa bardia ja antaa tämän miettiä, mikä edellisessä lauseessa oli eniten pielessä.
"Oletko ollut kauan hereillä?" Geralt sai korahdettua aamuäänellään.
"Jokusen hetken", Jaskier tuumasi. "Kun havahduin luonnon kutsuun, aurinko ei ollut noussut paljoakaan. Takaisin palattuani torkahdin hetkeksi, nappasin luuttuni ja loput tiedätkin. En sinänsä olisi hennonnut herättää, mutta itse pyysit."
"Parempi se on nousta ajoissa kuin jäädä velttoilemaan", Geralt sanoi niskaansa venyttäessään.
"Velttoilu on joskus paikallaan", Jaskier hymähti ja sipaisi sormillaan noiturin paljasta selkää. "Ei sinulla kiire ole minnekään?"
"Ei erityisemmin."
"No hyvä!" Jaskier laski luutun viereensä lämpimälle lakanalle, jolta Geralt oli hetki sitten noussut. "Tulepa sitten tänne kuin olisit jo."
Geralt tapitti olkansa yli, kun Jaskier otti rennomman asennon ja ojensi käsivartensa vakaana aikeenaan vetää hänet syliinsä. Hän päästi syvän hengenvedon kuin kysyäkseen, oliko tämän pakko sabotoida hänen pyrkimyksensä nousta ylös, mutta Jaskierin päälle ja syliin pötkähtäminen ei ollut koskaan liian helposti torjuttava tilaisuus. Jaskier oli lämmin ja tämän silitykset niin helliä, että Geralt rentoutui alta aikayksikön. Ehkä hän olikin vallan onnekas saadessaan aloittaa aamunsa sellaisissa olosuhteissa.
Autuutta tosin häiritsi nykivä tunne hänen takaraivollaan.
"Tuo tukistamisesi ei rentouta", Geralt murahti Jaskierin taistellessa sormiaan irti hänen niskahiuksistaan.
"Noh, kuulehan, kastehelmi, jos joskus viitsisit kammata näitä saamarin suortuviasi..." Jaskier näpäytti takaisin, ja Geralt poimi sanoista jälleen uuden lempinimen. Jaskierilla oli hihassaan sellaisia vaikka koko kylälle, ja häntäkin tämä oli kutsunut sinä aamuna jo kahdella eri nimityksellä – sangen herttaisilla vieläpä. Tavallisesti Jaskier onneksi käytti hänen etunimeään, mutta ajoittainen vaihtelu etenkin sellaisena kahdenkeskeisenä hetkenä oli... virkistävää?
"Mistä sinä revit noita nimiä?" Geralt huomasi kysyvänsä.
"Mitä nimiä?" Jaskier tarkensi huulensa hänen ohimollaan.
"Hellittelynimiä."
"Jaa niitä..." Geralt kuuli bardin äänessä huvittuneisuutta. "Kunhan putkahtavat päähän otollisella hetkellä."
"Sinusta nyt oli otollinen hetki kutsua minua kastehelmeksi?" Geralt täsmensi ja kohotti päätään voidakseen katsoa Jaskieria silmiin. Tämä hymyili ja tarttui hellästi hänen leuastaan.
"Minkäs teet, kun olet niin vetovoimainen näky vastaheränneenä ja mmmhhh... kylpyä kaipaavana ja... eiliseltä viiniltä haisevana –"
Geraltin huulille hiipi väkisinkin huvittunut virne, sillä puheistaan huolimatta Jaskier kietoi hänet yhä tiukempaan syleilyyn ja suuteli melkein painokkaasti hänen poskeaan ja suupieltään.
"Sinulla on aika kummallinen näkemys kastehelmistä."
"Minä elän runoudelle, Geralt! Eräs taiteellisen mielen siunauksista on löytää loisteliaita vertauksia ja mielleyhtymiä kaikkialta ympäriltäni", Jaskier virkkoi ja taputti hänen leukaansa parilla sormellaan kuin vakuuttaakseen hänet kommenttinsa kyseenalaistamattomuudesta. Geralt hymähti ja laski päänsä takaisin nojaamaan Jaskierin hartiaan.
"Tuntuu, että säästyn paljolta, kun en ymmärrä liiaksi runouden saati hellittelynimien päälle."
"On sinullakin hetkesi", Jaskier naurahti. "Onhan sinulla liuta nimiä minullekin."
"Mitä oikein horiset?" Geralt kohotti jälleen päätään. Jaskierin puheissa ei ollut järjen hiventäkään.
"Väitätkö muka, että bardi – silloin tällöin myös
saamarin tai
vitun bardi – luupää ja tolvana olisivat suutuspäissäsi viljelemiäsi herjoja?" Jaskier kysäisi hilpeästi, ja sävystä Geralt tiesi, ettei vastaus todellisuudessa ollut epäselvä. Jaskier ei kuitenkaan kuulostanut suuttuneelta, eikä hän aistinut kätkettyä kiukkua.
"Väitän", Geralt sanoi lyhyesti.
"Hoh, olen järkyttynyt", Jaskier totesi kieltään naksutellen. "Olenko muka joskus antanut sinulle syyn kimpaantua?"
"Olisi pitänyt alkaa koota listaa jo vuosia sitten."
"Niin tosiaan olisi", Jaskier huokaisi ja suukotti häntä vuorostaan korvalle. "Senkin huolimaton kusipää."
Geralt ei voinut estää itseään naurahtamasta ja tönäisi Jaskieria kylkeen, jolloin tämä säpsähti ja päästi huudahduksen.
"Ja sitten käyt vielä kutittelemaan! Pidätkös käpäläsi aisoissa!"
"Pahoittelen", Geralt hymähti ja antoi kätensä hakeutua silittelemään bardin kylkeä. "Tai sitten en."
"Hmph, rontti. Siinäpä sinulle jälleen uusi nimi."
"Rontti Rivialainen?" Geralt tuumaili ja sai Jaskierin purskahtamaan nauruun.
"Varopa vain, minulla on kaikki resurssit tehdä tuosta nimestä pysyvää tavaraa", Jaskier myhäili silmät kiiluen ja nyökkäsi kohti luuttuaan. "Kohta väen huulilla pyörii sanoma noiturista nimeltä Rontti, joka
ehkä kerran Geraltina tunnettiin."
Geralt irvisti. "Et voisi olla niin hirveä."
"Hoho, älä vielä nuolaise."
"Pahainen maanvaiva..." Geralt tarttui Jaskieria leuasta ja veti tämän suudelmaan. "Julian Julmuri."
Jaskierin silmät laajenivat teevadin kokoisiksi ja hetken tämä näytti aivan puulla päähän lyödyltä. "
Miksi sinä sanoit minua?"
"Julmuriksi?" Geralt toisti päätään kallistaen.
"Ei, kun se toinen!" Jaskier köhähti. "Et ole koskaan kutsunut minua etunimelläni!"
"...pyydän anteeksi?"
"Ei, se oli vain... ihan vitun omituista", Jaskier sopersi kuin ei olisi tiennyt, mitä olisi ajatellut. "Tai siis, eihän siihen mennyt kuin kymmenen vuotta ja rapiat?"
"Hm."
"Mutta se siitä! Älä missään nimessä ota sitä tavaksi, ethän?" Jaskier virnisti ja kietoi käsivartensa Geraltin niskaan oikaistessaan paremmin hänen alleen. "Julian on kunnollinen... moitteeton... säädyllinen nimi, enkä minä ajatellut olla mitään sellaisia varsinkaan sinun seurassasi."
Geralt hymähti. "Ymmärrän...
Julek."
Jaskier veti henkeä kuin hän olisi päästänyt suustaan törkeän kirosanan. "
Hyi. Ei."
"Ei?"
"Ei", Jaskier toisti nauraen. "Ger?"
Geralt nyrpisti nenäänsä. "Etovaa."
"Eikö olekin? Himputti, nyt pitääkin sitten päättää kastehelmen ja rontin välillä –"
"Tule tänne, bardintolvana", Geralt mutisi Jaskierin kaulalle, ja tämän ilkikurinen nauru hyväili hänen korviaan, kun kirkastuva aamuaurinko ympäröi heidät kajoonsa.