En nyt ole ihan varma miten tää tarkalleen ottaen toimii enkä osaa selittää mikä tässä on epäselvää
Toivottavasti siis teen kaiken oikein.
Ja huiii, mua itseasiassa jännittää hirmuna! Jos joku on tätä lukenut mun tarinablogissa, niin saa kyllä kommentoida sinnekkin, mutta pistän tän lähinnä sen takia tänne koska haluaisin mielipiteitä tekstistäni, mitä voisin parantaa ja mielellään myös, että missä olen mahdollisesti hyvä. Toivon mukaan tykkäätte, tai jos ette niin toivon mukaan kerrotte mikä tässä mättää! Ja niin, mulla tosiaan on noiden vuorosanojen omille riveille laitossa unohtamisen ongelma, voin koittaa laittaa ne omille riveilleen jos teitä se häiritsee
Oon vasta viime aikoina kuullut, että oikeaoppisesti saman puhujan vuorosanat laitetaan omalle rivilleen. //Rivivuorosanat korjattu!
Ystäväni Milla on antanut luvan ficin julkaisuun.Nimi: Unohdus
Kirjoittaja: lasihiutale
Betalukija: Milla
Ikäraja: K-11
Fandom: OUAT aka Olipa Kerran aka Once Upon A Time-TV-sarja
Genre: Seikkailu
Hahmot: Minä itse ja ystäväni Milla = Susan ja Lucy
Vastuuvapaus: Henkilöt OUATista eivät kuulu minulle, eikä myöskään Storybrooke. En myöskään saa tämän kirjoittamisesta rahaa.
Varoitukset: Väkivaltaa
saattaa jonkun verran olla. + Kiroilua on, tosin harvakseltaan.
Yhteenveto:
Joskus asioilla on tapana mennä juuri niin, kuin toivot. Niiden seuraamukset taasen voivat mennä vähemmän niin, kuin alunperin odotit. Koska kaikella taialla on hintansa...
Lucy ja Susan ovat kaksi köyhää elämää elänyttä siskosta, jotka saavat asunnon Storybrookesta, kun heidän edellinen asuntonsa puretaan ja heidät häädetään sen takia pois. He saavat herra Goldilta asunnon, joka täyttää heidän kaikki haaveensa. Mutta. Siskokset huomaavat pian, että Storybrookessa on jotain outoa... jotain, mikä saa heidät epäilemään, etteivät asiat ole lainkaan niin, kuin miltä ensin näyttävät.*PROLOGI*Popparia, neljä pulloa Coca-Colaa, sipsejä, dippejä, kaksi levyä suklaata ja viidensadan gramman pussi irtokarkkeja. Niistä eväistä lähti Olipa Kerran-sarjan viides kausi. Laitoin ensimmäisen levyn sisään neljännen sukupolven Playstationiini, valitsin suomen kielen ja laitoin sen toistamaan kaikki neljä jaksoa. Ensimmäiset kolme jaksoa menivät nopeasti. Neljännen jakson kertauksen tullessa Milla sanoi menevänsä tupakalle, jolloin pistin jakson pauselle.
Milla sytytti tupakan, imaisi sitä ja puhalsi hiljalleen savua ulos. Minä katselin taivaalle, miettien asioita, jotka eivät tulisi koskaan tapahtumaan. Kuten millaista olisi asua satumaailmassa... kuten Storybrookessa. Siellä tosin saisi olla myös lempihahmojani muistakin tarinoista kuin vanhoista kansansaduista.
”Mitäs mietit?” Millan kysymys katkaisi ajatukseni ja haaveiluni ja käännyin ystäväni suuntaan.
”Eikö olisikin kivaa, jos me pääsisimme joskus asumaan vähäksi aikaa johonkin paikkaan kuten Storybrookeen?” kysyin Millalta silmät loistaen. Milla nyökkäsi ja hymyili
”Olisihan se. Olisi aika siistiä tavata kaikkia satuhahmoja.”
”Olisiko se hartain toiveenne?” Joku kysyi takaamme. Käännyimme katsomaan puhujaa, mutta siellä ei näkynyt ketään.
”Kuulitko tuon?” Milla kysyi ja nyökkäsin
”Kuka siellä?” Sanoin hieman puheäänettä kovemmalla äänellä. Ei vastausta. Muutama askel kuului nurmikolta, käännyimme katsomaan. Sielläkään ei ollut ketään. Ja sitten joku kosketti olkapäitämme. Käännyimme hitaasti katsomaan miestä, joka seisoi takanamme, kuin hän katoaisi taas. Hänellä ei kuitenkaan näyttänyt olla aikomustakaan mennä mihinkään. Huomasin linnun joka lensi ylitsemme - outoa siinä oli se että se oli pysähtynyt. Käänsin katseeni takaisin mieheen, joka oli minulle ja Millalle tuttu sarjasta nimeltään Olipa Kerran.
Tittelintuure virnisti leveästi mädillä hampaillaan ja me katsoimme hämmentyneinä Millan kanssa toisiamme. Mistä Tittelintuure oli siihen tullut? Hänhän oli vain satua. Näinkö unta? Helkkarin todentuntuinen uni, jos oli unta. Mutta mitä muita vaihtoehtoja oli? Tittelintuure naurahti omalla tavallaan, joka meille oli tullut tutuksi sarjasta. Katsoimme Tittelintuurea, kuin odottaen hänen sanovan jotain, jotain joka maagisesti selkeyttäisi kaiken. Sen sijaan hän laski kätensä alas ja pisti sormensa vastakkain. ”Ettekö muka tahdo juuri sitä? Päästä pois täältä... päästä... lomalle?” Tittelintuure naurahti taas ja me tuijotimme häntä hämmästyneinä ”tehdäänkö sopimus? Sanokaa ehtonne, minä haluan vain että lähdette kanssani... Storybrookeen.”
Vilkaisin taas Millan kanssa toisiamme ja Tittelintuure hymähti.
”Veikö kissa kummaltakin kielen? Vai veikö... Tuure ne?” Yhtäkkiä hän roikotti kahta lihanpalasta käsissään. Tajusin hetken päästä mitä Tittelintuure oli juuri sanonut, tajusin ettei minulla ollut kieltä. Läiskäytin käteni suuni eteen reaktionomaisesti ja yhtäkkiä Tittelintuure kadotti kielemme ja omani oli taas suussani.
”Mitä haluat? Haluat aina jotain.” Sanoin ja Tittelintuure naurahti jälleen.
”Sanoinhan jo. Haluan vain... että te kaksi tulette Storybrookeen. Saisitte hienot uudet nimet, auton ja talonkin. Saisitte kaiken, kaiken mitä teillä ei ole koskaan ollut.”
”Mutta entä jos tässä on joku temppu?” Milla kysyi melkein kuiskaten.
”Sen päätätte te. Vaikka olisikin, voitte sanella minulle kolme ehtoa, joilla voitte lievittää temppua.” Katsoin jälleen Millan kanssa toisiamme ja käänsimme katseemme takaisin Tittelintuureen epäuskoisina. ”Toki voin... viedä kielenne ja kysyä kuukauden päästä uudestaan. Mutta takaan ettei sekään ole kovin... kivaa.” Tittelintuure sanoi ja hätkähdin, mietin hetken ja sanoin jotain jota heti kaduin.
”Okei, voitit.”
”Noh, ehdot sitten, niin voimme allekirjoittaa sopimuksen.”
”Saanko sopia ehdoista Millan kanssa?” Kysyin ja Tittelintuure virnisti.
”Toki, toki. Kunhan siinä ei mene kauaa.”
”Ei mene viittä minuuttia kauempaa. Haluamme keskustella kahden.” Tittelintuure hymähti ja katosi punaisessa savussa ilmaan. Me jäimme Millan kanssa kaksin. Aloimme supista pihamaalla ehdoista.
”Mielestäni Tittelintuure saisi ainakin pysäyttää ajan täällä.” Sanoin ja Milla nyökkäsi.
”Jep, ja luvata ettei kellekkään ystävälle tai läheiselle tapahdu sinä aikana mitään.” Milla sanoi, minä vuorostani nyökkäsin. ”Entä kolmas ehto?” Milla kysyi ja kurtistin kulmiani.
”Pitäisikö olla vähän ahne?” Kysyin hymyillen.
”Millä tavalla? Et kai halua olla joku Regina?” Milla kysyi naurahtaen.
”No en! Vaan pitäisikö meidän pyytää joku hieno talo, semmoinen jollaisesta me puhuttiin silloin kerran? Ja että sitä ei tarvitsisi siivota.” Milla hymyili ja nyökkäsi.
”Joo, olisi aika hyvä. Se ei myöskään maksaisi meille mitään, tai jos maksaisi niin omistettaisiin monta miljardia euroa.” Nyökkäsin ja nostimme katseemme. Tittelintuure olikin edessämme.
”Onko meillä sopimus?”, hän sanoi ja hymyili jälleen.
”Joo, me haluamme...” Aloitin mutta Tittelintuure keskeytti minut.
”Kyllä, kyllä, kuulin kyllä!” Tittelintuure huudahti ja taikoi käteensä sopimuksen. ”Allekirjoittakaa tämä, pääsette lomalle ettekä menetä kieliänne.”
Kirjoitin nimeni, Milla kirjoitti omansa ja Tittelintuure ravisti hieman sopimusta. ”Katsokaa nimiänne oikein tarkkaan, koska kohta ne eivät enää ole teidän nimiänne...” Kurtistin kulmiani ja katsoin nimeäni. Nimeni paikalla luki Lucy Hale. Millan nimen kohdalla luki Susan Hale.” ”Ja sitten lähdetään!” Tittelintuure virnisti vielä kerran, napsautti sormiaan ja sitten näinkin enää mustaa.
---ooo---
Joulukuinen ilta. Punainen, etäisesti autoa muistuttava yltä päältä kurassa oleva peltilehmä ajoi lumisateessa pikkutietä pitkin, päämääränään uusi asuinkaupunki. Sisällä istui kaksi väsynyttä siskosta. "Lucy, milloin me saavutaan sinne Storybrookeen?" Susan kysyi vierestäni väsyneellä äänellä.
"Tuossa on kyltti, seitsemän kilometriä vielä. Olemme siellä noin vartissa", sanoin, minäkin väsyneesti. Olin ajanut yhtä mittaa kolmetoista tuntia, yli tuhat kilometriä takanamme ja viimein me olimme melkein perillä. Autoni penkit eivät soveltuneet nukkumiseen kymmentä minuuttia kauempaa, sillä muuten siitä sai pelkkiä niskakipuja. Entinen kotimmekin oli vanha hökkeli josta muutimme purku-uhan alla.
"Kuka se meidän uusi vuokranantaja on?" Susan kysyi painuneella äänellä.
"Susan, täytät huomenna seitsemäntoista ja nytkö sinulle puhkesi kyselyikä?" Naurahdin. Susan tuhahti.
"Kysyn tuota vain että pysyisimme kumpikin hereillä, että sinäkään et aja ojaan koska nukahdat rattiin. Sehän olisikin kivaa jos joudumme kumpikin pyörätuoliin..."
"Herra... Cloud? Olikohan hän sen niminen..." Kurtistin otsaani, olin aivan liian väsynyt miettiäkseni sitä juuri nyt.
"Häh?" Susan ynähti ja naurahdin taas, vilkaisten häntä.
"Vuokranantajamme, sitähän sinä juuri kysyit."
"Ai niin, se." Susan mumisi.
"Voi hitto!" Parkaisin, muistin että sen Cloudin luona oli käytävä ennen kuin saimme asunnon avaimet.
"Anna kun arvaan, unohdit jotain tärkeää." Susan mutisi ja nyökkäsin.
"Cloudin luona pitää vielä käydä", sanoin ja samassa Storybrooken kyltti tuli esiin. "Kestä vielä hetki, sisko. Me olemme käytännössä katsoen perillä." Susan hymähti ja sulki silmänsä mutisten jotain yrityksestä nukkua edes sen kymmenen minuuttia. "Nuku vain, olemme suunnilleen kymmenen minuutin päästä uudet avaimet kourassa", sanoin ja käänsin rattia oikeaan, kaupunki näkyi jo. Herra Cloud oli kertonut minulle puhelimessa että hänen liikkeensä sijaitsi kaupungin reunalla, kun mentiin länteen päin. Ajoin siis ensin keskustaan, katselin hetken kylttejä ja jatkoin tietä eteenpäin.
Tunnistin herra Cloudin lähettämässä kuvassa esiintyneen panttilainaamon, parkkeerasin autoni talon eteen ja astuin ulos. Katselin hetken taloa. Siinä oli kyltti ja sisällä näkyi kaikenlaista kiiltävää, omituista ja jollain tavalla lumoavaa. Kävelin talvisaappaideni korot kopisten panttilainaamon eteen, avasin oven ja huhuilin "huhuu, herra Cloud?" Astuin varovasti esteenpäin liikkeessä, jatkaen huhuiluani "oletteko täällä? Täällä on Lucy Hale, uusi vuokaralaisesi", astelin tiskin eteen, rimpautin kelloa josta herra Cloud ilmeisesti kutsuttiin paikalle. Kuulin samassa kävelyä viereisestä huoneesta viltin takaa. Sitten käsi ilmestyi, työnsi viltin sivuun ja mies astui esiin.
"Se on herra Gold. Se olisi hyvä alku oppia nimeni ennen kuin alat kutsua minua vuokranantajaksi." Mies sanoi ja katseli minua hetken
"Ai anteeksi, minä siis olen..."
"Kyllä, alkaa olla myöhä ja siskosi on varmasti väsynyt, tässä sinulle avaimet. Kotinne sijaitsee kahden korttelin päässä kaakkoon päin mentäessä. Vuokranmaksu on joka keskiviikko, mutta koska olen anteliaalla päällä, saatte ainakin ensimmäiset kaksi kuukautta ilmaista kokeiluaikaa. Sen jälkeen vuokra on kaksikymmentä dollaria per viikko."
Kurtistin otsaani, Goldissa oli jotain outoa.
"Emmekö me allekirjoita vuokrasopi..."
"Tule tänne panttilainaamolle huomenaamulla kello kymmenen. Annan sinulle sitten vuokrasopimuksen ja pääsen samalla kyselemään asuntonne kunnosta." Gold sanoi ja räpläsi hetken kynää käsissään.
"Miten niin? Onko sen kunnossa moittimista?" Kysyin uteliaana.
"Ei ole ainakaan tähän mennessä ollut kellään valittamista. Huonekalut ovat valmiina, mutta saatte toki hankkia uudetkin jos siltä tuntuu. Vanhempanne jättivät aikamoisen kasan rahaa..." Goldin lause keskeytyi koska ilmeeni oli sitä luokkaa.
"Vanhempamme?" kysyin nostaen kulmiani.
"Aivan. Mutta haluatko sinä nämä avaimet vai et? Siskosi ja talonne odottaa." Otin avaimet, nyökkäsin kiitoksen merkiksi ja lähdin astelemaan kohti ovea. "Ja niin, neiti Hale..." Gold sanoi vielä.
"Niin?" kysyin ja käännyin vielä hetkeksi.
"Onnea uuteen kotiin", Gold sanoi, väläytti pienen hymyn ja katosi takahuoneeseensa.