Fandom: Kuroko no Basuke
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Silmänkääntötemppuja
Kirjoittaja: Pics
Paritus: Kagami/Kuroko
Ikäraja: K-11
Genre: draama
Summary: Hänet oli lähiaikoina hätkäytetty yllättävällä ilmestymisellä niin monta kertaa, että hän alkoi käydä vainoharhaiseksi.
A/N: Aistihaaste innoitti tähän ficciin, aistina tässä näkö. En olekaan ikinä tullut kirjoittaneeksi tällä parilla mitään, vaikka tykkäilen siitä kovasti, joten ehkä oli korkea aika testiä.
Silmänkääntötemppuja
Kagami katseli hyvin tarkasti ympärilleen ennen kuin lähestyi juoma-automaattia. Lähistöllä ei näkynyt ketään eikä liikkunut mitään, ei edes tuulenpuuskan ympäriinsä puhaltamia roskia.
Hänet oli lähiaikoina hätkäytetty yllättävällä ilmestymisellä niin monta kertaa, että hän alkoi käydä vainoharhaiseksi. Tuntui siltä, että Kuroko oli kehittänyt hänen seuraamisestaan ja säikäyttämisestään jonkinlaisen häiriintyneen harrastuksen.
Nyt reitti ainakin oli täysin selvä. Automaatti oli seinää vasten, joten Kuroko ei mitenkään voisi putkahtaa esiin sen takaa. Lähistöllä ei muutenkaan ollut piilopaikkoja; ei liian lähelle parkkeerattuja autoja, ei kovin suuria roskalaatikoita, ei valtavia mainoskylttejä. Jos Kuroko olisi ollut lähistöllä, Kagami olisi nähnyt tämän. Varmasti.
Hän hölkkäsi automaatin luo ja osti lempi-urheilujuomansa. Ympärillä oli niin hiljaista, että tölkin avaamisen kevyt metallinen ääni kuulosti kovalta. Hän kohotti tölkin huulilleen ja otti ison kulauksen.
"On sääli, ettei vaniljapirtelöä myydä automaateissa", sanoi ääni hänen vierellään.
Kagami kääntyi äänen suuntaan niin nopeasti, että hänen niskansa naksahti, ja kohtasi kahden suuren sinisen silmän herkeämättömän ja intensiivisen katseen. Kurokon kasvot olivat tavanomaiseen tapaan peruslukemilla ja tuulenviri pöyhötti tämän naurettavanvärisiä hiuksia.
Kagami nielaisi niin nopeasti kuin pystyi ollakseen purskauttamatta urheilujuomaansa suoraan Kurokon naamalle – vaikka ehkäpä Kuroko olisi ansainnut juuri sen? – ja pärski hiilihapon kohotessa nenään.
"Sinun ei pitäisi yrittää hörpätä puolta tölkkiä kerralla, Kagami-kun", Kuroko sanoi.
Ennen kuin Kagami huomasi mitä oli tekemässä, hän oli tarttunut Kurokon paidan etumukseen ja nykäissyt siitä niin, että Kuroko joutui seisomaan varpaillaan. Sekään ei saanut Kurokon katsetta muuttumaan mihinkään suuntaan, sen voima tuntui tulevan suoraan ihon läpi, näkevän pään sisään ja jokaiseen ajatukseen ja suoraan olemuksen ytimeen saakka.
Syyhytti kokeilla muuttuisiko Kurokon ilme, jos Kagami kaataisi loput juomatölkkinsä sisällöstä tämän päähän.
"Etkö voi ilmestyä normaalisti!?" Kagami kysyi.
"Mutta olin koko ajan vieressäsi."
Oliko? Mistä lähtien? Kagami oli kuvitellut katsoneensa ympärilleen tarpeeksi tarkasti ja nähneensä kaiken, mutta ehkä hän ei ollut katsonut tarpeeksi lähelle. Hän oli alkanut hieman tottua Kurokoon ja ymmärtää, miten tämän taktiikka toimi – ilmesty juuri silloin kun toinen katsoo vaikkapa ohi ajavaa autoa, seiso siinä missä kukaan ei odota sinun seisovan, pysy jatkuvasti perillä siitä mihin toinen katsoo. Mutta tämän ymmärtäminen ei auttanut paljon, sillä Kuroko oli mestari siinä mitä teki, ja niin Kagami oli yllätetty jälleen kerran.
Se laittoi hänen päänsä sekaisin, koska nykyään hän odotti Kurokon pomppaavan esiin aivan joka paikasta. Jopa kotona lukitun oven takana hän oli välillä varma siitä, että ruokapöytään istuttuaan äkkiä huomaisi Kurokon istuvan jo pöydän ääressä häntä vastapäätä ja toteavan, että oli ollut siinä kaiken aikaa.
Ja oli pahempaakin... sellaista, mitä oli mahdotonta olla ajattelematta, kun puristi Kurokon paitaa nyrkissään ja kannatteli käytännössä puolta tämän kevyestä painosta. Kun oli tempaissut Kurokon puoleensa kuin aikoisi suudella. Kun heidän kasvonsa olivat ihan liian lähekkäin eikä alkuunkaan tarpeeksi lähekkäin. Kun nuo silmät katsoivat edelleen hänen sieluunsa.
Kagamin oli pakko muistaa ne lukuisat fantasiat, joihin Kuroko oli itsensä silmineen ja silmänkääntötemppuineen sotkenut. Alkuun se oli ollut ärsyttävää; se oli alkanut siitä vainoharhaisesta tunteesta, että hän jonkin runkkaussessionsa aikana äkisti kääntäisi katseensa ja huomaisi Kurokon vieressä katselemassa häntä. Se oli vielä ollut kestettävissä, melko luonteva seuraus Kurokon ilmestymisistä, mutta siitä se oli muuttunut entistäkin pahemmaksi.
Nyt hänen fantasiansa tapasivat alkaa siitä, että Kuroko ilmestyi, ja jatkua kaikella mitä he sen jälkeen voisivat tehdä. Ja sitten runkkausfantasiat olivat muuttuneet jatkuvasti voimassa oleviksi haaveiksi, kunnes hän käsitti kehittäneensä tunteita.
"Sinä punastut, Kagami-kun", Kuroko huomautti sillä ärsyttävän tasaisella äänellään.
Kommentti sai Kagamin kasvot kuumottamaan entistäkin enemmän. Hän ei pystynyt päättämään halusiko enemmän ravistella Kurokoa vaiko työntää tämän vasten juoma-automaattia ja suudella, joten hän vain laski tämän kokonaan jaloilleen ja irrotti otteensa siitä paidasta.
"Minkä takia ilmestyt aina sinne, missä minä olen?" hän kysyi.
"Olen varjosi."
Ei, Kuroko oli valo. Suunnannäyttäjä ja johdattaja, joka sai koripallon ja kaiken muun näyttäytymään... uudessa valossa. Jota kohti kurkottaa. Mutta ilmeisesti tässä asiassa Kuroko oli onnistunut harhauttamaan itsensä, koska ei nähnyt sitä.
"Oletko sinä vihainen?" Kuroko kysyi.
Kagami pudisti päätään ja hörppäsi juomaansa. Varovasti tällä kertaa, jotta mikään odottamaton kommentti ei saisi häntä purskahtamaan. "Mutta sano jotain ensi kerralla ennen kuin ilmestyt."
Hän ei tiennyt miten monta yllätystä voisi sulattaa ennen kuin napsahtaisi ja todella tönäisisi Kurokon vasten lähintä tasaista pintaa, kokeilisi miltä nuo pehmeän näköiset huulet tuntuisivat hänen omiaan vasten.
Ja kun hän taas vilkaisi Kurokon kaikennäkeviin silmiin, joille hän vaikutti olevan avoin kirja... Hän ei voinut olla pohtimatta, että ehkä Kuroko pyrki juuri siihen.