Nimi: Kaikki häipyy lumisateeseen
Ikäraja: S
Fandom: Varjojen kaupungit // Beyond lisäsi alkutietoihin
Paritukset: Clary/Jace
Yhteenveto: Clary on kuollut ja Jace muistelee häntä
Haasteet: Multifandom- haaste Varjojen kaupungilla ja Tuhoa suosikkiparituksesi - haaste Clarylla ja Jacella
Oma sana: Okei, myönnetään, Jace ei ole tässä se oma sarkastinen ja ivallinen itsensä, mutta mun oli oikeastaan pakko tehdä siitä tälläinen, jotta sanat sopisivat. Eli kappale on Taikakuun Hiljainen on laulu rakkauden ja siitä kappaleesta on revitty tähän myös nimi. Kommentteja arvostan aina, tämä oli ensimmäinen ficcini tällä fandomilla, joten kertokaa, kannattaako minun kirjoittaa lisää Varjojen kaupunkia vai jättää tämä tähän? :--D
Kaikki häipyy lumisateeseen
Katson eteiseen vanhan naulakon mä nään
siinä kaipaa takkii puoli tyhjillään
lähtenyt on pois jotain hartioilta sen
vielä oottaa sua kaiken tietäen
ei milloinkaan samanlainen
kenties voi toinen nainen vaatteitaan sinne ripustaa
Jace hyväili Claryn vanhaa farkkutakkia, joka riippui vieläkin naulakosta. Hän ei voinut uskoa, että Claryn lähdöstä oli pian vuosi.
Kyllähän Jace oli tiennyt rakastuessaan tyttöön, että hän tekisi pahan virheen. Varjometsästäjän arki oli pelottavaa ja kuolla saattoi koska tahansa, missä tahansa. Niin Claryllekin oli käynyt. Ja se oli murtanut Jacen sydämen.
Kunpa vielä hetken saisin rakastaa
pienen pienen hetken
ja et lähtis milloinkaan
maailmani aiheet annoit laulujen
vaan hiljainen on laulu rakkauden
Heidän yhteinen aikansa Claryn kanssa oli Jacen mielestä päättynyt liian nopeasti ja hän antaisi mitä tahansa saadakseen pitää tyttöä vielä hetken sylissään. Hän kuiskisi tytölle rakkauttaan ja saisi tämän nauramaan. Clary suutelisi häntä, he viettäisivät ikuisuuden yhdessä. Jacen maailmassa Clary ei olisi koskaan lähtenyt pois.
Jos hän vain olisi voinut tehdä jotakin toisin. Miksi hän oli antanut Claryn lähteä? Jos tyttö olisi jäänyt hänen luokseen, mitään ei ehkä olisi tapahtunut. Jace ei olisi saanut kuulla Alecilta sitä kamalaa lausetta.
”Jace, Jace, kuuntele!” Alec vaikutti niin vihaiselta ettei Jace voinut kuin katsoa veljeään ja sulkea suunsa. Isabelle seisoi Alecin rinnalla ja Simon Isabellen vierellä ja Jace aisti jokaisen katseet itsessään ja Isabellen kasvoilla loisti kyyneleet. Jopa Simon oli itkenyt. Mitä oli tapahtunut? ”Jace, me näimme juuri Claryn ja hän...”
Jostakin Jace tiesi seuraavat lauseet, jotka Alecin suusta tulisivat eikä hän halunnut kuulla niitä. Hän ei halunnut tietää, mitä Alec sanoisi, sillä hänestä tuntui, että hän tiesi lauseet jo nyt.
”Jace, Clary on kuollut.”
Jälkeenpäin Jacen oli vaikea muistaa lausetta seuranneita tunteitaan. Isabelle oli kertonut, että hän oli sanonut haluavansa nähdä Claryn. He olivat lähteneet katsomaan Claryn ruumista ja Jace muisti toivoneensa aina viime hetkeen saakka, että Alecin sanat olisivat vain valhetta. Nähdessään Claryn ruumiin hän oli Isabellen sanojen mukaan lyyhistynyt ruumiin päälle ja huutanut. Kyyneleitä ei ollut valunut hänen poskilleen, Jace oli vain puristanut Claryn kylmää kättä ja huutanut.
Kahvipannu vaan illalla mua odottaa
enää tahdo en mä yksin nukkumaan
teeveen viimeisen ohjelman mä katselen
kaikki häipyy kohta lumisateeseen
ja huoneeseen hiipii kylmä, tuulee ja pakastaa
mä tahtoisin haavat parantaa
Jos Claryn paluuta ei laskettu, Jace toivoi vain sitä, että olisi olemassa riimu, jolla voisi pyyhkiä rakkauden ja haavat hänestä. Hän toivoi, että hänellä olisi ollut Claryn kyky luoda uusia riimuja. Hän ei halunnut elää yksin.
Jace ja Clary olivat menneet naimisiin Claryn täyttäessä kaksikymmentä. Häät olivat olleet unohtumattomat ja paikalle oli tullut tuhansia varjometsästäjiä ja muita alamaailman asukkaita. Jace ei ollut pahemmin perustanut koko touhusta, mutta Clary oli halunnut naimisiin ja Jace oli suostunut häihin. Ja kun häät vihdoin järjestettiin, niistä piti tehdä näyttävät.
Vihkisormus painoi vieläkin Jacen kättä kohti lattiaa. Claryn kuoleman jälkeen hän ei ollut ottanut sitä pois muuten kuin nukkumaan mennessään. Myös Claryn häälahjaksi antama kaulakoru, pieni sydänriipus, lepäsi hänen paitansa alla. Kummastakaan Jace ei halunnut luopua. Eikä hän voinut luopua kummastakaan. Kaikki muu Claryyn liittyvä oli niitä ja farkkutakkia lukuunottamatta jo hävitetty.
Isabelle ja Alec olivat tehneet heidän asuntoonsa heti Claryn kuoleman jälkeen remontin, jonka aikana päättäväinen kaksikko oli hävittänyt myös kaikki Claryyn liittyvät asiat. Jace oli puristanut farkkutakkia sylissään ja nukkunut heidän makuuhuoneessaan niin syvää unta, ettei hän ollut kuullut kaksikon metelöintiä ja remontointia.
Kunpa vielä hetken saisin rakastaa
pienen pienen hetken
ja et lähtis milloinkaan
maailmani aiheet annoit laulujen
vaan hiljainen on laulu rakkauden
”Jace.”
Jace hätkähti kuullessaan tytön äänen, mutta kääntyessään ympäri hän tajusi äänen olevan vain Isabellen ääni. Ei Claryn.
Isabelle seisoi hänen eteisessään yllään musta pitkä takki ja mustat saappaat. Hän puisteli takistaan lumet pois ja ripusti sen Claryn farkkutakin viereen. Huomatessaan farkkutakin roikkuvan yhä naulakosta Isabelle huokaisi syvään.
”Sinä ajattelet häntä”, se ei ollut kysymys, pikemminkin toteamus. Jacen ei tarvinnut vastata siihen mitään, ”sinun on päästävä hänestä ylitse. Siitä on jo vuosi”, Isabellen äänensävy oli käskevä.
”Vasta vuosi”, Jace huomautti pisteliään tapaansa. ”Jätä minut rauhaan, Izzy.”
”Olet käytännössä eristynyt tänne taloon Claryn kuoleman jälkeen”, Isabelle aloitti saarnansa. Oli Jacen vuoro huokaista, ”tajuatko sinä ollenkaan, miltä se meistä muista tuntuu? Sinun on päästävä tästä yli. Aikaa on kulunut ja ne haavat sattuu, mutta ne ovat silti vain haavoja.”
”Kiitos kauniista sanoistasi taas, Izzy”, Jace tuhahti. Hän päästi irti farkkutakista ja käveli keittiöön. Isabelle tuli hänen perässään.
”Minä puhun järkeä. Kiität minua vielä jossakin vaiheessa”, Isabelle sanoi. Jace ei hennonut sanoa sitä, mutta hän oli aika varma, että Isabelle oli ehdottomasti väärässä. ”Sinä unohdat Claryn kyllä pian. Rakastut johonkin toiseen ja olet taas oma, ivallinen ja sarkastinen itsesi”, Isabelle sanoi ja sanat vain todistivat hänen olevan väärässä.
Jace ei koskaan rakastaisi ketään samalla tavalla kuin oli rakastanut Clarya. Kaikki hänen rakkautensa oli häipynyt lumisateeseen. Hänen rakkautensa oli haudattu samalla tavalla kuin Clary, samaan hautaan.
Kunpa vielä hetken saisin rakastaa
pienen pienen hetken
ja et lähtis milloinkaan
maailmaani aiheet annoit laulujen
vaan hiljainen on laulu rakkauden
Aamu sarastaa kuulen laulun lintujen
ois päivä kaunis rakkauden
Kunpa vielä hetken saisin rakastaa
pienen pienen hetken
ja et lähtis milloinkaan
maailmaani aiheet annoit laulujen
vaan hiljainen on laulu rakkauden