Eksytetty, S, Pansy/Astoria

[Dolls]

Nimi: Eksytetty
Ikäraja: S
Paritus: Pansy/Astoria
Genre: angst
Summary: pesin sen kaiken pois minusta nyyhkyttäen käsi suun edessä suihkun lattialla

AN: Arvatkaa kuka sai viimein uuden läppärin. Tässä ei ole minkäänlaista oikolukuohjelmaa ja koska betat on noloille (ok ei ole mutta oon tosi laiska), joten pilkkuvirheet ja muut pienet kirjoitusvirheet on mahdollisia :---) Kirjoittelin tässä vähän aikani kuluksi Pastoriaa, tää menee kyllä osana ficcisarjaani "Kuinka käärmetytöt palavat", mutta ehkei ole niinkään muiden sarjojen osien mukaan oleellinen juonelle, vain pieni fiilistely tuskasta. Ficci on Astorian näkökulmasta ja kuten aiemmin olen jo sanonut, headcanonini mukaan tytöt/nuoret naiset asuvat jästi-Lontoossa jonkun aikaa, siksi viittaus pakastimesta.
Haasteet: FF100 - 86. Valinnat


Eksytetty

Huomasin aamuisin, kuinka en kuulut enää paikoilleni. Hiivin ulos makuuhuoneestamme, vilkaisin aina ovelta takaisin ja vihasin tapaa kuinka nukuit suloisesti jalat peittosi ympärillä, kätesi siinä missä minä olin juuri maannut. Ilmassa tuoksui hiki, ikkunalaudan narsissit ja alakerran leipomon kaneli, juoksin suihkuun ja pesin sen kaiken pois minusta nyyhkyttäen käsi suun edessä suihkun lattialla. Piirsin sormillani ristejä niihin kohtiin, joita rakastit minussa eniten, nilkat, polvet, lantio, niska, alimmat kylkiluut ja hento takapuoleni saivat kaikki päälleen raksin, teitä minä vihaan vielä enemmän kuin itseäni.

Puhuin pitkillä lauseilla, höpötin ylimääräisiä yksityiskohtia sinne tänne tuonne ihan vain, jotta voisin värittää kaikki kohdat viivojen välistä, aivan kuin loppujen lopuksi niillä kohdilla olisi mitään väliä. Kerroin ystävilleni kuinka hankkisimme pian yhteisen kissan (ei, emme hankkisi) ja kuinka aioin sisustaa tulevan isomman asuntomme (mitään asuntoa koskaan tuskin tulisikaan).

Edellisenä päivänä olimme istuneet parvekkeella koko illan, juoneet yhdet kahdet kolmet lasit viiniä, polttaneet tupakkaa ja pelanneet korttia aamuun asti. Hän kertoi ja nauroi ja kaatoi lasinsa, nauroi lisää ja unohti siivota sirpaleet lattialta. Ihmisten pitäisi nähdä hänet puhumassa minulle: hänen normaalisti niin mustat silmänsä muuttivat melkein väriä. Minä unohduin usein vain kuuntelemaan ja katselemaan häntä.

Katsoin kalenteria ennen nukkumaanmenoa ja hymy kirveli kitkerästi suupieliäni kun mietin vuosiamme. Minun oli ollut tarkoitus eksyä häneen hetkeksi, mutta hukuin enkä päässyt enää pinnalle.




Ja sitten oli niitä aamuja kun oli tyyni. Ei aaltoja, ei mitään. Rakensin itselleni rohkeutta pitkin päivää, kirjoitin ylös listoja virheistä joita hän oli tehnyt, listoja niistä tytöistä joiden mukaan hän oli lähteyt. Viikkasin vaatteeni. Söin pitsani pakastimesta ja poltin viimeisen tupakkani.

Ovi kävi ja hän astui sisään, mustat hiukset valuivat vettä sateesta, punainen huulipuna oli hiukan levinnyt ja kädessä roikkui kimppu ruusuja.

”Anteeksi, minä ostin kyllä ensin liljoja, mutta sitten unohdin ne metroon ja tuossa lähikaupassa ei ollut kuin näitä.”

Ja minä kirjoitin tuon tekosyyn viimeiseen listaani, miksen ikinä antanut itseni lähteä.

[Ming]

Moikka!

Rakastuin sun tyyliin, ja jos sallit, quoteen tässä heti aluksi pari mun lempikohtaa:

-- vihasin tapaa kuinka nukuit suloisesti jalat peittosi ympärillä, kätesi siinä missä minä olin juuri maannut.

Puhuin pitkillä lauseilla, höpötin ylimääräisiä yksityiskohtia sinne tänne tuonne ihan vain, jotta voisin värittää kaikki kohdat viivojen välistä, aivan kuin loppujen lopuksi niillä kohdilla olisi mitään väliä.

Ja sitten oli niitä aamuja kun oli tyyni. Ei aaltoja, ei mitään. Rakensin itselleni rohkeutta pitkin päivää, kirjoitin ylös listoja virheistä joita hän oli tehnyt, listoja niistä tytöistä joiden mukaan hän oli lähteyt. Viikkasin vaatteeni. Söin pitsani pakastimesta ja poltin viimeisen tupakkani.

Ja minä kirjoitin tuon tekosyyn viimeiseen listaani, miksen ikinä antanut itseni lähteä.

No joo, oisin voinut quotee koko ficin. En edes tiedä, mitä sanoisin tässä kommentissa, koska sun kirjoitustyyli on niin kaunis ja just sellanen mistä tykkään - sun lauseiden rytmi on tasainen ja käytät pilkkuja ja pisteitä just eikä melkein (eikä tällaisessa tekstissä ole väliä onko ne oikeilla paikoilla kunhan lauseet vaan kuulostaa hyvältä).

Tän rakenne on loistava ja kerrot kaikesta tarpeeksi etkä yhtään liikaa. En oo lukenut tota ficcisarjaa, mutta voit olla varma, että aion tän ficin jälkeen lukea. :---D

Oon sun fani!

[Dolls]

just sellanen mistä tykkään - sun lauseiden rytmi on tasainen ja käytät pilkkuja ja pisteitä just eikä melkein (eikä tällaisessa tekstissä ole väliä onko ne oikeilla paikoilla kunhan lauseet vaan kuulostaa hyvältä).

Apua, mitä tähän nyt sitten vastaisi. Kiitos ihan hirveästi, tuntuu kivalta saada kehuja just siitä asiasta, johon itse kiinnittää niin kovin huomiota. Kiitos kiitos kiitos!

[nauha]

En tiedä miten tämä ilta taas muuttui yöksi ja aatonaatto aatoksi, mutta ajattelin että ehkä kuitenkin jätän kommentin. Jo ihan joulumielestä, mutta myös koska pidin tästä kovasti.

En oo tainnut hetkeen lukea mitään täällä finissä, mutta femmellä ja luihuisen tytöillä on aina ollut tärkeä paikka mun sydämessä. Sun teksteihin en oo myöskään kai aiemmin tarttunut, mutta nyt vähän ihmettelen miksi en, koska tää on aika pitkälti kaikkea mistä pidän. Myös tyylillisesti. Tuo mainitsemasi ficcisarja ei tietenkään ole tuttu kun en ole sua (kai) lukenut, mutta täytynee vaikka välipäivinä kurkistaa, sen verran paritus ja sävyt onnistui puhuttelemaan.

Voisin Mingin tapaan lainata aika monta kohtaa joista erityisesti pidin, osittain noita samojakin, mutta ehkä se pointti tehtiin jo. Yhden kuitenkin laitan kun en voi vastustaa, se ei kenties ole kirjallisesti kaikkein häikäisevin ja leikittelevin kohta (vaikka hyvä ja kaunis onkin) mutta pidän siitä miten se piirtää Pansyn:

Ovi kävi ja hän astui sisään, mustat hiukset valuivat vettä sateesta, punainen huulipuna oli hiukan levinnyt ja kädessä roikkui kimppu ruusuja.

”Anteeksi, minä ostin kyllä ensin liljoja, mutta sitten unohdin ne metroon ja tuossa lähikaupassa ei ollut kuin näitä.”

Dialogista nauttivana tekstin ainut sellainen pätkä tietenkin täytyy nostaa. Oikeassan elämässä en voi sietää tuhriintunutta huulipunaa tai oikeastaan märkiä hiuksiakaan, mutta onhan se kaunis ja todellinen kuva ruusuineen kaikkineen. Velhotyttö metrossa myös vähän naurattaa, vaikka arkensa kullakin.

Oli mukavaa että kun pitkästä aikaa tartuin finin teksteihin tartuin just tähän. Kiitos siitä.