Tervehdys kommenttikampanjasta! Theodore ja Daphne eivät ole minulle erityisen tuttuja sen enempää canonin kuin ficcienkään puolelta, joten ryhdyin lukemaan tätä ficlettiä siinä mielessä avoimin mielin. Suuret ja vaikeatkin tunteet kieltämättä tuntuvat sopivan juuri näille kahdelle hahmolle hyvin, sikäli mikäli heistä mitään tiedän. :,>
Mutta, varsinaiseen tekstiin! Tämä oli minusta mukava pieni tunnelmapala, josta välittyi hyvin otsikonkin lupailema myrskyinen rakkaus vahvoine ja äärimmäisine tunteineen.
Karmiininpunainen taivas,
muistojen täyttämä valveuni ja
myrskyn kolhima olivat erityisesti kohtia, jotka kohosivat kuvailusta suosikeikseni. Lisäksi tuo alun
halusit myrskyjä, olin ukkonen johon rakastuit -kielikuva oli minusta oikein toimiva! Toisaalta kuitenkin tällaiseen dramaattiseen tunnelmointiin liittyviä kliseitä löytyi makuuni melko paljon salamoiden valaisimine taivaineen kaikkineen, mikä vähän vei tehoa kokonaisuudelta. Olisin ehkä kaivannut sekaan vielä hiukan lisää syventäviä yksityiskohtia hahmoista ja siitä kaikesta, mikä heidät tähän tilanteeseen on ajanut - nyt Daphne ja Theodore jäivät molemmat aika ohuiksi, jollain tapaa kaiken kokemansa draaman varjoon. En tosin tiedä, korostuuko se ennen kaikkea siksi, että teksti on niin lyhyt.
Theodore osasi vasta nyt, kun oli jo liian myöhäistä, myöntää itselleen rakastaneensa.
Tämä lause täytyy nostaa lempikohdistani vielä esiin, sillä sen toteamus oli minusta hieno kaikessa koruttomuudessaan. Pidin siitäkin, miten se kytkeytyi tekstin viimeiseen lauseeseen, joka teki myös mietteliääksi - joko Theodore siis viimeinkin tunnusti rakkautensa Daphnelle, vai jatkavatko he samaa päättymätöntä kierrettä? Tekstin päättäminen rakkaudentunnustukseen ei noin yleensä ole minusta toimiva ratkaisu, mutta tähän se mielestäni sopi.
Kiitos tunnelmantäyteisestä lukukokemuksesta!