Nimi: Ja hetken heillä on kaikki
Kirjoittaja: Isfet eli minä
Beta:
sensaatio, kiitos oikein paljon! <3
Paritus: Lily Jr./OFC (Alisa)
Genre: drama, femme, fluffysöpöily
Ikäraja: S
Vastuunvapautus: Kaikki minkä tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi, kuuluu hänelle. En saa tästä rahallista korvausta, vain mielihyvää.
A/N: No niin, tässä tämä on. Ensimmäinen ficcini jonka julkaisen Finissä, siinä sivussa ensimmäinen femmeilyni. Otsikon kanssa tuskailun jälkeen päädyn tähän ällösöpöön. Ainakin se varoittaa tulevasta, mutta koitin pysyä kohtuudessa. Osallistuu haasteeseen Femme10 #5. Kommentit ovat enemmän kuin suotavia
Ja hetken heillä on kaikkiKasvihuone kakkosen sisältä kantautuu vaimean sadattelun terävöittämää mutinaa. Se on epätavallista, sillä kello on jo kuusi illalla ja tunnit ovat päättyneet aikoja sitten. Kaikkein kummallisinta on se, ettei kasvihuoneessa ole sillä hetkellä lainkaan kasveja, vaan ainoastaan punapäinen kuudesluokkalainen, joka ei ole lainkaan tyytyväinen tilanteeseen.
"Neiti Potter, tupatoverin kiroaminen ei ole lainkaan suotavaa. Minun on annettava teille jälki-istuntoa", tyttö lässyttää itsekseen.
"Eikö se ämmä tajua, että se typerys yritti lähennellä minua! Ei, ei tajua. Professori Tikki ei tajua ikinä mitään!" hän tiuskaisee viskaten harjan ämpäriin niin, että vesi roiskuu ympäriinsä kastellen vaaleanpunaiset lenkkarit. Mutta hän ei välitä, sillä hän on yhä kiukkuinen tyhmälle professorille, joka määräsi hänet tyhmään jälki-istuntoon. On kaunis toukokuinen ilta, ja hän menisi paljon mieluummin huispaamaan.
"Professori Longbottom taisi mainita minulle, että kasvihuone numero kaksi pitäisi puhdistaa, koska siellä on esiintynyt viherlonkerokuumetta. Ja sinä saat kuurata sen, neiti Potter", tyttö jatkaa lässyttämistään.
Hän nousee jälleen harja kädessään varpailleen yltääkseen korkeammalle, ja hankaa rivakasti taialla vahvistettua seinää jossa pöpöt piilevät. Puhtomaagi –pesuaineella tukevoitettua likavettä valuu hänen rannettaan pitkin hihaan aiheuttaen taas pientä kiroamista.
"Voi Merlin! Taikuudella tämä olisi hoidettu tuossa tuokiossa, mutta sitähän minä en saa käyttää! Parasta takavarikoida pikku-Lilyltä hänen taikasauvansa ettei hän yritä luistaa työstään, jonka tulee opettaa hänelle oikeaa moraalia! Niin!" tyttö, Lily, puhisee äkäisesti.
Hän nousee tukeville tikkaille ja kuuraa kattoa kahta kauheammin niin että hikipisarat kohoavat helmeilemään rypistyneelle otsalle. Vettä tipahtelee pulleina pisaroina tulipunaisiin hiuksiin ja hartioille kastellen Lilyn läpikotaisin. Aurinko vierii hiljalleen kohti läntistä taivaanrantaa, mutta harja kolahtelee yhä säännöllisin väliajoin metallisen sangon laitaan, vaikka liikkeet muuttuvatkin raivokkaista vähitellen uupuneiksi. Hän jatkaa vielä silloinkin kun keski-ikäinen ruskeatukkainen nainen astelee mäkeä alas ja avaa oven katsoakseen sisälle.
"Erinomaista, neiti Potter. Toivoakseni et kiroa herra McLaggenia enää?"
"En, professori", Lily vastaa kuuliaisesti,
ellei hän ärsytä, hän lisäsi kuitenkin hiljaa mielessään.
"Hmm. Taitaa olla kuitenkin parasta että tulet huomenna saattamaan työsi loppuun. Varmuuden vuoksi, tiedäthän", professori arvelee tuijottaen Lilyä siniharmailla silmillään aivan liian tietäväisesti.
"Mutta professori, huomenna on lauantai ja -" Lily huudahtaa.
"Niin on, Potter. Näin ollen voinet aloittaa jo kymmeneltä", professori keskeyttää hänet ja ottaa Lilyn taikasauvan violetin kaapunsa taskusta, "tässä. Kymmeneltä tulet tänne ja ojennat tämän jälleen minulle."
Lily nyökkää nyrpeästi ja poimii katajaisen sauvansa naisen kädestä. Aavistuksen lämmin henkäys tuntuu hänen sormissaan, kuten aina kun sauva palautetaan hänelle eron jälkeen. Tai ehkä hän vain kuvittelee sen. Rose ei varmasti ollut ihan pöhkö, kun oli lähtenyt opiskelemaan sauvatietoa koulun jälkeen. Ne kertoivat aina jotain omistajistaan, Lilyn sauva oli sitkeä ja kestävä kuten tyttö itsekin.
Hän lähtee viivytellen seuraamaan loitsujen opettajansa loittonevaa selkää. Ilta on tosiaan loistava, ei tuule juuri lainkaan eikä häikäisystäkään ole haittaa. Mutta luudanvarsi on makuusalissa, eikä hän sinne mentyään voisi livahtaa enää takaisin ulos. Lily potkaisi hiekkaa turhaantuneena, eikä huomannut pientä hahmoa joka hiipi hänen selustaansa hiljaa kun kuiskaus.
"Arvaa kuka?" tuo tyttö kiljahtaa ja hyppää Lilyn reppuselkään peittämään käsillään tämän silmät.
Lily kirkaisee kovaäänisesti ja vetää sirot kädet pois kasvoiltaan. Holtiton hihitys kumpuaa hänen rinnastaan.
"Ei saa säikyttää", hän huohottaa, "sain melkein sydänkohtauksen!"
"Niin sai varmaan moni muukin jos sattui pitämään ikkunoita auki. Kamala ääni! En tiennyt että osaat kirkua noin kovaa!" pienempi tytöistä kikattaa ystävänsä punaisiin hiuksiin.
"Sinä säikäytit", Lily sanoo posket punottaen.
"Anteeksi vaan. Luulin että sinusta on kiva nähdä minua."
"Tietysti on. Anteeksipyyntö hyväksytty", Lily vastaa kieppuen villisti ympäri.
"Iiik, päästä alas! Me kaadumme!" noita hänen selässään kiljuu lähes hysteerisesti kikatellen.
Lily nauraa hersyvästi ja kiepsahtaa vielä muutaman kerran epävakaasti ennen kuin laskee tytön maahan. Hetken he molemmat tasailevat hengitystään vetäen viileää kesän tuoksuista ilmaa keuhkoihinsa. Lily saa ensimmäisenä hihityksensä kuriin.
"Noin, laskin sinut alas. Riittääkö?"
"Et tarpeeksi nopeasti. Tästä seuraa kosto", toinen vastaa siniset silmät uhkaavasti välähtäen.
Lily ehtii perääntyä vain muutaman askeleen ennen kuin hänen ystävänsä syöksyy huutaen kutittamaan häntä kaikkialta minne yltää. Lily kiljahtaa uudelleen ja lähtee juoksemaan karkuun niin nopeasti kuin pääsee. Hetken aikaa kaksi noitaa juoksee villisti pitkin Tylypahkan pihamaata, kunnes punapää kompastuu mäen juurella ja toinen tyttö pääsee loikkaamaan hänen päälleen.
"Apua, ei saa! Alisa lopeta, lopeta, olen pahoillani!"
"Hyvä on, saat anteeksi. Vaikka myös kastelit minut", Alisa syyttää kierähtäen Lilyn viereen selälleen.
"Itsepähän hyppäsit likomärkään selkääni."
He makaavat kostealla ruohikolla rintakehät epätasaisesti kohoillen ja katsovat ylös siniselle taivaalle. Muutama pöllö liihottaa etuajassa kohti Kiellettyä metsää, ja he molemmat ajattelevat samaa: heidän pitäisi olla jo omassa tuvassaan, niin kuin kaikkien muidenkin. Mutta kumpikaan ei halua lähteä, ei vielä, ei nyt. Alisa nousee kyynärpäidensä varaan ja katsoo mietteliäänä järvelle.
"Nyt kun tässä sääntöjä rikotaan, niin eikö tehtäisi sitten kerralla vähän enemmän?"
Lily rypistää kulmakarvojaan ja seuraa parhaan ystävänsä katsetta. Oivallus laajentaa hänen silmänsä teevadin kokoisiksi.
"Et kai tarkoita että menisimme uimaan? Se on -"
"Kiellettyä? Mieletöntä? Loistava idea, sanon minä!" Alisa hihkaisee kiskaisten Lilyn pystyyn ja vetäen tämän vesirajaan. Hän vetää saapikkaat jaloistaan ja kastaa varpaansa veteen.
"Tuletko?" hän kysyy leveästi hymyillen.
"En oikein tiedä, vesi on varmasti tosi kylmää..." Lily empii, tarttuu Alisaa tiukasti lanteilta ja heittää tämän nopeasti veteen hypäten itse perässä.
Tytöt nousevat pärskien pintaan, ja Alisa vetää kasvoilleen valuneet suortuvat pois silmiltään katsoakseen Lilyä tuimasti. Lily nauraa tikahtumaisillaan, eikä Alisan auta kuin liittyä ystävänsä ilonpitoon jälleen kerran.
"Hyrr, tämä on tosiaan aika kylmää. Uidaan pieni lenkki ja noustaan sitten rantaan."
"Niin, ennen kuin jättiläiskalmari nappaa meidät!"
"Hölmö, ei sitä ole. Ja jos on ollutkin se on jo kuollut vanhuuteen." Alisa väittää läiskyttäen vettä Lilyn päälle.
"On se olemassa!" Lily vastaa roiskauttaen takaisin.
"Eihän ole!"
"Onpas!"
He räpiköivät vielä hetken räiskytellen vettä kiivaasti toistensa päälle, ennen kuin kiipeävät hytisten rannalla kasvavan vanhan pyökin juurelle. He ovat onnellisia, mutta myös uupuneita, ja kaikki heidän vaatteensa ovat märkiä. Lily nojaa selkänsä vasten puun karheaa kaarnaa ja kietoo kätensä ympärilleen.
"Hyi kun paleltaa. Nyt olisi lämmitys- ja kuivatusloitsu paikoillaan."
"Niin, mutta en oppinut sitä mikä höyrystää veden pois vielä eilisellä tunnilla. Tosin ehkäpä...", Alisa mutisee taskujaan kaivellen, "ahaa!"
Lily katsoo epäuskoisena kosteaa nenäliinaa jota sinisilmäinen noita roikottaa kädessään voitonriemuisesti hymyillen. Lily ei ymmärrä mikä tuossa alavireisen näköisessä löydössä on niin loistavaa. Miten yksi nenäliina auttaisi heitä kuivattelemaan?
"Öh, kuule. En usko että tuo paljon auttaa, ellet aio kuivata vain kasvojamme tai jotain."
"Ei
tällaisenaan, mutta odotahan vain. Miten se meni... Ah, aivan." Alisa kaivaa taikasauvansa taskustaan, ja mutisee loitsun tehostaen sitä harkitulla sauvanheilautuksella.
Hitaasti nenäliina kasvaa, paksunee ja muuttaa muotoaan suureksi pehmeäksi pyyhkeeksi. Virnistellen hän kietoo sen heidän molempien ympärille saaden osakseen ihastuneen huokauksen. Lily vetää hänet syliinsä ja painaa pienen suukon hänen niskaansa.
"Olet ihana. Anna anteeksi että epäilin sinua."
"Ainahan sinä epäilet. Ja aina minä annan sen anteeksi", Alisa hymyilee henkien lämmintä ilmaa Lilyn kaulaa vasten, "silti olisin tyytyväisempi jos istuisimme takan ääressä. On hieman liian koleaa minun makuuni."
"Takan... Totta tosiaan! Olen minäkin yksi typerys, voiko minua enää noidaksi kutsua!" Lily puuskahtaa, taikoo esiin lasikulhon ja täyttää sen sinikellon värisillä liekeillä.
"Ah, lämpöä! Mistä olet oppinut tuon loitsun?" Alisa värähtää kurkottaessaan lähemmäs.
"Hermione-täti opetti sen vuosia sitten. En ole vain muistanut käyttää sitä."
Tytöt käpertyvät paremmin sylikkäin niin, että tuli lämmittää heitä molempia. Lily silittää verkkaisesti Alisan vaaleanruskeita hiuksia, joita aurinko on jo alkanut vaalentaa. Lily tietää, että myöhemmin, kun koulu jälleen alkaisi kesän jälkeen, ne olisivat täynnä hunajan värisiä kultaisia raitoja. Se on yhtä varmaa kuin se, että Lilyn nenä olisi täynnä kesakkoja, ja he molemmat tietävät sen. He tuntevat toisensa paremmin kuin kukaan muu, kaikki pelot, haaveet ja unelmat.
"Olemmeko me hieman vanhoja tällaiseen. Kutitteluun, vaatteet päällä uimiseen ja sen sellaiseen", Lily kysyy.
"Ehkä muut meidän ikäisemme ovat joskus olevinaan. Mutta me emme ole koskaan liian vanhoja tällaiseen", Alisa toteaa asialliseen sävyyn.
"Emme kai. Ja minä pidän tästä."
"Niin minäkin. Ja vielä enemmän tästä."
Kylmästä punottava nenänpää hipaisee Lilyn poskea Alisan kääntäessä päätään suutelemaan häntä. Vaikka se annetaan sinertävin huulin, se lämmittää heitä molempia paljon suloisemmin kuin kaikki maailman lämmitysloitsut olisivat tehneet. Se maistuu lupaukselle kesästä; kaislaisen järven maun takaa tuntuu häivähdys mansikan makuisesta huulikiillosta. Sormet lomittuivat täydellisesti ristikkäin, ja hetken heillä on kaikki, sillä heillä on toisensa.
