Fikin nimi: Tukiopetusta
Kirjoittaja: Ränts
Fandom: Harry Potter
Tyylilaji: Draama, huumori?
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Kelmit ja yksi OC, professori Brown
Vastuunvapautus: Minä en omista Rowlingin hahmoja, tarinaa, enkä miljöötä.
Tyyvistelmä: Kelmit joutuvat ennustamisen tukiopetukseen, mutta professorilla olikin aivan omat syynsä kutsua pojat pohjoistorniin.
Tukiopetusta
Sirius sulki muotokuva-aukon perässään ja laukkasi kohti takan edessä olevia nojatuoleja, jotka James ja Remus olivat vallanneet. Tulen loimussa oli tunnelmallisempaa päntätä kokeisiin kuin makuusalissa.
”Lisää huonoja uutisia”, hän sanoi.
James kohotti katseensa muodonmuutosläksyistään. Juuri sinä päivänä oli ollut pimeyden voimilta suojautumisen V.I.P –kokeet, ja heti sen jälkeen he olivat alkaneet opiskella muodonmuutoksia järven rannalla. Kalkaros oli jostain syystä ajautunut paikalle, eikä James tietenkään ollut voinut vastustaa kiusausta. Ja hauskaahan se olikin aluksi ollut.
”No mitä nyt?” James kysyi. ”Evans on juuri haukkunut minut alimpaan helvettiin ja olen ilmeisesti hankkinut jostain omatunnon, sillä en ole itsekään yhtään ylpeä itsestäni. Miten tämä tästä voi enää pahentua?”
”Siten, että professori Brown käveli äsken vastaan”, Sirius sanoi. ”Hän käski hakea teidät ja Peter. Meillä on ennustamisen tukiopetusta.”
James ei osannut hetkeen kuin tuijottaa. Jopa Remus kohotti katseensa kirjastaan.
”Minkä takia?” hän kysyi otsa rypyssä.
”Erittäin hyvä kysymys.” Sirius kohautti olkiaan. ”Hän sanoi, että meidän pitää kaikkien tulla pohjoistorniin niin pian kuin pääsemme.”
”Meillä on tärkeät kokeet juuri nyt!” James ärähti ja nousi seisomaan. Hän paukautti muodonmuutoskirjansa kiinni ja nakkasi sen nojatuolille. ”Mitä hittoa se äijä sotkee meidän päämme jollain typerällä ennustamisella, kun pitäisi opiskella muodonmuutoksia!”
”Myönnän että muodonmuutokset ovat hyödyllisempiä kuin mokoma roska, mutta ehkä Brown tietää, ettei meidän tarvitse päntätä, osaamme kaiken ulkoa”, Sirius huokaisi.
”Missä Peter on?” Remus kysyi. ”Paras hoitaa tämä pois alta.”
”Se meni jo edeltä”, Sirius sanoi. ”Lähdetään.”
*
Ennustusluokassa oli hämärää. Vain ikkunasta loistava kuu antoi valoa ullakkohuoneeseen. Sam Brown oli asettanut neljälle huteralle puupöydälle kristallipallot. Hän oli kutsunut koulun neljä paatuneinta huligaania tukiopetukseen jostain aivan muista kuin opetuksellisista syistä. Tietysti oli totta, ettei kukaan kelmeistä ollut koskaan nähnyt kristallipallon syövereissä enteitä, mutta siitä sai vain sopivan verukkeen, jonka varjolla poikien oli pakko tulla pohjoistorniin. Brown oli nähnyt enteitä. Hän oli nähnyt viimeisten viikkojen aikana erityisen paljon enteitä näihin neljään poikaan liittyen. Hän oli nähnyt unia, tutkinut planeettojen liikkeitä ja kristallipalloa. Nyt hän oli jo melko varma, että tiesi kelmien elämänpolut pääpiirteittäin.
Brown sytytti takkaan tulen ja heitti sinne hieman salaista pulveriaan, joka sai liekit hohtamaan vaaleanpunaisina. Nyt huoneen pimeyteen sekoittui hieman salaperäistä pinkkiä hohdetta kuunvalon lisäksi. Todella otollinen valaistus raottaa verhoa tulevaisuuden mysteerien edestä. Juuri kun professori istahti omaan muhkeaan nojatuoliinsa, hän kuuli lähestyvien askelten ääntä. Tulokkaat alkoivat nousta tikapuita pitkin kohti kattoluukkua. Professori heilautti sauvaansa ja avasi luukun valmiiksi. Pian luukusta kömpi esiin ensin Potter, sitten Piskuilan ja Lupin, viimeisenä Musta.
”Miksi me tarvitsemme tukiopetusta?” Potter kysyi ensimmäisenä päästyään seisoma-asentoon.
Professori Brown hymähti. Kukaan pojista ei vaikuttanut erityisen motivoituneelta.
”Kyllä te tiedätte itsekin, ettette ole erityisen taitavia ennustajia”, hän sanoi. ”Tänä yönä olosuhteet ovat erityisen otolliset. Olkaa hyvät ja istuutukaa kristallipallon ääreen.”
Kelmit katsahtivat toisiaan kulmat koholla ja menivät kukin oman pikku pöydän ääreen istumaan. Hetken aikaa oli hiljaista, kun jokainen keskittyi tuijottamaan pallon savuisiin syövereihin. Brown tiesi kelmien olevan jo varsin väsyneitä, mutta oikeastaan väsymys ei ollut kristallipalloon tuijotellessa lainkaan haitaksi. Aivojen ollessa teräviä ja virkeitä oli paljon hankalampi irrottautua maallisesta ajattelusta. Brown antoi muutamien minuuttien kulua, kunnes hän lopulta asteli vaivihkaa varjoihin, katsahti poikiin ja sanoi: ”Yksi teistä liittyy kuolonsyöjiin.”
Pojat riuhtaisivat katseensa kristallipalloista. Musta purskahti nauruun, kun taas Potter ja Lupin katsoivat professoria korviaan uskomatta.
”Kuolonsyöjiin?” vikisi Piskuilan. ”Kuinka sinä uskallat?”
Brownin mielestä oli jotenkin hupaisaa, että juuri Piskuilan sanoi noin. Hän päätti kuitenkin olla kertomatta enempää.
”Matohäntä, minusta tuo oli niin naurettava väite, että parempi antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”, Lupin sanoi. ”Vaikka on kyllä kieltämättä aika törkeää väittää tuollaista.”
Brown kääntyi niin, etteivät kelmit nähneet hänen kasvojaan, ja salli itselleen vahingoniloisen hymyn. Hän tahtoi todella nähdä poikien ilmeet sillä hetkellä, kun heille lopulta valkenisi totuus… Olivatpa he typeriä. Kuvittelivat tietävänsä paremmin kuin itse professori Sam Brown!
”Eikä siinä vielä kaikki”, professori sanoi nautiskellen tilanteesta. Hän kääntyi taas poikiin päin. ”Potter, sinä menet vielä jonain päivänä Lily Evansin kanssa naimisiin. Teille syntyy poika, joka lopulta tappaa pimeyden lordin.”
Potter vislasi ja nosti kätensä ilmaan.
”Isänsä poika”, hän sanoi. ”Kaverit, minähän olen aina sanonut, että vielä minä Evansin nappaan!”
”Tai pikemminkin et”, Musta pilasi hänen ilonsa. ”Nyt et ainakaan, kun tuo meni ennustamaan niin.”
”Opettelepa nuori Musta itse ennustamaan ennen kuin pilkkaat minun näkijänlahjojani”, opettaja torui, mutta ei kovin ankarasti. Hänellä oli hauskaa.
”Entä mitä tarinoita sinä meistä muista olet keksinyt?” Lupin kysyi laiskasti. ”Jos yksi liittyy kuolonsyöjiin ja James saa pojan Lilyn kanssa, kolmannesta tulee varmaankin taikaministeri ja neljäs mitä ilmeisimmin napsauttaa sauvansa kahtia ja rupeaa jästien mafiapomoksi.”
”Musta joutuu eräänä kauniina päivänä vankilaan syytettynä Peter Piskuilanin ja kahdentoista jästin murhasta”, professori Brown kääntyi katsomaan heitä hymyillen. Oli ihanaa nähdä poikien ilmeet. ”Syyttömänä.”
Musta, Potter, Lupin ja Piskuilan katsoivat professoria kasvoillaan mitä mielenkiintoisin ilmeiden kirjo. Musta näytti tyrmistyneeltä, Potter vihaiselta, Lupinin ilme oli tutkimaton. Piskuilan puolestaan vaikutti varsin pelästyneeltä. Lopulta Potterin pinna paloi ja hän löi nyrkillä pöytään.
”Minä en kyllä jää kuuntelemaan tuollaisia puheita keneltäkään!” hän huusi. ”Ensin sanot yhtä meistä kuolonsyöjäksi ja sitten väität, että toinen joutuu oikeusmurhan uhriksi ja kolmannelle ennustat kuolemaa! Minä tiedän, että ennustukset ovat täyttä paskaa, mutta sinuna harkitsisin silti sanojani!”
Toisetkin kelmit tulivat hänen kanssaan samaan tulokseen. Brown katseli lievästi huvittuneena, miten pojat nousivat tuoleiltaan ja alkoivat laskeutua tikapuita pitkin alas. Hänen olisi tietysti opettajana pitänyt vähentää Rohkelikolta kymmenen pistettä Potterin kielenkäytön vuoksi, mutta ei hän aina jaksanut käyttäytyä niin opettajamaisesti.
”Lupin nai itseään puolta nuoremman naisen ja saa pojan juuri ennen kuolemaansa”, hän vielä huikkasi heidän peräänsä, mutta Lupin vain vilkaisi häntä murhaava ilme kasvoillaan ja katosi lattialuukusta alas.
Kun poikien askelten äänet loittonivat, professori Brown salli vihdoin itsensä nauraa. Vielä jonain päivänä joku pojista pysähtyisi ajattelemaan ja hoksaisi, että joka ainoa tänään lausuttu ennustus olisi toteutunut. Ja ne toiset siellä pilvenreunalla ehkä miettisivät samaa. Siihen loppuisi ennustamisen väheksyminen heidän osaltaan!