Nimi: Tyst!
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: Viktoriaanista mustasukkaisuushölöä jne. Ficlet
Ikäraja: S
Paritus: Henry Gordon Jago/George Litefoot
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Tämän tarinan inspiraationlähteenä oli ne monet kerrat kun naiset ovat herra Jagoa piirittäneet enemmän tai vähemmän hyvällä tai huonolla menestyksellä. Tosin yksinkertaisesti mustasukkaisin professori Litefoot oli tarinassa
The Case of the Gluttonous Guru, jossa kyseinen miesguru oli niin päällekäyvä, että Litefootin piti heittää hänet ulos asunnosta. Ei liity nyt tähän tarinaan mitenkään, kunhan vain mainitsin
Tyst! Herra Jagon sentimentaalisuus todella lämmitti professori Litefootin sydäntä, mutta kyllä häntä hirvitti kuunnella hilpeän, mutta humalaisen impressaarin hölötystä.
“Ettehän loukkaannu, kun kysyn”, aloitti muuan leidi äärettömän nätisti siitä huolimatta, että hänen toverinsa oli aivan hirvittävässä kuulassa.
“Kysykää pois!” huudahti herra Jago lasiaan kilistellen ja hohtaen juoppoa punaa ylt’ympäriinsä. Hänen kumppaninaan ja illanistujaisseuranaan oli muuan leskirouva Foley, joka oli hyvin hieno nainen, muttei missään nimessä herkkähipiäinen. Hän sieti hyvin herrain kotkotuksia.
”Oletteko te naimisissa herra Jago?"
Samaan aikaan professori Litefoot sulautui seinäpaperiin aivan kuulomatkan päässä. Ei ollut mitään hyvää syytä tunkea seurustelun väliin vaikuttamatta epäkohteliaalta. Hänen täytyi vain nyt toivoa, että herra Jago kerrankin, vaikka vain tämän yhden ainoa kerran, osaisi pitää suuren suunsa kiinni.
”
Ohhohho, mitäs minä pienistä loukkaantuisin, aihehan on minulle henkilökohtaisesti niin iloisin kuin pakahduttavan rakkain! Oi kyllä, minä itse, teatterinomistaja, monipuolinen taiteilijain mesenaatti ja hyväntekijä, olen seilannut avioliiton auvoiseen satamaan! Laskenut olen ankkurit veteen! Sidottu on hamppuköysi kiinni laiturinnokkaan, etten paremmin sano!” Jago rehenteli oikein koko käytettävissä olevalla melodraaman repertuaarillaan. Hän ei edes sammaltanut. Sen Litefoot oli huomannut jo vuosia sitten, ettei herra Jago ei yksinkertaisesti koskaan ollut niin humalassa, etteikö olisi kyennyt selvästi puhumaan höpöjä. Kun hän sammui, niin hän sammui suorilta jaloilta vasta kun puheet oli pidetty. Mikä hupsu, hassahtanut,
ihana mies.
”Vaimonne on onnekas nainen…” sanoi leskirouva helmiään hivellen, ”Mikä vahinko muille ihailijoillenne.”
Se ei jäänyt professori Litefootille epäselväksi mitä tuo syöjätär silmäpelillään tarkoitti. Vaikka herra Jago suoraa kertoi olevansa varattu, se päinvastoin vain kiihdytti herrainseuranpuutteesta kärsivien naisten kiinnostusta. Jagon ympärillä oli koko päivän pörrännyt puuterihuiskua jos jonkinmoista, eikä Litefoot tahtonut millään sitä sietää.
Hän oli mustasukkainen. Niin julmetun, täydellisen mustasukkainen.
Lady Foleylla taisi olla kuudes aisti tai pettämätön vaisto, sillä hän huomasi professorin silmäkulmassaan ja tunnisti tunteen juuri niskojaan nakkelematta. Hän hymyili, mutta se oli kaikkea muuta kuin vain hymy - se oli kiusaus, silkkaa professorin pilkkaa, kun hän antoi herra Jagolle suudelman.
Äkkiä huoneessa ei ollut kuin he kaksi, professori ja tuo nainen, eikä hänellä ollut mitään keinoa millä puolustaa reviiriään. Litefoot puristi kätensä nyrkkiin ja hän poistui huoneesta vihastuksissaan. Herra Jago oli aivan liian huppelissa tajutakseen tästä kaikesta yhtään mitään. Liekö hoksannutkaan koko suudelmaa. Leskirouvan silmät tuikkivat viiltävää tyytyväisyyttä.
”Entä mikä on ystävänne, professori Litefootin laita? Mainitsitte, että hän asuu yksin, pelkkä taloudenhoitaja seuranaan, miesrukka”, hän kysyi viattomasti.
”Oi, Litefoot! Litefoot, Litefoot, siinä vasta kunnon veikko!” Jago huudahti aivan liian tarpeettoman kovaa, ”Mutta täytyy minun taas, jälleen kerran, pahoittaa rouvan mieli ikävällä uutisella. Hyvä professorimme myös on pitkälti varattu mies.”
”Niinkö?” sanoi nainen muikeasti.
”Se on hyvin tyst-tyst selkkaus,
Le fruit défendu, jos ymmärrätte mitä tarkoitan” Jago huomautti, kuvitellen kai olevansa kovinkin diskriitti, ”Professori on erityisen ujo gentlemanni mitä tulee sydämenasioihin. Teinä en utelisi häneltä tarkemmin, se vain hämmentäisi ja loukkaisi hänen arvoituksellisimpia tunteitaan.”
”Pois se minusta!”
Jago hymyili sydämellisesti ja taputti naisen olkavartta leskirouvan arvokkuuteen nähden sopimattoman tuttavallisesti. Hän ei ollut tästä moksiskaan, päinvastoin.
”Minä tiesin, että hienotunteisuuteenne voi luottaa arvon ihastuttava Lady. Olette oikea maltin perikuva”, kehui herra Jago pyyteettömästi, ilman mitään taka-ajatuksia. Tai mitään ajatuksia, sillä hän sammui kuin kynttilälyhty tuoppinsa ääreen. Löi päänsä pöytään, eikä siitä olisi noussut, vaikka tykillä olisi ammuttu. Se pisti Lady Foleyn iskuyrityksille stopin, eihän tajutonta voi yrittää kietoa pauloihinsa.
Seuraavana päivänä professori Litefoot kerta kaikkiaan kihisi raivosta. Hän ei antanut sen näkyä päälle kuin korkeintaan tykyttävänä suonena otsallaan, mutta jos hänet tunsi niin hyvin kuin mitä herra Jago hänet tunsi, ei hänen sisäistä ristiriitaansa voinut olla huomaamatta.
”Sinä väitit arvon leskirouvalle olevasi naimisissa! Oliko se sinun mielestäsi viisaasti tehty?” hän tivasi kiukkuisesti, ”Juorut leviävät tällaisessa seurassa kuin kuin kulovalkea. Mitä sinä oikein luulet tekeväsi sitten, kun joku pyytää sinut esittelemään ”vaimosi”, jonka olemassaolon olen nyhjäissyt tyhjästä?”
”Kunhan laskin leikkiä”, selitteli hera Jago professoria kaikin elein lepytellen, kädestä pitäen ja polvillaan lattialla. Litefoot istui itämaisen divaaninpäädyssä jalat ristissä, kädessään savuke ja yllään mustasukkaisuuden kaapu. Jago suukotteli hänen kättään, sitä kättä, jossa oli platinasta muotoiltu koukeroinen jugendsormus.
”Sinun ei pitäisi kyllä juoda ollenkaan, jos sinusta tulee sen vuoksi noin edesvastuuton”, Litefoot moitti, mutta nyt jo paljon ponnettomammin ja vähemmän tosissaan. Kauniilla naisseuralla ei ollut mitään vaikutusta herra Jagon tuntoihin, yrittäkööt kuka tahansa mitä hyvänsä!
Jago suukotteli jokaisen sormenpään vuorotellen ja käänsi käden jatkaakseen kämmenen puolelta. Hän ei tainnut tosissaan murehtia sitä harmia, jonka leskirouva saattaisi toisenlaisilla juoruilla saada aikaan. Samalla professori Litefoot saattoi vain toivoa olevansa yhtä huoleton ja luottavainen.
Toisaalta ilkeidenkin syytösten esittäjällä on todistusvastuu – eikä Lady Foley voinut arvatakaan miten verraton ja vakuuttava näyttelijä herra Jago olisi niin halutessaan.
FIN
