Nimi: Yhdet häät ja hautajaiset
Kirjoittaja: SiruAliasKid
Ikäraja: K11 // Lauchuo muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Fandom: Hetalia
Paritus: PruHun & AusHun
Varoitukset: Pienoinen angstaaminen, satunnaiset kirosanat
Disclaimer: En omista hahmoja, enkä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta
Summary:
A/N: Eka ficci täällä, joten anteeksi jos tein jotain väärin, kun julkaisen tän xD En enää hetalia fandomissa kovinkaan syvällä ole, mutta kerta olin suhteellisen tyytyväinen tähän lopputulokseen mikä tästä tuli niin mitäs mä menetän jos julkasen tämän~ Ja ehkä tulevaisuudessa lisään jotain muitakin kysesestä fandomista koska huomaan että olen kirjoittanut siitä aika paljon... Hups!
Pahoittelen, jos hahmot ovat hiukan occ/oc. Yritin parhaani mukaan pysyä ic, mutta lipsumisen antakaa anteeksi o/
Yhdet häät ja hautajaiset
Päivän sää oli mitä parhain. Kesä oli valinnut lämpimän päivän ja vain muutama pilvi näkyi sinisellä taivaalla. Kenenkä tahansa unelmapäivä pitää suuret häät, johon kaikki oli kutsuttu. Ja kun sanomme kaikki, puhuttiin koko maailmasta. Päivälle sopiva mielentila ei kuitenkaan ollut mitä parhain, ainakaan ulkona seisoskelevalle entiselle Preussille, nykyisillään vain Gilbertille. Yksi asia oli se, että hänellä oli helvetin kuuma mustassa puvuntakissaan. Onneksi hän oli sentään saanut kinuttua itselleen musta puvun. Valkoisessa hän olisi näyttänyt typerältä, kalpean ihonsa ja hopeisten hiusten kanssa. Toinen oli taas se, että hän oli häissä, joissa ei todellakaan halunnut olla. Hän ei perustanut häistä muutenkaan kuin ilmaisten juomien takia, mutta nämä häät hän olisi halunnut skipata, vaikka olisi kuinka ilmaiset kännit voinut vetää Francisin ja Tonion kanssa. “Emm Pre... Gilbert, eikö sinun kannattaisi tulla sisään, saat lämpöhalvauksen...” kuului hento ääni ovelta. Ex-valtio kääntyi katsomaan, kuinka vihreään leninkiin sonnustautunut Liechenstein kurkisti suuren tammisen oven takaa. “Hah, olen liian mahtava saamaan moista, ainakaan tänään”, Gilbert naurahti tiputtaen kuitenkin tupakkansa maahan, polkaisten sen vielä sammuksiin. Hän ei pitänyt polttamisesta. Hän tykkäsi piikitellä ranskalaisia siitä, kuinka he polttivat alvariinsa. Ei hänen, mahtavan Gilbertin ollut pitänyt aloittakaan moista harrastusta, mutta kun hän oli kuullut “mahtavat” uutiset muutama kuu sitten, hän oli huomaamattaan aloittanut tupakan polton ja viisin kertaisen kaljan kittaamisen. Herra olisi vuodesta 365 päivää vähintään krapulassa, mutta hirvittävästä juomatahdista riippumatta Gilbert ei krapulaa kokenut melkein lainkaan.
Mainittu entinen valtio asteli sisään yllättävään viileään kirkkoon eteiseen, ottaen huomioon ulkona olevan 25 asteen helteen. Voi tosin vaikuttaa asiaan, että joka nurkassa oli tuuletin humisemassa. Gilbert automaattisesti löysäsi kravattiaan, joka tuntui koko ajan kuristavan hänet minä hetkenä hengiltä. Muutenkin hopeahiuksisen herran mielessä jyskytti ja hänen teki mieli oksentaa näiltä seisomilta. “Muutaman minuutin päästä pitäisi alkaa.” kuului jämerä ääni, joka voi ainoastaan kuullua Sveitsille. Tämä seisoi siskonsa vieressä, kuin henkivartija konsanaan. Sitä Sveitsi kyllä oli siskolleen, siveyspoliisi ja henkivartia. “Aivan sama, herra bestman. Eikös sinun pitäisi mennä silittämään nuorenherran hiukset suoriksi?” hopeahiuksinen virnisti ilkikurisesti valtiolle. Sveitsi vain mulkiasi takaisin. Gilbert tiesi, ettei Sveitsi monien muiden mukana, pitänyt lainkaan entisestä valtiosta. “Isoveli, sinun pitäisi mennä.” Liechenstein sanoi, katsoen pyytävästi Sveitsiin. Gilbert ja kaikki muutkin maailmassa tiesivät, että tuo pieni naisvaltio oli ainoa, joka saisi Svetisin tekemään mitä tahansa. Kuten kävi nytkin, blondi herra mutisi jotain myöntävää ja lähti.
Auton ääni ilmoitti itsestään ja Gilbert toivoi nyt olevansa kantisbaarissaan juomassa itseään 1000 promillen humalaan. “Onko kaikki hyvin?” Gilbertin kanssa oleva naisvaltio tiedusteli hiukan huolissaan, tai niin saksalainen sen oletti. Kenestä Liechenstein ei olisi huolissaan? Tyttö varmaan huolehti pienistä kivistäkin. “On parhaan ystävättäreni häät, miksi minulla ei olisi kaikki aivan mahtavasti?” Gilbert vastasi, tietäen itsekin että oli hyvä valehtelemaan. Kaikki oli pielessä tällä hetkellä, eikä se helpottaisi ennen kuin tämä sirkus loppuisi kokonaan.
Ovi avautui ja pitkä harteikas blondi astui sisään eteiseen. Gilbert virnisti pikkuveljelleen, joka nyökkäsi hiljaisena takaisin. “Morsian on täällä.” Hänen astuessa sivuun, Gilbert ei voinut itselleen mitään. Hän vain katsoi, kuinka brunette nainen käveli kirkon muutaman askeleen omaavat ulkorappuset ylös, katsoen tiiviisti helmaansa. Oviaukolle päästyään nainen kohotti katseensa, suoraan hopeahiuksisen silmiin. “Heippa, kaasoni. Oletko valmis kamppaamaan minut alttarilla?” tämä naurahti hyvän tuulisena, oikoen helmaansa loppuun. 'Jep kultaseni, olen valmis ryöstämään sinut alttarilta', Gilbert vastasi rehellisesti päässään, mutta ääneen hän vain sanoi: “ Valmiimpana en voisi ollakaan! Mutta emmekös me sopineet, että olen bestmanisi?” Brunette antoi Liechensteinin siistiä pukuaan, morsiusneidoin roolissaan, kun vastasi: “Hmm, totta. Sinun olisi silloin pitänyt pukea mekko, jos olisit kaaso, Gil. Ludwig, viitisitkö hakea Tinon? Hän nähkääs lupasi luovuttaa minut.” Vaaleaverikkö nyökkäsi jämärästi ja ennen lähtöään kohdisti tietyn katseen isoveljeensä. Gilbert virnisti, joka tarkoitti selvästi: “Kaikki hyvin, ei ne ole kun yhdet häät.” Sitten Ludwig oli poissa. 'Hän huolehtii liikaa, kaikki on hyvin... kaikki...'
“Argh olen hermona! Mitä jos oikeasti kaadun kävellessäni?” nainen aloitti heti valittamisen, kun saksalainen oli lähtenyt. “Ota rauhassa, Liz. Ne ovat todella vain häät”, Gilbert huomautti, osittain itselleenkin ne sanat. Ne oli häät, jotka sinetöi Elizawetan elämän kokonaan ja se sattui Gilbertiin enemmän kuin ne lukuisat paistinpannun iskut kyseiseltä naiselta, joka katsoi toiseen tälläkin hetkellä hyvin epäuksoisena. “Vain häät? Minä klikkiydyn ainoastaan yhteen ihmiseen, tässä kohtaa tosin valtioon puolentunnin sisällä ja sinä sanot vain häät ?” brunette räyhäsi, Liechensteinin seisoessa vieressä todella pelokkaan näköisenä. Gilbert huokaisi. “Miksi menet naimisiin jos se tuntuu noin maailman lopulta?” Se oli kysymys, jota ei kysytä noin vain, mutta Gilbert teki sen silti. Hän näki kuinka Unkari muuttui vihaisesta punaiseksi. “Koska minä rakastan häntä, ja haluan elää loppu elämäni hänen kanssaan. Sinun jos kenen pitäisi tietää se.” Helvetti soikoon, kyllä Gilbert tiesi sen ehkä liiankin hyvin. Hän oli katsonmut vierestä kuinka Elizaveta rupesi käymään yhä useammin sen pianofetisiisisen diivan luon. Vaikka vielä kymmentä vuotta sitten Elizaveta oli kiven kovaan väittänyt rakastavansa silloista Preussia. “Rakkaus loppui kuin ensilumi, joka suli tiehensä.” Jep, tämä päivä alkoi tuskaisesti, joten se tulee loppumaankin tuskaisesti, Gilbert tiesi sen jo noiden sanojen jälkeen. “Tiedetään, tiedetään...” hän mutisi ääneen, ajatuksistaan huolimatta.
Ex-valtio kiitti Jumalaa, että Tino keksi pärähtää paikalle tässä ja nyt, sillä silloin hänen piti painua seisoskelemaan alttarille, nuorenherran ja tämän bestmanin seuraksi. Gilbertin astuessa kirkontiloihin kaikki hiljenivät pikku hiljaa, koska he tiesivät että kohta seremonia alkaisi. Hopeahiuksinen herra käveli tapansa mukana itsevarmana, mutta koko kirkossa taisi olla ainoastaan kolme henkilö, jotka tiesivät hänen nykyisen tilansa. Ludwigin katse iski suoraan veljeensä, kun tämä oli päässyt paikalleen. Gilbert väisi pikkuveljensä katseen. Hän ei kaivannut sääliä, ei nyt eikä koskaan. Francis ja Antonio istuivat vierekkäin, eivätkä katsoneet ystäväänsä, sillä he tiesivät ettei mahtava ex-valtio halunnut heidän katseitaan tällä hetkellä. Siinä olivat kolme valtiota, jotka tiesivät, että Gilbert olisi halunnut seistä siinä paikassa, jossa Itävalta seisoi selkäsuorana katse kohdistettuna oville. Sille diivalle, Gilbert soi vain pienen katseen. Enemmin hän olisi halunnut ampua koko valtion, mutta Unkarin takia, hän ei sitä tekisi.
Urkujen alkaessa soida, Gilbert eli hääseremonian kuin horroksessa. Hän ei kuullut yhtään, mitä Feliciano puhui, vaikka yleensä pirteän valtion ääntä ei voinut olla huomaamatta Gilbert vain antoi katseensa kiertää hääparissa, jumittaa Elizavetassa, joka oikein säteili seistessään Itävallan vieressä. Ne katseet, jotka joskus olivat olleet vain Gilbertin, näkyivät nyt Roberichille. Jos Gilbert olisi toiminut ajoissa. Jos hän olisi pyytänyt Elizavetaa menemään naimisiin hänen kanssaa tätä ei olisi tarvinnut katsoa bestmanin silmin vaan aviomiehen. Gilbert ajatellessaan näitä asioita tunsi voivansa yhä enemmän pahoin ja hän joutui sulkemaan silmänsä hetkeksi. Avattuaan Roberich ja Elizaveta oli lähtenyt kävelemään pois alttarilta avioparina. Kun ulos oli päästy ja kaksikko oli saatu hääautoonsa, Gilbert luuli, että paha olo helpottaisi, kun hän ei joutuisi enää katsomaan onnellista paria. Onni ei potkaissut taaskaan, sillä hänen olonsa vain paheni kuin hää auto kaartui pihasta pois.
“Älkää sanoko mitään tai oksennan.” Gilbert mutisi hampaidensa välistä, kun näki sivusilmällä kahden parhaimmasta päästä olevien ystäviensä tulleen vierelleen. “Ei, olimme aikeissa ehdottaa, että lähtisimme kaljojen kanssa telttaretkelle huomenna.” Antonio sanahti hymyillen. Gilbert remahti nauruun, joka sai Antonion ja Francisin naaman venähtämään. Se kuulosti liian sydäntä särkevältä naurulta. He loivat toisiinsa katseen, kun Gilbert sai suht kasattua naurunsa “Vaikka kuuhun, ystäväni. Vaikka kuuhun”, albiino naurahteli pidätellen itseään ettei romahtaisi tähän paikkaan. Sitten he kolme astelivat Francisin autoon, Gilbertin pudottaessa sydämmensä kirkon portaille. Siltä se ainakin tuntui ex-valtiosta.
Automatkan aikana kolmikko ei sanonut mitään, vaikka yleensä Bad Touch Trioksi kutsuttu porukka piti meteliä aina kaikkialla, ja heitä piti lyödä että olisivat hiljaa. Aina sekään ei auttanut asiaa. Nyt he istuivat kuin hautajaisiin menossa, täysin hiljaa. Francis keskittyi ajamiseen, kun oli tottunut hurjastelemaan Ranskassa. Antonio katsoi ulos ikkunasta lasittunein silmin, kiroten itseään, kun ei voinut auttaa ystäväänsä, joka yritti kaikin voimin olla itkemättä takapenkillä. Francis vilkaisi peruutuspeilistä ja eikä sen jälkeen voinut itselleen mitään. Hän käänsi katseensa takaisin ajosuuntaan, mutta sanoi pehmeästi: “Itke, ystäväni.” Hetken hiljaisuus, kunnes kuului Gilbertin säröilevä ääni: “Minä helvetti vihaan sinua, Francis!”
