Nimi: Kylmän sodan keinot
Ikäraja: K-11
Genre: Adventure, romance, humor, hieman AU
Paritus: Ron/Hermione, Harry/Draco, alussa Harry/Ginny
Summary: Harry päättää jättää hirnyrkkien etsimisen väliin ja jatkaa Tylypahkassa vielä seitsemännen lukuvuoden. Hän aikoo voittaa Voldemortin ilman tulitaistelua. Tavoitteena on rauha keskustelun keinoin, ja onhan heidän välillään sentään yhteys. Koska Severus Kalkaros on koulun rehtori, ei Harryn, Ronin, Hermionen ja muiden elämä ole kovin helppoa – ainakaan aluksi. Voldemort ja kuolonsyöjät eivät voi hyökätä Tylypahkaan, koska Dumbledore on testamentannut linnan Harrylle. Tämä mutkistaa asioita olennaisesti.
Disclaimer: J.K. Rowlingin luoma maailma.
Muuta: Tästä on tulossa n. kymmenen lukua pitkä. Pääsette seuraamaan tarinaa ainakin Harryn, Ronin ja Kalkaroksen näkökulmasta. Hunajaherttuassa ollaan ihan syystä: mitä olisikaan kylmä sota ilman rakkautta? Kuten Ron totesi, sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.
___________________________________________________________________________________________
Kylmä sota oli vastakkainasettelun aika, jossa kilpailivat kaksi supervaltaa liittolaisineen, kaksi aatesuuntaa, kapitalismi ja kommunismi, sekä kaksi talousjärjestelmää, lännen markkinatalousjärjestelmä ja kommunistimaiden suunnitelmatalous. Kylmää sotaa ei käyty suorana sotana, vaan turvauduttiin propagandaan, vakoiluun, taloudellisiin ja poliittisiin taistelukeinoihin.
– Wikipedia
– Ensimmäinen luku –
UUSI SUUNTA
Olennaista kunnon kohottamisessa oli riittävä ravinto säännöllisesti ja monipuolinen liikunta. Tavallaan omaa kehoa piti sekä huoltaa että ärsyttää. Vaikeinta treenaamisessa oli nykypäivänä se, että se oli nimenomaan erillinen osa arkea. Valtaväestö ei tehnyt fyysisiä töitä, jotka olisivat pitäneet kropan kunnossa.
Ron oli erehtynyt paljastamaan äidilleen, että hän yritti parantaa kuntoaan. Siispä Molly Weasley näki tämän oivaksi tilaisuudeksi teettää Ronilla niin paljon raskaita kotitöitä kuin mahdollista. Tavallaan se oli hyödyllistä, mutta Ronia ärsytti totella käskyjä kuin kotitonttu. Sitä paitsi tämän hetkinen projekti – kanalan maalaaminen – ei ollut kovin liikunnallista sinänsä eikä ainakaan aerobista, mutta kuuma aurinko teki hommasta tuskallista.
”Kun minä olin nuori”, oli äidin lempitapa aloittaa vastine valittamiseen. Kun Molly Weasley oli ollut nuori, ei ollut vielä keksitty alaikäisten taikalakisäädöksiä. Sitä paitsi Ron oli täysi-ikäinen. Hän ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvä värinvaihdosloitsussa, joten hän suti kanalan lautoja suosiolla käsin.
Miksi Ron sitten oli yhtäkkiä aloittanut dieetin ja joka aamuiset lenkit? Ei hän ulkonäöstään ollut huolissaan (paitsi joskus). Tärkein syy treenaamiselle oli edessä häämöttävä retki, jonka tarkoitus oli pelastaa koko velhomaailma. Tämä koetus kuulosti Ronista mahtipontiselta ja loistokkaalta, mutta myös vaaralliselta. Edessä oli varmasti paljon tilanteita, joissa hänen pitäisi juosta pakoon kuolonsyöjiä tai puolustautua ilman taikasauvaa. Kenties, kuten Ron salaa toivoi, hän pääsisi myös pelastamaan Hermionen jostakin kiperästä tilanteesta.
Ron kurotti sivellintä ylemmäs ja ihaili samalla kasvanutta hauistaan. Hän ei ollut koskaan ollut näin hyvässä kunnossa, eikä hän ollut koskaan aikaisemmin ollut näin pitkä. 189 senttimetriä, jos tarkkoja oltiin. Hän oli perheensä pisin.
Huomenna, iltahämärällä, olisi edessä ensimmäinen maailman pelastamiseen liittyvää tehtävä. Villisilmä Vauhkomieli oli suunnitellut operaation, jonka tarkoitus oli kiikuttaa Harry turvallisesti Kotikoloon. Harryssa oli yhä alaikäisten merkki, joten hän ei voinut noin vain tallustella Saukkonummelle.
Ron jatkoi maalaamista vielä tunnin. Hän oli melkein valmis, kun hän kuuli etupihalta naurua. Hän erotti oman nimensä ja laski siveltimen loiskahtaen maalipurkkiin. Ronin sydämen syke tihentyi. Hän pyyhki nopeasti hien puhtaaseen pyyhkeeseen, joka roikkui lähellä olevalla pyykkinarulla. Sitten hän poimi siveltimen takaisin käteensä ja oli tutkivinaan työnsä jälkeä. Todellisuudessa häntä jännitti kohdata Hermione Granger muutaman viikon tauon jälkeen.
Pari vuotta sitten Ron oli tajunnut, että hän välitti Hermionesta todella paljon. Siis enemmän kuin ystävästä kannatti välittää. Toki Ron välitti Harrystakin todella paljon, mutta heidän suhteensa oli erilainen kuin hänen ja Hermionen. Suurin ero oli varmaan siinä, että Ron ei todellakaan ollut mustasukkainen, kun Harry suuteli muita tai jutteli McLaggenin tapaisen limanuljaskan kanssa.
Ja kuten Ron oli aavistellut, pian Hermione käveli kanalaa kohti auringon kanssa kilpaa säteillen. Hänellä oli herttaiset kesävaatteet, olkaimeton toppi ja lyhyet farkkushortsit. Yhtäkkiä Ronin oli pakko katsoa muualle. Hänen poskiaan kuumotti, eikä sillä ollut mitään tekemistä sään kanssa.
”Moikka!” Hermione tervehti. ”Ginny kertoi, että sinä olet ahkeroinut täällä.”
Se on Hermione, idiootti. Olet tuntenut hänet kuusi vuotta. ”Moi. Tulit sitten tänään vai?” Ron heitti typerästi, kun ei muutakaan keksinyt. Hän ei käsittänyt, miksi Hermionen kohtaaminen taukojen jälkeen jännitti häntä aina yhtä paljon. Kenties se johtui siitä, että Ron ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Hermione ratkaisi asian hänen puolestaan haalaamalla häntä. Ron olisi halunnut kosketuksen jatkuvan pidempään.
”Vau”, Hermione henkäisi irrottauduttuaan, ”ihan kuin sinä olisit kasvanut vain muutamassa viikossa!”
Ron tunsi ylpeyttä eikä oikein osannut peitellä sitä. Hän virnisti.
”No, pitäähän minunkin kantaa korteni kekoon. Sinä olet tiimin aivot ja Harry sydän. Minä voin vastata lihaksista.”
Hermione nauroi.
”Miten meni vanhempien luona?” Ron kysyi ja tunsi helpostusta, koska jännitys oli alkanut kaikota.
Hermionen ilme synkkeni. Yhtäkkiä hänen silmänsä olivat luonnottoman kirkkaat.
”Hyvin, kai. Me grillattiin ja käytiin rannalla ja – minä… He – minä tein sen. Muuntelin heidän muistiaan… Nyt ainakin tiedän, että osaan tehdä sen.”
Ron empi, mutta jätti tarttumatta Hermionen käteen. Hän tiesi, että Hermione oli laittanut vanhempansa unohtamaan hänet, heidän turvallisuutensa vuoksi.
”Me palaamme hakemaan heidät”, Ron sanoi vakaasti. ”Heillä menee paremmin kuin meillä.”
Hermione niiskaisi ja pyyhki silmänsä kyynärvarteen.
”Öh”, Ron yritti miettiä aiheenvaihdosta, ”et varmaan ole iloinen siitä, että viimeinen lukuvuosi jää väliin. Mitä sinä olisit tehnyt, jos me oltaisiin jatkettu koulua?”
Hienoa Ron. Otit sitten puheeksi toisen ikävän aiheen.
Mutta Hermione näytti piristyneen.
”Voi, minä olisin varmaan aloittanut S.U.P.E.R. –kokeisiin valmistautumisen heti.”
”Tietenkin.”
”Entä sinä?”
Ron oli miettinyt sitä muutaman kerran kesän mittaan.
”Huispausta, tietysti. Ja minä odotin – odotin ehkä vähän, tulisiko minusta johtajapoika.”
Ronin poskia kuumotti taas, mutta Hermione hymyili kannustavasti.
”Jos Dumbledore olisi jatkanut rehtorina, ilman muuta.”
He olivat hetken hiljaa, ikään kuin kunnioittaen Dumbledoren muistoa.
”Seuraavalla rehtorilla on isot saappaat täytettävänä”, Ron kommentoi. ”Dumbledore oli – ”
Mutta hän ei osannut sanoa, mitä Dumbledore oikeastaan oli. Ei ollut olemassa täydellistä sanaa kuvaamaan Tylypahkan entistä rehtoria, jonka Kalkaros oli murhannut kylmäverisesti vain kolme viikkoa sitten.
”Hän oli varma, että me pystymme pysäyttämään Voldemortin”, Hermione sanoi hänen puolestaan ja kurtisti kulmiaan, kun Ron hätkähti kuullessaan kauhistuttavan nimen, jota hänet oli opetettu välttämättään lapsesta asti.
”Oikeasti, Ron, ei sillä ole mitään väliä – ”
”Onpas, ihan sama kuin yrittäisin yhtäkkiä kannattaa Henkipään harpyijoita Kanuunoiden sijaan… Olen
oppinut siihen. Kai sinä ymmärrät sellaisen?”
Hermione alkoi selostaa jotakin Pavlovin koirasta, mikä kuulosti liian järkevältä aiheelta tällaisella ilmalla. Ron nosti maalipurkin ja lähti kävelemään vajalle, Hermione vierellään papattaen.
”Sinä siis lukisit loppukokeisiin, jos me palattaisiin Tylypahkaan”, Ron pohti ääneen, kun sai puheenvuoron. ”Entäs Kuhnukerho?”
Hermione tuhahti halveksuvasti, mikä kohotti Ronin mielialaa.
”Ajanhaaskausta. Mieluummin röhnöttäisin tyhjänpanttina oleskeluhuoneen sohvalla.”
Ron nauroi mielikuvalle Hermionesta, joka makoili ilman kirjaa sohvalla.
”Sen kun näkisi.”
Hän asetti maalaustarvikkeet vajan sotkuiselle keskihyllylle ja puhdisti työhanskat taikasauvallaan.
”Ehkä minulle tulee vähän ikävä Tylypahkaa”, Hermione sanoi haikeasti ja katseli, kun Ron kaiveli uteliaisuuttaan isän vanhoja pahvilaatikoita. Niistä löytyi joskus sellaisia aarteita kuten piilotettua tupakkaa tai tuliviskiä.
”…Neville on siellä ihan yksin”, Hermione jatkoi ovenpielestä, ”tai on hänellä onneksi Luna ja Ginny seurana… Ginny-parka… Mitä sinä etsit?”
Ron suoristautui ja pyyhki tomua käsistään.
”Yhtä vasaraa, mutta se taitaa olla muualla… Antaa olla. Mennään. Mitä sanoit Ginnystä?”
”En mitään”, Hermione sanoi nopeasti.
He lähtivät kohti päärakennusta. Ron tiesi, että tämä oli niitä harvoja viimeisiä hetkiä, kun hän saisi olla Hermionen kanssa kahdestaan, rauhassa. Mutta jokin esti Ronia tekemästä suurta liikettä. Kesä heidän ympärillään tuntui ilkkuvan hänelle. Puitteet olisivat olleet täydelliset: edessä olevat häät virittämässä romanttista tunnelmaa, lämmin keli lupauksia täynnä. Mutta mitä jos Hermione ei haluaisikaan Ronia? Seuraisi hyvin kiusallinen retki kohti maailman pelastamista.
Harmi, että Ron ei tarttunut tilaisuuteen. Lähitulevaisuus oli nimittäin sangen onneton: Vauhkomieli kuoli seuraavana päivänä, iltahämärällä, George menetti toisen korvansa ja Harry pelastui Tiedät-kai-keneltä vain täpärästi. Onni tuntui hiipuvan pimeyden tieltä.
Kun uusi taikaministeri, Rufus Rymistyir, saapui Kotikoloon tuomaan Dumbledoren testamenttia häiden aattona, ei Ron odottanut saavansa mitään. Mutta Dumbledore oli jättänyt hänelle pimeyttimen, oman keksintönsä. Suurin yllätys odotti kuitenkin, tietenkin, Harrya.
”Harry James Potterille, olen jättänyt Tylypahkan noitien ja velhojen koulun”, Rymistyir luki vapisevin käsin pitkästä pergamentista. ”Toivon, että hän varjelee sen kunniaa koko rohkeudellaan.”
Ron älähti ja Hermione henkäisi. Harry, joka oli tottunut kaikenlaisiin yllättäviin käänteisiin, seisoi jähmettyneenä paikoillaan.
*
Meni jonkin aikaa, että Harry ymmärsi, mitä Tylypahkan omistaminen merkitsi. Hän voisi suojella koulua, joka oli ollut Dumbledorelle hyvin tärkeä paikka. Se oli Harryn ensimmäinen oikea koti sitten Godrickin notkon.
Kun Rymistyir oli poistunut järkyttyneen näköisenä ovesta, Hermione puhkesi puhumaan:
”Tämä on ennenkuulumatonta! Ensimmäinen kerta Tylypahkan historiassa, kun rehtori testamenttaa linnan oppilaalle…”
”Voiko niin tehdä?” Ron kysyi.
”Ilmeisesti!” Hermione puuskahti. ”Tietenkin koulusäädökset eivät tee Harrysta rehtoria, eikä hän voi lakkauttaa koulua, mutta nimellisesti linna kuuluu nyt Harrylle.”
Ron nauroi.
Harry nousi seisomaan ja yritti koota ajatuksiaan. Lopulta hän sanoi varmasti:
”Sinne me siis menemme ensimmäiseksi, Tylypahkaan. Minä aion suojella koulua.”
Muut kaksi hiljenivät ja näyttivät hämmästyneiltä.
”Uskotko sinä, että Tylypahkassa on hirnyrkki?” Ron kysyi.
Harry kohautti olkiaan.
”Ehkä… Mutta… Mitä jos me… unohdettaisiin hirnyrkit hetkeksi. Haluan ensin selvittää, miksi Dumbledore jätti linnan minulle. Sille on olemassa syy.”
Ron katsoi pimeytintään ja Hermione vanhaa lasten satukirjaa, jonka Dumbledore oli hänelle testamentannut.
”Me siis… palataan Tylypahkaan sittenkin?” Ron varmisti. Hän peitteli huonosti innostuksensa.
”Takaisin Tylypahkaan”, Harry vahvisti.