Paranoia | K-11

[Melodie]

Paranoia
K-11

"Just because you are paranoid doesn’t mean they aren’t after you" on sitaatti Joseph Helleriltä.

-

Just because you are paranoid doesn’t mean they aren’t after you

joku on spreijannut seinään ja siltä se tuntuukin sytytän savuketta kädet täristen ja koetan vetää henkeä nikotiinia sisälleni huomaakohan kukaan että minulla on paha olla sammutan savukkeeni kädet edelleen täristen menen baariin
ensimmäiselle vastaantulevalle korstolle menen nälvimään sanon kaikenlaisia ilkeitä asioita ja tökin hänen kiinteää vatsaansa saan pian turpaani
sitä odotan
kun olen tarpeeksi monta kertaa haastanut riitaa tullut heitetyksi pihalle saanut haavoja, tulee auto noutamaan minut muttei pistä sinisiä valoja päälle vaikka pyydän
makaan laverilla epämiellyttävän vihreässä huoneessa en enää muista miksi olen täällä mutta voin huonosti onneksi samassa sellissä ei ole muita lyön päätäni seinään ja vaadin puheluani

tota hei, sanon ja hymyilen, tosi vaisusti ja sitten muistan että ei hän voi nähdä sitä ja selitän, mä oon täällä putkassa ja tota jonkun pitäis tai en mä tiedä, siis voisitko sä… tulla hakemaan mut
pois

-

Puhelin soi viis kakskytviis ja vastaan unenpöpperössä. Ensimmäisistä solkotetuista sanoista en tajua sanaakaan mutta kuullessani hänen äänensä olen hereillä. Nousen ylös ja puen päälleni ja lähden, kello on viis kolkytkaks ja ulkona on viileää kun kävelen poliisiasemalle. Hän on kalpea ja mustelmilla ja laiha ja minun tekee pahaa, aseman ulkopuolella hän nojaa seinään ja voi huonosti.
”Koska sä olet viimeksi syönyt”, kysyn mutta hän ei vastaa, ”koska sä olet viimeksi nukkunut.”
Kävelemme hänen asunnolleen, kolme kilometriä kaupungin halki, hän horjuu ja minä olen kietonut käteni hänen ympärilleen, tietysti vain tukeakseni häntä. Asunnolla oven edessä on niin paljon postia että hyvä kun sen saa auki, hänen kätensä tärisevät niin että otan avaimet.

-

täällä kaikki on jotenkin oudosti ihan kuin en olisi ollut aikoihin vaikka aamulla heräsin laskut ovenedessä alkavat vainota minua en jaksa laittaa vedenkeitintä päälle menen vuoteeseen
hän tuo minulle lasillisen vettä ja menee katsomaan ikkunasta juon veden mutten kiitä en muista olenko puhunut sanaakaan sen jälkeen kun hän haki minut sanon hei
hän vastaa tervehdykseeni ja olen iloinen mietin missä pidän lääkkeitäni mutten muista sitten mietin missä pidän viinojani mutta muistan etten pidä katson hänen aamuaurinkoa vasten asettunutta hahmoaan ja mietin miksi kaikki meni niin vituiksi tai tiedänhän minä miksi
se johtui minusta

-

Puoli tuntia myöhemmin hän on kai nukahtanut sillä hänen silmänsä ovat kiinni. En viitsi selvittää tarkemmin. Menen eteiseen ja käyn läpi paperipinon oven edessä, laitan mainokset hattuhyllylle ja laskut ja muut tärkeät kirjeet hänen kirjoituspöydälleen, joka on kyllä niin täynnä kaikkea muuta romua että tokkopa ne kauaa tallessa pysyisivät. Huokaisen syvään ja avaan ikkunan. Aamu tuoksuu hyvältä, toisin kuin asunto. Aurinko osuu hänen vuoteellalepäävälle hahmolleen ja hän on silmiinpistävän kaunis. Mietin miksi kaikki meni pilalle ja arvelen että se johtui minusta vaikka tiedän että se johtui hänestä ja seurauksista piittaamatta käyn makaamaan hänen viereensä vuoteelle.

[Sokerisiipi]

Tuo lainaushan saa ihan kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin :D Yritin kovasti kalastella tästä tarinasta sitä samaa elementtiä, siis jotakin konkreettisesti epäilyttävää, mutta lukuun ottamatta tuota putkareissua en saanut mitään irti ja siitäkin hyvin hämärästi. Vähän se jäi vaivaamaan, että jäikö minulta oivaltamatta jotain hyvin olennaista tästä tarinasta?

Tykkään hirmuisesti tyylillisistä valinnoistasi, koska tällaista näkee harvemmin ja se sopi tarinaan älyttömän hyvin. Hahmot ovat nimettömiä, joten he ovat tarvinneet jotakin muuta identifioivaa eikä lopputulos olisi niin mieleenjäävä tai vaikuttava ilman näitä ratkaisuja. Toisen kertojan (kutsutaan häntä A:ksi) pätkistä huomaa jo pelkällä vilkaisulla, että tässä ei ole kaikki kohdallaan, koska isojen kirjaimien ja välimerkkien käyttäminen on jotenkin niin normi, että niiden puuttuminen herättää oitis kysymyksiä ja saa lukijan ottamaan selvää, mistä on kyse. Se myös kertoo paljon hahmon mielenmaisemasta ja sekavasta, pelottavasta elämäntilanteesta. Kontrasti kahden minäkertojan (kutsutaan toista B:ksi) välillä on myös ihana. Ja hyvää makua osoittaa myös se, ettet käyttänyt muita, ainakaan yhtä suuria tehokeinoja vaan teit valintasi ja pysyit siinä. Liika kikkailu olisi voinut aiheuttaa negatiivisen vastareaktion.

Tämä herättää paljon kysymyksiä ja saa spekuloinnit ja ajatukset liikkeelle, että mitä hahmoille on tapahtunut, milloin ja miksi. Otsikko varmaan osalti vastaa tähän kysymykseen. A:n henkisen tasapainon järkkyminen on kehittänyt, kenties aiheellisenkin, vainoharhaisuuden, joka on romuttanut hänen arkensa ja osalti hänen suhteensa B:hen. Lukija ei voi vain sanoa, että A on sekopää, vaikka se siltä saattaa ensivilkaisulla vaikuttaa. Se olisikin liian helppoa, ja jokin tässä tekstissä kihisee, rivien välistä, ettei kaikki välttämättä ole sitä, miltä näyttää ja sitä minäkin koitin etsiä ja spekuloida. Mitään konkreettista ei kuitenkaan jää käteen, koska ei voi tietää :'D

Loppu antaa jonkin verran toivoa ja ylipäätään se, että B tulee, kun A soittaa hänelle ja pyytää, että hakee hänet. Kaikesta huolimatta B ei osaa lakata välittämästä ja A:n kannalta on lohdullista, että hänellä on yhä joku, joka välittää. Ehkä tästä voidaan vielä selvitä?

Pidin kovasti tästä tarinasta! Virkistävän erilainen ja kutkuttava kaikessa mysteerisyydessään. Kiitän!

[Verinen Paronitar]

Äh, tuun tän kampanjakommentin kanssa nyt vähän myöhässä. Luin tämän tekstin jo aikaisemmin kerran ja jätin sitten ajatuksen hautumaan, mutta eihän mulla tietenkään ole kuitenkaan sen ihmeempiä mietteitä muotoutunut. Oli kuitenkin kiinnostavaa lukea tämä toistamiseen, tässä on hyvä tunnelma ja teksti pitää otteessaan uudemmallakin lukukerralla oivallisesti.

Tykkäsin siitä, miten tässä rappiossa ei ole mitään kaunista, ei mitään herkkää. Se on vaan kamalaa, kiertyy ympärille ahdistavana ja tukahduttavana. Vaikka toinen hahmoista toisen silmiin hyvin kauniilta näyttääkin, tässä mielen hauraudessa ei silti ole mitään runollista. Se, että aamu tuoksui hyvältä toisin kuin asunto, oli tosi hyvä yksityiskohta, samoin kuin ne kasaantuneet postit.

sitten mietin missä pidän viinojani mutta muistan etten pidä

Tää oli kans mainio. Pidin muutenkin siitä, miten olit toteuttanut tämän hahmon näkökulman, se oli pahuksen toimiva ja iskevä ja jotenkin sellainen itsensä selittävä.

Ja siis vaikka se ajatuskela siitä, miksi kaikki meni vituiksi, tuntui pahalta ja surulliselta, jotenkin kaikkein traagisimmaksi koin sen viereen menemisen. Tää oli raaka ja todellinen. Tykkäsin.