Paljon onnea Kommenttiarpajaisten voitosta!
Olen lukenut tämän Remus/Tonks/Charlie -ficin aikaisemmin ainakin pari kertaa, ja piti ihan tarkistaa, enkä tosiaan ole tätä kommentoinut, vaikka luulin niin. Kun en sitten ollut, tämä oli hyvinkin selkeä valinta tällä kertaa, koska tämä herätti minussa jo aikoinaan paljon ajatuksia, ja nyt vielä lisää.
Tämä oli kaunis ja niin sydämeenkäyvä ennen kaikkea Charlien surun ja ahdistuksen vuoksi.
Jäin tätä lukiessa miettimään, onko sellainen kolmiodraama pahempi, jossa sen keskiössä olevalla ihmisellä on tunteita kahteen suuntaan, vai silloin, kun tunteet ovat täysin yksisuuntaiset, kuten tässä. Olen ajatellut, että jälkimmäinen tapaus olisi sille yksin jääneelle ihmiselle helpompi kestää, kun silloin hänellä ei tavallaan ollut koskaan mitään, paitsi mielikuvituksessaan, ja siitä voisi luulla toipuvan melko nopeasti. Nyt tämän tarinan myötä minun oli pakko tarkistaa kantaani, kun Charlien suru oli niin syvää, ja sen saattoi ihan aistia sisällään tätä lukiessa.
Minua harmitti kaikkein eniten Tonksin kevytmielisyys ja ajattelemattomuus, mitä Charlieen tulee. Charlielle olisi ollut ihan tarpeeksi vaikeaa nähdä toiveidensa raukeavan tyhjiin jo ilman tätä Esitetään rakastavaisia -kuviota.
Nyt se vasta pahalta tuntuikin, kun Tonksin kanssa vietetty aika sai toiveet kohoamaan korkeuksiin, ja sitten ne romahtivat täysin. Todella itsekästä Tonksilta, kun hänellä ei kertaakaan käynyt mielessä, että entä jos Charlie oli häneen rakastunut. Tuntui, että Tonks ei nähnyt mitään muuta kuin itsensä ja Remuksen, eikä tajunnut sitä, miten julmasti leikki Charlien tunteilla.
Tai sitten ei välittänyt, mikä on paljon pahempi vaihtoehto kuin ajattelemattomuus. Eipä mikään ihme, ettei Charlie voinut nähdessään Tonksin ja Remuksen yhdessä mitenkään iloita Tonkin puolesta, miten olisikaan?
Nyt kun tässä ei menty ihan canonin mukaan, jäin miettimään, loppuiko Tonksin ja Remuksen romanssi yhtä karusti kuin kirjoissa, vai tuliko heille kahdelle happy end? Jos kirjojen mukaan edettäisiin, en voi olla olematta vähän vahingoniloinen siitä, että Tonks teki sittenkin väärän valinnan, kun ajattelee, miten paljon hän itse joutui suremaan Remuksen takia. Voi myös kysyä, rakastiko Remus koskaan Tonksia?
Onhan siinä jonkinlaista oikeutta, että kun satuttaa toista niin paljon kuin Tonks Charlieta, joutuu myös itse satutetuksi. Silti parempi olisi, kun kukaan näistä kolmesta ei olisi satuttanut toisiaan, vaan Tonks ja Charlie olisivat päätyneet yhteen. Se tuskin olisi koskenut Remukseen, näin siis omasta mielestäni. Tämän ficcisi myötä ymmärrän, miten hyvä pari Tonks ja Charlie olisivat olleet, ja miten suuri harmi oli, ettei niin tapahtunut.
Toivoin sitä silti koko ajan tätä lukiessani, ja vaikka rakastan onnellisia loppuja, ymmärrän täysin tämän valinnan tässä tapauksessa.
Pidin paljon tämän ficin sisällöstä, rakenteesta ja kaaresta, vaikka loppuratkaisu tuntuikin hirveän pahalta.
Oli ihanaa lukea, kuinka Charlie oli niin rakastunut ja alussa ihan vain vähän toiveikas, sitten vähän enemmänkin, kunnes kaikki sortui. Charlien ja Tonksin yhdessäolo ja Kotikolon ympäristö olivat hyvin valoisasti ja aidosti kuvatut, vaikka loppu olikin pohjattoman surullinen. Tämä oli yksi lempikohdistani:
Olimme useaan otteeseen kahden ollessamme löytäneet saman yhteyden, kuin vuosia sitten Tylypahkassa. Olimme maanneet vierekkäin sängylläni ja nauraneet, aivan kuten ennen vanhaan. Olin vaistomaisesti jopa laskenut käteni Tonksin kädelle, eikä hän ollut vetänyt omaansa pois. Olimme katselleet toisiamme silmiin, niin kuin ennen suudelmaa toista katsotaan. Mutta nämä hetket olivat aina keskeytyneet jännityksen ollessa huipussaan.
Toivon kovasti, että Charlie toipui tästä ja ymmärsi, ettei hänen kannata haaskata tunteitaan Tonksiin. Se voi olla turha toive, koska Charlie vaikutti hyvin uskolliselta tyypiltä tässä, ehkä liikaakin tässä tapauksessa.
Kaiken kaikkiaan pidin todella paljon tästä, herätit tällä valtavasti tunteita ja ajatuksia minussa. Kiitos tästä sunnuntain lukuilosta!