Ficin nimi Tietoisuutemme rajat
Kirjoittaja Alvarnea
Ikäraja S
Genre Draama (mahdollisella sipauksella fantasiaa, jos niin haluaa väittää)
Varoitukset Ei ole
Yhteenveto Sinä et koskaan tiedä, missä toisten mielet liikkuvat.
Tietoisuutemme rajat
Tietoisuutemme rajat. Tämä on aihe, josta olen kuullut joidenkuiden joskus puhuvan ja sitä miettivän. He kyselevät kysymyksiä tietoisuutensa luonteesta ja lopusta ja rajoituksista.
Tietoisuus ei itsessään lopu mihinkään. Ei todellakaan. Ihmiset asettavat omalle tietoisuudelleen omat rajansa kasvaessaan, jos tietoisuutta voi tuolla tavoin edes kutsua jonkun omaksi. Minä ymmärsin tämän jo aikaa sitten, ja nyt katselen toivottomana kun toiset yrittävät puhua tietoisuudesta ja mittailla sitä. He mittaavat vain itse asettamiensa rajojen pituutta, kulkien päättymätöntä kehää päänsä sisällä. Minä huomasin oman tietoisuuteni aikaisin. Huomasin, kuinka muurit kasvoivat päivä päivältä korkeammiksi. Mutta kiipesin niiden toiselle puolelle ja hylkäsin rajat, joita minulle yritettiin opettaa. Onneksi, sillä minä tunnen itseni vapaaksi. Vapaammaksi kuin muut.
Minä olen vapaampi kuin muut. Minä voin tutkia kaikkea tämän todellisuuden sisällä niin paljon kuin haluan. Ihmiset yrittävät tietää kaiken mahdollisen, mutta minä tunnen sen. Joskus huudan ääneen niin lujaa ja niin selvällä äänellä kuin pystyn ja ihmettelen, miksi muut eivät kuule sitä. Tai siis, miksi muut ihmiset eivät kuule sitä.
Kyllä minä silti uskon tietäväni, miksi he eivät kuule. Olemme toisten kaltaisteni kanssa keskustelleet tästä monesti. He eivät näytä kuulevan toisiaan, eivätkä he kuule meitä, joten he ovat luultavasti kasvattaneet muurinsa liian korkeiksi. Näin olemme ainakin ajatelleet. Mekään emme yleensä kuule heitä, mutta joitain poikkeuksiakin on. Erään ryhmämme lääkärin tietoisuuden palanen kuului hänen muuriensa yli, mutta hän ei reagoinut meihin, joten tuskinpa hänkään kuuli meitä. Hänen ajatustensa kuunteleminen kuitenkin huvitti meitä suunnattomasti.
Ei tämä silti ole aina helppoa. Joskus tahtoisin vain sanoa jotain ääneen. Ei se koskaan onnistu. Eikä ole onnistunutkaan. Tunnen kyllä sanat, tiedän miten ne pitäisi sanoa ja mihin järjestykseen ne pitäisi pistää, mutta ne eivät tule ulos. Puhuminen ei onnistu muiltakaan kaltaisiltani. Hekin sanovat yrittäneensä, ja keskustelemmekin joskus puhumisesta. Niiltä, jotka eivät kuule meitä, se tuntuu luonnistuvan helposti, ja he kohtelevat meitä outoina, jotenkin viallisina.
Heillä ei kuitenkaan ole pienintäkään aavistusta siitä, millaiseen vähemmistöön he itse kuuluvat. Minulla on ystäviä tämän universumin kaikissa kolkissa. Tietoisuuden käytön osaamisesta on katsokaas se hyöty, että jos sitä ei eristä, se on vain sinun oma pieni palasesi suuremmasta tietoisuudesta. Kun ylität sen hennon rajan oman tietoisuutesi ja seuraavan tietoisuuden tason välillä, pääset koko ajan hiukan kauemmas. Oman tietoisuuden jälkeen voi keskustella muiden lähellä olevien kanssa, tai siis niiden lähellä olevien kanssa, jotka kuulevat puheesi. Seuraava taso on jo laajempi, ja minusta tuntuu, että se jatkuu pitkälle tähän aurinkokuntaan. Tämän tason vuoksi minulla on ystäviä ympäri maapalloa. Kolmas suurempi taso käsittää jo koko galaksimme.
Tasot ovat joskus hiukan outoja, sillä ne yleensä vaihtavat paikkaansa aika ajoin. Me lähdemme joskus yhteisille matkoille muiden kaltaisteni kanssa, ja olemme käyneet melkein kaikkialla maailmassa. On siinä kyllä mennyt aikaakin. On yksi iso taso, jonka kautta on helppo mennä kaikkialle. Siellä on myös todella paljon tietoisuuksia! Olemme tavanneet monia mielenkiintoisia henkilöitä sillä tasolla. Se on ikään kuin valtava tietoisuusmetropoli, jossa asuu vähän kaikkea vähän kaikkialta ja vähän kaikilta ajoilta. Joskus siellä tapaa myös muita kaltaisiamme ihmisiä. Kerran tapasimme erään miehen, jolla oli todella mielenkiintoiset silmät. Tiedättekö, sellaiset lämpimät ja viisaat, joihin on helppo katsoa. Minusta tuntuu, että hän oli jotenkin erikoinen, ja ilmeisesti hän onkin yksi niistä, jotka ovat onnistuneet murtamaan muurinsa sen jälkeen kun ne olivat jo kasvaneet. Kun kerroimme hänelle, miltä vuodelta tulimme, hän ihmetteli naureskellen ajan kulua. Puhuimme hänen kanssaan kauankin, ja hän sanoi nimekseen Siddharta. Joskus olemme yrittäneet löytää häntä uudestaan, sillä hän oli mielenkiintoista seuraa, mutta päätaso on iso ja täynnä väkeä. Ja minusta tuntuu, että hän oli niitä ihmisiä, jotka eivät viihdy sellaisessa hulinassa kauaa. Hän on luultavasti vetäytynyt omalle tasolleen, missä se onkaan, vetämään vähän henkeä. Toivon kyllä, että tapaisin hänet uudestaan.
Ja aina sellaisten retkien jälkeen palaamme omalle tasollemme ja huomaamme, että meidät on taas siirretty pois pienestä ryhmähuoneestamme ja olemme jälleen sen perheen luona, joka ei kuule meitä. Pienemmän perheemme jäsenet usein yrittävät katsoa meitä silmiin. Mutta kun on tuijotellut tietoisuutta sekä yhdessä isossa että monissa pienissä osissa, ei vain enää jaksa katsoa uuteen tietoisuuteen. Varsinkin kun ne ihmiset, jotka eivät kuule meitä tai osaa puhua meille, eivät pysty peittämään omaa tietoisuuttaan. Kaikki muut osaavat ja piilottavat sen, ja vaikka perheemme jäsenien tietoisuuden palaset ovatkin suljettuja, silmistä vuotaa kaikki tietoisuuden lisäksi kaikki muukin. Ja kun on useita tunteja kulkenut hallituissa tietoisuuksissa, ei hallitsemattomien tietoisuuksien ja osaamattomien ihmisten katsominen oikeastaan tunnu mukavalta. Siksi me kaikki käännämme katseemme pois; muut ihmiset vuotavat tietoisuutensa epäjärjestäytyneisyyttä silmistään.
Seuraavassa kokoontumisessa saatamme jälleen lähteä matkalle. Isommassa maailmassa on paljon nähtävää, mutta niin on pienemmässäkin. Joskus kuljemme tietoisuutta pitkin sisälle omaan planeettaamme. Se on ihan yhtä hienoa kuin seikkaileminen toisillakin planeetoilla, ja joskus palaamme takaisin jopa ennen kuin meidän yhteinen päivämme päättyy. Meidät johdatetaan pois siitä huoneesta, jossa ryhmämme kokoontuu ja jonka oven yläpuolella lukee piirretyin kirjaimin: ”Autistien hoitoryhmä”.
Harmi ettette te kuule.
