Ficin nimi: Viiden tähden nummijussi
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Roope Ankan elämä ja teot
Ikäraja: S
Mukana: Roope/Kultu
Genre: Tjaa... arkidraama ja slice of life
Summary: ”Varrohan pieni hetki. Sanoitko minua juuri maalaisnuijaksi?”
A/N: Ankkamaista joulua, Odo ja Isfet! Osallistuu haasteisiin Neliottelu ja Fandomkohtaiset OTP:t.
***
”Varrohan pieni hetki. Sanoitko minua juuri maalaisnuijaksi?”
Kultu virnisti ja taukosi kantamasta painavaa vesisaavia. ”Mikäli tuohi ja turvepaakut eivät vie liiaksi kapasiteettia pääkopastasi, kuulit ihan oikein.”
”Sanonko, kuka täällä on tuohesta ja turpeesta”, Roope murahti ja laski omankin kantamuksensa Kultun selkeästi tavoitellessa pientä taukoa. Piripintaan täytettyjen puusaavien kantaminen ei ollut miellyttävää puuhaa kenellekään, mutta jos mieli saada lämmintä vettä peseytymiseen, asian eteen oli ensin vuodatettava hikipisara jos toinenkin.
”Edistyksen ei sietäisi olevan kirosana enää kenellekään tätä nykyä”, Kultu tokaisi palaten aiempaan puheenaiheeseen. ”Paitsi niille eräille, jotka tulikivenkatkuisesti tuntevat pakkoa toimia mahdollisimman hankalasti ja vaivalloisesti...”
”Jopa sinulta on kirkuvan naiivia yrittää pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja esimerkiksi tähän”, Roope tuhahti kopauttaen jalallaan maahan tömäyttämäänsä vesisaavia. ”Raavaalla hauiksella on aina vedet kannettu!”
”Koinsyömäkin kuormajuhta tekisi tämän homman näppärämmin kuin yksi rakkoinen käsipari”, Kultu ärähti rannettaan venytellen.
”Aivan varmasti – heti kun joku hankkii sellaiseen elikkoon tarpeeksi resursseja. Ei sinulla satu olemaan tietoa, miten paljon rehuja sellaiset popsivat pitkin päivää?”
”Pirustako minä tietäisin? Sinä hyväkäs meistä olet se viiden tähden nummijussi.”
”Kirotut kiltit...” Roope huokaisi tyystin kyllästyneenä meneillään olevaan epämääräiseen sanailuun. Ehkä hän oli liian uuvuksissa päivän töistä, eikä siksi löytänyt parhaita kommentteja lyödä Kultulle luuta kurkkuun. Se jos mikä ärsytti. Ei Kultulla useinkaan ollut panoksia päästä siinä määrin niskan päälle.
Toisaalta ehkä hänen olisi kannattanut valita manailulleen sellainen sananparsi, joka ei olisi kahta ketterämmin osoittanut Kultun typerissä tuumailuissa olevan pienimuotoista todellisuusperää.
”Ja länkisäärilampaat sekä siunatut säkkipillit”, Kultu velmuili korostuksella, jonka perusteella tämän olisi äkkiseltään voinut luulla olevan saman kylän tyttäriä. ”Vaan tokkopa sellaiselle soittopelille kannattaa pahemmin siunauksiaan suoltaa.”
”Sen hienouksista eivät monet ole perillä”, Roope tuhahti ärsyyntyen kommentista enemmän kuin olisi halunnut myöntää. ”Etenkään täällä rapakontakaisessa Uudessa maailmassa.”
”Riippuu keneltä kysyy”, Kultu tuumasi olankohautuksella ja julkesi hymähtää halveksivalle sävylle, jolla Roope oli kuorruttanut sanojaan mainitessaan senhetkisen olinpaikkansa. ”Näille nurkille eksyy toisinaan perin merkillistä poppoota.”
"Tjaa, sen kun näkisi."
Olisipa ollutkin kiintoisaa törmätä toiseen kulkijaan vanhalta kotiseudulta.
”Kai sentään osaat soittaa säkkipilliä jokaisen kunnon skotin tavoin?” Kultu kysäisi sitten.
”Nolaat itsesi noilla umpinaurettavilla yleistyksillä”, Roope sanoi takaisin tavoitellen ylimielisempää sävyä kuin onnistui saamaan aikaan.
”Ei, minua totta vie kiinnostaa!” Kultu sanoi tarmokkaasti. ”Olet takuulla ainakin kokeillut!”
Roope sulki hitaasti silmänsä kärsivällisyyttä keräten. ”No niin olen. Ja mitähän luulet silläkin tiedolla tekeväsi?”
”Viihdytän itseäni kuopimalla esiin oikeutuksia tituleerata sinua juuri niin takapajulan juntiksi kuin on kohtuullista”, Kultu virkkoi sanoinkuvaamattoman ärsyttävästi, vaikka samalla Roope huomasi virneentyngän hiipivän nokalleen.
”Valaisepa vielä samaan syssyyn, mikä tekee täkäläisistä tontuista niin oivan ylivertaisia?” hän kysäisi viattomasti. Jenkkilän tyyliin suhteellisen saumattomasti kuuluva isoegoisuus ei ollut Kultussakaan vieras piirre. Saattoi olla, että hänen empiiriset tutkimuksensa olivat kotoisin puolueelliselta maaperältä, mutta stereotypiat eivät silti tavanneet syntyä tyhjästä.
Eivät kai sitten hänenkään tapauksessa, pahus soikoon.
”Jaa ylivertaisia?” Kultu irvisti oikaistessaan selkäänsä. ”Voi kuule, kyky nauttia elämästä.”
”Houkkamaista hedonismia ja huumoria, joka saa kuulijansa haluamaan uittaa päänsä lähimmässä kaivossa.”
”Aye, mennen, tullen ja kotokultaan palatessa!”
Kohtuullisen hyvin imitoitu Skotlannin korostus sai Roopen tyrskähtämään, mutta hän käski itseään tokenemaan välittömästi. Ruumiillinen työ kun ei tehnyt itseään valmiiksi humpuukille hekottelemalla.
”Noh, ole nyt vihdoin hyödyksi ja kanna se vesi tupaa kohti.”
”Äläpä luule, että tämän rehaaminen on yhtä helppoa kuin jokin lammaselukoiden villan saksiminen!”
”Lampaita keritään, senkin piloille hemmoteltu hepsankeikka!” Roope tarkensi kenenkään pyytämättä ja osoitteli sormellaan painokkaasti Kultun suuntaan. ”Ja siitä hommasta on helppous kaukana!”
”No olipa yllätys, että sinunlaisesi turvejunttipässi on sellaisesta äheltämisestä viimeisen päälle perillä!”