Huvittunut, vaikuttunut, rakastunut
Kirjoittaja Vesper
Ikäraja S, myöhemmin K-11 //zougati muokkasi otsikkoon vain korkeimman ikärajan
Tyylilaji Fluffy/Romance
Paritus Remus/Tonks
Tiivistelmä - Kun Remus John Lupin tapasi Nymphadora Tonksin, oli hän huvittunut. Sitten vaikuttunut. Ja myöhemmin hän huomasi olevansa täydellisen rakastunut.
A/N En omista mitään, kaikki ficissä esiintyvät hahmot ja paikat ovat Rowlingin mielikuvitusta. (Ihan kuin ette sitä tietäisi, hoho.)
Ensimmäinen osa [ S ]
Kalmanhanaukio 12:n keittiössä paloi vielä valo. Remus Lupin istui pitkän, tammisen pöydän äärellä ja haroi hiekanruskeaa tukkaansa, josta oli havaittavissa selkeitä harmaantumisen merkkejä. Hän piti toisessa kädessään sulkakynää, jolla raapusti pergamentin pintaan kapeakirjaimista tekstiä. Mies viimeisteli loppuraporttia kokousta varten, joka järjestettäisiin huomenna. Muut olivat menneet jo nukkumaan, ennen kuin Remus oli saapunut matkaltaan. Remus oli nimittäin Albus Dumbledoren pyynnöstä viettänyt viimeiset kaksi viikkoa Yorkshiressä, tarkkaillakseen kuolonsyöjien liikkeitä. Kaksi yksinäistä ja pitkää viikkoa. Oli hän pidempiäkin aikoja viettänyt yksinään ja tehnyt ennenkin keikkoja yksin. Ja Remus vannoi kautta sydämensä tekevänsä kaiken, mitä Dumbledore häneltä vain pyysi. Hemmetti, hän vannoisi vaikka koko elämänsä tuon vanhemman velhon käsiin, ja kaikella kunnioituksellaan luotti hänen arviointikykyynsä. Mutta juuri ne kaksi viikkoa olivat tuntuneet silkalta tuskalta, kun hän oli samalla tiennyt, että Kalmanhanaukio vilisi hänen läheisimpiä ystäviään. Weasleyn perhe oli nimittäin majoittunut loppukesäksi killan päämajalle - eikä Siriuksenkaan kanssa vietettyä aikaa ollut koskaan liikaa. Yksinäisyys Yorkshiren nummilla oli palauttanut Remuksen mieleen ne ajat, kun hänellä ei ollut ketään. Ne ajat, kun Lily ja James olivat kuolleet. Ne ajat, kun hän kuvitteli Peterin tulleen murhatuksi ja muiden ystäviensä tulleen kavalletuiksi Siriuksen toimesta. Hän oli menettänyt sinä samaisena lokakuisena yönä kaikki ystävänsä. Koko elämänsä.
Remus havahtui mietteistään, kun tajusi haukottelevansa. Hän nosti pöydällä olleen teekupin huulillensa ja siemaisi höyryävää juomaa varovaisesti. Sen lämpö tuntui miellyttävältä. Hän vilkaisi huoneen nurkassa olevaa antiikkista kaappikelloa: kello oli 02:35. Ei menisi enää kauaa, ja raportti olisi valmis. Remus oli juuri lukemassa raporttiaan vielä kertaalleen läpi, kun poksahduksen kaltainen ääni kantautui jostain päin talon eteistä ja sitä seurasi voimakas ryminä. Sitten kuului vaimeaa vaierrusta muutaman kirosanan säestämänä. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuka se oli ollut, mutta mies ei kuitenkaan jaksanut uskoa siihenkään, että joku kuolonsyöjä olisi Kalmahanaukiolle yhtäkkiä tupsahtanut - ja vielä paljastanut läsnäolonsa kiroilemalla ääneen. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin nappasi taikasauvansa ja hiippaili keittiön oven taakse, raottaen sitä hieman auki, jotta sai näkyvyyden eteiseen. Remus kohotti kulmakarvaansa aidosti yllättyneenä, kun hänen katseensa osui eteisen lattialla rähmällään olevaan pinkkihiuksiseen nuoreen naiseen ja kaatuneeseen sateenvarjotelineeseen. Hän laski taikasauvansa ja hipsi aitona herrasmiehenä naisen luo, tarjotakseen auttavaa kättä.
Pinkkihiuksinen neito nosti päätään ja hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä, kun hän huomasi jonkun ilmestyneen yhtäkkiä eteensä. "Älä pelkää, en ole murhaaja", Remus hymähti huvittuneena naisen reaktiolle ja ojensi kättään. "Oletko kunnossa?"
"Hemmetti, että säikähdin. Luulin, ettei täällä olisi enää ketään jalkeilla. Hyvä etten kironnut sinua siihen paikkaan!" Nainen henkäisi, mutta päätti tarttua Remuksen tarjoamaan käteen, jonka jälkeen mies veti hänet ylös. "Samaa voisin sanoa omasta puolestani", Remus naurahti hiljaa ja silmäili pinkkipäätä uteliaana. "Tunnenko sinut?"
"Tonks, liityin kiltaan muutama viikko sitten - kättelisin sinua nyt, mutta pitelet jo valmiiksi kättäni", hän hymyili ilkikurinen pilke katseessaan. "Ja sinä... oh, sinä olet Remus Lupin. Olen kuullutkin sinusta kaikenlaista! Olet Siriuksen vanha koulukaveri. Olen Siriuksen pikkuserkku", Tonks virnisti. Remus kohotti taas kulmaansa. "Vai niin, Tonks. Mitä noin nuori nainen tekee täällä tähän aikaan?"
"Hei, en minä miltään teiniltä näytä. Sitä paitsi olen 22!" Tonks päästi Remuksen kädestä irti ja löi tätä nyrkillä hellävaraisesti käsivarteen. "Oli pitkä päivä töissä - olen aurori. Toimistolla tykätään teettää varsinkin uusimmilla tolkuttomasti paperitöitä", hän pyöräytti silmiään. "Sirius raivasi täältä minulle huoneen ja ajattelin tulla suoraan tänne, kun huomenna on se kokouskin."
Remus nojasi seinään ja katsoi Tonksia laskelmoivasti, poikamainen virne huulillaan. "Pitäisikö minun uskoa sinua, vai täytyykö minun varmistaa, ettet ole kuolonsyöjä?"
"Mitä - hahhah, tosi hauskaa hei. Ihan niin kuin kuolonsyöjät voisi tosta noin vaan ilmiintyä tänne sisään", Tonks tökkäsi Remusta uudestaan nyrkillään ja työnsi kielensä ulos tälle, nyrpistäen samalla siroa nenäänsä. Remuksen suupielet nousivat lämpimään hymyyn. "Kunhan kiusasin. Sinulla on varmasti ollut rankka päivä, haluatko että keitän teetä sinulle?"
"Kiitos, mutta taidan mennä suoraan tästä unille, olen kuolemanväsynyt. Enkä halua antaa väärää kuvaa itsestäni nukahtamalla kesken kokouksen pöytään."
"Selvä, Tonks... Onko se sinun etunimesi?"
"Ei, mutta parempi ettet tiedä sitä."
"Saan tietää sen kuitenkin."
"Hyvä on. Hauska tutustua Remus Lupin, olen Nymphadora Tonks", pinkkitukka irvisti sanoessaan oikean nimensä ääneen.
"Kaunis nimi, Nymphadora."
"Älä sano sitä nimeä ääneen."
"Hyvä on, Tonks."
"Onko kuulustelu nyt ohi? Haluaisin jo päästä sänkyyn."
"Olet vapaa lähtemään."
"Kiitos. Hyvää yötä, Remus."
"Hyvää yötä, Tonks."
Tonks lähti kävelemään rappusia ylös. Hän ehti vielä kerran vilkaista olkansa yli nähdäkseen Remuksen, joka oli menossa takaisin keittiöön. Juuri sellainen, kuin olin kuvitellutkin, nuori nainen myhäili itsekseen, eikä huomannut samalla nostaa jalkaansa tarpeeksi ylös rappusilla. Sen sijaan hän huomasi pian makaavansa taas rähmällään, kompastuttuaan kynnykseen. Nainen tunsi poskiensa punehtuvan ja hänen hiuksensa vaihtoivat äkkiä sävyään purukuminpinkistä tomaatinpunaiseen.
"Oletko varma, että selviät yksin?" Hän kuuli Remuksen huikkaavan peräänsä huvittuneen oloisena. Remuksen pää pilkisti keittiön oven välistä.
"Joo, joo, olen vain väsynyt", Tonks tuhahti nolona ja nousi kontaltaan ylös.
"Selvä, varmistin vain. Hyvää yötä, Nymphadora."
"Ääliö", Tonks mumisi hiljaa, muttei voinut kuitenkaan hetken päästä estää leveän hymyn muodostumista huulillensa.
