Nimi: You looked so classy
Kirjoittaja: tirsu
Beta: No, word
Genre: fluff ja romance
Paritukset: Draco/Astoria
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Hieman kiroilua
Summary: Nimi Malfoy ei ole kaikki kaikessa. Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kaikki minkä tunnistatte lukeneenne joskus HP-kirjoista, kuuluu J.K.Rowlingille, minä ainoastaan jäljittelen hänen luomaansa maailmaa. Nimi on peräisin Nick Jonasin biisistä Your Biggest Fan.
A/N: Okei. Tämä osallistuu Tuunataan vanhaa-haasteeseen. Alkuperäisen version voi halutessaan lukea tästä:
She Could Be The One (K-11)
Sen verran täytyy vielä sanoa, että Draco saattaa olla hivenen OoC, mutta tuli vain sellainen halu kirjoittaa siitä ja Astoriasta ficci. Ai juu. Tämä versio ei ole one-shot.
You looked so classyLuku 1.Musta kissa juoksee tien yli suoraan kohti jalkojani. Otan askeleen vasemmalle, jotta se ei törmäisi jalkoihini. Mutta tietenkin se kissa syöksyy juuri silloin sinne myös, jalkani alta saaden minut horjahtamaan.
>> Typerä katti >>, sähähdän kun saan itseni tasapainoon jälleen.
Kissan tempaus pahensi jo ennestäänkin synkkää mieltäni. Ehkä olisi ollutkin vain hyvä, että olisin horjahtanut ja satuttanut nilkkani, niin minun ei tarvitsisi ylittää tätä katua ja koputtaa jykevää, tammista ovea.
Kuulen juuri ja juuri oven läpi askeleet, jotka suuntaavat ovea kohti. Ei mene kauankaan, kun ovi jo aukeaa ja näen avaajan hymyilevän inhottavan siirappisesti. Mustat hiukset on työnnetty vaaleansinisen pannan kanssa taakse ja sinertävät silmät tuijottavat minua viestittäen halusta. Hän ei ole muuttunut tippaakaan sitten kouluvuosien.
>> Draco-kulta, hei! >> Pansy sirkuttaa kimeällä äänellään - minusta tuntuu, että siitä on tullut kimeämpi kuin ikinä ennen. >> Mukavaa, että pääsit tulemaan! >>
>> Mm-hmm >>, hymähdän. >> Hei. Totta kai minä tulin, kun sinä kerran kutsuit. >>
Kymmenennen kerran jälkeen en enää jaksanut kieltäytyä, lisään mielessäni ja hymyilen ivallisesti.
Vanha tupakaverini astuu sivummalle, jotta pääsisin sisälle betonisilta ulkorappusilta. Suljettuaan oven Pansy odottaa, että saan riisuttua takkini, ja johdattaa minut sitten pitkää käytävää pitkin kohti olohuonetta.
>> Tiedäthän sinä, että tämä on tilapäiskotina minulla? Heti kun olemme kihloissa, muutan luoksesi >>, Pansy livertää.
Irvistän pienesti. Miten Pansy voi olla noin tyhmä? Hän ei vain ota tajutakseen sitä, että meitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Se mitä välillämme tapahtui, oli minulle pelkkää huvia, ei muuta. Voi Pansy-raukkaa.
Saavumme olohuoneen ovelle, joka on pienesti raollaan. Pansy kääntyy puoleeni heilauttaen hiuksiaan huolettomasti. Hän kuvittelee sen olevan seksikästä.
Suljen silmäni ja lasken nopeasti kolmeen.
>> Siellä on sitten pari tuttua koulusta, mutta voimme hankkiutua heistä ihan pian eroon >>, Pansy kertoo ennen kuin työntää oven kokonaan auki.
Oven takaa paljastuu yllättävän avara olohuone. Suoran ovea vastapäätä on iso, sileästä kivestä tehty takka. Takan eteen on aseteltu viininpunainen, samettipäällysteinen, kahden istuttava sohva, jonka takusta on vasten ikkunaa. Sohvaa vastapäätä on aseteltu kaksi samansävyistä nojatuolia hieman vinottain. Sohvan ja nojatuolien välissä on pieni kirsikkapuinen sohvapöytä, jonka keskelle on laitettu verenpunaisia ruusuja tummansinisessä maljakossa.
Takan puolimaisessa nojatuolissa istuu pitkä, leveä rakenteine mies, jonka eebenpuunmustat hiukset ovat kasvaneet paljon siitä, mitä olen viimeksi häntä nähnyt; hiukset on sidottu taakse miehisellä tavalla. Ylleen mies on pukenut valkoisen puvun, joka korostaa hänen ihoväriään sopivasti. Puvun kangas kielii entisen tupakaverini menestyneen tämän kolmen vuoden aikana työrintamalla, sillä ennen hänen yllään ei ole ollut tuon laatuista kangasta. Ei sillä, että hän olisi köyhästä perheestä niin kuin
se eräs, mutta meidän perheeseen verrattuna hänen sukuaan voisi kutsua köyhäksi.
Olisihan se pitänyt arvata, että Pansy kutsui Zabinin luokseen. He olivat hyvää pataa (todellekin) keskenään koulussa ja Pansy taitaa kuvitella, että Zabini olisi yksi minunkin parhaista ystävistäni. Mutta hän on väärässä. Zabini oli vain tupatoveri, joka oli oikeutettu liikkumaan seurassani, ei sen enempää.
Pansy tönäisee minua hieman olkapäästä, joten otan muutaman askeleen eteenpäin päätyen parin askeleen päähän sohvapöydästä. Pysähdyttyäni Zabini siirtää hämmästyneen katseensa minuun. Ihon kanssa samaa sävyä olevat suklaanruskeat silmät tarkastavat minut päästä varpaisiin nopeasti.
>> Aa Draco, pitkästä aikaa >>, Zabini toteaa lopulta.
>> Tosiaan Blaise, tosiaan >>, totean kaavamaisesti. >> Mitä sinulle kuuluu? >>
Zabini alkaa puhua, mutta minä en kuuntele häntä vaan vilkaisen takan edessä seisovaa naista, jonka kullanvaaleat hiukset on sidottu banaaninutturalle. Hetki sitten nainen oli vielä tuijottanut liekkeihin, mutta kuultuaan nimeni mainittavan, hän kääntyi katsomaan suuntaani. Ihan kuin Pansy ei olisi maininnut kellekään heistä kutsuneensa minutkin luoksensa kylään.
Naisen mintunvihreät silmät katsovat minua lämpimästi, mutta silti jollain oudolla tavalla jäisesti. Aivan kuin hän ei tietäisi mitä ajatella minusta. Mutta niin pikku Daphne on minua aina sen jälkeen katsonut, kun viidennellä vuodellamme torjuin hänen iskuyrityksensä.
Sallin Daphnelle pienen, hyvin pienen, hymyn, sitten siirrän katseeni huoneen kolmanteen ihmiseen. Hän istuu sohvalla jalat aseteltuna somasti ristiin nilkoista.
Hiilenmustat, paksut ja kiharaiset hiukset roikkuvat valloittavalla tavalla kapeiden kasvojen kehyksinä. Ohuet, mutta kaarevat huulet ovat kirsikanpunaiset ja se saa minut ajattelemaan onko väri huulten omaväri vai huulipunan tuotosta.
Harmikseni en näe silmiä ja niiden väriä, sillä nainen on suunnannut katseensa lattiaan kuin ujo koulutyttö. Mutta ripset ovat tummaakin tummemmat ja todella pitkät. Ne näyttävät mielenkiintoisilta maidonvaaleaa ihoa vasten.
Hän näyttää siltä kuin olisi vasta puhjennut kukkaan, kasvanut pikkuisesta tytöstä nuoreksi naiseksi, mutta tosiasiassa hän on tainnut olla sitä jo hieman kauemmin kuin päältäpäin uskoisi. Hän näyttää jokseenkin tutulta, mutten osaa yhdistää häntä kehenkään tuntemaani tai tietämääni ihmiseen.
Oliko hän kanssani yhtä aikaa Tylypahkassa? Oliko hän samassa tuvassa? Jos oli, niin luulisi että muistaisin hänen nimensä.
Voisinpa nähdä hänen silmänsä. Silloin voisin muistaa kuka hän on. Yleensä ihmisen silmät ovat ne, mistä muistan keitä he ovat.
Samalla, kun yritän muistaa kuka tuo sohvalla istuva nuori nainen on, annan silmieni vaeltaa alemmas hänen kasvoistaan. Rintamus on täyteläinen, keskivartalon pulleutta (äiti on opettanut, että edes ajatuksissaan ketään naispuolista ei saa kutsua l-alkavalla sanalla) on peitetty väljällä poolopaidalla ja sirot kädet lepäävät paksuilla (paksu-sanasta äiti ei puhunut mitään...) reisillä.
>> Draco, muistathan siskoni, Astorian? >> Daphnen kimeä ääni kysyy - olen aina inhonnut hänen ääntään.
Astoria. Tosiaan. Daphnen pikkusisko. Hän taitaa olla minua pari vuotta nuorempi.
>> Tietysti, eihän Greengrassin siskoksia sovi unhoittaa >>, sanon matalalla äänellä.
Astorian katse pysyy yhä lattiassa. Onko lattia mukamas minua kiinnostavampi? Vai onko hän tosiaan niin ujo kuin kuvittelin?
>> Draco, istu nyt johonkin, hyvä ihminen >>, Pansy lirkuttaa.
Mitä, pitääkö Pansy minua jonain koirana, jota täytyy komentaa istumaan ja kaikkea?
Teen kuitenkin työtä käskettyä ja istahdan sohvalle Astorian viereen. Hänen tuoksunsa tunkeutuu nenääni. Kookosta. Olen aina tykännyt kookoksen tuoksusta. Se on jotenkin niin trooppinen ja makea.
Yhtäkkiä eteeni ilmestyy pieni, valkoinen, posliininen teekuppi, jossa on kultaiset koristereunat.
>> Sitruunateetä >>, Pansy sanoo kaataessaan kupin kanssa samaan sarjaan kuuluvasta teekannusta teetä kuppiini.
Katsahdan Daphneen ja Zabiniin huomatakseni, että heilläkin on samanlaiset teekupit kädessään. Heillä on myös pikkuleivät käsissään.
Ja ennen kuin tajuankaan, on Pansy törkännyt käteeni pikkuleivän kanssa. Huokaisten siemaisen teetäni ja nielaisen pahan makuisen litkun alas vaivalla. Minä inhoan sitruunateetä. Samoin kuin pikkuleipiä. Joten, kun kukaan ei kiinnitä minuun suuremmin huomiota, nakkaan pikkuleivän lähimpään koristevaasiin. Ikävä kyllä Pansy ojentaa minulle uuden.
>> Kun olemme saaneet tämän ihastuttavan teehetkemme päätökseen, niin teidän täytyy, harmi kyllä, lähteä sillä meillä - minulla ja Dracolla - on menoa tämän jälkeen >>, Pansy selittää ja siemaisee sitten teetään pikkurilli ojossa.
Se on ärsyttävä ele. Vain ärsyttävät, mukamas hienostoihmiset juovat niin.
Hämmästyksekseni vilkaisen silmäkulmastani Astoriaa Pansyn typerän ilmoituksen jälkeen, mutta naisen olemus ei ole muuttunut ollenkaan. Hänen katseensa on yhä edelleen luotuna lattiaan vaikka hänellä on teekuppi kädessään.
>> Minne te menette? >> Daphne utelee tapansa mukaan - hän on yksi uteliaisuuden perikuva.
>> Emme minnekään niin erikoiseen paikkaan, ettei sitä voisi siirtää jollekin toiselle päivälle >>, sanon ennen kuin Pansy ehtii väittämään, että kihloja ostamaan.
En todellakaan halua, enkä paremminkaan aio, ostaa kihloja Pansyn kanssa! Oli virhe edes tulla tänne tänään. Tai edes koskaan.
Pansyn olemus on muuttunut hieman kireäksi pilattuani hänen suunnitelmansa, mutta hän hymyilee, kun katson häneen. Hymyilen hänelle takaisin ärsyttävimmällä hymylläni.
Kun Pansy on puolen tunnin kuluttua hävinnyt keittiöön teetarjottimen kanssa, muutan asentoani niin, että näen Astorian paremmin.
>> Osaatko sinä puhua? >> kysyn hiljaa ivallisesti, jotteivät Daphne ja Zabini kuule.
>> Osaan >>, Astoria vastaa, muttei nosta katsettaan minuun ja se ärsyttää minua suunnattomasti.
Hieron otsaani hetken lieventääkseni ärsytyksen tunnetta. >> Vieläkö olet Tylypahkassa? >>
>> En, valmistuin viime vuonna >>, Astoria kertoo.
Hän on siis minua pari vuotta nuorempi, niin kuin muistelin.
Astoriaa ja Daphnea on edelleen kauhean vaikea uskoa sisarruksiksi. He ovat niin erinäköisiä ja muistaakseni heidän luonteensakin ovat vastakohtia. Tosin, Daphnen luonne on paremmin jäänyt mieleen, sillä olimme sentään samalla vuosikurssilla ja sitä rataa.
Daphne on hemmoteltu pikku prinsessa, jonka täytyy saada tahtonsa läpi aina. Hän on manipuloiva persoona (eri tavalla kuin Pansy tosin) ja hän on ilkeän ystävällinen. Tylypahka aikoinamme Daphne rakasti piilovittuilla kaikille, jopa professoreille.
Ainoa piirre, jonka Astoriasta muistan, on se että hän oli (kai hän yhäkin on) ystävällinen persoona luihuiseksi. Mutta, jos hänet suututti, niin hän muuttui pirulliseksi. Jos muistan oikein, en ole ihan varma.
>> Minä sinä teet nykyään? >> kysyn. >> Virkkaat kotonasi pitsiliinoja? >>
Nyrpistän nenääni. Tarkoitukseni oli olla pilkallinen, ääntä myöden, mutta se jäi vain yritykseksi. Enkä ymmärrä ollenkaan, että miksi. Olen onnistunut siinä aina. Aina!
>> Vaikka se ei kuulu sinulle, niin en todellakaan - hermoni eivät riitä sellaiseen >>, Astoria vastaa piikittelevään sävyyn ja nostaa katseensa ensimmäistä kertaa lattiasta. >> Minä käyn töissä toisin kuin siskoni. >>
Astorian silmät ovat mintunvihreät niin kuin Daphnella, mutta muuten heidän silmänsä ovat erilaiset. Daphnella on bambimaisen suuret silmät, Astorian taas ovat viiruisemmat, vinommat ja mantelinmuotoisemmat.
Räpsäytän silmiäni äkkiä nopeasti. Minulle tuli hyvin outo olo, kun Astoria tuijottaa minua tiiviisti. Hän mittailee minua katseellaan.
Mieleni tekisi venyttää paitani kaula-aukkoa, sillä minusta tuntuu, etten saa henkeä. Ja miksi helvetissä tänne tuli äkkiä näin kuuma? Poskeni tuntuvat olevan tulessa. Minä en ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka punastuu helposti - varsinkaan minkäänlaisesta tuijottamisesta!
Pansyn tullessa takaisin olohuoneeseen Astoria kääntää katseensa takaisin lattian suuntaan. Itse siirrän katseeni sohvapöydällä oleviin ruusuihin.
Oloni on edelleen tukala, kun mietin äskeistä kuumeisesti. Mitä se oli olevinaan?
Kun yksi yksinkertainen sana eksyy mieleeni, pompahdan säikähtäneenä ylös sohvalta. Pansy, Zabini ja Daphne kääntävät kummastuneet katseensa minuun.
>> Minun pitää mennä, muistin että minulla on tärkeä tapaaminen >>, sepustan.
Nyökkään hyvästeiksi ja ryntään eteiseen, jossa päällystakkini odottaa. Puen sen päälleni ja astun ovesta ulos ennen kuin Pansy ehtii perääni.
Laskeudun rappuset alas ja kävelen parin korttelin päähän ennen kuin tajuan ilmiintyä kotiini.