Puolikas kaksonen | K-11 | Fred/George | angst, deathfic

[chitaur]

Kirjoittaja: chitaur
Ikäraja: K-11
Tyylilaji/Genre: angst, deathfic
Paritus/Hahmot: Fred/George
Varoitukset: insesti, kuoleman pohtimista
Haasteet: Ärsyttävät/epärealistiset paritukset (Weasleycest), FF100 (071. rikki), Kirjoitusterttu (Suosikkiterttu - kaksoset), Neljän tuvan haaste (Rohkelikko)
A/N: Mä en ole ikinä ennen kirjoittanut insestiä, joten Ärsyttävät/epärealistiset paritukset -haaste tuli kuin tilauksesta. Sieltä löytyi Weasleycest, johon iskin heti silmäni. Tämä on todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella, en sen vuoksi saanut tekstistä tämän pidempää. No way, että onnistuisin kirjoittamaan kokonaisen one-shotin tällä parituksella tai tästä aiheesta. Tekstistä olisi tullut liian venytetty. Tasan minkään raapaleen pituiseksikaan en halunnut tätä tekstiä rajoittaa, joten tämä on tälläinen 268 sanaa pitkä epäsikiö. Osaan tekstiin olen ihan tyytyväinen, muutama lause tosin saa minut kiristelemään yhä hampaitani.

Puolikas kaksonen

George istuu sohvalla ja tuijottaa asunnossaan tyhjyyteen näkemättä viimeisen ikuisuuden aikana kertynyttä sotkua. Tai ainakin siltä aika tuntuu. Ikuisuudelta. Kuin siitä olisi jo vuosia, kun hän näki toisen puolikkaansa kaatuvan maahan vihreän välähdyksen osuttua Frediin.

George ei ole vieläkään varma, ettei elä keskellä omia painajaisiaan. Hän toivoo heräävänsä ja huomaavansa kaiken olleen vain unta. Jos hän heräisi unesta, hän kääriytyisi peiton alle vasten Frediä ja nukahtaisi toisen tasaisen hengityksen siivittämänä.

Hän haluaisi tuntea toisen paljaan ihon omallaan ja hyväillä Fredin rintakehää. Fredin rintakehä oli niin kaunis, Georgen silmistä valuu kyyneliä. Samanlainen kuin hänellä, mutta niin erilainen. Paljon täydellisempi kuin hänellä. Fred oli muutenkin niin täydellinen. George erotti kaksosensa itsestään valokuvia katsellen vain täydellisyydestä. Hän ei tiennyt ketään muuta, joka olisi ollut niin täydellinen. 

Hän kietoo kätensä ympärilleen ja tuudittaa hiljaa itseään. Kaikki sanovat, että hänen pitäisi jo päästä yli veljensä kuolemasta. Kaikki muutkin ovat jo jatkaneet elämäänsä. Mutta muut eivät ole menettäneet puolta itsestään, George kertoo itselleen. Muut eivät ole menettäneet hänen Frediänsä, muut ovat menettäneet keppostelevan, älykkään ja positiivisen pojan. George on menettänyt todellisen Fredin. Hän on menettänyt Fredin, joka on hellävarainen, loistava suutelija ja loistava kuuntelija.

Kaikki olivat aina ihmetelleet, kuinka Fred ja George tiesivät kaiken toisistaan. Se ei johtunut kaksosuudesta. Se johtui siitä, että he olivat yksi. He jakoivat kaiken toisilleen, niin onnen kuin surun. Usein he hukuttivat molemmat tunteet pehmeisiin suudelmiin.

George hautaa päänsä syliin. Samalla kun hän ei halua muistaa näitä, hän haluaa muistaa hetket ikuisesti ja tuntea ne yhä uudelleen. Fyysisesti olisi vielä parempi, mutta se ei ole mahdollista. Kukaan ei voi korvata Frediä.

Kasvaako vai väheneekö tuska, kun muistot jäävät unholaan?

[LillaMyy]

HYI, hyi, ja vielä kerran hyi! >: Ei näin surullisia tekstejä saa kirjoittaa, koska perkele, itkin varmaan kuin vesiputous ja nyt pitäisi saada tämän kyynelmuurin takaa jotenkin kirjoitettua kommenttikin sitten. Ei tule kesää... Mutta, pakko kai se on jotain edes yrittää sanoa. En ymmärrä, mikset ole tyytyväinen tähän, koska itse ainakin pidin tästä kokonaisuutena aivan älyttömästi, vaikka tämä olikin ihan surkea. Jos tämä olikin kerta sun mukavuusalueesi ulkopuolelta (kuten munkin, insesti ei vaan ole mun pala kakkua), niin sitä ei kyllä tekstistä huomannut! (: Olit onnistunut tosi hyvin tuomaan tähän sitä Fredin ja Georgen kaksosuutta, mutta myös sitä, että he ovat jotain muutakin kun vain niitä kaksosia, kuitenkaan korostamatta sitä liikoja.

Olet muuten tosi hyvin koko ficletin ajan viittaillut tuohon otsikkoon, että se ei liittynyt tarinaan vain parin viitteen verran, mikä on erittäin hienoa, kun tämä on näinkin lyhyt pätkä vain. (: Tässä tulee myös todella hienosti esille se toisen ihmisen (olipa tämä sitten veli tai jotain muuta, tai molempia) menettämisen tuska, kun toisaalta ei halua muistaa niitä huonoja hetkiä, mutta toisaalta taas haluaa muistaa ne hyvät hetket, mutta et oikeasti voi olla muistamatta niitä molempia.

Kylläpäs nyt tuli sekava kommentti, mutta tykkäsin tästä kyllä ihan älyttömästi, joten kiitoksia tästä suupalasta! (:

[Nava]

Voi itku. Miks Fredin piti kuolla, miksi?! Tajusin tätä lukiessa, että siksihän se tuntuu niin julmalta: ihan niin kuin yhdestä ihmisestä puolet olis revitty pois tästä todellisuudesta ja puolikas jätetty harhailemaan yksin maan päälle. Toisen ihmisen menettäminen jättää jo loven sydämeen, mutta kun menettää puolet itsestään…

Pidin siitä, että ficin teema ei ollut insesti, vaan se oli vain yksi hienovarainen osa tätä. Georgen tunteet oli miusta hyvin kuvattu. Onnelliset muistot on väritetty tuskalla, eikä ollut enää Frediä, joka olis suudellut tuskan pois. Ficci oli just sopivan pituinen ja nimi hyvin kuvaava.

Minuu häiritsi tässä vain se, että muut oli käskenyt Georgen päästä yli Fredin kuolemasta. Eihän sellaista voi sanoa. En usko että ainakaan Georgen perhe tai lähimmät ystävät vois olla niin tunteettomia. Jos ne nyt itsekään pystyis pääsee siitä yli. Mie en ainakaan oo päässyt.

Tykkäsin ficistä, vaikka tällaisista aina jää surullinen fiilis. Mut se ei oo ollenkaan huono asia. Georgen tuskakin kertoo vain siitä, miten onnellisia aikoja se sai Fredin kanssa elää. Eikä se varmasti vaihtais niitä vuosia pois, vaikka siten ei tarviis tuntea menetyksen tuskaa. Kiitos!

[repa]

Kommentoin tabletilla niin tulee lyhyt kommentti taynna typoja...

Taa oli ihana. Ma oon lapsesta saakka fanittanu kaksosia ja musta oli kamalaa, kun Fred kuoli. Tassa oikein konkretisoituu se, miten surullista se oikeasti on. Oon lukenut samankaltaisia ficceja pari, mutta ilman paritusta. Tykkaan, etta tassa keskitytaan menetykseen, joka on ajatuksena jo raastava. Voi George parkaa.

 En oo itekaan insestin ystava, mutta tassa ajatus jollakin tasolla toimi. Olit ujuttanut sen tekstiin mukaan niin hienovaraisesti, etten edes tuntenut mitaan allotuksia ajatuksesta.

Taa oli kiva pieni iltasatu muuten, mutta... Tasta taiskin tulla nyt pirteyssatu, koska mulla heras inspikset kirjottaa... Yritan, etten jatka kukkumista vaan meen oikeesti nukkuun, mutta kuules; ei saa kirjottaa liian inspiroivia ficceja, jotk... Eiku mita ma selitan. Mita parempi ficci niin sen siistimpaa. Ma tykkasin tasta. Iso kiitos!