Kirjoittajat: Hallahäive ja Susimus
Ikäraja: S
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: Johnlock
Genre: Ällösöpöilyfluffy
Disclaimer: Sherlock on Hallan ja John on Susimuksen. Emme omista yhtään mitään, BBC, Moffat ja Gatiss sekä ACD omistavat. Kiitos heille.
A/N: Paras tapa viettää päivä on istua kirjastolla, fanityttöillä, kikattaa liian kovaa, kirjoittaa ja kerätä kummia katseita. Tämä söpöily täynnä OTP-fiiliksiä hiottiin työn ja tuskan (ja Sherlock-videoiden) jälkeen lähes täydelliseksi. Kommentoijat saavat meidät hihkumaan.
Summary: Joko nyt?
Lähemmäs
Baker Streetin porraskäytävässä on pimeää ja John on kyllästynyt naisiin. Hän ei olisi ikinä uskonut toteavansa mitään sellaista edes hiljaa mielessään, mutta ihmeitä tapahtuu ja ihmiset muuttuvat. Mary on vihdoin antamassa periksi ja eropaperit edistyvät, hitaasti, mutta edistyvät. John on melkein tyytyväinen ja aikoo vakaasti korvata Maryn happamuuden tummilla kiharoilla ja vaivihkaisella hymyllä. Kenties pysyvästi tällä kertaa.
Johnin uupuneisiin ajatuksiin mahtuu ainoastaan yksi sana, se kaikuu tuhansissa eri sävyissä.
Sherlock.
John kiirehtii kaksi rappusta kerralla, avaa oven ja pysähtyy.
Sherlock loikoilee olohuoneen sohvalla aamutakissaan, venyttelee kuin ylisuuri kissa. John nuolaisee huuliaan. Hän toivoo, että Sherlock osaisi lukea merkit hänen kasvoiltaan, ettei mitään tarvitsisi sanoa, mutta Sherlock ei vilkaisekaan ovelle. Tämä painaa vain sormenpäänsä vastakkain leukansa alle. ”Kolmas sormi vasemmalta”, Sherlock toteaa.
”Oletko taas puhunut minulle, kun en ole ollut paikalla?” John kysyy, lähes ärähtää, ja Sherlock kohottaa katseensa.
”Miten niin? Ainahan sinä olet täällä.”
John nielee kourallisen kirosanoja ja tokaisee menevänsä keittämään teetä. Hän ei ehdi ottaa montaa askelta, ennen kuin Sherlock tarraa hänen ranteeseensa.
”Mutta et koskaan tarpeeksi lähellä”, Sherlock sanoo ja Johnin vatsassa muljahtaa. Sherlockin sormet hierovat ympyrää Johnin ranteen sisäsyrjälle. Johnin pulssi kiihtyy, pupillit laajenevat. Syy-seuraussuhde on selkeä. Sherlock vetää Johnin hitaasti vierensä istumaan, huulillaan vino hymy. John ei voi vastustaa sitä hymyä, ei ole koskaan voinut.
”Mikä on tarpeeksi lähellä?” John kysyy antautuen ja pujottaa kätensä Sherlockin hiuksiin. Hän nojautuu lähemmäs, henkäyksen päähän. ”Joko nyt?”
”Hmm.” Sherlock pyörittää päätään kevyesti, saa heidän nenänpäänsä hipaisemaan toisiaan. ”Ei, ei vielä.”
John koskettaa huulillaan Sherlockin leukaa, kuiskaa suupieleen: ”Entä nyt?”
”Ei.” Sherlock kallistaa päätään ja siirtää kätensä Johnin niskaan. Suutelee.
John sulkee silmänsä naurahtaen. ”Entä nyt?”
”Nyt”, Sherlock myöntyy ja näykkäisee Johnin huulta.
”Nyt”, John toistaa, kipuaa Sherlockin syliin ja jää siihen. Kenties pysyvästi tällä kertaa.
