Kirjoittaja Aihe: Rakkauden erämaa ~ K-11 ~ Seamus/Theodore ~ lukuja 1/3 (30.5.)  (Luettu 2332 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ficin nimi: Rakkauden erämaa
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, romantiikka, slash
Paritus: Seamus/Theodore, Seamus/Dean + muita
Ikäraja: K-11
Summary: Seamus tapaa häissä Theodoren, johon ei ollut aiemmin uskonut tutustuvansa.
Varoitukset: Viittauksia seksiin, alkoholin juominen
Vastuunvapaus: JKR omistaa kaiken, minkä hänelle tunnistatte kuuluvaksi. Tarina on minun. En saa tästä rahaa.
A/N: Tämä löytyi puoliksi kirjoitettuna kaikkien tiedostojen seasta ja päätin kirjoittaa tämän "one-shotin" loppuun eli huomasin +2000 sanan kohdalla eli tämän lopussa, ettei se onnistu. Siispä tätä tulee kolmen luvun verran, joista jokainen tulee olemaan suurinpiirtein 2k luokkaa, jotka on mulle aika pitkiä lukuja. Eka kerta, kun kirjoitan mitään Seamusista tai Deanista ja Theodorestakin olen kirjoittanut hyvin vähän, joten tää on ihan mukava kokeilu. (: Otsikko on lähtöisin Neljän ruusun biisistä Rakkauden erämaa, yllättäen.
Haasteet: Rare10, Kerää kaikki hahmot (Seamus Finnigan)




1.   luku – häät

Kakku on valtava, Seamus Finnigan oli ajatellut ensimmäisenä tullessaan Draco Malfoyn häihin. Ei hän kouluaikoina olisi edes pahimmissa painajaisissaan uskonut olevansa nyt siellä, missä oli. Keskellä luihuisia ja vain muutaman tutun keskellä kiristämässä huonosti solmittua solmiotaan. Harhailevalla katseella Seamus tavoitteli Deania, mutta miestä ei näkynyt missään. Siellä täällä kyllä vilahteli tuttavia, kuten Harry ja Ginny. Ron ei tullut ollenkaan paikalle ja Seamus olikin kuullut huhuja, ettei Ron puhuisi Hermionelle enää koskaan.

Olihan se ollut yllätys kaikille. Hermione ja Draco. Malfoy ja Granger. Yhdessä.

Kun Deania ei ruennut näkymään Seamus tuhahti tuskastuneena. Katsellessaan ympärilleen hän yritti löytää edes jonkun, joka voisi auttaa häntä. Blaise Zabini, ei. Pansy Parkinson, ei missään tapauksessa. Luna Lovekiva, ehkä ei kuitenkaan. Theodore Nott. Toisaalta juhlallisuuksiin olisi enää hetki, eikä hän halunnut näyttää typerältä onnitellessaan hääparia. Miksi ei?

Seamus käveli Malfoyn sukulaisista koostuvan väkijoukon läpi, kunnes tavoitti yksin olevan Theodoren. Eivät he olleet koskaan vaihtaneet keskenään ainuttakaan sanaa, joten Seamus huomasi hieman änkyttävänsä puhutellessaan toista.

"A-anteeksi, tiedätkö tämä solmio kuristaa minut vielä... Joten voisitko -", Seamus tunsi punastuvansa ja olonsa typeräksi. Miksi hän oli mennyt puhumaan juuri Theodore Nottille? Komealle, hiljaiselle, luihuiselle - jolla ei edes ollut solmiota. "- tai ei mitään, unohda."

"Finnigan." Theodoren lyhyt kutsuminen pysäytti jo pois päin kääntyneen Seamusin. Tarkemmin mietittyään Seamus ei ollut tainnut kuulla Theodoren edes puhuvan koskaan aiemmin tai jos olikin, ei hän muistanut toisen äänen kuullostavan noin... erilaiselta. Seamus ei keksinyt siihen oikeaa sanaa kuvaamaan sitä.

"Voin minä auttaa", Theodore totesi kohottaen kulmiaan kuin kysyvästi Seamusin suunnalle, joka mietti edelleen pitäisiköhän hänen vain kadota. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tekemään päätöstä, kun Theodore jo kiri parilla askeleeella heidän välimatkansa umpeen ja tarttui siroilla sormilla kiinni Seamusin solmioon.

"Ole hyvä", työnsä valmiiksi saanut Theodore totesi lyhyesti.

"Kiitos", Seamus vastasi yhtä yksinkertaisesti, eikä olisi mitään pidempää edes keksinyt sanottavaksi. He seisoivat hetken paikallaan, eikä Seamus oikein tiennyt, mitä oli tekemässä tai minne hän oli menossa. Theodore näytti hänen mielestään kuuluvan juuri siihen missä seisoikin, sillä hän oli samaan aikaan syrjässä, mutta näkyvillä, kaikkien tarjoilujen äärellä. Seamus taas ei oikein tiennyt omaa paikkaansa koko juhlassa, vaikka olikin saanut kutsun Hermionelta.

"Seamus! Olen etsinyt sinua joka paikasta", kuului väkijoukosta tuttu ääni. Dean käveli ripeästi, vilkaisten ohi mennen Theodorea saapuessaan Seamusin vierelle. "Keskeytinkö jotain?" Seamus kuuli pienen mustasukkaisuuden Deanin äänensävystä, vaikka uskoikin, ettei sitä kukaan muu huomaisi. Se oli vain pieni häivähdys arkisen kysymyksen rinnalla. Vähän niinkuin mausteena tai lisäämässä väriä kysymykseen. Seamus ei kuitenkaan pitänyt siitä, sillä tunnettuaan Deanin vuosia, hän ei olisi aina jaksanut mustasukkaisuutta, kun hän puhutteli jotain muuta kuin heidän yhteistä tuttuaan. Nyt hän oli kuitenkin löytänyt paikkansa: hänen kuului olla Deanin kanssa, ei harhailla ympäriinsä.

"Et keskeyttänyt. Autoin häntä solmion kanssa", Theodore totesi Seamusin mielestä lähinnä turhankin kyllästyneenä. Dean mulkaisi vielä kerran Theodoren suuntaan nyökäten kiitoksen tapaiseksi tarttuessaan Seamusia kädestä. Miehet suunnistivat valtavaan saliin, jonka lattia oli marmoria. Kaksi pitkää pöytää oli asetettu salin molemmille sivuille niin että keskelle jäi käytävä. Vasen puolisko oli tarkoitettu morsiamen ystäville ja sukulaisille, kun taas oikealta saattoi huomata paheksuvia Malfoyn sukulaisia ja ystäviä. Selvästikin myös heistä useat olivat kokeneet yllätyksen saadessaan kutsun. Kokonaisuus toi mieleen hieman Tylypahkan. Suuren salin. Pöytiä tosin oli vain kaksi ja siellä, missä opettajien pöydän olisi kuulunut olla oli hääparille rakennettu koristeellinen alttari.

Seamus seurasi Deania, joka piteli häntä edelleen kädestä. He löysivät paikkansa Weasleyn perheelle tarkoitettujen paikkojen vierestä ja Seamus tunsi, kun Deanin käsi puristi hieman liian kovaa hänen omaansa. "Älä muistele vanhoja. Sitäpaitsi Harrykin tulee istumaan meidän kanssa." Seamus yritti lohduttaa Deania, jonka tiesi ajattelevan liikaa suhdettaan ja riitaansa Ginnyn kanssa. Harryn kanssa he kuitenkin olivat tulleet vielä tapauksen jälkeen hyvin toimeen, kun Harry oli saanut Ginnynsä ja Ginny Harrynsä niin kuin alun alkaen kaiken olikin kuulunut mennä. Vai oliko? Sillä eihän Ronkaan lopulta päätynyt yksiin Hermionen kanssa vaan kaikkien yllätykseksi Draco Malfoy vei Hermionen sydämen. Deanin tökättyä Seamusia hän vasta huomasi, miten oli uppoutunut ajatuksiinsa. Eihän se hänen hommansa ollut lohduttaa poikaystäväänsä menneistä rakkausriidoista. Sitä paitsi eikö hänen kuuluisi nyt olla mustasukkainen? Ehkä, mutta Seamus ei ollut. Ei koskaan toisin kuin Dean oli hänestä.

Kun Hermione asteli käytävää pitkin alttarille Seamusin oli pakko katsoa kahdesti ennenkuin tunnisti tupatoverinsa vuosien jälkeen. Hänelle tuli muistikuvia tanssiaisista, jolloin Hermione oli saapunut paikalle kuin prinsessa Viktor Krumin kanssa. Hermione todellakin näytti upealta, vaikka Seamus ei ollut moneen vuoteen enää pitänytkään naisista sillä tavalla, kuten piti Deanista.

"Hän on kaunis", Seamus totesi Deanille, joka ei kyennyt kuin nyökkäämään vastaukseksi. Myös Dean oli hämmästynyt yksinkertaisessa mekossa astelevasta Hermionesta, jonka takkutukka oli suoristettu ja kasvot meikattu kevyesti, mutta näyttävästi. Kultainen luomiväri korosti Hermionen silmiä, tummat rajaukset muuttivat lempeistä kasvoista ylväät. Lukutoukasta, joka kerran oli ollut prinsessa oli tullut kuningatar. Ja ei epäilystäkään, että Draco oli hänen kuninkaansa, sillä Draco näytti vähintäänkin yhtä upealta kuin tuleva vaimonsa. Kaikkien ihmetykseksi kaukaa haetulta tuntunut pari näytti sille, että he kuuluivat toisilleen. Ja molemmat näyttivät onnellisilta, sitä ei voinut kieltää kukaan.

"En ymmärrä vieläkään miten noista kahdesta tuli pari", Dean tuhahti ilmeisesti hääparista, vaikka Seamus huomasi Deanin vilkuilevan Harryn ja Ginnyn suunnalle, jotka seisoivat hääparin läheisyydessä. Ginny oli Hermionen kaaso ja Harry toimi tilaisuudessa morsiamen saattajana. Ilmeisesti Grangerit eivät olleet päässeet paikalle, sillä tarkemmin katsottuna Seamus ei huomannut heitä missään.

"Hmm. Joitain asioita ei vain voi ulkopuolinen ymmärtää. Eihän meitäkään kukaan aluksi hyväksynyt", Seamus vastasi hymyillen Deanille. Heidän suhteensa oli Hermionen ja Dracon liittoon verrattuna aiheuttanut kaaosta, eikä vain ihmetystä. Deanin vanhemmat olivat hyväksyneet asian hyvin, mutta velhoyhteisössä he herättivät kummastusta. Kuinka nyt mies voisi seurustella toisen miehen kanssa? Ei mitenkään, mutta loppujen lopuksi he olivat onnistuneet todistamaan asian vääräksi. Muutamat ystävät, kuten Harry oli hyväksynyt asian. Samoin Ron, joka oli heittänyt vitsiäkin siitä kuinka eroa tuskin huomaisi olivatpa he sitten yhdessä tai ystäviä. Pussailun Ron oli kuitenkin kieltänyt hänen silmiensä alla, mutta se ei ollut ongelma kummallekaan.

"Kuulin, että hääpari lähtee täältä lohikäärmeellä."

Lause kuului parin paikan päästä, eikä Seamus ollut aiemmin huomannut vaaleahiuksista naista heidän kanssaan samassa pöydässä. Luna Lovekiva, heitä vuoden nuorempi nainen oli aloittanut keskustelun tavalliseen tapaansa - hieman erikoisesti. Seamus kuitenkin hymyili tytölle vastatessaan: "Olen kuullut, ettei Hermione pidä lentämisestä. Mitä kuuluu, Luna?"

"Hmm-mm, niin se saattoi olla. Olikohan kyseessä sitten Harryn häät? Vai sotkevatko rikkokirit ajatuksiani... En ole ihan varma. Minä aion mennä naimisiin Norjassa", Luna sanoi ja Seamusin huomio vihkivalasta kääntyi kokonaan Lunaan.

"En tiennyt, että seurustelet. Tai olet kihloissa", Seamus sanoi kohteliaasti, mutta hieman nolona siitä, ettei tiennyt oikeastaan mitään muutakaan Lunan viime aikaisista vuosista, vaikka he olivat olleet yhdessä Albuksen kaartissakin. Luna oli vain aina ollut niin omissa maailmoissaan, ettei Seamus oikein ollut löytänyt tapaa tutustua tyttöön. Lunaa se ei kuitenkaan vaikuttanut haittaavan ja hän alkoikin unelmoivaan sävyyn kertoa elämästään.

"Olen kihloissa Rolfin kanssa. Te ette taidakaan tuntea. Hän valmistui Tylypahkasta, kun me emme vielä edes tunteneet toisiamme. Rolf, tässä on Seamus Finnigan ja Dean Thomas." Seamus ei ollut huomannut Lunan vieressä istuvaa, häntä ehkä neljä tai viisi vuotta vanhempaa miestä. Mies oli pukeutunut siistiin mustaan pukuun, joka heijasti pöydässä olevien kynttilöiden valosta hieman violetin sävyjä.

"Seamus, voisitko keskittyä?" Dean ärähti kuullessaan oman nimensä, mutta kätteli kohteliaasti Rolfia, kuten Seamuskin. Mies vaikutti hauskalta, ainakin näin Seamus asian ajatteli lyhyen keskustelun päätteeksi, joka oli sisältänyt asiaa teen juonnista aina omituisimpiin ihmeotuksiin, jotka Seamus kuvitteli olevan ainakin osittain vain Lunan mielikuvitusta. Heidän keskustelunsa kuitenkin päättyi, kun useat pöydässä taputtivat ja pyyhkivät onnen kyyneleitä silmänurkista, sillä Dracon oli vihdoin annettu suudella morsianta.

Juhlat olivat koreat ja Seamus yritti jälleen etsiä tuloksetta väkijoukkoon kadonnutta Deania, kun tanssi oli alkanut. Seamus ei käsittänyt, kuinka matkalla vessaan ja takaisin saattoi eksyä tai kadota. Ruoka oli kuitenkin hyvää, joten Seamus keksittyi olennaiseen ja keskusteli jo sekoittuneen pöytäseurueensa kanssa huispauksesta, juhlista, kuulumisista ja monesta muustakin arkisesta asiasta.

Kun Deania ei näkynyt vielä puolenkaan tunnin kuluttua Seamus päätti lähteä etsimään häntä. Kuljettuaan jonkun aikaa väkijoukossa hänen katseensa osui tanssivaan joukkoon, vaikka ei uskonut Deanin olevan siellä. Hän kuitenkin huomasi yllätykseksi, että Dean oli keskellä onnellisia pareja Ginnyn kanssa, kädet tämän ympärillä ja huulilla niin onnellinen hymy, että Seamus ei voinut kieltää itseltään mustasukkaisuutta. Dean näytti niin onnelliselta saadessaan tanssia Ginnyn kanssa, että Seamusin oli pakko ajatella heidän suhdettaan jälleen kerran enemmän. Oli hänen mielessään käynyt aiemminkin, että jokin oli muuttunut, mutta hän ei ollut saanut kiinni ajatuksesta, mikä oli vinossa.

Silloin Seamus kuitenkin ymmärsi, että heidän suhteensa oli muuttunut samanlaiseksi ystävyydeksi kuin se oli joskus ollut. Heidän tunteensa olivat muuttuneet, eikä heillä ollut enää samanlaista läheisyyttä kuin joskus, eikä kumpikaan heistä tarvinnut toisen seuraa niin kipeästi kuin vielä puoli vuotta sitten. Etääntyminen oli tapahtunut hitaasti ja varmasti, eikä heidän suhteestaan ollut todisteena kuin se mustasukkaisuus, jota he toisinaan tunsivat. Tarkemmin ajateltuna mustasukkaisuus oli kuulunut jo heidän ystävyyteensä, joten Seamus joutui miettimään, mitä heidän rakkaudestaan oikeastaan oli jäljellä. Päästyään yli mustasukkaisuuden pistoksesta hän rentoutui ja ajatteli, että ei tuntenut oikeastaan mitään sellaista kuin joskus kauan sitten – tai ainakin aika tuntui pitkältä sitä enemmän hän muisteli viimeisiä kuukausia, viikkoja ja päiviä.

Seamus hätkähti, kun Theodore tuli seisomaan hänen viereensä ja hymyili sellaista rauhoittavaa ja lähes huomaamatonta hymyä, joka sai Seamusin olon tukalaksi.

”Sinä ja Thomas olette kuulemma yhdessä”, Theodore sanoi, eikä Seamus kyennyt aluksi kuin nyökkäämään.

”Joo, mutta meidän suhteemme ei ole enää samanlainen kuin ennen”, Seamus sanoi ja mietti vasta sen jälkeen, miksi kertoi sen Theodorelle. Ehkä hän tarvitsi jonkun, jolle puhua, kun hän oli viimein ymmärtänyt ongelman, joka oli varjostanut heidän suhdettaan ihan huomaamatta.

”Harmi”, Theodore totesi lyhyesti ja tarjosi Seamusille kädessään olevaa juomaa, joka värinsä puolesta oli todennäköisesti tuliviskiä. ”Ota tästä.”
Seamus tarttui mielellään lasiin ja otti huikan, jonka jälkeen katsoi kysyvästi Theodorea. Mies nyökkäsi, joten Seamus joi lasin tyhjäksi.

”Haetaanko lisää?” Theodore kysyi ja Seamus huomasi, että Theodoren ääni oli samaan aikaan rauhoittava, että huomiota herättävä jollain erikoisella tavalla, joka sai hänet toivomaan, että lyhytsanainen mies puhuisi enemmän.

”Haetaan vain”, Seamus sanoi ja viittoi tarjoilijan heidän luokseen. He saivat molemmat omat lasilliset ja lähtivät etsimään istumapaikkoja, jotka olivat vähän syrjemmällä muista vieraista. Toisen pöydän puolivälissä oli vapaata, kun keskustelevat seurueet olivat ottaneet paikkansa pöytien päädyistä.

Seamus ei tiennyt, mitä hänen tulisi jutella Theodoren kanssa, joten hän päätti yksinkertaisesti vain kysyä kuulumisia. Se sai Theodoren kohottamaan kulmiaan ja Seamus tajusi, että oli outoa kysyä kuulumisia ihmiseltä, jonka kanssa ei ollut koskaan jutellut.

”Se taisi olla vähän outo kysymys”, Seamus totesi lähinnä itselleen, mutta Theodore nauroi. Se sai Seamusin katsomaan miestä aivan liian pitkäksi aikaa ja hämmentymään siitä, miten kevyeltä ja hyväntuuliselta nauru kuulosti. Hän ei ollut osannut kuvitella Theodorea nauramassa, vaikka ei tiennyt sille syytä.

”Hyvä kysymys se oli, mutta kieltämättä et ymmärtäisi paljoa, kun emme edes tunne. Minulle kuuluu hyvää lyhyesti sanottuna, mutta pidemmän kaavan kautta minun varmaan pitäisi kertoa enemmän itsestäni ennen kuin ymmärtäisit”, Theodore sanoi lopetettuaan lyhyeksi jääneen naurunsa, jota Seamus olisi voinut kuunnella pidempään. Hän yllättyi siitä, kun Theodore puhui niin pitkästi ja tuntui saavan vihdoin otteen hänen äänestään, joka oli pehmeä ja samaan aikaan voimakas, kun se ei jäänyt lyhyeksi ja vaisuksi vastailuksi.

”Haluaisitko kertoa jotain itsestäsi? Anteeksi, jos olen tungetteleva, mutta –” Seamus puraisi huultaan, kun tajusi, mitä oli ollut sanomassa. ”Olet minusta mielenkiintoinen”, hän ajatteli lauseensa loppuun. Theodore ei pistänyt kysymystä pahakseen, joten hän alkoi kertoa elämästään.

”Koulun jälkeen lähdin opiskelemaan lisää numerologiaa ja muinaisia riimuja, jotka ovat aina kiinnostaneet minua. Päädyin kuitenkin työharjoitteluun Taikaministeriöön, kun töitä muinaisten riimujen parissa ei ollut. Sain sieltä työpaikan.”

”Mitä teet siellä?” Seamus kysyi ja mietti omaa tilannettaa työttömänä, josta ei halunnut puhua.

”Olen Velhojen neuvoston hallintopalveluissa”, Theodore vastasi, eikä Seamus kysellyt enempää, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä sillä osastolla tehtiin. Theodore jatkoi kuitenkin itsestään puhumista ja Seamusista oli miellyttävää kuunnella toisen puhetta ja hän oppi paljon luihuisesta, joka oli ollut hänelle täysin tuntematon vielä muutama tunti sitten. Seamus kertoi vähän itsestään ja samalla suhteestaan Deaniin, koska aihetta oli vaikea välttää, kun he olivat asuneet yhdessä siitä lähtien, kun lopettivat Tylypahkan. Theodore vaikutti olevan kiinnostunut siitä, miten he olivat päätyneet seurustelemaan ja kuinka heidän suhteeseensa oli suhtauduttu. Kokonaisuudessan heidän keskustelu sujui helposti, josta Seamus oli yllättynyt, eikä hän ollut hetkeen ajattelut Deania.

”Oli hauska jutella”, Theodore sanoi, kun he olivat jutelleet jo kauan ja hän huomasi Dracon viittovan hänen suuntaansa. Seamus huomasi harmistuvansa siitä, että heidän keskustelunsa oli loppunut.

”Samoin”, Seamus sanoi ja hänen olisi tehnyt mieli lisätä, miten paljon hän oli yllättynyt siitä, kuinka mukava Theodore oli ollut. Hän oli muisti, että koulussa Theodore oli ollut hiljainen, mutta rentouduttuaan Theodore puhui mielellään ja hänen harrastuksiinsa kuului huispaus-otteluissa käyminen ja lukeminen. Erityisesti Theodore oli kiinnostunut muinaisista riimuista, joita opiskeli edelleen, vaikka töiden tarve oli ajanut hänet toisenlaisiin tehtäviin. Theodore lähti Dracon luokse ja Seamus näki, että Theodore näytti vaipuvan taas samanlaiseksi sisäänpäinsuuntautuvaksi mieheksi, joka oli ollut kouluvuosina. Se kummastutti häntä, mutta ennen kuin hän ehti miettiä enempää Dean tuli hänen luokseen.

”Täälläkö olet istunut koko ajan?” Dean kysyi ja Seamus tajusi, että ei ollut kaivannut poikaystävänsä seuraa oikeastaan ollenkaan häiden aikana.

”Olen istunut koko ajan tässä”, Seamus vakuutti, kun Dean istui hänen viereensä ja kysyi: ”Missä sinä olit?”

”Juttelemassa ystävien kanssa ja ihmettelin, missä sinä olet”, Dean vastasi jättäen kertomatta, että oli ollut tanssimassa. Seamus antoi asian olla, kunnes Dean päätti rueta utelemaan, mitä hän oli tehnyt.

”Kenen kanssa juttelit? Näin oikeastaan kaikki tuttumme sillä aikaa, kun olit poissa, eikä kukaan ollut nähnyt sinua”, Dean kysyi epäluuloisesti ja Seamus kohautti olkapäitään ennen kuin vastasi: ”Theodoren.” Dean mutristi huuliaan ja katsoi pistävästi Seamusiin aikoen aloittaa riidan, jota Seamus oli osannut odottaa.

”Sen luihuisen pojan kanssa? Miksi hän vetää sinua niin paljon puoleensa?” Dean oli selvästi mustasukkainen ja se ärsytti Seamusia. Hän ei jaksanut riidellä, ei nyt, kun hänellä oli vielä hetki sitten ollut mukavaa.

”Sinä tanssit Ginnyn kanssa”, Seamus huomautti lähes yhtä pistävästi takaisin, vaikka ei enää tuntenutkaan mustasukkaisuutta asiasta millään tavalla.

”Me olemme ystäviä”, Dean väitti, vaikka Seamus tiesi varsin hyvin, ettei Dean ollut pitänyt Ginnyyn mitään yhteyttä Tylypahkan jälkeen. He olivat nähneet joskus, kun olivat tavanneet Harryä, mutta harvoin he olivat Ginnyn kanssa jutelleet. Seamusia ärsytti, miten Dean saattoi vaatia häntä olemasta Theodoren kanssa, kun Dean vielä itse tunsi jotain Ginnyä kohtaan. Seamus olisi halunnut välttää riitelyn, mutta huomasi Deanin haastavasta katseesta, että se ei ollut mahdollista.

”Sinä et voi kieltää minua juttelemasta muille ja sitä paitsi eivätkö Hermione ja Draco ole hyvä esimerkki siitä, että vanhat kaunat voidaan unohtaa?” Seamus sanoi ja tiesi, että Deanille vanhojen asioiden unohtaminen oli paljon vaikeampaa.

”En ymmärrä, mitä näet Nottissa. Hän tuskin puhuu kenellekään, joten ihmettelen, mitä te olette tehneet sillä aikaa, kun minä olin poissa!” Dean huudahti, eikä välittänyt siitä, että muut vieraat loivat heihin katseita.

”Älä huuda. Theodore osaa jutella, kuten kaikki muutkin ja sitä me teimme: juttelimme”, Seamus sanoi ja toivoi, että Dean rauhoittuisi edes hieman.

”Kutsut häntä etunimeltä”, Dean tiuskaisi kuin se olisi pahakin asia.

”Niin kutsun”, Seamus sanoi ja halusi, että Dean jättäisi hänet rauhaan.

”Häiritsenkö?” Theodoren ääni havahdutti Seamusin ja Deanin, jotka tuijottivat toisiaan käyden sanatonta kamppailua. Theodore näytti vaivaantuneelta, mutta päättäväiseltä, eikä aikonut poistua. Dean mulkaisi Theodorea ja Seamusia ja lähti sanaakaan sanomatta pöydästä kadoten taas omille teilleen kohti ulko-ovia. Monet vieraista olivat menneet nauttimaan kesäiseisestä illasta pihamaalle, jonne oli pystytetty telttoja ja tarjoilupöytiä, kuten sisällekin.

”Et häiritse”, Seamus huokaisi ja painoi kyynerpäänsä vasten pöytää nojaten päätään käsiään vasten. Theodore ei sanonut mitään vaan istui Seamusin vierelle tarjoten hänelle taas juotavaa. Tuliviskin pistely kurkussa tuntui Seamusista hyvältä ja hän tunsi rentoutuvansa Theodoren tullessa takaisin.

He istuivat hiljaa ja Seamus oli kiitollinen siitä, että Theodore ei kysynyt, mistä he olivat Deanin kanssa riidelleet. Ilta muuttui yöksi, eikä Deania näkynyt, eikä se haitannut Seamusia. Hän ajatteli, että heidän suhteensa oli lopussa, eikä se harmittanut häntä niin paljon kuin olisi pitänyt. He istuivat Theodoren kanssa ja hiljaisuus vaihtui lyhyisiin keskusteluihin, jonka aikana he oppivat lisää toisistaan. Deanin kanssa riitely jäi kaihertamaan Seamusin mieltä, mutta hän pystyi siitä huolimatta nauttimaan Theodoren seurasta ja juhlista.

”Tanssitaanko?” Theodore kysyi katkaisten hiljaisuuden, joka heidän välilleen oli muodostunut jossain vaiheessa, kun keskustelu oli tauonnut. He olivat vain kuunnelleet musiikkia, nauttineet juomasta ja hiljaisesta yhdessäolosta. Seamus ei tiennyt, mitä sanoa ja hänen ajatuksensa tuntuivat menevän solmuun. Lopulta hänen katseensa karkasi Theodoren harmaisiin silmiin ja hän tiesi, että mies ei vitsaillut.

”Joo”, Seamus vastasi ja he lähtivät yhdessä kohti tanssilattiaa.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2015 14:59:17 kirjoittanut Odo »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 590
  • bii-boh-bi
No niin! Nyt sain aikaiseksi kommentoida, anteeksi että kesti -- oon laiskapylly. :c

Ensimmäinen ajatus tätä tekstiä lukiessa: DEAN YOU BASTARD. :D Ah, ärsytti niin hitosti koko tyyppi, ja vaikka mulla on sinänsä vaikeuksia mieltää Dean kusipääksi niin tähän tekstiin se sopi tosi hyvin. Loppujen lopuksi Deanista ei tiedätä kovin paljon canonissakaan, ja mistä sitä tietää, miten sota on muuttanut ihmistä. Dramione-häitä mulla oli vaikeuksia sulattaa niin kuin varmaan arvasitkin (koska se Drarry), mutta voin elää asian kanssa, kun se oli vain tuolla taustalla hyppimässä, lol.

En ole varmaan ikinä lukenut mitään pidempää Theosta, jotain raapaleita vaan, joten tätä on tosi mielenkiintoista lukea. (Paitsi, että oon vissiin itse kirjoittanut siitä joskus. Ööh.) Ainakin näin alun perusteella olen totaalisen rakastunut ko. hahmoon. Ihan taju ihanasti oot kuvannut sitä, aika vaikea on olla pitämättä. Seamus on neutraali, tämän ensimmäisen luvun ei tullut vielä varsinaisesti mitään erikoisempaa kuvaa, mutta ensimmäiset luvuthan on aina vähän sellaisia, että hahmot vastaa ns. etsii itseään ja sitä rooliaan. Paitsi että tuo Seamusin solmiokriisi oli aika hellyttävä, hih. Lunan esiintyminen oli kans tosi kiva ja sai mut hihittelemään tuolla lohikäärme-jutulla. Olispa se oikea näky!

Oon aina lukenut ficcejä, joissa homouteen suhtaudutaan taikamaailmassa jästimaailmaa paremmin, ja siksi yllätyin siitä, että se oli jopa isompi juttu kuin puhdasverisen ja jästisyntyisen naimisiinmeno, mutta ihan miten vain sinä sanot! Eipä mulla mitään valitettavaa ole. :D

Joo, tykkäsin tosiaan aloituksesta tosi paljon ja odotan innolla mitä jatkossa tapahtuu. c: Kiitos Odo. <3 (Ja nyt sitä Pansy/Luciusta!!)

avatar by Claire, banneri by Ingrid

Uncaring

  • Slytherin
  • ***
  • Viestejä: 284
  • "I'm not small, it's the world that's too big!"
Oooo, tykkäsin tästä!

Tätä paritusta voin kutsua rareksi ja harva paritus onnistuu enää yllättämään, mutta tämä teki sen! Theodoresi on sellainen, joksi hänet itsekin miellän. Oikeastaan minulla on kaksi eri fanonia Theodoren luonteesta ja tyylistä: Toinen on juuri kuvailemasi hiljainen, kiinnostava ja älykäs, kun taas toinen on rämäpäinen ja paha suustaan. Pidän molemmista versioista ja tässä hänessä säilyi yhä mystinen kiinnostavuus. Seamuksen ajatuksista ja huomioista oli kiva lukea ja Dramionea oli ihana lukea juuri noin kuin se tässä olikin. Heidän suhteensa ja yhteensopivuutensa kuvailu oli hillittyä, mutta teki iloiseksi.

Dean is such a bitch tässä. Tietenkin päähenkilön partnerissa on oltava jotain epämiellyttävää, että hänet voi hyvällä omallatunnolla parittaa (ihanalle ja charmaattiselle) Theolle, mikä ei ole ollenkaan huono veto. Se toimii hyvin, sillä sillon ei jää pahaa makua suuhun Seamuksen käytöksestä. Jään seurailemaan innolla!

- Uncaring


avatar by raitakarkki, banneri ibin

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Kommenttikampanjasta täälläkin terveisiä! :D Tämäkin on odottanut kommenttiaan multa, joten tämän nappaaminen kommenttikampanjasta oli aika simppeliä sitten, kun sen sinne tökkäsit. Seamus/Theodore on paritus, johon en ole tainnut törmätä missään muualla (toisin kuin Seamus/Dean), joten tämän seurailusta tulee mielenkiintoista, kun saa katsella, miten saat tuon kaksikon toimimaan. (:

Wow, johan pomppasi heti alussa. Ajatus Seamusista Draco Malfoyn häissä oli vähän absurdi, aina sinne asti, että ymmärsin Dracon olevan menossa naimisiin Hermionen kanssa, jolloin se oli heti aivan loogista, että Seamus ja Deankin olivat paikalla. :D Jännää, miten ajatukset voivat muuttua noin radikaalisti parin sanan takia... :D

Ficcin otsikko ei ihan vielä auennut mulle, mutta toivon, että se selkiytyy sitten jatkossa paremmin (eli suomeksi sanottuna, kappalekin on ihan outo mulle). Olet kuitenkin onnistunut varsin hyvin saamaan kaksi varsin erilaista ihmistä "yhteen". Lainausmerkeissä siksi, koska varsinaista 'pariutumista' ei ole vielä tapahtunut, vaikka viitteitä onkin jo ollut siihen suuntaan. Tykkäsin muutenkin sun hahmokuvauksista, koska Theodoresta nyt ei saa oikein minkäänlaista kuvaa kirjoista, niin oli jännä huomata, että sä olit tavallaan käyttänyt tuota mitäänsanomattomuutta hyväksi tässä ja tehnyt Theosta sen oloisen, että hän puhuu oikeastaan vain silloin, kun hänellä on oikeastikin jotain asiaa, ja ilmeisesti vieläpä vain harvojen ja valittujen kanssa. Tämän johtopäätöksen vedin siis siitä, että herralla ei ole mitään ongelmaa jutella Seamusin kanssa, mutta sitten taas Dracon luokse mennessään, hän muuttuu taas hiljaiseksi. Liekö vika siinä, että Theolla ei ole mitään sanottavaa Dracolle, vai siinä, että Draco puhuu itse niin paljon, ettei Theo saa sananvuoroa?

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid