Perillinen: Anna minun laulaa ~ K-11 ~ ficlet

[Odo]

Fandom: Perillinen-trilogia
Vastuunvapaus: Christopher Paolini omistaa kirjasarjan ja kaikki hänelle tunnistettava kuuluu hänelle. Minä vain leikin hahmoilla saamatta rahaa.

Ficin nimi: Anna minun laulaa
Kirjoittaja: Odo
Genre: Angst, H/C, AU
Hahmo(t)/paritus: tulkinnanvarainen Eragon/Arya
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Sora, kuolema, haavoittuminen
A/N: Uusi fandom vihdoin korkattu! Oon harkinnut Perillisestä kirjoittamista, kun oon nyt lukemassa viimeistä kirjaa n. puolessa välissä. Ajattelin lukea ne ensin loppuun, mutta tämän otsikon tullessa mieleeni koko kohtaus valottui minulle kerralla. Tämä sijoittuu Dras-Leonan taisteluun (en siis ole lukenut vielä muuta kuin piirityksestä).
Haasteet: 5x jotain uutta (fandom), Kaiken maailman ficlettejä (uusi fandom), Ficlet300 (43. Osa) ja Genrehaasta III (AU)


Anna minun laulaa

Eragon tunsi hiekan ja kivet vasten kehoaan ja kivun, joka kulki pitkin hänen vartaloaan. Hän yski keuhkoistaan pölyä ja maahan piirtyi verilammikko. Arya makasi maassa yhtä huonossa kunnossa pidellen kylkeään, johon oli uponnut kaksi nuolta. Eragon raahautui kivusta välittämättä lähemmäs Aryan kehoa, vaikka tiesi kuoleman tulevan häntä vastaan vain nopeammin jos hän liikkuisi.

Hetki sitten he olivat olleet taivaalla ja lentäneet kahdestaan Saphiralla taistellen Murtanghia ja Thornia vastaan. Muutamat heihin kohdistetut nuolet ja Thornin hyökkäys oli saanut heidät tippumaan useita kymmeniä metrejä maahan ja vain Aryan magia oli pelastanut heidät, mutta vain hetkeksi. Eragon piti silmiään auki väkisin vain nähdäkseen, miten Saphira jatkoi taistelua ja toivoi, että voisi ottaa lohikäärmeeseen mielikostetuksen. Arya kouristeli kivusta, eikä Eragonin tila ollut paljoa parempi. Hän vuosi verta ja oli haavoittunut kuolettavasti pudotuksesta ja Murtaghin miekan sivalluksista.

”Eragon”, Arya kuiskasi silmät suljettuina, eikä Eragon osannut muuta kuin ottaa häntä kädestä. Se oli heidän loppunsa ja molemmat tiesivät sen.

Eragon tunsi tykyttävän poltteen haavojensa ympärillä ja kivun aallot, jotka kulkivat varpaista päähän asti. Hän yski uudelleen verta ja mietti loppua – mitä kuoleman jälkeen tapahtui? Hän oli jo luovuttanut ja ainoa toive, mihin hän kykeni oli se, että Saphira pääsisi turvaan ja vardenit kukistaisivat Galbatorixin.

Hän alkoi vajota tyhjyyteen, mutta kaunis laulu veti hänet takaisin taisteluun, josta hän oli ollut valmis päästämään irti. Arya kietoi sormensa Eragonin sormien lomaan, eikä Eragon ymmärtänyt heti, mistä oli kyse. Jos hänen olisi kuoltava, hän haluasi kuolla noiden sävelten tuudittamana ikuiseen uneen.

Kipu hellitti ja hän oli varma, että se johtui pakenevasta elämästä, mutta laulun jatkuessa hän ymmärsi: Arya yritti pelastaa hänen henkensä magialla.

”Lopeta, sinä kuolet –” Eragon sanoi ja pelko kouraisi häntä. Arya hymyili hänelle lempeämmin kuin koskaan aiemmin jatkaen lauluaan, joka tuntui peittävän kaikki taistelun äänet ja sulkevan heidän kahdestaan täysin eri maailmaan. Energia virtasi Eragonin suoniin, eikä hän kyennyt vastustamaan parantavaa vaikutusta.

”Lopeta”, Eragon vaikersi, eikä välittänyt siitä, miten vuolaina kyynelpurot valuivat hänen poskillaan. Hän yritti estää Aryaa, mutta haltia pudisti päätään.

”Sinä olet viimeinen vapaa lohikäärmeratsastaja ja Saphira tarvitsee sinua. Me kaikki tarvitsemme sinua.” Ajatus Saphirasta sai Eragonin puremaan huultaan ja puristamaan Aryan kädestä lujempaa kuin oli tarkoitus. Hän huomasi, miten haltia kalpeni jokaisen säkeistön myötä ja muuttui aina vain heikommaksi.

Eragon yritti huutaa ja tarjotui parantamaan Aryan vammat, jotka olivat tulleet taistelussa. Haltia kieltäytyi ja sitoi hänet magialla kiinni maahan, eikä Eragonilla ollut voimia vastustella. Hän saattoi vain katsoa, miten elämä hiipui Aryasta ja kuunnella laulua, joka teki hänet hetki hetkeltä voimakkaammaksi ja terveemmäksi kuin koskaan aiemmin. Haltian voima ja lämpö täytti hänet erilaisella tavalla kuin tavallinen parantaminen.

Hiljalleen Aryan laulu vaimeni ja taistelun äänet palasivat peittäen sen alleen. Sormien hellittäessä Eragonin kädessä ja häntä kiinni pitelevän magian kadotessa hän tiesi, että Arya oli kuollut.

Eragon ymmärsi, että hänen olisi noustava jaloilleen ja kostettava Aryan kuolema. Hän ei epäröisi, kun hänen pitäisi kohdata Galbatorix yhdessä Saphiran kanssa – lohikäärme oli ainoa asia, joka sai hänet kokoamaan voimansa – mutta miten hän saattoi taistella täydestä sydämestään, kun niin suuri pala siitä oli häneltä riistetty?

[Saphira]

En ole tämän fandomin ficcejä juurikaan lukenut, vaikka Perillinen on ollut jo vuosia yksi lempikirjasarjoistani. Mutta minä pidin tästä oneshotista. Sopivan pituinen, ehkä vähän enemmän tunteiden kuvailua olisi voinut olla, mutta ehkä Eragon oli vielä niin sekavassa tilassa, että juuri tuolla tavalla hän sitten ajattelisikin.

Aryan uhrautuminen oli jotain niin hänen tapaistaan, ja en muista onko jo eräs kohtaus Dras-Leonaan liittyen tullut tuohon mennessä, mihin olet lukenut, mutta tämä muistuttaa vähän sitä. En tiedä, kuulostiko tuo edes järkevältä. xD
Se kohtaus, jossa Arya ja Eragon joutuvat vangiksi ja Arya raastaa kädestään ihok pois saadakseen kätensä vapaaksi ja vapauttaakseen heidät

[DulzGraham]

Sain vartti sitten luettua sarjan loppuun (toista kertaa). Ja tämän mä luin jo sillon kun julkasit, mutta en kehdannut kommentoida

Mä tavallaan tykkään tästä, mutta kuitenkaan tavallaan en. Tykkään tosi paljon tästä surumielisen hiljentävästä tunnelmasta, ja ideasta, että Arya laulaa Eragonin kuntoon, vaikka oman henkensä kustannuksella - kuulostaa ihan Aryalta, ja siltä mitä suunnilleen kuka tahansa olisi tehnyt, koska Eragon. Koska Eragon täytyy pitää hengissä.

Mutta oisin pikkusen enemmän kaivannu kuvailua, tunteisiin ja sellaseen, ja mulle jäi vähän epäselväksi että minkä takia Eragon ei voinu käyttää magiaa, ja minkä takia Aryan piti parantaa vaan Eragon, eikö se voinu parantaa kumpaakin sen verran, että ne ois selvinny jonkun toisen haltian tuloon asti? Mutta kun mä mietin näitä, niin tosiaan, jos ne on vaan tilanteessa että ne on kumpikin niin heikkona, ainakin Eragon, että ei kykene käyttämään magiaa. Ja jos Eragon on jo menettämässä halua elää, ja Arya on samassa kunnossa, niin voin kuvitella, että Eragon olis Aryalle tarpeeksi hyvä syy ponnistella viimeseen pisaraan asti.

Surullinen ficci kuitenkin :< Ei nämä saa kuolla, ei tällä lailla!

Kiitos tästä, mä tosissaan pidän tästä, ja otsake on nätti
-Duzku

Ps. Varotuksissa kun on tuo "sora", niin tulee mieleen ensimmäisenä Kingdom Heartsin Sora :---D

[Odo]

Saphira ja DulzGram, kiitos molemmille kommenteistanne!

Ootte kyllä molemmat oikeassa sen suhteen, että kuvailua olisi saanut olla enemmän. Se on tätä jälkiviisautta, minkä olisi voinut miettiä ehkä ennen julkaisua. Ajattelin tosiaan niin, että molemmat olivat liian heikossa kunnossa magiaan (ja siksi homma veikin Aryan hengen). Järkevästi ajateltuna voimistuessaan Eragon taas olisi voinut auttaa Aryaa, mutta olisi menettänyt silloin osan saamastaan energiasta. Ja ne muut haltiat. Mutta en tätä kirjoittaessani suostunut ajattelemaan pelastajia. Kiva kuitenkin, että olette tykänneet, vaikka tässä on omat puutteensa.

Saphiralle vielä: se kohtaus ei ollut vielä tapahtunut siinä kohtaa, missä olin lukemassa. Se oikeastaan tuli melkein heti, kun tämän kirjoitettuani jatkoin lukemista. Siinäkin musta näkyy Aryan uhrautuvainen luonne, jota tässäkin on esillä.