Nimi: Lehtivainajat
Kirjoittaja: Picciduta
Ikäraja: Sallittu
Genre: Deathfic
Päähenkilöt: GW&HP
Haasteet: Genretasohaaste (deathfic) &
Vuodenaikahaaste III (syksy)
Lehtivainajat
Ginny sulki silmänsä ja huokaisi syvään kolean syystuulen ravistellessa koko kehoa. Hän katui syvästi valintaansa laittaa ohuempi takki, sillä lämpötila ulkona alkoi selvästi jo vaatimaan paksumpaa syystakkia. Haikein mielin hän muisteli eteisen kaapissa lojuvaa ruskeaa vaatekappaletta, joka oli ostettu viime vuoden syksyllä jostakin jästien kämäiseltä kirpputorilta. Tuo muisto sai Ginnyn kuitenkin hätkähtämään, ja se puri sydämeen lujempaa kuin hyytävä viima.
Hän oli ollut siellä yhdessä Harryn kanssa. He olivat olleet siellä vielä silloin, kun kaikki oli hyvin. Yhdessä he olivat sovittaneet toinen toistaan typerämpiä vaatteita ja nauraneet peilin edessä toisilleen. Vanhukset olivat katsoneet heitä pahasti, mutta he eivät olleet välittäneet. Heillä oli ollut hauskaa, ja ennen kaikkea; Harry oli ollut silloin vielä elossa.
Nyt kaikki oli kuitenkin poissa. Kaikki oli kuihtunut pois, niin kuin puiden ruskean värin saaneet alas varisseet lehdet. Ginny katseli suuria lehtikasoja, jotka reunustivat ankean näköistä kirkkomaata. Jokaisessa lehtikasassa oli erilaisia lehtiä, punaisia, ruskeita, keltaisia ja kaikkea niiden väliltä. Ainoa asia, mikä Ginnylle tuli mieleen oli, että lehdet olivat kuin kuolleita ihmisiä. Aina, kun joku kuoli, niin puusta tippui yksi kuihtunut lehti alas maahan. Niin Harryllekin oli tapahtunut; kun kuolonsyöjän tappava kirous oli vuosi sitten osunut häneen, niin puusta oli irronnut kaunein lehti ja se oli hitaasti leijaillut maahan. Harry oli kuollut.
Katkera kyynel valahti Ginnyn poskelle, kun hän lähti astelemaan kohti lähintä lehtikasaa. Askeleista puuttui se keveys ja iloisuus, jota vielä viime syksynä löytyi, kun he yhdessä Harryn kanssa hyppelivät lehtikasoihin. Kasvoilla ei enää ollut hymyä, eikä silmissä sitä pientä ilkikurista pilkettä, joka Ginnyllä aina ennen oli ollut. Hänen koko olemuksensa koostui vain surusta ja tuskasta. Saavuttaessaan lehtikasan Ginny polvistui sen viereen ja katseli sitä sumein silmin. Uudet kyyneleet valahtivat taas hänen poskilleen, kun hän ajatteli Harrya. Nainen poimi lehtikasasta kauneimman löytämänsä vaahteranlehden, sillä vaahtera oli ollut Harryn lempipuu. Ginny painoi lehden varovasti vasten rintaansa ja huokaisi taas syvään.
Sitten hän kaivoi takkinsa alta taikasauvansa ja osoitti sillä kellastunutta lehteä. Nainen mutisi pari sanaa ja päästi sitten irti lehden varresta. Lasittunein silmin Ginny katsoi, kuinka vaahteranlehti alkoi hitaasti nousemaan takaisin ylös kohti lähintä vaahteraa, lopulta kiinnittyen takaisin hauraaseen oksaan. Kaikki tapahtui kuin takaperin käännetyssä elokuvassa. Ginny tiesi, että lehti tulisi tippumaan uudestaan viimeistään parin päivän päästä, mutta ainakin Harry olisi edes hetken hänen luonaan uudestaan.
