Nimi: Aamuja, öitä
Kirjoittaja: raitakarkki
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Avatar: The Last Airbender
-jjb lisäsi fandomin otsikkoonParitus: Zuko/Katara
Tyylilajit: Draama, angst, joku songficyritelmä, 3 x raapale
Tiivistelmä: He olivat silloin toisiaan varten, ei sen pitänyt merkitä enempää. A/N: ATLA:a! Vitsi yllätyin iloisesti ku tätä löytyi Finistä
Luulin et oon yksin fanittamassa tätä... Mut uskalsin sit minäkin julkaista. Zutaraa joka on oikeesti ainoo true paritus, Kataang ei kuulu mun sanavarastoon. Lyriikat on Tegan and Saran
Nineteen-biisistä, hahmot ei kuitenkaan oo 19-vuotiaita tässä. Kiva biisi, kuunnelkaa toki!
One True Something -haasteeseen menee tämä.
>>
I felt you in my legs before I even met you
And when I lay beside you for the first time I told you
I feel you in my heart and I don't even know you
Lämmin hengitys paljasta ihoa vasten ja vapaana vellovat hiukset, joihin saattaa hukuttaa kädet. Kylmä yö, joka kietoo heidät yhteen kuin kukkaseppeleen. Kyynel toisen poskella.
Zuko ei olisi halunnut muistaa, mutta muisti silti. Oli ollut typerää takertua tyttöön, joka oli tullut vain lähteäkseen – silti, se oli ollut sen arvoista. Oliko?
Sen piti olla hetkellistä, Zuko ajatteli ja puristi peiton reunan nyrkkiinsä. Katara oli ollut yksinäinen. Hän oli ollut yksinäinen. He olivat silloin toisiaan varten, ei sen pitänyt merkitä enempää.
Ja nyt tuntui naiivilta ajatella, että hän olisi pystynyt päättämään sydämensä yli. Ettei toisen tuoksu juurtuisi hajuaistiin, ettei suudelma olisi kuin polttomerkki.
And now we're saying bye, bye, bye
Now we're saying bye, bye, bye
”Yritä elää elämääsi, Zuko. Niin kuin muutkin.”
Kataran hiukset olivat kasvaneet entisestään. Osa niistä risteili kasvoilla, jäänsinisten silmien päällä. Katse oli kuin kannullinen kylmää vettä.
”Lupaatko?” tyttö varmisti ja epäröi nostaa kättään Zukon poskelle. Tämä teki päätöksen Kataran puolesta ja käänsi katseensa pois.
En jaksa, halua olla mitään ilman sinua. ”Lupaan.”
Sinun vuoksesi.Niin sanottuaan Zuko ei arvannut, millaista siitä tulisi; heräilyä keskellä yötä toisen sylin ikävään, pala kurkussa vieraiden käsien yrittäessä rauhoitella. Eikä edes ollut muuta kaivattavaa kuin ne muutamat yöt, se sama nauru joka soi korvissa yhä uudelleen ja uudelleen...
”Rakastan sinua, Katara.” Vain sanoja.
Stayed inside I was so upset
I was all alone, you were all I had
Katara varmisti, että toiset todella nukkuivat, ennen kuin uskalsi nousta makuualustaltaan. Zuko oli valvonut koko ajan, odottanut kärsimättömänä toista jakamaan peiton ja syvimmät salaisuudet. Katara hiipi hänen vierelleen ja he sulautuivat yhteen, keho kehoa vasten.
Ja kun Katara sinäkin yönä nukahti hänen syliinsä, itkettyään ensin viimeisimmän painajaisensa Zukon puseroa vasten, katsoi poika tähtiin ja rukoili,
aneli, että kukaan ei ikinä veisi pois hänen merenneitoaan.
Mutta taas tuli aamu, joka nosti Kataran pois Zukon sylistä. Aika, jolloin aamukaste ja päivänvalo merkitsivät Zukolle enää hukattuja tunteja. Katara käyttäytyi, kuin mitään ei olisikaan -
- mutta yöllä huulet löysivät toisensa pimeydessäkin. Hetken kestävä totuus.
Love you, you were all mine
Love me, I was yours, right?
I was yours, right?
