Title: Vilpitön rakkaus
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Pairing: Kíli/OFC (Sólveig)
Genre: fluffy
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Kílin ja Sólveigin viimeisiä hetkiä ennen erästä tiettyä retkeä.
Challenges: Fluffy10 (sana: vilpitön)
A/N: No joo, tuota, ehkä mun pitäisi ihan oikeastikin jo lopettaa näiden ällylälly-pätkien tunkeminen tuonne YVV:väleihin, mutten voi itselleni oikein mitään enää.
Liikaa ideoita ja liian vähän mahdollisuuksia, minne tunkea ne, joten sitten tulee irrallisia tapauksia... En tiedä, sopiiko tuo otsikko tälle enää mitenkään päin, mutta tykkään siitä liikaa vaihtaaksenikaan sitä. Sen siitä siis vissiin saa, kun keksii otsikon ensin ja sitten vasta itse tekstin. x)
Vilpitön rakkaus
Sólveig istui erään vanhan tutun lammen rannalla ja nyppi sen läheltä löytämänsä kukan terälehtiä irti yksi kerrallaan.
Hän tulee, hän ei tule, hän tulee, tyttö laski kiskaistessaan terälehtiä irti kukasta. Kílin olisi pitänyt saapua jo, mutta hänestä ei näkynyt vilaustakaan, joten Sól alkoi menettää jo toivoaan. Kuitenkin, kukan terälehtien ollessa jo lopuillaan, hän kuuli selkänsä takaa hiekan rahinaa askelten alla. Hän kääntyi nopeasti katsomaan taakseen hieman pelästyneenä ja huomasi Kílin seisovan erään puun juurella.
”Anteeksi, että olen myöhässä ja että säikäytin sinut”, hän sanoi hymyillen vinosti. Sólveig ei sanonut mitään, taputti vain maata vieressään ja toinen käveli istumaan hänen osoittamaansa paikkaan.
Hetken he vain tuijottivat lammen väreilevää pintaa hiljaisuuden vallitessa. He molemmat tiesivät, että Kílin lähdön hetki koittaisi hetkellä millä hyvänsä.
”Muistatko sen kesäpäivän?” Kíli kysyi yhtäkkiä, eikä hänen tarvinnut sanoa, mitä päivää hän tarkoitti saadakseen Sólveigin hymyilemään.
”Totta kai muistan. Miten niin?” tämä ihmetteli puolestaan ja kääntyi katsomaan vieressään istuvaa poikaa.
”Mitä jos otettaisiin siitä uusintakierros?” Kíli heitti virnuillen, ja Sól nauroi.
”Mitä? Älä väitä, ettetkö mukamas haluaisi nähdä tätä kääpiötä uudestaan alasti?” poika jatkoi osoittaen itseään puhuessaan. Sólveig vain nauroi entistä kovempaa, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen lammen suuntaan tai ottaakseen vaatteitaan pois uintireissua varten.
”Hei! Tämä kostetaan!” Kíli hihkaisi kuulostaen mukamas loukkaantuneelta ja nappasi Sólveigin syliinsä. Tyttö katsoi luvattua puolisoaan hetken ihmeissään, kunnes huomasi tämän lähtevän kävelemään lammelle päin.
”Eieieieiei, Kíli, minä lupaan ja vannon tehdä ihan mitä vain ikinä haluat, jos
et tee sitä, mitä luulen sinun aikovan”, Sólveig aneli katsoen toista syvälle silmiin rukoilevasti.
”Myöhäistä”, Kíli totesi lyhyesti, vaikka Sólin anova katse olikin melkein saanut hänet pyörtämään päätöksensä. Nyt kuitenkin, kun tyttö alkoi hakata hänen rintaansa nyrkeillään, hän päätti nopeuttaa prosessia ja käveli rivakasti suoraan lampeen. Päästyään tarpeeksi syvälle hän heitti kiljaisevan Sólveigin viileään veteen.
Kíli nauroi vieressä katsellessaan, kuinka Sólveig nousi vaivalloisesti taas vedenpinnan yläpuolelle. Tyttö lähestyi häntä hymyillen varsin suloisesti, ja Kíli tajusi liian myöhään tämän suunnitelman. Sólveig nimittäin hyppäsi hänen kaulaansa kaataen heidät molemmat viileään veteen. Kíli pärski pärskimistään ja yritti saada päänsä takaisin pinnan yläpuolelle. Vihdoin viimein onnistuessaan siinä hän huomasi Sólin lähteneen jo kohti rantaa. Hän lähti nopeasti tämän perään ja veti sitten perässään takaisin lampeen, koska ei hän nyt vielä halunnut lähteä takaisin. Sólveig nauroi Kílin vetäessä häntä mukanaan ja pärskytti vettä tämän päälle. Kíli yritti olla välittämättä roiskeista, mutta päätti sitten kuitenkin kostaa toiselle ja alkoi itse vuorostaan roiskuttaa vettä tytön päälle.
”Rauha! Rauha!” Sól kiljaisi hetken kuluttua nauraen, ja Kíli lopetti roiskuttamisensa. Hän katsoi nauravaa tyttöä vilpittömän onnellisena. Tuosta neidosta tulisi vielä joku päivä hänen omansa kaiken lain ja oikeuden mukaan. Sól lopetti nauramisensa huomattuaan toisen tuijottavan häntä tiiviisti.
”Mitä? Onko minun naamassani mutaa, tai jotain?” hän ihmetteli ja alkoi varmuuden vuoksi hinkata kasvojaan puhtaaksi.
”Ei, ei ole”, Kíli nauroi ja ui lähemmäs tyttöä, kunnes oli aivan tämän edessä. Hän katsoi suoraan tytön silmiin ja painoi sitten otsansa hellästi toisen omaa vasten. Kíli nosti toisen kätensä Sólveigin poskelle ja hipaisi sitä hellästi. Sól hymyili onnellisena Kílin siirtäessä kätensä tämän leuan alle ja nostaessa tämän kasvoja lempeästi ylöspäin. Hän hymyili tytölle ja painoi sitten kokeilevasti huulensa tämän omille.
Myöhemmin samana päivänä Kíli ja Sólveig istuivat yhteisen kammarinsa lattialla takkatulen ääressä yhteisen, ison viltin alla lämmittelemässä. Kíli piteli Sólia sylissään tämän nojatessa hänen olkapäätään vasten. Kumpikaan heistä ei halunnut tämän loppuvan koskaan, mutta Ereborin matkan alku häämötti jo uhkaavan lähellä.