Nimi: Helvetistä 2008
Kirjoittaja: jossujb
Kuvituset: jossujb
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Sietämätöntä fluffia
Ikäraja: K-11
Paritus: Dean Winchester/Castiel (”Destiel”)
Varoitukset: Mietoja 13. kauden spoilereita.
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Spoilerit muuten rajoittuvat vain erään hahmon olemassaoloon, eipä juuri muuhun.
Joulu tuli ja joulu meni - saatoit kenties nähdä tämän Finin 2017-joulkukalenterissa. Postaan tämän nyt näin teitin iloksi omalle osastolleen.
Inspiraationa tälle tarinalle toimi
Jujun kappale
Huuda, jonka lyriikoita sovitettuna tekstissä lainaan.
Helvetistä 2008Dean pani ylimääräisen kolikon automaattiin, josta sai halpoja leluja. Automaatin kyljessä oli lasin takana esimerkkeinä jotain miniatyyripyssyköitä ynnä muuta turhaa roskaa, ja Dean ihan tosissaan halusi mauttoman, kultaiseksi maalatun revolverin beibinsä peruutuspeilin koristeeksi. Makunsa ja huvinsa kullakin, tosin onhan siinä jotain koomista kun aikuinen mies kaljaloota kainalossa rynkyttää jotain lelumaattia.
Automaatin vipu kääntyi kituen ja vinkuen. Harva idiootti pisti niihin rahojaan ja kyseinen pönikkä oli varmaan seissyt sellaisenaan bensa-aseman ulkopuolella sateessa ja tuiskussa vuodesta -83 lähtien, ellei pidempäänkin. Eikä hapertuneesta muovipötkylästä edes tullut pyssyä, sen paremmin kuin leikkitatuointiakaan tai edes superpalloa - Dean kopisteli kotelosta käteensä pienen muovisen sormuksen.
"Pff, just", hän tuhahti. ”Ihan ihme paskaa taas.”
Pettymyksestä huolimatta hän ei sitten kuitenkaan heittänyt lelua roskiin, vaikka hetken teki mieli. Joskus kakarana isä oli tiputtanut Deanin vaikka keskellä yötä johonkin lapsiparkkiin tai leikkipuistoon olemaan pois ryyppäämisen ja naimisen tieltä, ja niistä Dean muisti jotain likkoja, jotka tykkäsivät leikkiä kilpaa morsiamia. Dean oli armoitettu näissä leikissä tasan kahteen rooliin: kosintaan ja alttarilla tahtomiseen. Koirankin osa kotileikissä olisi ollut mielekkäämpi. Silloin Dean oli ollut liian nuori pusuhippaankin, niin tyttöjen kiusaamaksi joutumisessa ei ollut edes sitä vähää kivaa mitä vanhemmiten olisi ollut, kun tytöt lakkasivat pussailemasta väkisin.
Siitä tuli mieleen, et olisi aika läppä kosia jotain krääsäkorulla. Castielin ilme ainakin olisi rahan arvoinen. Dean katsoi sormusta ja mietti. Muovinen "jalokivi" oli perhana punainen.
Samaan aikaan autolla Sam vilkuili hermostuneena ikkunasta. Dean oli sanonut ihan vain poikkeavansa ostamassa bisseä, ja ei, ei Samin kannata tulla mukaan kun menee ihan hetki. Sam oli aika varma, että Dean oli menossa ostamaan lähinnä rintavia aasialaisia pimatsuja vielä astetta nolompaa kioskipornoa. Ihan sama. Nyt se urpo ronkki taskujaan jonkun automaatin edessä. Hetken päästä hän lampsi autoon sylissään tusinan verran avattuja lelukapseleita.
"Aha. Että tällaista meillä tänään", sanoi Sam. Dean mulkaisi häntä.
"Pääsi kiinni, Sam", murahti Dean, eikä muuten selittänyt sitäkään miksi automaatin lelut eivät kelvanneen. Kiukkuisena ja kyrmyissään Dean ehdottomasti halusi poiketa lähimmässä ostoskeskuksessa. Sopi tietysti Samille, koska vastoin metsästäjien ikiaikaista prinsiippiä, niin ihan kaikkea elämässä oleellista ei voi ostaa drive-in mäkkäristä tai 24/7 absilta.
Sam lähti käymään jossain teleoperaattorin myymälässä. Dean murahteli jotain epämääräistä. Myöhemmin Sam näki hänen skäbäilevän toisen kerroksen kemikaliossa vertailemassa koruja. Sormuksia, itse asiassa.
”Huh?” Sam puhahti. "Mielenkiintoista."
Hän pisti Jackille viestin, ettei turhaan venaile. Niin, ja pälkähti Samille toinenkin idea. Hän tekstasi Jackille perään:
Pistetäänkö huntista kiinni yksi veto?Hetken päästä Samin puhelin piippasi.
Ei minulla ole yhtään rahaa :CSam hymyili. Jack oli tuskin kolmea kuukauttakaan vanha ja jo kätevä hymiöissään. Samaa ei voi sanoa Castielista, joka ei osannut vieläkään ladata liittymäänsä lisää puheaikaa. Mutta ei se mitään, Samilla oli aika vahva tunne nyt, että tapahtuu hauskoja.
Samaan aikaan Dean oli löytänyt itsensä nolosta teinejä tursuavasta Hot Topicista. Hän osti haudanvakavasti harkittuaan sellaisen umpikarsean teinixkorun, jossa oli sininen kivi ja joku tribaali. Ainakin se oli oikeaa metallia, vaikka varmaan vaan jotain nikkeliä, joka aiheuttaa ihottumaa ja muuttaa ihon vihreäksi. Silti, automaatin muovikrääsään verrattuna paljon uskottavampi hely. Ja sininen. Ei Castielille nyt voi edes läpällä tarjoilla muita värejä kuin sinistä. Dean oli hetken tyytyväinen, kunnes tajusi, ettei ketään voi kosia kunnolla pelkällä sormuksella, vaan pitäähän siinä olla se sellainen boksi.
"Mutta missä helvetistä niitä sellaisia myydään?" Dean tuskasteli ja aikansa kierrettyään räikkösenä ympyrää tuli kultasepänliikkeen eteen. Semmoinen ketjuliike tai jotain. Ihan oikeita koruja kuitenkin. Dean pälyili ensin ovella, ihan vaan tuntemassa olonsa epämukavaksi kirkkaassa valaistuksessa. Liike oli kauttaaltaan peilein peitetty, ihan kattoa myöten. Deanin sydän hyppäsi kurkkuun kun pienikokoinen myyjähenkilö ilmestyi pirtsakoine ilmeineen hänen taakseen äänettä kuin kummitus ja karmivammin kuin ghouli. Missä nuo aspat oikein oppivat olemaan niin kriippejä? Ehkä ne käy jotain kursseja.
"Hyvää päivää, kuinka voin palvella!" sanoi nainen kirpeään ääneen. Ennen kuin Dean ehti suutaan avata, hän oli lasisen esittelypöydän ääressä sokaistumassa kullasta ja timanteista.
"Pientä erityistä jollekulle erityiselle, eikös juu?"
"
Öh", mutisi Dean. Tässä vaiheessa hän ei oikein kehdannut enää sanoa, että haluaisi vain laatikon. Tuleehan siinä laatikko mukaan kysymättäkin, jos ostaa jotain? Onhan hänellä (väärennetty) MasterCard mitä vinguttaa. No harm done, right?
Dean veti naamalleen feikkihymyn.
"Joo, tuota. Kihlasormusta tässä ihan ajattelin..."
"Voi, kuinka kiva", sanoi nainen, aivan kuin tässä kyseisessä liikkeessä ei joka päivä olisi käynyt ihmisiä täysin samalla asialla. Liekö harjoitellut. Mukava nainen. Vaikutti vähän sisältä kuolleelta.
"Tiedättekö minkä tyylistä haette? Kultaa, valkokultaa? Platinaakin saa ja ruusukultaiset ovat uutuus."
"
Ääh..."
"Niin aivan, olen samaa mieltä. Muoti tulee, muoti menee, mutta klassikot ovat ikuisia", tulkitsi nainen kuin sulaa vettä vaan, vaikka Dean asiakkaana oli nihkeä ja likaisine farkkuineen ja kuluneessa takissaan homssuinen ja ihan väärässä paikassa. Joko myyjä oli tottunut junttimiehiin, jotka ostivat kihlasormuksenkin ostoskeskuksen kultasepänliikkeestä, joka sijaitsi täsmälleen Save-a-lotin ja Schnucksin välissä, tai kävi autopilotilla. Dean ei osannut kuin nyökyttää aasina siihen halusiko hän kierrettyä vai uurrettua vai pyöristettyä.
"Tiedättekö kokoa? Meillä on toki sovitus- ja vaihtomahdollisuus, mutta tottahan se on romanttisempaa, jos menee kerralla oikein. Yllätyskin säilyy."
Dean räpytteli silmiään. Helvetistäkö hän tiesi minkä kokoinen Castielin käsi oli, ei hän ollut koskaan sitä vertaillut. Ajattelematta hän hieroi olkapäätään kohdalta, jossa kerran oli ollut palaneena kädenjälki. Olka, josta Castiel oli ottanut häntä lujasti kiinni ja nostanut kadotuksesta. Nyt se oli parantunut, eikä ihossa ollut enää edes punertavaa laikkua, joka oli pitkään häilynyt iholla. Se oli haalennut, pois haihtunut noin vaan. Joskus Castielin lähellä siitä kuitenkin poltteli - tai ehkä Dean kuvitteli vain. Kun Castiel oli siinä, niin aina nousi kuume. Aina paloi liekki iholla.
"Ei kai sillä uunolla sen paksummat sormet ole kuin minullakaan", sanoi Dean, "Ehkä vähän pidemmät, ei niin äijämäiset. Mutta se ei kai mitään haittaa?"
Tässä kohtaa myyjänainen piti mikrosekunninmittaisen tauon.
"Jos otetaan teille ja onnekkaalle sulhaselle samanlaiset yhden koon vaihtovälillä, niin voitte tulla sovittamaan omaanne myöhemmin uudestaan, jos on tarve?"
Dean hätkähti, mutta nyökkäsi. Hänen ei ollut tullut mieleenkään feikata, että sormus tulisi naiselle. Mutta ei hän ollut toisaalta ajatellut totuuttakaan sanoa, mutta niin se vain lipsahti. Deanista tuntui, kuin hän olisi palanut punaisena kuin liikennevalo. Myyjä ei kuitenkaan antanut robottimaisen ystävällisyytensä karista. Päinvastoin, hän jatkoi esittelyä vaihtamalla selkeästi naiskohderyhmälle suunnatut toisenlaisiin.
"Oletteko ajatelleet kaiverrusta? Sen saa nyt joulusesongin aikaan puoleen hintaan."
Tavatessaan nimeään Dean tajusi kepposen lähteneen aika hanakasti lapasesta. Missä kohtaa tässä meni se läppä? Ollaan aika kaukana pusuhipasta.
"Pistä, että
Helvetistä 2008, Dean & Cas”, Dean sanoi tuskin edes kunnolla mietittyään. Se tuntui, no. Oikealta.
"Helvetistä?" tarkisti myyjä. Ihailtavan tyynesti, mutta toisaalta, kai ihmiset kaikennäköisiä outoja kaiverruksia ovat ennenkin pyytäneet. Tai ainakin Dean toivoi, että ystävällisyys johtui ammattitaidosta, eikä pystyynkuolleisuudesta. Asiakaspalveluammatti voi edesauttaa molempia.
"Cas on... uh... minun enkelini", Dean selitti varovaisesti. Jotenkin saatanan pöljää sanoa se ääneen, vieläpä myyjälle, joka oli kuullut kaikki maailman äitelyydet ennenkin.
"Mutta toisin kun kuvissa, niin sillä on tumma tukka. Tavallisten joukossa kummallisten kukka, juunou?" Dean sanoi tavoitellen huumoria, mutta se meni vähän pläskiksi. Hänestä tuntui kuin kaikki sata peilikuvaa ynnä asiakkaat ja koko maailma olisi suomineet häntä samaa aikaan. Aika narsistinen ajatus.
"Söpöä”, sanoi myyjä. ”Cas yhdellä vai kahdella ässällä?" hän kysyi juuri henkeä vetämättä ja kirjoitti vastauksen lappuun ylös. Kaiverrus kuulemma voitaisiin tehdä laserilla tai tiedä millä vitulla ihan saman päivän aikana. Dean lähti käymään kaljalla sillä aikaa ja tapasi Samin parin tunnin päästä parkkiksella.
"Oletko sinä kännissä keskellä päivää?" taivasteli Sam. Hän oli ostanut sylillisen valkoisissa paketeissa olevaa kallista applepaskaa.
"Enpäs ole", tokaisi Dean. "No vähän. Pari otin."
"
Just. Et kyllä aja."
"Haist' huilu", puuskahti Dean, mutta ei edes pyrkinyt kuskiksi. Eipä se estänyt häntä vinkumasta Samin ajoaidoista koko sen matkan, kun hän negahumaloissaan valui alaspäin kuin pirunhäntä. Joko Sam ajoi liian hiljaa ja kulutti bensaa, tai liian kovaa ja rikkoi renkaat, tai sitten jarrutti jyrkästi ja runnoi iskarit paskaksi. Takapenkillä ja jalkatilassa oli leluja ja muovikoteloita. Dean pyöritteli kättä taskussaan. Sam oli kuin ei olisi huomannutkaan, mutta virnuili kuitenkin sisäisesti.
Bunkkerissa vastassa piirrettyjä vanhoilta VHS-kaseteilta katsoi Jack. Hän istui lattialla jalat ristissä ja mussutti karkkia. Castiel istui täysissä tamineissaan sohvalla yhtä hypnotisoituneena ruudusta kuin nefilimukula, mutta ilman hypeä.
"Hei Sam! Hei Dean!" Jack tervehti iloisesti. "Toitteko minulle mitään?"
"Pitääkö sinulle aina jotain tuoda?" ärähti Dean.
"Ei. Mutta toitteko?" vastasi Jack täysin Deanin murinat sivuuttaen. Samista se oli aika hauskaa, koska vielä vähä aika sitten Jack oli hipsutellun Deanin ympärillä kuin olisi pelännyt saavansa tästä sähköiskun. Jo nyt hän osasi jättää laskuhumalaiset örinät omaan arvoonsa. Sam kaivoi kassista esiin kaikennäköisiä härpäleitä.
"Tule, minä näytän miten viritetään tähän huusholliin jouluvalot!"
"Eikö tämän ole tarkoitus olla salamaja, eikä mikään saatanan neonvalomaalitaulu?" Dean kiukkusi.
"Joulumieltä, Dean, joulumieltä", ilveili Sam ja vinkkasi Jackille silmää. Deanin olisi pitänyt arvata, että noista kahdesta yhdessä tulee pettämätön ärsyttävien pikkusisarusten muuri. Hän lampsi pöydän ääreen.
"Tuokaa kaljaa", hän komensi. Jack ja Sam viittasivat kintaalla.
"On tämäkin yksi saatanan reilukerho. Cas?"
Castiel nosti katseensa televisioruudusta vääntääkseen naamalleen kurtun, joka sanoi:
"Olen itsensä Luojajumalan soturi, enkä mikään juoppojen kaljataksi", mutta sanattomasta paheksunnastaan huolimatta nousi viimein, käveli keittiöön ja toi kaksi pulloa. Deanista oli koko lailla tuhlausta juottaa enkelille mitään, kun humalaan tullakseen Castielin olisi kuitenkin pitänyt vetää pohjille pari pulloa kirkkaita viinaksia ennen kuin kalja tuntui missään. Ja sekin aika alakanttiin laskettuna. Eikä Cas edes pitänyt oluesta kulinaarisena nautintona. Mutta eipä Dean nähnyt asiakseen kieltääkään. Ihan niin vittupää hän ei sentäs ollut.
Dean ja Cas istuskelivat siinä ryypiskelemässä jonkin tovin hiljaa. Dean tuijotti lähinnä tyhjää tai pöytää, Castiel taas katseli häntä. Hänellä oli harvinainen, melkein lempeä ilme. Sellainen, jonka Dean oli nähnyt ennenkin, mutta harvakseltaan. Harvoinhan he olivat oikeastaan kahden, eivätkä he olleet oikein nytkään kun Samin ja Jack pulisivat jossain tautalla. Castiel oli kammannut tukkansa. Solminut solmion oikein. Hänen uusi trenssitakkinsa oli paremmasta kankaasta paremmin ommeltu ja ehkä aavistuksen tummempi kuin se vanha. Uurteet hänen silmiensä alla olivat entistä syvemmät. Dean ajatteli, että niin hän oli myös kauniimpi kuin ennen.
"Tuossa on sinulle tuollainen", sanoi Dean ja heitti korurasian yliolkaisesti pullonkorkkien päälle. Se oli tummansinistä samettia ja muuten simppeli. Castiel ei sanonut mitään, vaan otti sen ja avasi. Kultakoru oli sileä ja pyöristetty, ilman mitään ylimääräisiä krumeluureja ja hömpötyksiä. Dean kulautti loput kaljasta kurkkuunsa ja yskäisi.
"Ihan sama. Vitsi, vitsi. Näkisit naamasi", hän tokaisi ennen kuin Castiel sanonut mitään, aivan kuin hän olisi harjoitellut jo etukäteen miten vetää koko homma lekkeriksi. Ei se silti kuulostanut enää miltään vitsiltä kun sen sanoi niin sammaltaen.
"Tahdon, Dean" sanoi Castiel äkkiä. Eikä niin kuin ajattelematta, vaan kuin se enkeli, joka oli kerran ollut varma itsestään. Tai kuten silloin siinä lounasmestassa silloin kun Dean oli sanonut olevansa aivan surkea roolimalli ja jota Castiel ei uskonut.
"Täh?" hömähti Dean. Castiel katsoi häntä ja Dean katsoi takaisin.
"Enkä halua ketään muuta", sanoi Castiel. Tuntui kuin keuhkoista loppuisi ilma. Kumpikaan ei oikein osannut sanoa mitään, niin Dean otti ja joi Castielinkin kaljat. Hän kuroi pöydän yli. Suuteli Castielin suuta.
Sitten jostain kuului kun joku olisi rysähtänyt tikapuilta alas ja repinyt verhot tullessaan: kuten olikin. Salakuuntelevat Jack ja Sam sytyttivät maton tuleen Jackin ruvettua innostuksissaan sähisemään kipinöitä. Sam oli yrittänyt tukkia Jackin suun, mutta milläs antikristusta hillitset?
Vai onko Jack puolienkelinä niin kuin enemmän normijeesus, jos demonin ja ihmisen sekasikiö on antikristus? Siinä on kyllä jotain erityisen humoristista, jos Kristus olisi Saatanan lapsi. Siinä on metafyysikoille miettimistä.
"Mitä vittua nyt taas?" Dean huusi ja otti aikuistenmuotoisten kakaroiden törttöilyt tilaisuutena vetää henkeä, joka oli loppunut. Castiel käveli hänen perässään tyynesti. Jack ja Sam tukahduttivat alkavaa tulipaloa tyynyillä ja nauroivat.
"Haha! Sanoinhan, että se kosii! Olet huntin auki, maksa!" ilkkui Sam. Jack löi häntä hiiltyneellä tyynyllä päin lärviä.
"Millä minä maksan, kun en saa edes viikkorahaa?" intti Jack. Aika hyvin on nuoren aikuisen näköinen puolienkeli olento oppinut käyttäytymään kuin keskenkasvuinen puberteetti. Ja hilaa Samin alas omalle tasolleen! Deanin teki mieli tukistaa molempia - tai panna veljespainiksi?
Kukakohan tässä nyt sitten on lapsellinen?
"Mene pummi töihin", töksäytti Dean. Castiel piti häntä kädessä nyt sormus sormessaan, joka oli arvauskoosta huolimatta sopiva.
"Hei", sanoi Sam Deanille. "Huntista kiinni, että kaikki menee ihan hyvin."
Dean nakkeli niskojaan ja tuhahti.
"Turpa kiinni, Sam, tai se turpoaa kiinni", hän uhkaili, mutta jotenkin siinä ei ollut terää, kun hän samaan aikaan niin vakavasti
puristi Castielin kättä kädessään, kuin ei ikinä päästäisi siitä irti.
*
*
