Otsikko: Siskoni
Kirjoittaja: Subbe93
Ikäraja: S
Henkilöt: Emilia ja Minttu Saarenmaa
Genre: Draama
Summary: Kumpi äidin lempilapsi on, kumpi isän Ruususista tärkeämpi on? Emilia tahtoo olla parempi kuin sisaruksensa, Minttu puolestaan vain olla kaikille rakastamilleen ihmisille tärkeä.
Haaste: Inspiroidu musiikista, biisi:
Laura Närhi feat. Erin – SiskoniA/N: Sisarussuhteet ovat aina sellaisia, joihin kuuluu edes ripaus riitoja. Toki voi kai olla sellaisiakin suhteita, joissa välit ovat aina hyvät, eikä edes tiedetä sellaista asiaa kuin riita tai kina, mutta omaan lapsuuteeni kuuluu vahvasti ne kinat ja riidat pikkuveljen kanssa.
Siskoni
Kumpi meistä äidin pieni lempilapsi on?
Kenen hiukset ovat pellavaa ja kultaa?
”Äiti, äiti, äiti!” kuusivuotias Emilia huusi juostessaan äitinsä halaukseen vain kaksi vuotta nuorempi sisko kannoillaan. ”Enkö mä olekin sun lempparilapsi?”
”Eikä!” Minttu huudahti kyyneleet silmissään. ”Mää olen parempi!”
”Voi kullanmurut, taasko tätä?” lasten äiti kysyi hyväntahtoisesti ja hymyili lempeästi sulkiessaan nuoremmankin kyynelsilmän syliinsä. ”Te olette kumpikin äidin lemppareita.”
”Ei kumpikin voi olla”, Emilia kivahti ja katsoi äitiään vaativasti. ”Mä olen tärkeempi, mä oon vanhempi, fiksumpi ja…”
”Mutta mä oon kiltimpi!” Minttu parahti ja hieroi kasvojaan äidin paidan helmaan, johon ulettui vain juuri ja juuri.
”Voi teitä höppäniä”, Charlotta naurahti ja silitti kummankin tyttärensä päälakea lempeästi yrittäen tyynnytellä heitä. ”Äiti rakastaa kumpaakin yhtä paljon. Te olette kumpikin yhtä tärkeitä äidille… eikä mitään muttia, Emilia”, hän lisäsi, kun vanhempi nosti taas kasvonsa äitiin ja näytti siltä, että halusi sanoa vastalauseen. ”Niin se vain on. Rakastan teistä kumpaakin yhtä paljon.”
Kumpi isän Ruususista tärkeämpi on?
Kenen olkapäällä taivaanlintu laulaa?
”Mä olen isille tärkeämpi”, Emilia sanoi päättäväiseen sävyyn leikkiessään nukeilla. Kuusivuotias Minttu mulkoili siskoaan. Hänkin halusi olla isille tärkeä.
”Mäpäs”, Minttu kivahti.
”Miten sä voit olla iskälle tärkeempi, ku sä oot niin lapsellinen?” Emilia kysyi. ”Isi tykkää asiallisista ja viisaista lapsista. Ja mä oon asiallinen ja viisas.”
Mintusta tuo oli epäreilua. Ei hän ollut tyhmä.
Ovi kolahti. Minttu tiesi heti, että se oli iskä.
”Iskää!” tyttö huusi ja lähti juosten alakertaan. Rappusissa hän joutui hidastamaan, koska äiti ja isi oli aina sanonut, ettei rappusissa saanut juosta, ja hän todella toivoi, ettei Emilia tulisi perään ja ehtisi isin luokse ensin.
”Isii!”
”Mitä, kulta?” isin vakaa ääni kuului jostakin, eikä Minttu ehtinyt kuin ottaa muutaman juoksuaskeleen rappusista päästyään, kun isi jo seisoikin hänen edessään. Minttu ojensi kätensä ja mies kumartui heti ottamaan pikkuisensa syliinsä. Heti Minttu sai ainakin kaksi suukkoa. ”Mikä pikkuisella on hätänä?” isä kysyi ja pyyhki kyyneleitä kuopuksensa poskilta.
”Emppu sanoo, että se on tärkeämpi isille kuin mää”, Minttu sanoi surkeana ja halasi isäänsä. ”Emppu sanoo, ettei iskä tykkää mun laisista lapsista.”
”Höpö höpö”, isi sanoi ja antoi uuden suukon tyttärensä poskelle. ”Isi tykkää juuri Mintun laisista iloisista ja hyväntuulisista lapsista. Ja isi tykkää Empun kaltaisista lapsista yhtä paljon.”
”Mutta kun mäkin tahdon olla tärkeä”, Minttu mumisi isänsä kaulaa vasten.
Isi veti Mintun pois halauksesta, jotta saattoi katsoa tuota ruskeisiin silmiin. ”Kuules nyt, höppänä”, isä sanoi lempeästi siirrellen tytön etuhiuksia pois silmien edestä. ”Sinä olet todella tärkeä isille ja äidille. Olet yhtä tärkeä kuin Aleksi ja Emiliakin.” Isi painoi suukon tyttärensä nenän päähän ennen kuin jatkoi. ”Ja me rakastamme sinua juuri sellaisena kuin olet. Muista se.”
Se helpotti Mintun oloa. Hän oli tärkeä. Ei ehkä tärkeämpi kuin isoveli tai isosisko, mutta tärkeä.
”Joo”, Minttu sanoi jo hymyillen ja painoi päänsä taas isänsä olkaa vasten. ”Minttukin rakastaa äitiä ja isiä.”
Miksi meidän ympärillä pelko asustaa?
Ehkä vastausta ei löydy enää koskaan.
Joskus Mintusta tuntui, että hän oli kuin Frozenin Anna. Päivittäin hän käveli moneen kertaan isosiskonsa oven ohitse. Joskus hän oli uskaltautunut kyselemään Emiliaa leikkimään seurakseen. Joskus Emilia oli suostunutkin, mutta vähitellen Emilia oli vain ärsyyntynyt pikkusiskonsa kysymyksistä ja käskenyt häipyä. Vähitellen Minttu oli antanut olla ja opetellut kävelemään oven ohitse. Ehkä kyseessä oli myös pelko, sillä hän ei tahtonut tapella isosiskonsa kanssa. Se olisi aina hän, joka pahoittaisi siinä tappelussa mielensä. Emilia tuntui niin tunteettomalta.
”Se on vain teini-ikää”, oli Aleksi yrittänyt siskoaan lohduttaa. Minttua olisi kiinnostanut tietää, miten kauan Emilian teini-ikä oikein kestäisi, sillä nyt, ollessaan itse viisitoista, tuntui, ettei Emilian käytös ollut muuttunut mihinkään.
Toisinaan Minttu halusi tietää, miksi. Miksi hän ei sopinut Emilian kanssa samaan huoneeseen? Miksi Emilia ei tahtonut jutella hänen kanssaan tyttöjen juttuja, ottaa häntä mukaan porukoihinsa? Miksi Emilia ei tahtonut viettää aikaa siskonsa kanssa? Miksi Emilia aina suuttui niin helposti hänelle? Mitä Minttu oli oikein tehnyt sisarelleen ansaitakseen tämän kaiken?
Minttu huokaisi. Ehkei hän saisi koskaan tietää. Mutta silti hän toivoi, että tulisi päivä, kun hän ja Emilia voisivat olla ystäviä, hän kun tulisi aina pitämään isosiskonsa puolia, vaikkei Emilia sitä tahtoisikaan.
Tiedän että kaikkea ei saata unohtaa,
mutta toivon, että anteeksi voi antaa.
Ei Emilia välittänyt. Ainakin hän niin kovasti väitti aina siihen asti, että oli sulkeutunut omiin oloihinsa, pois muiden näkyvistä. Vasta silloin ryhti lyyhistyi ja hän tunsi huonoa omatuntoa ollessaan taas ilkeä kaikille, eritoten Mintulle.
Mutta sitä hän ei suostunut myöntämään, että olisi mukamas kateellinen pikkusiskolleen. Ei, hän ei todellakaan ollut! Kuka hitto muka tahtoisi olla sellainen ärsyttävän positiivinen ja iloinen, huoleton tulevaisuudesta ja muutenkin suhteellisen välinpitämätön elämästään? Ei sillä, etteikö Emilia itse pitäisi hauskaa kavereiden kanssa, mutta hän sai sentään hyviä numeroita, toisin kuin Minttu, joka pääsi vain juuri ja juuri kaikista aineista läpi.
Mutta Minttu ei vain ymmärtänyt sitä, ettei Emilia todellakaan kaivannut hänen, tai kenenkään muun perheenjäsenen seuraa. Hän halusi olla kavereiden kanssa, he sentään ymmärsivät häntä!
Mutta toisinaan jokin ajoi Emilian pohtimaan, miten paljon hän oli kaltoin kohdellut perhettään, varsinkin Minttua. Hän uskoi vakaasti, että äiti, isä ja Aleksi ymmärtäisivät Emiliaa, mutta Minttu oli niin hyväuskoinen ja herkkä. Heikkoina hetkinä Emilia toivoi mielessään, että Minttu voisi antaa hänelle anteeksi, vaikka eihän sitä kaikkea voisi mitenkään unohtaa.
Enkä unohda varmaan minäkään, Emilia huokaisi mielensä sopukoissa.
Sinä olet minun siskoni,
en tahdo että kilpailumme jatkuu,
sydämeni murtuu
Laulu ja sen sanat kolahtivat Emilian tajuntaan. Se oli ihan liikaa sen jälkeen, miten keskusradion välityksellä opettaja oli vain hetki sitten puhunut sisaruksista ja sisarusrakkaudesta. Se oli jo saanut Emilian omatunnon soimaan, saanut hänet ajattelemaan asioita, mutta että laulukin…
Se kertoi melkein hänen ja Mintun sisarussuhteestaan. Siitä onnettomasta kilpailusta, mitä vain ja ainoastaan Emilia oli pitänyt yllä. Minttu-raasu oli vain aina osallistunut siihen, mutta pikkusisko ei koskaan ollut ollut se, joka olisi sen aloittanut.
Emilia laski katseensa pulpettiin ja yritti pidätellä kyyneliään, mutta turhaan. Hänen sydämensä oli murtunut. Hän ei halunnut jatkaa sitä kilpailua, ei enää…
Sinä olet minun siskoni,
en tahdo että erkanemme koskaan,
tule mua vastaan.
Minttu kuunteli samaista aamunavausta yläasteen puolella. Ruskeahiuksinen Saarenmaan kuopus oli muutenkin niin empaattinen ihminen, ettei liikuttumiseen olisi tarvittu edes omakohtaista kokemusta. Mutta nyt puhuttiin sisaruksista, eikä Minttu ollut voinut olla ajattelematta, miten Emilia kohteli häntä. Eikä hän kuullut kyseistä laulua ensimmäistä kertaa, mutta silti se kosketti. Ei hän ollut ennen heijastanut lauluun itseään ja Emiliaa.
Minttu rakasti Emiliaa, olihan hän hänen siskonsa. Hän ei halunnut erota siskostaan ikinä, hän halusi heidän olevan ystäviä, olevan siskoksia, olevan toistensa tukena silloin kun he toisiaan tarvitsisivat. Minttu halusi, että hänen sisaruksensa olisivat hänen luonaan silloin kuin hän heitä tarvitsisivat, tulisivat vastaan. Aleksi kyllä olisi hänen luonaan aina, sen Minttu tiesi, Aleksi oli niin kiva ja reilu, niin välittävä isoveli, mutta Minttu kaipasi myös Emiliaa rinnalleen, eikä halunnut päästä irti isosiskostaan.
Kumpi vanhemmille rakkain on?
”Te olette kumpikin yhtä rakkaita”, olivat isä ja äiti aina sanoneet tyttärilleen, jotka olivat sortuneet kilpailemaan siitä, kumpi oli tärkeämpi.
Joskus piti vain oppia kantapään kautta ymmärtämään asia, ymmärtää, miten kumpikin muka saattoi olla yhtä tärkeä… Oppia tajuamaan, miten kumpikin saattoi olla samanarvoisia, vaikka olivatkin niin erilaisia…
Sinä olet minun siskoni…
