title: Vuonot, kummalliset vuonot.
author: Slytherin cat (eli Puolakkahillo)
fandom: Axis Powers: Hetalia
genre: humor (?) Äh, ei se sitäkään oikein ole… Ööh, en oikein tiedä… Jonkin sortin sairasta fluffia?
raiting: k-11
pairings: DenNor ja mukamas-IceNor.
disclaimer: Kaikki minkä tunnistat kuuluvan hetaliaan, on Hidekaz Himaruyan! Juoni taas on minun.
A/N: Norjan hiuskiehkuraa tuli tässä jonkin aikaa sitten pohdiskeltua muutaman kaverin kanssa… Niin, siitä tämä lähti.
Ja minun on aina tehnyt mieli kirjoittaa IceNoria.Vuonot, kummalliset vuonot.
Tanskalainen hyppeli kohti ovea, jolta hän arveli juuri kuulleensa koputuksen. Ennen avaamista hän kumartui kurkistamaan postiluukusta, kuka tulija olisi. Tunnistettuaan oitis nuo lähes ilmeettömät kasvot sinisine silmineen, hän nousi ylös ja kolautti otsansa kahvaan.
”Norge!” hän huudahti kivun kyyneleet silmissään ja levittäen kätensä, saatuaan viimein oven auki. Toinen ei näyttänyt kovin ilahtuneelta.
”Päästä minut ohi, tai lähden pois.” Tanska kiepahti oitis pois tieltä, katsellen onnellisena hymyillen norjalaista, joka oli juuri kääntynyt kurottamaan kohti naulakkoa.
Hoikka niska, vaaleat hiukset… Hänen oma norjalaisensa oli niin kaunis! Vain tuo yksi asia oli hieman outo… Siis, kaunishan sekin, mutta… Tätä asiaa Tanska oli oikeastaan ihmetellyt usein aiemminkin, muttei jostain syystä, (jota hän ei keksinyt, vaikka todella yritti), ollut ikinä tutkinut sitä tarkemmin. Eikö siis nyt olisi jo korkea aika tehdä se?
Tanska hiippaili myhäillen lähemmäs toista miestä ja laski kätensä tämän olalle. Toisen kätensä hän korotti varovasti kohti tuon niskaa, painaen samalla vartalonsa vasten norjalaisen selkää. Norja tuhahti, muttei häätänyt toista pois, johtuen ehkä siitä, että hän yritti yhä saada takkinsa ripustettua.
Tanskalaisen sormet hapuilivat hetken tyhjää toisen miehen niskan vierellä, kunnes löysivät tuon kummallisen, ilmassa leijuvan hiuskiehkuran. Nyt Norja ynähti jotain hieman ärtyneeseen sävyyn, mutta siitä huolimatta Tanska rutisti kätensä kiehkuran ympärille ja kiskaisi.
~*~
Norja henkäisi ehkä liiankin nopeasti ja huitaisi vahingossa takkinsa lattialle, läimäyttäessään kummatkin kätensä niskalleen. Tuo oli aina yhtä epämiellyttävä tunne! Ei ehkä kivulias, mutta silti inhottava. Kuin pala itseään puuttuisi- juuri sitähän se olikin.
Muutaman tuskallisen kerran tuo kiehkura, tarkemmin sanottuna vuonot, oli jäänyt oven toiselle puolen. Myös hiusten leikkaaminen tuotti joskus muutamia ongelmia, samoin kuin kova tuuli, sekä muut neropatit, jotka olivat aikaisemmin uteliaisuudessaan kopeloineet hänen hiuksiaan. Ja vaikka hän oli aina kieltänyt tekemästä niin, sitä tapahtui liian usein.
Norja vetäytyi tanskalaisen otteesta ja kääntyi kiukkuisena ympäri, ojentaen sitten toisen kämmenensä kohti Tanskaa.
”Anna se takaisin”, hän käski koleaan sävyyn. Toinen perääntyi muutaman askeleen, tutkiskellen kiehkuraa silmät sirrillään. Oliko sekin muka oikeasti niin kiinnostava?
”Mutta Norge”, tuo sanoi mutristaen huuliaan, ”minä haluaisin vain katsoa…”
”Päästä irti. Tuo ei tunnu kivalta. Voit katsoa sitä kyllä muutenkin”, Norja huokaisi, tajuten vasta jälkeenpäin, että saisi siten peräänsä hänen niskaansa kiinteästi tuijottavan idiootin. Tanska kuitenkin päästi alistuneena kiehkuran irralleen, josta se oitis lennähti takaisin omistajansa vierelle.
~*~
Norja nosti jalkansa sohvalle ja rutisti tyynyn syliinsä. Hän kallisti päänsä rennosti taakse, tukien niskansa vasten selkänojaa. Tänään hänen kotonaan ei ollut onneksi vaaraa yllätyshyökkäyksiin yhdenkään tanskalaisen suunnalta. Islanti oli kylläkin täällä, mutta hän touhusi jotain omiaan keittiössä, eikä tältä löytynyt muutenkaan tanskamaisia luonteenpiirteitä. Norja siis saattoi sulkea turvallisesti silmänsä ja antaa ajatuksiensa kulkea rauhassa.
Tai niin hän luuli.
Sohva keinahti hänen allaan, kun toinen valtio istui hiljaisena hänen vierelleen. Hetken päästä alkanut hiljainen rasahtelu kertoi sen, että Islanti oli löytänyt hänen keksipurkkinsa. Siitä vaan…
”Nore?” Tuo kutsui pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Kutsuisit nyt isoveljeksi…” Norja vastasi, osoittaen olevansa hereillä. Hänen pikkuveljensä huomioi pyynnön vain tuhahduksella. Tämäkin kiskoi jalkansa sohvalle ja kääntyi sohvan narinasta päätellen häntä kohden.
”Tahdotko keksin?” Norjalainen raotti silmiään, ottaakseen toisen valtion ojentamasta purkista (Joka kyllä todellakin oli hänen oma keksipurkkinsa) kaurakeksin. Kesken liikkeen Islanti kuitenkin tarttui yllättäen hänen ranteeseensa, omituinen ilme kasvoillaan. Norja avasi silmänsä täysin ja kohotti toista kulmaansa.
”Mitä nyt? Onko jokin pielessä…” Siro käsi siirtyi hänen olalleen, samoin, kuin Tanskan käsi aikaisemmin sinä päivänä. Vaalea, nuori mies nojautui lähemmäs häntä, ja Norja tunsi kurkkunsa kuivuvan. Hän ei osannut tehdä muuta, kuin rutistaa huulensa tiukaksi viivaksi ja yrittää estää itseään tekemästä mitään typerää. Mitä kummallista tässä edes oikeastaan oli, olivathan he ennenkin halailleet, veljeksiä kun olivat. Tosin yleensä Islantia sai melkeinpä suostutella siihen…
Mutta nyt hänen veljensä nojautui häntä vasten ja kiersi kätensä hänen kaulansa ympäri. Hyvä, ettei sentään syliin kiivennyt. Norja laski kätensä hermostuneena tuon selälle ja silitti tuota kömpelösti, mutta lopetti pian. Tuo oli hänen veljensä. Sairasta.
Islanti hengitti hänen kaulaansa vasten, hieman punehtuneena, mutta selvästi varmempana tilanteesta kuin veljensä. Hän näytti pohtivan hetken, kunnes laski pikaisesti toisen poskelle yhden suudelman, jonka jälkeen perääntyi aivan yhtä pikaisesti kauemmas. Violettien silmien katse kohtasi sinisten silmien epävarmuuden, ja Islanti levitti kasvoilleen oudon voitonriemuisen, harvinaisen hymyn.
”Nore, minä lähden nyt.”
Norja katseli veljensä perään kulmat kurtussa, epäillen, ettei pääsisi liikkeelle hetkeen. Tai ehkä muutamaan tuntiin.
~*~
Islanti riisui ripeästi ulkovaatteensa ja asteli makuuhuoneeseensa. Hän laski nyrkkiin puristetun kätensä tumman pöydän karhealle pinnalle, huokaisten syvään. Hän oli ehkä tehnyt tyhmästi ja ymmärsi kyllä, että hänen veljensä saattoi olla vihainen ja pettynyt. Sen hän voisi yrittää korjata myöhemmin, kuten myös sen väärän käsityksen, jonka Norja oli taatusti saanut äskeisistä tapahtumista.
Nuori mies siirsi kätensä kohti pientä, puista rasiaa ja avasi sen. Rasia oli tyhjää täynnä, kuten oli ollut jo jonkin aikaa. Nyt siihen tulisi muutos. Varovasti Islanti raotti nyrkissä olevaa kämmentään ja kippasi sen sisällön rasiaan, sulkien sitten kannen nopeasti.
Pieni, vaalea rengas kieri rasian pohjalle, josta se poukkosi pian takaisin kohti suljettua kantta. Se koostui hiuksista, Norjan hiuksista näin tarkemmin sanottuna.
Pieni rengas, joka yleensä leijui sen kiehkuran vieressä.
Islanti väänsi rasian lukkoon, vino hymy kasvoillaan. Ties mitä maagisia voimia tuo rengas sisälsikään, olihan se sentään niinkin maagiselta valtiolta, kuin Norjalta, peräisin. Pakkohan siitä oli ottaa selvä. Ja kyllähän Norja saisi tuon takaisin, kunhan tulisi tänne.
Ja taatusti tuleekin. Kiitos sen typerän harhautuksen.
A/N: Uorgh! Tästä tuli kyllä oikeasti jotain ihan muuta, kuin mitä piti! Mutta sen siitä saa, kun yrittää kirjoittaa ficin lyhyessä ajassa, keskellä yötä… Nyt en tiedä, kehtaanko julkaista tätä, vaiko en. No, jos sinä luet tätä juuri nyt, se varmaan tarkoittaa, että julkaisin.
Islanti käyttää Norjasta nimeä Nore, joka tulee sanasta Noregur. Se on siis Norja Islanniksi, mikäli oikein muistan.
