Ficin nimi: Ihmissuhde
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: Kaksosauringot
Tyylilaji: Romance, fluff, slice of life
Ikäraja: K11
Paritus: Corildon/Aleia
Yhteenveto: Aleia on Corildonille ihmissuhde; jotakin, mikä saattaa aiheuttaa hänen seleesiperheenjäsenissään muutakin kuin ihastuneita huokauksia, ja niitä tuskin lainkaan.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta Erika Vikin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Hyvää syntymäpäivää, LillaMyy! Koska satuin taas kirjoittamaan lisää Corildon/Aleiaa, en voi olla lahjoittamatta tätä sinulle ❤ On niin kivaa tietää, että siellä ruudun takana on joku, joka on heistä yhtä innostunut kuin minä. Ihanaa päivää ja halauksia, toivoo Thelina.
Ihmissuhde
Aleia hiipii alas portaita, varoen narisuttamasta askelmia. Kello on varmasti yli puolen päivän, mikä on kylläkin seleesialaisittain vielä aikainen aamu. Aleia ei kuitenkaan pysty enää nukkumaan — on vaikeaa tottua seleesien rytmiin, jossa sekä valvotaan että nukutaan ihmisten mittapuulla myöhään. Tigran on joka ilta nauranut hyväntuulisesti Aleian haukottelulle hänen vetäytyessään yöpuulle ”pikkulasten aikoihin”. Aleia ei ole jaksanut välittää, vaan muksauttaa Tigrania hellästi kylkeen ja raahautuu yläkerran vierashuoneeseen silloin kun itse haluaa, Corildonin katseen seuratessa häntä portaikkoon.
Aleia ikävöi miestä lähelleen, eikä muutama silloin tällöin varastettu hetki riitä sammuttamaan hänen janoaan. Corildon hädin tuskin sanoo hänelle hyvää yötä, sillä hän pelkää sanojen tai tahattomien hipaisujen ja katseiden paljastavan enemmän, kuin hän on valmis perheelleen selittämään. Seleesiassa Aleia on Corildonille ihmissuhde; jotakin, mikä saattaisi aiheuttaa hänen perheenjäsenissään muutakin kuin ihastuneita huokauksia, ja niitä tuskin lainkaan, vaikka kaikki talon seleesit kyllä vaikuttavat vilpittömästi pitävän hänestä.
Muut nukkuvat vielä sisäkköä myöten, mutta Aleialla on nälkä ja hän on nähnyt keittiössä kulhollisen hedelmiä, joita aikoo napostella ensi hätään. Perheen herättyä valmistetaan yleensä parempi aamiainen, jonka voimalla Teg jaksaa lähteä hevosia kouluttamaan ja muut kuka minnekin. Keittiön puinen taso kiiltää auringossa, kun Aleia valitsee kulhosta pullean ja tuoksuvan päärynän, jonka värit hehkuvat kypsyyttä kellanvihreän kuoren pinnalla. Hän kaataa kannusta vettä pikariin ja on juuri siemaisemassa siitä, kun Corildon astuu keittiöön.
”Huomenta”, tämä sanoo, pyyhkien hikeä otsaltaan. Hattu on jättänyt ihoon painauman ja pellavapaidan hihat on kääritty viilennykseksi, sillä auringot paistavat täydeltä taivaalta ja paahtavat tavallisesti niin tuulista seleesiaa kuumuudellaan jo kolmatta viikkoa.
”Sinä oletkin hereillä”, Aleia sanoo ja nojaa keittiötasoon vesipikari kädessään.
Corildon ottaa pikarin häneltä ja juo sen tyhjäksi.
”Unirytmini ei ole vielä kunnossa, niin kuin ei ilmeisesti sinunkaan.”
Kellonajasta huolimatta (tai siitä johtuen) keittiö elää aamun uneliasta tunnelmaansa, joka syntyy sisään hiipivästä valosta, hiljaisuudesta ja talon pienistä äänistä. Aleia kuulee jokaisen rasahduksen, ikkunasta kantautuvan lintujen viserryksen ja seinäkellon tikityksen, mutta kaikkein voimakkaimpana sydämensä lyönnit. Ne voimistuvat entisestään Corildonin lähestyessä hitaasti ja painautuessä lopulta häntä vasten, auringon lämmittämä iho hevosilta tuoksuen.
Jos Aleia ei varmasti tietäisi muiden vielä nukkuvan, hän arastelisi suudella miestä tällä tavoin keskellä keittiötä. Corildonin kädet kietoutuvat hänen ympärilleen ja Aleia tuntee kehossaan tämän lämmön, jota kuparivivahteinen iho säteilee heidän välissään. Aleialla on yllään seleesialaismallinen kesäpuku, jonka avoimella selkäosalla Corildonin pitkät sormet polttavat paljasta yläselkää kosketuksellaan. Käsi etsiytyy Aleian niskaan, ja vaikka hänellä ei ole kuiskausluuta, ele on Corildonille erityinen ja saa siksi Aleiankin täyttymään tunteella. Silti hän epäröi koskettaa miestä samalla tavoin, vaikka haluaakin tuntea tämän pulssin rytmin hiljaisena väreilynä ihollaan.
”Mennään minun huoneeseeni”, Corildon kuiskaa käheästi. Aleian kädet ovat Corildonin paidan alla ja tämä pujottaa ne hellästi pois, tarkoituksenaan vetää Aleian mukaansa kohti yläkertaa, pois keittiöstä. Corildonin aikeista ei ole epäilystäkään, ja vaikka Aleian pää on suutelusta pehmeä, hän ei pysty seuraamaan.
”Corildon, me olemme vanhempiesi talossa! Jokuhan voi kuulla…”
Corildon näyttää hölmistyneeltä, aivan kuin olisi halussaan unohtanut koko asian, vaikka aiemmin onkin pitänyt tarkoin huolta tunteidensa salaamisesta. Aleian sydän hakkaa, eikä hän ole ollenkaan varma siitä, että he osaisivat olla tarpeeksi hiljaa välttääkseen talon asukkaiden tarkat korvat.
”He nukkuvat vielä monta tuntia”, Corildon sanoo, mutta jokseenkin ponnettomasti. Aleia vetää hänet takaisin halaukseen ja silittää selkää.
”Minä vain… tuntuu, ettei täällä ehkä saa sellaista rauhaa, kuin toivoisin. Kun sisaresi ovat aivan seinän takana ja…”
Silloin keittiön ovi käy ja Tigran astuu sisään. Corildon hypähtää kauemmaksi, mutta hänen syyllinen ilmeensä paljastaa heti, ettei kyse missään tapauksessa ollut vain viattomasta halailusta.
”Tigran… miksi et ole nukkumassa? Corildon sopertaa, yrittäen järjestää paitansa ojennukseen.
Tigran katsoo heitä aamun valossa silmiään siristellen.
”Päätäni särkee… päätin tulla hakemaan vettä.”
Corildon seisoo vaitonaisena ja jokseenkin punaisena Aleian vierellä, ja katselee nuorinta sisartaan, joka juo kaksi pikarillista yhteen menoon, hieroen toisella kädellä ohimoaan.
”Jon, voisitko viilentää otsaani hiukan? Vai oliko teillä jotakin kesken?”
Tigran onnistuu kivusta huolimatta näyttämään hieman huvittuneelta, eikä Aleia tiedä pitäisikö hänen itkeä vai nauraa, kun hän huomaa kuinka läpinäkyvä Corildon on sisarensa edessä. Tämä ihmissuhde ei pysyisi tätä menoa kauaa salassa, eikä Aleia tiennyt, mitä sitten tapahtuisi.
”Mene sohvalle. Ja kun muut heräävät... pyytäisin, ettet kertoisi äidille, mitä näit. Ainakaan vielä”, Corildon sanoo.
Tigran nyökkää, vaikka pään liike saa hänet sävähtämään kivusta.
”Älä huoli, Jon. Vaikka tiedäthän sinä, että me kaikki toivomme vain, että olisit onnellinen. Ja Aleia myös.”
Tigran asettuu makaamaan oleskeluhuoneen sohvalle ja Aleia tuntee pulssin väreilevän ilmassa, kun Corildon istuutuu sohvan reunalle, kutsuu tuultaan ja painaa sen viilentämän käden sisarensa otsaan. Rypyt Tigranin otsalla siliävät, ja Aleia polvistuu lattialle tämän viereen, pidellen tytön kättä kädessään.
”Kiitos”, Tigran sanoo ja hymyilee silmät suljettuina. Corildon painaa suudelman sisarensa otsaan ja kun Tigran avaa silmänsä, hän katselee Aleiaa kuin sisartaan.
”Pidä veljeäni hyvin. Uskon, että hänkin pitää sinua.”
Aleia puristaa Tigranin kättä ja vilkaisee Corildoniin, jonka kellanvihreissä silmissä kuvastuu hellyys heitä molempia kohtaan. Aleia nousee, istuu Corildonin syliin sohvalle ja antaa tämän pitää tiukasti kiinni vyötäröltään, toisen käden silitellessä sisaren tukkaa. Kun he puhuvat ja nauravat hiljaa kolmisin, Aleiasta tuntuu yhtäkkiä, kuin hän olisi saanut perheen.
Ehkä tämä ihmissuhde olisi sittenkin tehty kestämään myös Seleesian tuulet.