Nimi - Kolme Michelin-tähteäKirjoittaja - BristeIkäraja - SallittuPairing - Pomona Verso/Rubeus HagridDisclaimer - Esiintyvät hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. En saa rahallista korvausta.Haasteet - RANDOM10 vol. 2
Kolme Michelin-tähteä
Syyskuinen sade piiskasi julmana ja vaativana Tylypahkan laajaa pihamaata muuttaen sitä entistäkin mutaisemmaksi ja riutuneemmaksi. Veden tuloa oli jatkunut jo kaksi viikkoa lähes taukoamatta, ja tuntui, että taivaalla ennen paistanut aurinko oli väistynyt masentavan sään tieltä muihin galakseihin. Pihamailla ei liikkunut liiemmin ketään oli kellonaika mikä tahansa, sillä jokainen elollinen olento tahtoi mieluummin pysyä linnan suojuksissa lämpimässä ja kotoisassa ympäristössä kuin kastua läpimäräksi jatkuvassa rankkasateessa. Autioitunut tunnelma sopi kuitenkin paremmin kuin hyvin Pomona Versolle, jonka ei säätilan takia tarvinnut varoa ja piilotella kulkuaan tilusten laitamilla sijaitsevaa pientä ja piskuista mökkiä kohti. Joka tapauksessa hän oli riisunut päästään ominaisen noidanhattunsa, ja vetänyt se tilalle mustan kaavun hupun, sillä koskaan ei voinut tietää, jos joku katselisikin ikkunoista. Pomona piti visusti huolta siitä, että hänen iän myötä harmaantuneet kiharansa eivät päässeet kurkistamaan hupun uumenista ulkomaailmaan, ja näin nainen eliminoi paremmin kiinni jäämisen riskin. Mökki onneksi jo häämötti muutaman kymmenen askeleen päässä.
Vaimea kolmen koputuksen sarja kertoi Hagridille, että hänen odottamansa vieras seisoi nyt jykevän ulko-oven takana. Puolijätti vilkaisi vielä kerran pölyn ja pinttyneen lian tummentamaan peiliin, ja sipaisi muutaman itsepintaisen partakarvan ruotuun. Hän oli jo tunnin verran peilaillut ja siistinyt itseään Tylyahosta ostamiensa muotovaahtojen kanssa, ja oli nyt kutakuinkin tyytyväinen lopputulokseen. Normaalisti villisti rehottava leijonanharja oli aseteltu niin tyylikkäästi kuin Hagrid ikinä osasi sen asetella, ja hän oli jopa laittanut päälleen parhaimmat vaatteensa. Tätä iltaa varten hän halusi näyttää hyvältä. Tora, Hagridin koirakaan, ei ollut häiritsemässä tällä kertaa, sillä hän oli rakentanut sille mökin taakse suuren kopin sateensuojaksi. Se oli varmasti onnessaan saadessaan olla rakennelmassa, koska Hagrid oli hankkinut sille ruokaa koko illaksi: kymmenen kiloa raakaa lihaa.
Ulkopuolella Pomona otti askeleen taaksepäin kuullessaan raskaiden askeleiden tulevan ovea kohden. Hagrid raotti narisevaa ovea sen verran, että nainen pääsi nopeasti livahtamaan sisälle hohkaavaan takan lämpöön, ja lukitsi sen sitten mahdollisten yllätysvierailijoiden varalta. Hiljaisuus levisi Hagridin mökkiin, kun he kaksi jäivät katselemaan toisiaan päästä varpaisiin. Pomona pisti heti merkille, että Hagrid oli selvästi käyttänyt aikaa ja vaivaa illallisen tekoon sekä itseensä. Puolijätillä oli normaalin eläimen nahasta tehdyn asukokonaisuutensa tilalla taikamaailmassa velhoille ominainen juhlallinen vaatetus, eikä se näyttänyt yhtään hassummalta Hagridin yllä. Sen sijaan Pomonan olon teki kiusalliseksi hänen omat arkiset vaatteensa, sillä ei hän ollut tajunnut ajatella illallisen olevan näin hieno. Nainen oli vain rientänyt suoraan kasvihuoneilta viimeisten oppituntien päätyttyä, tosin tottakai hän oli ensin varmistanut, että viimeisetkin oppilaat olivat varmasti poistuneet takaisin linnaan. Siinä Pomona siis seisoi multaiset ja sateen kastelemat vaatteet yllänsä, ja yritti tulkita ilmettä Hagridin kasvoilla.
“Anteeksi, taidan olla hieman alipukeutunut”, nainen totesi, kun puolijätti ei sanonut mitään. Hagridin suu levisi kuitenkin iloiseen hymyyn.
“Äh, ei se tätä maailmaa kaada. Enhä mä ees maininnu sulle, että tää ois tämmönen juhlava juttu. Tai siis, emmä tiiä voiks tätä juhlalliseks sanoo, mut kyllä meikäläine ainaki yritti”, Hagrid raapi partaansa rikkoen hieman muotovaahdon tuomaa järjestystä. Hän viittasi kädellään ruokapöytään, jossa paloi yksi kynttilä, ja jonka päällä komeili erilaisia ruokalajeja. Pomonan täytyi myöntää, että Hagrid oli tehnyt häneen vaikutuksen.
“Ja onnistuit kyllä. Tämä kaikki näyttää oikein juhlalliselta”, nainen sanoi rohkaisuksi. Se lämmitti Hagridin mieltä, ja hän nyökkäsi selvästi tyytyväisenä itseensä.
“No nii, joo. Istu vaan tohon, tai voitha sä istua tohon toisellekki tuolille, iha miten vaa”, Hagrid sanoi välttääkseen jälleen laskeutuvan hiljaisuuden. Pomona aisti, että puolijätti oli hermostunut, eikä nainenkaan voinut sanoa olevansa täysin rentoutunut. Toki hän oli jo pari kertaa aikaisemmin tavannut Hagridin kahden kesken, mutta tämä oli ensimmäinen varsinainen sovittu tapaaminen. Treffit, kuten jästit olisivat tilannetta kutsuneet. Alun alkaen heidän ystävyytensä oli ryhtynyt syventymään, kun he olivat kuukautta aikaisemmin kesälomalla tehneet yhteistyötä pitkäkestoisesti; Hagrid oli tarvinnut muutaman viikon ajan Kielletyssä metsässä asuville morsuleille, myyrän kaltaisille olennoille, ravintoa. Kuuma kesä oli kuivattanut morsuleiden ainoan ravinnonlähteen eli farskipuun kukinnot, jolloin Pomona oli astunut hätiin, ja ryhtynyt kasvattamaan tätä harvinaista taikakasvia kasvihuoneillaan. Silloin he molemmat olivat huomanneet, että heillä oli melko paljonkin yhteistä.
Pomona kuivasi ja siisti vaatteensa nopeasti muutamalla helpolla loitsulla, ja asteli sitten Hagridin osoittamaa tuolia kohden. Ruokapöydän tuoksut voimistuivat entisestään, ja hän näki, että tarjolla oli ainakin jonkinlaista lihapataa sekä kasviksia. Pomonasta oli yllättävää, että jälkimmäisenä mainitut kuuluivat illan ruokalistaan, sillä Hagrid ei vaikuttanut persoonalta, joka pitäisi kasviksista. Eikä Hagrid oikeasti pitänytkään, mutta hän halusi tehdä vaikutuksen Pomonaan, sillä olihan tämä yrttitiedon professori. Myös Hagrid seurasi Pomonaa ruokapöydän ääreen, ja kädellään kehotti häntä ottamaan ensimmäisenä syötävää. Niinpä Pomona tarttui kauhaan, joka oli upotettu lihapataan, ja nosteli sieltä sopivaksi katsomansa määrän ruokaa lautaselleen. Nainen kiinnitti huomiota ruoan hieman outoon koostumukseen, sillä joistakin kohtaa se oli lähes vetistä keittoa, ja joistakin kohtaa taas täysin kiinteää. Hän ei kuitenkaan vielä halunnut tuomita Hagridin ruoanlaittotaitoja. Seuraavaksi Pomona nosteli toisesta padasta jonkinlaista muhennosta, josta lähti pienehkö omituinen haju, mutta edelleenkin hän pysyi positiivisena. Viimeisenä vuorossa oli kasvikset, jotka sentään vaikuttivat päällisin puolin täysin kelvollisilta. Toisaalta kasvisten keittäminen ei vaatinut hirmuisia keittiömestarin taitoja.
He ryhtyivät syömään hiljaisuuden vallitessa, ja Pomona maistoi ensimmäisenä Hagridin valmistamaa lihapataa, joka oli huoneenlämmössä jäähtynyt juuri sopivaksi. Nainen tunsi jo ensimmäisellä suupalallisella pistävän maun ruoassa, mutta hän ei pystynyt tunnistamaan sitä. Siitä kuitenkin pystyi olemaan varma, että maun ei selvästikään olisi kuulunut olla mukana. Lihapata ei ehkä ollut mitään suurinta herkkua, mutta Pomona säilytti naamallaan kuitenkin perusilmeen ja hymyili Hagridille, joka tarkkaili naisen reaktiota ruokaan. Pomona ei myöskään odottanut kovin suuria muhennokselta, joka ei yllätykseksi sekään maistunut makuhermoja hivelevältä. Loppujen lopuksi ainoastaan kasvikset olivat ainoa rehellisesti herkullinen asia lautasella, mutta Pomona kuitenkin söi ruoan urhoollisesti loppuun, sillä olihan Hagrid käyttänyt vaivaa ja aikaa illallisen valmistamiseen. Olisi ollut epäkohteliasta jättää ruokaa lautaselle. Hagridille sen sijaan ruoka näytti maistuvan hyvin, ja hän söi jopa toisen täyden lautasellisen.
“Noh, mitäs pidit? Oliks se hyvää? Mä yritin noudattaa prikulleen sen keitto-opuksen ohjeita”, puolijätti kysyi silmät loistaen, kun ruoka oli loppunut lautaselta. Pomona punnitsi vaihtoehtojaan vastaukseksi. Eihän ruoka todellakaan ollut lähelläkään kaikkein maukkainta ateriaa, mutta nainen arvosti Hagridin motivoituneisuutta illallista kohtaan, joten hän päätti päästää suustaan pienen valkoisen valheen. Sitä paitsi, Hagrid vaikutti niin iloiselta, ettei Pomona kehdannut sanoa rehellistä mielipidettään.
“Hagrid, voi kuule. Tämä oli herkullisin koskaan syömäni ateria, oikein kolmen Michelin-tähden arvoinen.”
“Mizzelin-minkä? En oo ikuna kuullukkaa”, Hagrid kysyi kulmiaan kurtistaen.
“Se on sellainen jästien käyttämä tapa arvostella ruokaa. Kolme Michelin-tähteä tarkoittaa parasta mahdollista”, Pomona selitti ja naurahti tajutessaan, että Hagrid ei tiennyt jästeistä paljoakaan toisin kuin hän puoliverisenä noitana. Selitys kuitenkin näytti riittävän Hagridille, sillä hänen kasvoilleen puhkesi aito riemukas hymy.
“No emmä ny tiiä, mut kiitos. Kukaa ei oo ikuna kehunu meikäläisen ruokia”, puolijätti selitti hämillään, jolloin Pomona nyökkäsi lempeästi hymyillen. Nainen ei ihmetellyt kehujen puutetta, mutta tunsi kuitenkin iloa siitä, että oli aiheuttanut Hagridille hyvän mielen vaikkakin valheen siivellä. Kynttilän valo sekä loimuava takka loivat mökin seinille erilaisia varjoja, jotka levisivät myös osin Hagridin kasvoille, ja ensi kertaa Pomona katsoi Hagridia pitkään ja kunnolla. Hänen silmänsä tutkivat jokaisen pienen ja suuren uurteen puolijätin kasvoilla, pysähtyen välillä johonkin yksityiskohtaan. Muotovaahto oli jo siinä kohtaa iltaa päässy pettämään, ja osa parrasta sekä hiuksista rehotti tavanomaisesti mikä mihinkin suuntaan. Tarkemmin katsottuna Hagridin ulkonäkö miellytti kovastikin Pomonan silmää.
“Kuule, mitäs jos jäisin vielä hetkeksi tänne? Tuo sade ei tunnu vieläkään lakkaavan, enkä minä pidä kastumisesta”, Pomona ehdotti varovasti. Ei häntä oikeasti sade haitannut, vaan hän halusi jäädä vielä Hagridin seuraan ja tutustua tähän entistäkin paremmin.
“No miksikäs ei? Eiköhä tuo Tora vielä pärjäile tuolla ulkosalla, jos mä kipasen viemää sille nää tähteet tästä padasta”, Hagrid myöntyi hymyillen. Hän nousi ylös tuoliltaan, joka oli hieman painunut alemmas puolijätin painon alla, ja lähti sanojensa mukaisesti viemään lihapadan loppuja Toran syötäväksi. Takaovella hän vielä kääntyi sanomaan:
“Oo sä vaa ihan ku kotonas oisit. Tossa on toi tommone sohva, se on iha mukava jos sä haluut istuu pehmeemmälle, noi tuolit ku on helkkarin kovii. Mä tuun iha justiisa takasi.”
Pomona naurahti ja nyökkäsi:
“Tehdään näin.”
