Kirjoittaja: Ansa, eli minä
Ikäraja: S
Tyylilaji: Femme, draama
Varoitukset: Lievä haikea angst ja pari kirosanaa ja "lievän" väkivallan muistelua. Puhekieli. Tupakointi.
Vastuuvapautus: Otsikko ja kursivoidut kohdat sekä inspiraatio ovat Dingon biisistä nimeltänsä
Aino.
A/N: Osallistuu inspiroidu musiikista -haasteeseen.
Aino
Istun puiston penkillä joka valtion omaa on, mullon rakkauden väriset housut ja paita hihaton.
Kuluneet kulmahampaat loput kynsistä syö, ja tuo perkeleen pohjoistuuli huulet siniseksi lyö.
Kesävaatteet päällä, tottakai, vaikka vesisateen tuntu roikkuu raskaana jatkuvasti ilmassa ja syksy on jo ottanut mukavan asennon vuodenaikojen divaanisohvalla. Mutta pitäähän sitä olla cool, pitää olla tyylikäs ja seksikäs, kun näen sinut. Jos näen. Toivottavasti näen. Rintamerkeillä kuorrutettu vanha nahkatakki on mukana, mutta se on heitettynä olalle kuin parhaimmallakin rokkitähdellä, toimien lähinnä laukun korvikkeena, missä voi säilyttää tupakointivälineitä ja teräväpiikkistä metallikampaa. Saan vinoja katseita kanssapuistoilijoilta, joiden ymmärrykseen ei näköjään käy, että naisellakin voi olla sininen ja tiukasti taakse öljytty tukka, hakaneula niin korvassa kuin huulessa sekä armeijan saappaiden korostama miehinen asento. Suikkaan provosoivan lentosuukon jokaiselle joka uskaltaa tuijottaa liian pitkään. Katseet kääntyvät jättäen minut rauhaan.
Tahdon olla eduksesi sinun tähtes vain
Aino! Aino! Aino!
Tässä samassa puistossa tapasin sut keväällä ensimmäistä kertaa. Sulla oli märät ja antavaiset fuksiapunaiset huulet ja avonainen merihenkinen kesämekko. Katse oli kutsuva ja mascaralla tummennettu, ja kaikki oli heti sulaa vahaa sun ympärillä, niin miehet kuin naisetkin. Minä varsinkin, ja muistan kuinka kaikki tuijotti mua murhaavasti, kun tulit mun kainaloon auringon laskettua hakemaan lämpöä. Sun niska tuoksui ihan Chanelilta, ja toisin kuin muilla, joilla se haisi auttamatta kissankuselta, sulla se tuoksui jumalaiselta. Aavistukselta puuteria ja juhannusruusua ja jotain, mikä on Ainoa. Nuuhkutin hiprakassa sun niskaa, en vaan voinut estää itseäni kun olit siinä niin lähellä, ja se tunne kun tartuit mun hiuksiin ja suutelit pehmeästi, se oli taivas, ihan varmasti. Ja mä en tippunut sieltä silloinkaan kun lähdit, vaikka yks kateellinen jätkä kaato kaljaa mun niskaan ja toinen veti turpaan. Sait kauheet kilarit kun tulit takaisin ja lohdutit mua kostoksi kaikella mahdollisella tavalla mitä kukaan ois koskaan voinut kuvitellakaan. Siitä se alkoi, sun ja mun tarina.
Kello on paljon, olet liikaa myöhässä taas, etsin turvaa ympäriltä ja puluista lohduttajaa
Aino! Aino! Aino!
Katulamput syttyy poksahtaen kuuden maissa ja aurinko alkaa laskea. Ilma viilenee ja puisto hiljenee hiljalleen. Oot myöhässä, taas, mutta sua jaksaa odottaa, oot sen arvoinen. Sen arvoinen, ja jotain vieläkin parempaa. Mulla on hullu ja maaninen virne aika ku oot mun lähellä, en vaan pysty koskaan lopettaa, vaikka se mitä luultavimmin näyttää ihan sairaan typerältä. Mutta mä olen typerä, mä hyväksyn sen sivuoireen sun seurasta, koska oot parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Mulla ei ole koskaan ennen ollut kesäromanssia, ja mä toivon että tää ois jotain paljon enemmän. Mulle se onkin, mutta en oo varma susta. Oot niin täydellinen, korkeemmalla kun mä koskaan, ja saat kenet haluat ihan koska vaan. Oon niin onnellinen että oot nähnyt mussa jotain sellaista, että voit mun kanssa kulkea. Tulisit jo!
Sinun sydämes kultaa on ja se lyö vain verkalleen, hullunpunaisissa housuissa mä penkillä vapisen
On niin pirun kylmä ja ihan pimeetä. Sun tuoksu on vaan muistoissa, eikä kesämekon helma heilahda puiston laidalla. Missä oot? Oot koko kesän ollut mun lämmittävä aurinko ihan vaan hymylläs. Puolustit mua kaikilta ja mä en tiiä miten mä pystyn päästää susta irti. En mä päästäiskään, mut sua ei näy. Lupaan itselleni lähteä kun röökiaski on tyhjä. Poltan ku korsteeni. Sun mielestä se on kuumaa, jopa mun iho mikä tuoksuu tupakalta. Tekis mieli itkeä, mutta en jaksa. Osaa. Jos sä kuitenkin tuut.
Nousen puiston penkiltä ja puliukot kiittää, yksisilmäinen toripulu iskee minulle silmää
Aino! Aino! Aino!
Röökiaski ammottaa tyhjyyttään ja keuhkoissa kirvelee. Sä et sit tullut. Parempi näin, jäähyväiset on aina niin... teennäisiä. Kun mietin sua, mietin Sua, enkä eroa. En eroa, koska eroa ei koskaan tullut. Sä et vaan enää ilmestynyt mun elämään kuin auringonpaiste. Ehkä sä oletkin aurinko, joka häipyy muualle syksyn ja talven tieltä. Hymähdän ajatuksilleni ja nousen puiston penkiltä. Röökiaski tallataan sorapolulle. Joku koditon kattoo mua oudosti ja alkaa kerätä mun räkäisiä tumppeja kääriäkseen niistä sätkän. Ojennan nahkatakkini sille peitoksi, mitä mä sillä enää ees teen, kun ei tartte olla cool. Sä et oo enää katsomassa. Raahustan kotia kohti ja läski toripulu alkaa seurata mua. Se on selkeesti tottunut ihmisiin. Naurahdan ja nimeän sen Ainoksi.
