Ficin nimi: Talviöiden taikaa
Kirjoittaja: Ansa
Fandom: Yösirkus
Tyylilaji: Fantasia, drama, romance
Ikäraja: S
Paritus: Celia/Marco, Poppet/Bailey
Haaste: Valloita fandom
Talviöiden taikaa
544 sanaa
Vaikka Celialla ja Marcolla on ikuinen talvi rakkauden jääpuutarhassaan, eivät he voi olla ihastumatta ulkomaailman talven ensilumeen ja muiden sirkuslaisten riemuun. Talviöiden kuulaus ja raikkaus saa läpikuultavien rakastavaisten taian aina voimistumaan, eikä yksikään sirkusyö ole vuosisatoihin lumen aikaan ollut vailla tähtitaivasta. Siitä saa kiittää suurimmaksi osaksi Celiaa, joka suosii pimeään vuodenaikaan (vaikka heillä onkin vuodenajasta riippumatta käytännössä aina yö) pohjoismaita ja läntistä Venäjää. Nyt ollaan kuitenkin sirkuksen syntyperillä, Englannissa.
Rakkaus talven taianomaisuuteen on inspiroinut myös Marcoa sekä Widgetiä luomaan lukuisia uusia mustavalkokankaisia sirkustelttoja, kuten Revontuliteltan, mikä on suunnattoman suuri, lähes ääretön (vierailijan eteen tulee heti teltan uloskäynti kun hän haluaa pois), sekä uuden pulloteltan, joiden pulloissa on pohjoisten tähtien tarinat, historia ja mytologia.
Sirkusta harteillaan ja sydämessään kantava Bailey on ollut joka yö mukana uneksijana, vaikka hänellä onkin oma toimistonsa Lontoossa. Mutta miksi hän olisi siellä, kun hän voisi olla sirkuksessa? Satoja vuosia on kulunut, ja jos onni on myötä, enemmän on edessä, eikä hän vieläkään tiedä kaikkea sirkuksesta. Aina löytyy uutta ja uutta syntyy. Sirkus on ikuinen leikki, ikuinen lumo sekä elävä ja hengittävä unelma.Lontoo, Englanti, 13-14.12.2014
Bailey on keskiyöllä taianomaisen kellon luona ja hymyilee; taustalla soi hennosti Golowinmusiquen kaiuttimista joita ei ole. Sirkus osaa aina yllättää. Mies huokaa ja lähtee pois kellon luota, jotta ehtisi nähdä yöllä muitakin nähtävyyksiä. Kellon mustavalkoharmaata öistä heräämistä ja taianomaista muuntautumista ja uusiutumista voisi katsella vuorokaudet läpeensä.
Nostalgian puuskassa hän nappaa myyntikojusta pari lakritsihäntäistä ja mantelikorvaista suklaahiirtä ja maailman parasta omenamehua, vaikka tarjolla olisi kymmeniä muita uusia makuelämyksiä. Tuttujen makujen muistot vie hänet suoraan hänen lapsuuteensa, 1800-luvun lopulle, mutta ei hän sinne unohdu. Kaikki on hyvin nyt, turha kaivata siis mennyttä.
Vaikka Baileyn tekisi mieli mennä ennustajan telttaan katsomaan Poppetia, malttaa hän mielensä ja säästää kokemuksen uusille tuttavuuksille. Tulihiuksinen nainen etsisi hänet kyllä käsiinsä heti kun hän sulkee telttansa. Ennustajan sijaan mies päättää etsiä hänelle uuden teltan, ja heti niin päätettyään hän löytääkin sellaisen ja kyltin, jota hän ei ole ennen huomannut. Kyltissä lukee;
Talviunelmia. Sisään astuessaan hän näkee pelkkää valkoista. Kun valoon tottuu, erottuu nurkasta kauniita ja mitä mielikuvitusrikkaimpia jääveistoksia. Teltta on tyhjä häntä lukuun ottamatta.
Eteenpäin kulkiessaan teltta muovautuu, ja hän tajuaa sen nerokkuuden: teltta on erilainen jokaiselle, se luo jokaisen henkilökohtaisia talvisia unelmia ja toiveita. Kaukana taivaanrannassa on kukkula ja sen päällä viktoriaaninen ja lumikattoinen linna. Hän tietää että teltta on ulkoa pieni, mutta tietää myös sen, että jos hän todella haluaisi ja jaksaisi kävellä kilometritolkulla linnan luo, hän myös sinne pääsisi, ja se olisi aivan yhtä todellinen kuin sirkus itse. Siitä huolimatta hän kuitenkin sulkee silmänsä ja nauttii; ilma on viileän raikas mutta ei kylmä. Kevyt lumisade kutittelee poskissa ja tuuli tuo mukanaan häivähdyksen Poppetin mausteista hajuveden tuoksua saaden Baileyn naurahtamaan.
Silmät avatessaan hän näkee Penelopen edessään hymyilevänä. Varovasti, varovasti Bailey astuu lähemmäs ja koskettaa rakastaan.
”Oletko sinä totta vai unelmaa”, kuiskaa mies ja painaa kasvonsa toisen lämpimään kaulakuoppaan. Poppet kietoo valkoisella pitsillä kuorrutetut käsivartensa ikuisesti nuoren miehensä niskan ympärille ja suutelee suupieltä, poskea ja korvantaustaa.
”Tulin itse juuri Talviunelmiin ja mietin samaa”, vastasi nainen.
”Noh, totuus paljastuu kun poistumme teltasta.”
”Onko sillä edes väliä?”
”Ei oikeastaan, mutta en halua pettää sinua sinun kanssa”, kuiskasi Bailey huvittuneena ja tarttui toista alaselästä johdattaakseen heidät ulos.
Teltan ulkopuolella he kumpikin hymyilevät ja pitävät toisistaan tiukasti kiinni.
”Ihan hyvä teltta, mutta se ei voita todellisuutta.”
