// Alaotsikko: K-11 femme
Title: Oodi tälle kaupungille
Author: Violet Baudelaire
Rating: K-11
Genre: Pääasiassa angsti. (sisällä myös romancea ja fluffia)
Summary: Onnellisia muistoja, jotka eivät kuitenkaan muistellessa tee onnellisiksi, päinvastoin.
Osallistuu kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen aiheella Välirikko.
A/N: Joskus vaan yksinkertaisesti vihaan tätä kaupunkia.
Oodi tälle kaupungille
Ohitse kiitää juna juuri, kun mä ajattelin hetken olevani muistoilta turvassa. Se saattoi olla se sama juna, jonka yli me silloin talvella kiivettiin, kun käveltiin viimeisen kerran käsi kädessä.
Pyöräilen tuttua tietä läpi sen tunnelin, jossa silloin istuttiin, nojattiin toisiimme ja naurettiin kesällä sateessa, kun oli juotu liikaa. Minkä jälkeen mä vein sut sänkyyni ja nukuttiin ahtaasti, mutta kumpikaan ei valittanut.
”Herranjumala”, sanoi mun äiti, kun aamulla löysi meidät.
Tällä samalla tiellä me melkein juostiin toisiamme vastaan viime kesänä. Hyttyset söi meitä, kun oli ensimmäisen kerran päästy oikeasti lähelle toista. Enkä silloin kuitenkaan jäänyt sun viereen yöksi.
Ja talvella mua oksetti, kun yritin olla kertomatta, että oon rakastunut suhun. Lopulta kerroin kuitenkin. Sä tiesit jo, olit arvannut. Silloin säkin rakastit mua. Me käveltiin aamuviiteen, eikä kumpaakaan nukuttanut.
Tää kaupunki tekee mut hulluksi. Jokaista tietä mä olen kävellyt tai ajanut sun luoksesi tai sun kanssasi.
Kun mä tulen kotiin, näen ensimmäisenä paikan, jossa olisin halunnut halata sua, kun olit niin surkeana hammassärkys takia. Menen keittiöön ja muistan, miten syötiin paahtoleipää sinä yhtenä taianomaisena perjantaina, jolloin kaikki oli liian ihanaa.
Kiipeän yläkertaan ja vanha, kulunut sohva saa palan nousemaan kurkkuun.
Siinä me makoiltiin ihan lähekkäin viltin alla ja katseltiin L-koodia, ehkä enimmäkseen kuitenkin toisiamme. Sä silitit mun olkapäätä ja mä tunsin sen varpaissa asti. Meidän sormet oli limittäin ja molemmilla oli sisältä niin lämmin, ettei huomattu, vaikka sormilla oli kylmä.
Mä mietin vieläkin, mitä sinä yönä olisi tapahtunut, jos mulla olisi ollut auto ja olisin voinut tulla nukkumaan sun viereen. Meillä meni nimittäin lujaa. Muistan, miten sä sotkit mun hiukset ja kikatettiin hysteerisinä kolmen jälkeen yöllä, kun lähdin viemään sua kotiin.
Nyt mä vaan kärsin noista kaikista onnellisista muistoista, keväällä ja kesällä kärsin menetetystä ystävyydestä ja läheisyydestä, talvella menetetystä rakkaudesta.
Kaikkina vuodenaikoina mä kärsin sun muistosta, mutta sä et enää muista mua.
****************************************************
Palautetta?