Nälkäpeli | "Painajaiset eivät ikinä lopu" | K-11 | 4. luku julkaistu

[PikkuKakara]

Nimi: ”Painajaiset eivät ikinä lopu”
Kirjoittaja: Minähän se eli PikkuKakara
Beta: ei löytynyt ( pitää saa pistää yksäriä jos olet kiinnostunut)
Ikäraja: max. K-11
Varoitukset: ehkä pientä ahdistusta, pusuttelua yms, voi spoilata kolmatta kirjaa/leffaa!, lisäilen varoituksia lisää, jos tarvis
Genre: Drama
Fandom: Nälkäpeli
Paritukset: Katniss/Peeta
A/N: Tää on mun eka pitkä ficci, et en takaa mitään  Tää siis kertoo ajasta kapinan jälkeen, kun Katnissilla ja Peetalla on tytär ja poika. Ja PoV on siis Katnissin. Tekstiä on helpompi lukea, jos on lukenut Nälkäpelit tai edes katsonut. En omista mitään, kiitokset Suzanne Collinssille mahtavasta tarinasta. Kommentit parantavat päivääni


Prologi:

’’Helmassa niityn, alla pajupuun nurmikon nukkaan sä vaivu uinailuun. Ummista silmäsi, levätä ne saa kunnes päivä pilvetön sulle sarastaa.
Tääll ’ on turvallista, täällä lämmin on kissankellojen soitto on vallan suruton. Täällä toteen käydä unikuvas saa, täällä luonas on se joka sua rakastaa.”

Lopetin laulun ja lähdin hiljaa pois lasteni huoneesta. Kävin peittelemässä 8-vuotiaan tyttäreni Rosen ja 2-vuotiaan poikani Jackin. Kohta menisin itsekin nukkumaan rakkaan mieheni Peetan kainaloon.
”Äiti,” kuului Rosen ääni takaani.
”Kerro kulta,” vastasin ja käännyin ympäri.
”Halusin sanoa vain, että minä rakastan sinua,” Rose sanoi ja halasi minua.
”Niin minäkin sinua,” vastasin ja suukotin tytärtäni otsalle, ja peittelin hänet uudestaan. Pian Rose nukahti ja menin alakertaan, jossa Peeta odotti jo minua.
”Oli ikävä,” Peeta sanoi ja suuteli minua.
”Niin minullakin sinua,” vastasin ja kaadoin Peetan sängylle.


1.Luku

”Huomenta!” Rose huudahti ja juoksi pöydän ääreen.
”Huomenta ilopilleri,” vastasin väsyneesti.
”Mitä on aamupalaksi?” Rose kysyi.
”Samaa kuin aina, kananmunia, pekonia ja leipää,” Peeta vastasi puolestani.
”Namii!” Rose tokaisi ja nuolaisi huuliaan.
”Oliko Jack hereillä?” Peeta kysyi Roselta.
”Ei vielä.”
”Hakisitko hänet Peeta,” sanoin ja toin kananmunat pöytään.
”Juu,” Peeta vastasi ja nousi pöydästä.
Pian Peeta tuli takaisin itkevä Jack sylissään ja laittoi tämän istumaan syöttötuoliin.
”Voisin lähteä tänään metsälle, jos ei haittaa?” ehdotin Peetalle.
”Siitä vaan, kyllä me pärjätään kotona ilman sinuakin välillä. Eikö niin Jack?” Peeta vastasi ja silitti Jackin poskea.
”ÄITIIII!!!! Jack huusi ja minä purskahdin nauruun.
”Siltä näyttää,” tirskahdin ja istuin pöydän ääreen syömään.

2. Luku

Kävelin pusikossa hiljaa kuin tuuli. Ainoa ääni minkä kuulin, oli oman sydämeni lyönnit. Se löi tasaista tahtia. Pu-pum, pu-pum, pu-pum.
Yhtäkkiä oikealla puolellani maassa olevan risun päälle astuttiin. Minulta ei mennyt kuin sekunti jännittää jouseni ja tähdätä nuoli suoraan äsken vierelläni kävelleeseen peuraan. Peura luhistui maahan ja sätki vielä hetken, kunnes sen rintakehä lopetti kohoilemisen. Irrotin nuolen sen lavasta, puhdistin nuolen sammaleeseen ja laitoin sen muiden nuolien joukkoon. Lähdin kantamaan peuraa harteillani. Kävelin Kedolle kunnes takaani tuleva ääni pysäytti minut.
”Catnip,” ääni sanoi. Käännyin ympäri ja tipautin peuran maahan.
”Gale,” vastasin niin jäätävästi kuin vain osasin. Muistin ikuisesti Galen sanomat sanat:
”Katniss valitsee sen, jota ilman ei luule pärjäävänsä.” Miten kohtuutonta! En ikinä ollut luullut Galea noin töykeäksi, hän kuitenkin tunsi minut läpikotaisin. Tai ehkä ei tuntenutkaan, muuten hän ei olisi sanonut sitä Peetalle, luulleessaan ettei Katniss kuulisi.
”Kiva nähdä pitkästä aikaa,” Gale sanoi.
”Painu kuuseen Gale,” vastasin hänelle ja nostin peuran olalleni ja jatkoin matkaa. Pian kuulin juoksu-askeleita takaani.
”Catnip,” Gale huokaisi ja tiputti peuran olaltani.
”Minulla oli ikävä sinua,” hän jatkoi ja käänsi minut ympäri lähelle itseään.
”Minulla ei sinua,” vastasin ja tuijotin häntä syvälle silmiin. Yhtäkkiä Gale sulki silmänsä ja suuteli minua.

//yritän julkaista aina pari lukua kerralla, kun ne tuppaavat olemaan niin lyhyitä.

[PikkuKakara]

3. Luku

”Päästä irti!” sain huudettua ja tönäistyä Galen kauemmas. Minulta meni ehkä nano-sekunti kun vedin jousen ja nuolen esiin. Tähtäsin niillä Galea.
”Jos tulet enää yhtään lähemmäksi, minä en vastaa seurauksista,” tokaisin ja jännitin jousen äärimmilleen.
”Et sinä voisi ampua minua. Etkö muka muista niitä kaikkia hetkiä, silloin kun olimme ehkä näin pieniä?” Gale kysyi ja näytti pituutta nostamalla kätensä kylkensä korkeuteen.
”Muistan,” töksäytin takaisin ja lähdin kävelemään peuraani kohti.
”Ja aivan varmasti muistat sen hetken kun istuimme tässä ja suutelin sinua. Silloin vain vastasit suudelmaani,”
”Tiedän. En minä mikään dementikko vielä ole,” vastasin ja laitoin jousen takaisin ja nuolen koteloon. Nostin peuran pussiin, pussin nostin olalle ja lähdin kotiinpäin.

Kotona Rose juoksi minua vastaan ovelle.
”Äiti! Tein sinulle piirustuksen,” Rose hihkaisi ja heilutteli paperia edessäni. Laskin saalispussin lattialle. Otin paperin käteeni ja käänsin sen oikeinpäin. Kuvassa oli nainen, joka piti miestä kädestä kiinni.
”Siinä on sinä ja iskä,” Rose selitti.
”Se on hieno. Kiitos kulta,” sanoin Roselle ja halasin häntä. Menin kiinnittämään piirustusta jääkaapin oveen, kun Peeta käveli viereeni.
”No, saitko mitään?” Peeta kysyi, ja antoi minulle pusun poskelle.
”Joo, kyllä sieltä yksi peura tuli,” vastasin Peetalle hymyillen. En voi kertoa Peetalle Galesta. Kiinnitän piirustuksen jääkaappiin ja lähden hakemaan peuraa eteisen lattialta. Menen takapihalla sijaitsevalle terassille ja pudotan säkin maahan. Alan irrottamaan lihaa luista.

4. Luku

”Rue! Missä olet?” Vihellän melodian ja matkijanärhet toistavat sitä. Melodia muuttuu sekasortoiseksi rääkymiseksi. Juoksen eteenpäin ja etsin Rueta. Matkijanärhet alkavat hyökkäilemään minua päin ja ammun niitä niin paljon kuin suinkin pystyn.
”Katniss!” Joku huutaa nimeäni. Se joku, oli Rue. ”Rue!” kirkaisen ja lähden juoksemaan äänen suuntaan. Näen Ruen makaamassa maassa. Juoksen hänen luokseen. Yhtäkkiä hänen kroppansa turpoaa täyteen vainopistiäisten piston aiheuttamia paiseita. Kuuluu pörinää ja katson ylöspäin. Koko taivas on täynnä vainopistiäisiä. ”AAAAAA!” huudan, kun vainopistiäiset hyökkäävät minua päin. ”Katniss!” ”Katniss! Näit taas painajaisia. Ei hätää, olen tässä,” Peeta rauhoittelee minua. Olen yltäpäältä hiessä ja kurkkuni on ihan kuiva. ”Rue. Näin hänet taas,” kerron Peetalle. ”Rakkaat ihmiset eivät jätä meitä koskaan,” Peeta tokaisee ja silittää otsaani. ”Näetkö sinä edelleen niitä? Painajaisia?” kysyn Peetalta. ”Näen. Painajaiset eivät ikinä lopu,” Peeta vastaa. ”Haen sinulle vettä,” hän tokaisee ja nousee ylös sängystä. Hengitän hitaasti ja yritän rauhoitella itseäni. ”Ei ole mitään hätää. Se oli vain unta.”  Peeta saapuu vesilasin kanssa. Nousen istumaan ja juon kaiken. ”Kiitos,” kuiskaan Peetalle ja suutelen häntä. ”Hyvää yötä,” Peeta sanoo, ja käy makuulleen sänkyyn. ”Hyvää yötä,” vastaan, ja käyn takaisin nukkumaan.

[haryu]

Hei senkin törkimykset, miks ette oo kommentoinu tätä!?

Jooh. Luvut on aika lyhyitä mut ei sillain haittaa. Toisaalta toi oisin pitkällistä selvittelyä mutmut, sulla homma kuitenki toimii näillä lyhyilläkin hyvin että saat anteeks

Mä en ookaan pitkään aikaan lukenut muuta kuin HP-tä ja Narutoa kivaa nyt sit tarttua tähän vaik en kirjoista muista melkein mitään
 
Yritän nyt olla offaamatta. Kivaa lukea aikuis!Katnissia ja noi lapsetki <3 Ää, kyrsii kyllä Katnissin suhtautuminen Galeen, mä paritin niitä ekasra kirjasta vikaan Jatkahan puan

//nanosekunti tulee yhteen ilman mitään viivoja :3

[PikkuKakara]

Kiitos kommentista Otaku <3 ja mietin itekkin, miten noi luvut onki noin lyhyitä kiitos vielä murunen ^^

[PikkuKakara]

A/N: Tässä luvussa on kestäny aikaa. Ei oo oikein riittänyt aikaa eikä innostusta. Tässä tää nyt kuitenkin on, ja pitäisi olla pidempi kuin muut

5. Luku

Aurinko paistoi silmiini. Avasin silmiäni ja katsoin oikealle puolelleni. Peeta nukkui rauhallisesti. Siirsin hiuksen pois hänen silmiensä edestä. Nousin ylös ja kävelin lastenhuoneen eteen. Kuuntelin hiljaa oven takana. Ei kuulunut puhetta, eikä itkua. Lähdin hiljaa ja hitaasti kävelemään alakertaan. Otin kiinni mahonginruskeasta kaiteesta, ja kävelin rappuset alas. Tiesin neljännen rappusen narahtavan ärsyttävästi, joten tottumuksesta astuin viidennestä suoraan kolmannelle. Kävelin rauhallisesti rappuset alas, sillä en halunnut herättää lapsia. Kävellessäni olohuoneen ohi, katsahdin kelloa. Vasta viittä vaille seitsemän. Jack heräisi luultavasti kahdeksan aikoihin. Rose heräilisi myöhemmin. Päätin lähteä metsälle. Kävelin takaisin yläkertaan, vieläkin hiljaa, sillä jos lapset heräisivät, en voisi lähteä. Menin makuuhuoneeseen ja kirjoitin Peetalle lapun, jossa kerroin lähteväni metsälle, ja tulevani viimeistään tunnin päästä. Otin harmaat collegehousuni tuolin selkänojalta, kaapista otin samaan sarjaan kuuluvan hupparin. Jätin lapun Peetan pikkupöydälle, joka oli ihan sängyn vieressä. Puin vaatteet vasta alakerrassa päälleni. Vedin ohuen tummanruskean takin päälleni ja pistin mustat lenkkarit jalkaan. Hattuhyllyltä nappasin mukaani jousen, ja seitsemän nuolta. Astuin ulos ovesta, ja syysaamun viileys kosketti kasvojani.

Kävelin hiljaa metsässä. Tuuli hulmutti hiuksiani. Kiskaisin hupun päähäni. Pysähdyin, ja katselin ympärilleni. Katseeni pysähtyi korkeaan puuhun vasemmalla. Sen oksat laskeutuivat noin puolen metrin päähän maanpinnasta, ja oksat olivat paksut ja kestävän näköiset. Halusin kokeilla, ovatko kiipeilytaitoni vielä tallella, ja kävelin puun luo. Laskin nuolikotelon ja jousen maahan, ja katsoin ylöspäin. Suunnittelin nopeasti reitin, ja otin kiinni ensimmäisestä oksasta. Lähdin kiipeämään ylöspäin. Oksat taittuivat hiukan allani, muttei niin paljoa, etten olisi uskaltanut kiivetä ylemmäs. Olin ehkä kahden metrin korkeudessa, kun totesin, että oksat alkavat olla jo aika ohuita. Kokeilin yhtä oksaa, mikä oli ylempänä. Astuin oksalle. Nojasin oksaan oikealla kädelläni, ja vasemmalla otin kiinni toisesta oksasta. Punttasin itseni oksalle istumaan. Katsoin maisemia. Näin melkein kotiin asti. Katsoin alas. Alas oli pitkä matka. Minua alkoi huimata hiukan, joten päätin lähteä alaspäin. Astuin ensimmäiselle oksalle. Tai luulin astuvani. Jalkani lipesi. Tunsin käsissäni polttavan kivun, kun kaarna luisti kämmenen ja oksan välissä. Tunsin tippuvani. Yritin ottaa jotain, mistä pitää kiinni. En saanut kiinni mistään. Oksat tönivät, löivät ja lätkivät minua. Tunsin tömähdyksen. Sen jälkeen kaikki pimeni.

Vatsaani sattui. Päässä pyöri. Avasin silmäni. Yritin arvioida vahingot. Ehkä lievä aivotärähdys, vatsaan sattuu. Sille en löydä syytä. Vasen nilkka on kipeä. Ehkä murtunut. Nousen istumaan. Hivuttaudun puun viereen. Tipahdin suunnilleen metrin päähän puun rungosta. Otan oksista tukea, kun nousen seisomaan. Vasen nilkka ei kestä painoa. Minua huimaa, ja vatsakipu alkaa hellittää. Kokeilen kävellä. Se on vaikeaa, mutta onnistuu. Lähden kävelemään kotiinpäin.

Kotona Peeta on jo hereillä. Lapset nukkuvat.
”Huomenta,” Peeta huikkaa keittiöstä.
”Tulisitko tänne?” vastaan. Kuulen Peetan pesevän kätensä, ja pian hän ilmaantuu kulman takaa pyyhkien käsi housuihinsa.
”Mitä on tapahtunut?” Peeta kysyi hätääntyneenä.
”Tipuin puusta. Voitko viedä minut lääkäriin?” kysyin ja irvistin. Vatsaani nipisti ikävästi.
”Tottakai! Haen lapset! Pysy siinä!” Peeta hiukkasi juostessaan yläkertaan. Meni ehkä viisi minuuttia, ja Rose tuli täysissä pukeissa alas.
”Äiti!” Rose huusi, ja juoksi halaamaan minua.
”Varo kulta. Äidillä on iso pipi,” vastasin ja halasin varovasti Rosea. Parin minuutin kuluttua Peeta ja Jack tulivat alas.
”No niin, mennäänpä autoon,” Peeta sanoi. He pukivat kengät ja Peeta avasi oven. Istuimme autoon. Peeta ajoi kovaa, mutta varovasti sairaalaan. Hän parkkeerasi mahdollisimman lähelle ovea.

Minut otettiin nopeasti tarkastukseen. Lääkäri tutki minut perinpohjaisesti. Peeta ja lapset odottivat ulkopuolella. Lääkäri pyysi Peetan ja lapset sisälle huoneeseen. Lääkäri aloitti:
”Minulla on hyviä, ja huonoja uutisia. Hyvät ensin. Nilkkasi on vain tärähtänyt. Säästyit aivotärähdykseltäkin. Sitten ne huonot. Sinä selvisit melkein vammoitta. Lapsi taas ei. Lapsi ei selvinnyt ollenkaan. Olen pahoillani.”

[haryu]

Uijui oon oottanu tätä! <3

Mukavan leppoisa aloitus ja silleen, yksityiskohtaista kuvausta ja tykkäsin erityisesti siitä kun Katniss mietti monenko aikaan lapset yleensä heräävät

Outs. Puusta tippuminen xS hienosti kuvattu miten sw oikeasti sattuu kun oksat livettää käsistä ja muutenkin miltä se putoaminen tuntuu. Jossain vaiheessa muuttui aikamuoto hetkeksi preesensiin muuten o.o

Lapsi?? Mikä lapsi? mut kamalaa. Ei. Ei lapsia, pieniä syntymättömiä vauvoja saa tappaa! PikkuKakara sä julma ihmine EI!! :'D

[PikkuKakara]

Otaku, mä oon julma > no siis eivaan ens luvussa selvii sit enemmän Katnissin ajatuksii tost tipahtamisesta ja muustakin ^^kiitos ihana kommentista <3