Author: Zarroc
Rating: S
Genre: angst
Pairing: minä/sinä
Summary: Halusin lopettaa kaiken siihen pisteeseen, kun molemmat vielä jaksaisivat, mutta olin jo huomannut, että olimme menneet sen yli.
A/N. Jokainen pätkä on kirjoitettu yhden kappaleen aikana. Pelkkää tajunnanvirtaa. Otsikosta kiitokset Olavi Virran Me ei kuolla koskaan -biisille.
Ja femmenä tämän itse olen ajatellut, mutta tulkinnanvaraisuus antaa tilaa kaikille parituksille mitä vain keksitte :3
Tässä talossa seinät ovat paperia
Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan
Istuit siinä ja näytit kauniilta kuten aina. Minusta tuntui, että olin hajoamispisteessä, mutta en uskaltanut kääntää katsettani poiskaan.
Vihreät silmäsi seurasivat hiljaa maisemaa, joka ei kuitenkaan muuttunut sen enempää kuin oli tarkoituskaan.
En voinut ymmärtää, miten meille oli käynyt näin. Olimme joskus olleet niin kauniita, nyt olimme rikki revittyjä ja repaleisia.
Halusin repiä pois ne kahleet, jotka meitä vangitsivat, mutta en voinut. Tiesin, että sinä rakastit niitä kahleita, etkä halunnut nähdä vapaata maailmaa niiden takana.
Olit ollut kahleissa niin kauan, etten tiennyt, tiesitkö edes enää millaista oli olla ilman niitä. Ehkä se oli sinulle helpompaa niin, ettet joutunut yksin kantamaan vastuuta itsestäsi.
Mutta tiedäthän sinä, että kannoin joka tapauksessa vastuuta sinusta, minusta, meistä (vaikka meitä ei ole), sinun vierelläsi ja aina ympärilläsi?
Vain koska sinä kerran lupasit minulle, että olet siinä aina.
Ja minä lupasin luvata, etten koskaan päästä irti. Mutta lopuksi jätin sen lupaamatta, mutta jätin myös päästämättä. Me vain halusimme pois.
Tehosekoitin – Maailma on sun
Olit jo noussut seisomaan, aivan kuin olisimme maailman kaiteella. Minä olin jäänyt istumaan, seurasin sinua katseellani. En halunnut päästää sinua, vaikka ehkä olisi jo pitänyt.
Tai ei, minun olisi pitänyt päästää itseni. Mutta en vain voinut antaa meidän mennä, koska en halunnut jaksaa elämää ilman sitä, mikä oli aina minulle tärkeintä.
Ja sinä olit sitä, jokaisen virheen jälkeen, mitä teit. Sinä romahdit ja minä kasasin sinut taas uudestaan, tai seurasin vierestä, kun joku muu keräsi palasiasi hitaasti takaisin osaksi kokonaisuutta.
Mutta olin huomannut, että joka kerta, sinä hukkasit paloja itsestäsi. Enkä minä voisi niitä loputtomiin ojentaa itsestäni, koska tunsin hajoavani pahemmin joka kerta, kun me romahdimme alas.
Ehkä se oli meissä vika, molemmissa, tai sitten se oli vain minussa. Mene tai tiedä, tai ole menemättä tai tietämättä, halusin huutaa ja itkeä ja kertoa sinulle, että en voinut päästää meitä menemään.
Se ei ollut mitään, mitä haluaisin tehdä tai mistä olisin myöhemmin kiitollinen.
Olin peloissani, luovuttanut ja kuolemassa.
Slipknot – Snuff
Halusin hautautua syvälle syliisi, kuten olin tehnyt joskus ennenkin. Mutta siitä oli jo aikaa, ja minä lähtenyt jo lipeämään.
Me emme olleet enää vain salaisia ja kiellettyjä, me olimme ehdottomasti poissa toistemme elämästä, mutta silti istuimme samalla kaiteella, salassa maailmalta.
Heiluttelit jalkojasi ilmassa ja minä tuijotin kynsiäni, jotka olivat stressin mukana taas lähteneet.
Istuit niin lähellä, mutta silti niin kaukana, ja seurasit katseellasi kaikkea muuta paitsi minua. En ollut vieläkään ymmärtänyt sitä, miksi meillä kahdella se oli aina niin vaikeaa.
Miksi me emme vain voineet pitää kiinni toisistamme? Mikä siinä oli niin ylitsepääsemätöntä.
Hiljaisuuteen häipyvä äänesi oli kaikkea mitä rakastin, ja halusin kuulla sen vielä kerran ja kerran ja kerran.
Halusin lopettaa kaiken siihen pisteeseen, kun molemmat vielä jaksaisivat, mutta olin jo huomannut, että olimme menneet sen yli.
Ainakin minä olin mennyt, enkä voinut enää mitään kaikelle. En kykenisi enää pitämään meitä pystyssä. Ehkä sitä ei ollut edes tarkoitettu niin.
Hiljaisuuteen häipyväiset äänemme hiljenivät loppua kohden, kun sanoja ei jaksettu enää lausua, eikä yhtäkään elämäniloista katsetta luoda mihinkään suuntaan.
Hetken vielä tuijotin sinua silmiin, kunnes otin kiinni kädestäsi ja pysäytin jalkojesi loputtoman heiluriliikeen.
Olimmeko me vain kuvitelmissamme tällaisia? Olivatko kuvitellut siipemme pelkkää paperia?
