Nimi: Loveatar
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama, suomalainen kansanusko, vanha Suomi, noituus, jumalat
Yhteenveto: Kateutta karkoittamassa.
Osallistuu: Kun adjektiivit katosivat, Lyrics Wheel 14 - bonarikierros
A/N Osallistuin LW14-bonarikierrokselle ja sain
Don Huonojen Riidankylväjä-lyriikat. Tämän tekstin tulkinta sanoista tuskin on ihan ensimmäinen, mikä suurimmalle osalle tulee mieleen, mutta minä lähdin miettimään tätä nimenomaan kirjaimellisesti mytologioiden riidankylväjien kautta, ja päädyin kirjoittamaan tällaista. Osa tekstistä pohjautuu suomalaiseen kansanuskoon (mitä moninaisimmista lähteistä), loput taas kyhäsin itse.
Tälle löytyy jatkoa:
Tummaa tukkaa sotkuksi asti, K-15, ja
Tyhjyydestä nousee, S.
Loveatar
”Kyllä se vaan vielä vihloopi”, sanoo mumma. ”Kahtokkaatten nyt, kyllä sillä kuume kokojan nousee. Kyllä nyt pittää jo alakaa tehä, johan tämä on jo kolmas kerta tälle vuoden!”
Ahto voihkaisee, ja miehen kulmakarvat kurtistuvat ja suun linjat jännittyvät, kun kehoa ravistelee jälleen kipuaalto. Hikipisarat helmeilevät tämän otsalla. Laveri keinahtelee ja vikisee.
”No mitä tässä nyt”, Irmeli huokaa ja vääntelee käsiään.
”Kyllä nyt pittää jo uhrilahja viijä”, mumma tuijottaa minijäänsä. ”Ei se Loveatar muuten kutsu kadetta poijes!”
”Mitä sinä nyt, pakanan uskomuksia”, Irmeli yrittää.
”Otat sen puukon minkä se viime talven nouti, kyllä se katteus siitä lähti.”
”Mutta…” Irmeli vastustelee, ”niin hyvä puukko…”
”Juur siks sen pittää mennähin. Ja parasta olis kyllä jos viel Kaarnan tänne kuhtusit, kyllä se sais Ahton paranemmaan.”
”Ja tännehän ei mitään noitia kutsuta, se menee jo aivan liiaksi vasten Herraa!” Irmeli kivahtaa posket punakoituen. ”Puukko viijään ja se saa riittää!”
Mumma mutristaa huuliaan, mutta antaa asian olla. ”Riittää mikä riittää, ei parane ylpistyä!” hän kuitenkin mutisee.
Irmeli korjaa peitettä miehensä yllä, noutaa sitten nuttunsa naulakosta ja hakee mainitun puukon Ahton housujen vyöltä. Mumma nousee lappamaan muuripadan uumenista lihavelliä puukulhoon ja sujauttaa päälle vielä kanervanoksan. Irmeli ottaa kulhon vastaan ja nostaa ovenpielestä mukaansa lyhdyn. Syyskuun ilta on kääntynyt jo lähes yöksi.
Korppi istuu honganoksalla ja tarkkailee metsän läpi lähestyvää valopalloa. Tuuli pöyhii sen sulkia, mutta lintu kyyristyy enemmän kasaan ja pysyyn paikallaan. Ennen pitkää sen odotus palkitaan, kun nainen saapuu uhrikivelle. Hän asettaa puukon ja puukulhon kivelle, roiskuttaa sormellaan lihalientä ympärilleen ja mumisee sanoja, jotka tuuli nappaa mukaansa ja kuljettaa pois korpin luota. Sitten nainen katoaa jo taas kuusen taakse.
Korppi istuu vielä tovin paikallaan, ettei sen lentovarjo varmasti ulotu naisen luokse sitten kun se viimein nousee siivilleen. Koko Peltolan perhe olisi itkenyt koko yön miestään, jos korpin olisi nähty lentävän uhrikiven yli.
Lintu suhahtaa kuusikkoon, ja pian sieltä astelee aukealle nainen, joka kumartuu katsomaan kivelle asetettuja uhreja. Hän ojentaa kätensä epäröivästi puukkoa kohden, mutta pysähtyy.
”Meinaatko viedä uhrilahjani, noita Kaarna?” pimeydestä kuuluu.
Kaarna suoristautuu. ”En suinkaan”, hän virkkoo kuusikkoon katsoen.
Hänen jalanjälkiään astelee nainen, jonka koko olemus hukkuu yön pimeyteen. Kaarna tuntee niskakarvansa nousevan pystyyn niin jännityksestä kuin pelostakin, kun Loveatar iskostaa katseensa ensin häneen ja sitten uhrikivelle asetettuihin uhreihin.
”Teräase, lihavelliä”, nainen tuhahtaa. ”Näilläkö minua nykyään kutsutaan?”
”Kuuluu olevan seudun edustuspuukkoja”, Kaarna vastaa. ”Ja lihavelli osoittaa kunnioitusta.”
”Hmph”, Loveatar paheksuu ja kääntyy Kaarnan puoleen. ”Mumisikin niin että hädin tuskin onnistuin löytämään paikalle. Mutta hänen onnekseen sinä olit täällä, sillä sinut minä kyllä tunnen virstojenkin päähän.”
Kaarna kiittää yötä punastumisensa peittämisestä. ”Mitäs sitä nyt…”
”
Sinut minä halusinkin tavata”, Loveatar hymisee ja tulee kohti. Tuuli pyörittää niin heidän hiuksiaan kuin lähihaavasta roikkuvia syyslehtiä. ”Et ole kutsunut minua toviin.”
”Tiedäthän sinä”, Kaarna tuskin liikuttaa huuliaan. ”Minun ei kannata käydä täällä liian usein…”
”Hmph”, Loveatar tuhahtaa jälleen. ”Minä voisin hoitaa kaikki ongelmat pois, ihan vain pientä uhria vastaan…” Ja nainen liu’uttaa koukkukynsiään pitkin Kaarnan poskea.
Kaarna vetää happea keuhkoihinsa. Hänen pulssinsa nousee, kun Loveattaren käsi kietoutuu hänen lantionsa ympärille. Kynsi kutittaa edelleen leuanpieltä.
Mielessä kiitää välähdyksiä kyläläisten katseista, jotka ovat täynnä epäilyä ja pilkkaa. Muisti soittaa sanoja, joita on lausuttu piilossa käsien takana.
Noita noita noita, muistikuvat huutavat.
Pahattaren tytär, akkalainen, pirunlapsi. Muistavat myös sen voiman, joka parantaa sairaan, häivyttää kuumeen, nostattaa mielen taas ilojamaan.
”Jos lakkaat samalla kiusaamasta Peltoloita”, hän lopulta huokaa. Loveatar virnistää ja upottaa hampaansa Kaarnan kaulaan.
Don Huonot - Riidankylväjä
Ei se et oo sinä
Joku korvaasi kuiskuttaa
Ei se et oo sinä
Myrkkyä mieleesi ruiskuttaa
Ei se et oo sinä
Se tietää mistä narusta vetää
Ei se et oo sinä
Kuulet sen naurun muttet näe ketään
Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles
Ennen kuin se myrkyillään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään
Riidankylväjä
Ei se oot vain sinä
Koeta pitää kielesi kurissa
Ei se oot vain sinä
Ethän sä tekisi mitään tällaista
Ei se oot vain sinä
Katso peiliin se olet sinä
Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles
Ennen kuin se myrkyllään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään
Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles
Ennen kuin se myrkyillään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään
Riidankylväjä