Nimi: Häivähdys lämpöä
Paritus: Todella lievä Draco/Hermione
Ikäraja: S
Genre: Drama, one-shot
Beta: Morre (vuotiksesta)
Summary: Kertoo lähinnä Dracon ajatuksista, paritus jää todella vähäiseksi.
A/N: Tämä on ensimmäinen julkaistu ficcini, joten toivottavasti annatte kommenttia. Mietin loppuratkaisua melko kauan ja olen siihen oikeastaan nyt aika tyytyväinen. Tahdoin saada Dracoon vähän syvyyttä, mutta pitää tekstin kuitenkin loppujen lopuksi Dracolle sopivana, enkä tehdä siitä aivan liian syvällistä. Mietin tämän julkaisua vaikka kuinka kauan, mutta tässä tämä nyt olisi.:>
***
Tylypahkan talvi tuntui vuosi vuodelta kylmemmältä, pakkanen kiristyi päivä päivältä ja ilma oli kirpeä, vaikka auringonpaiste yrittikin muistuttaa oppilaita saapuvasta keväästä. Kylmyys tunkeutui linnaan saaden ikkunat huuruisiksi ja ilman koleaksi kuin kuolema. Lunta satoi lähes päivittäin, pieni tuulenvire järveltä päin ei antanut rauhaa ja pakkanen nipisteli poskilla lyhyenkin ulkoilun aikana. Kylmyys sai oppilaat välttelemään ulkoilua kaikin mahdollisin tavoin ja ulos joutuessaan he hautautuivat huiviensa ja huppujensa suojaan. Useimmiten pihalla ei näkynyt ketään, se pysyi autiona lähes koko päivän satunnaisia oppilaita ja riistanvartija Hagridia lukuun ottamatta. Tälläkin hetkellä pihalla käveli vain yksi ihminen, joka sattui olemaan vaaleahiuksinen poika nimeltään Draco Malfoy.
Draco kuuli lumen natisevan kenkiensä alla, tunsi hyytävän tuulen puhaltavan hiuksissaan ja kirpeän pakkasen pistelevän ihollaan. Linna häämötti satojen metrien päässä, eikä matka tuntunut lyhenevän askeltakaan. Hän veti hupun syvemmälle päähänsä, käänsi katseensa maahan ja ripeytti vauhtiaan. Sisälle päästyään Draco suuntasi suoraan kohti tyrmiä, sillä liemitunti oli alkamassa. Tyrmään johtavat portaat mutkittelivat sekavasti, Dracon jokainen askel kaikui porraskäytävässä ja ilma muuttui koko ajan koleammaksi hänen lähestyessään tyrmiä. Draco saapui luokkahuoneen eteen, käveli kavereidensa luokse ottaen samalla omahyväisen virneen naamallensa ja katsoi Rohkelikon oppilaita halveksuvasti mutisten samalla jotain luusereista. Hän näki Ronin ilmeen kivettyvän ja käsien puristuvan nyrkkiin hänen sanojensa ansiosta, eikä voinut kuin ihmetellä miten Ron jaksoi välittää niin pienestä asiasta. Hän näki Hermionen tarttuvan Ronia tiukasti käsivarresta ja sanovan hänelle jotain huolestuneen näköisenä. Draco hymähti huvittuneena itsekseen, astui päättäväisesti kohti Hermionea ja päästi suustaan sanan, jonka tyttö oli kuullut kymmeniä kertoja ennenkin.
”Voi meidän kuraveristä! Taidat olla ihastunut Weasleyn poikaan. Vaikka Weasleyt ovatkin pahimman luokan luusereita, tuskin hekään tahtovat puhdasveriseen sukuunsa tuollaista saastaista kuraveristä.”
Draco käänsi selkänsä rohkelikoille katsoen samalla alaspäin pieni hymynkare huulillaan ja käveli takaisin kavereidensa luokse. Draco tunsi muutaman luihuisen taputtavan hänen selkäänsä varmoin ottein, kuin onnitellakseen häntä piikittelystä Rohkelikoille. Yleensä se tuntui Dracosta hyvältä, hän oli aina suorastaan nauttinut saamastaan huomiosta ja suuresta suosiostaan, mutta nyt se tuntui lähinnä pahalta. Kuraverinen, se aina vain lipsahti hänen huuliltaan, vaikkei ollutkaan tarkoitus. Se oli ehdottomasti pahimpia loukkauskeinoja, millä jästisyntyistä noitaa tai velhoa pystyi haukkumaan ja hän oli käyttänyt tuota sanaa samaan ihmiseen lukuisia kertoja aiemminkin. Jokaisella kerralla hän oli huomannut tytössä järkytyksen piirteitä: tytön huulet puristuivat jokaisella kerralla tiiviisti yhteen ja hän räpytteli silmiään tiheämpään kuin yleensä, mutta mutisi kuitenkin kaiken olevan hyvin. Draco ei tiennyt mitä hänelle oli tapahtumassa, hänen ei kuuluisi tuntea huonoa omaatuntoa Hermionen takia, ei todellakaan. Draco huomasi, kuinka muut oppilaat lähtivät laahustamaan hitaasti sisälle luokkaan, sillä opettaja oli saapunut. Draco kohensi ryhtiään, otti kasvoilleen taas tunteettoman omahyväisen hymynsä ja käveli luokkaan arvokkaan näköisenä. Draco ei ollut koskaan osannut näyttää tunteitaan muille, hän oli ollut aina se tunteeton, hyvän itsetunnon omaava poika, jota muut kadehtivat. Hän oli oikeastaan oppinut piilottamaan tunteensa ja ajatuksensa jo lapsena, mutta nykyään hänen ajatuksensa olivat alkaneet olla paljon syvällisempiä ja inhimillisempiä kuin ennen, mikä tuntui hänestä jopa jollain tapaa pelottavalta. Draco istui tuolilleen, jonka metalliset osat tuntuivat jopa vaatteiden läpi jäätävän kylmiltä, ja huokaisi syvään miettien yhä muuttunutta ajatusmaailmaansa.
Professori Kuhnusarvio näytti tavallista vanhemmalta, hänen äänensä kuulosti normaalia käheämmältä ja enemmän iän rasittamalta kuin koskaan. Professori kertoi parhaillaan ohjeita kutistusliemen tekoon, mutta Draco ei kuunnellut ollenkaan, sillä hän oli lukinnut katseensa Hermioneen, joka katsoi professori Kuhnusarviota tarkkaavaisesti. Draco oli jo unohtanut ympärillään vallitsevan kylmyyden ja keskittyi nyt pohtimaan suhdettaan Hermioneen. Hän oli aina vihannut kyseistä tyttöä, Draco ei vain sietänyt tytön ylipätevää asennetta koulua kohtaan, eikä liioin tämän jästisyntyisyyttä. Kuitenkin lähiaikoina Draco oli huomannut itsessään suuria muutoksia: hänestä oli tullut paljon hyväksyvämpi kuin kukaan olisi koskaan voinut ajatella, eikä hän ollut enää niin heikko, että hänen olisi pitänyt peitellä sitä ilkeällä käyttäytymisellään. Ilkeydestä oli vain tullut tapa, eräänlainen suojakuori sen Dracon ympärille, mitä hän oli ollut ennen.
Draco nousi paikaltaan, käveli hiukan masentuneen näköisenä ainevarastokaapille ja otti sieltä mukaansa tarvittavat aineet. Ahkerimmat oppilaat olivat saaneet liemensä jo alkuun, ja tyrmään levisi pisteliäs ja karvas haju. Draco avasi jo suunsa sanoakseen, ettei suostuisi työskentelemään niin kamalan hajuisessa ympäristössä, mutta pysyikin lopulta vaiti. Juuri tämä muutos hänessä oli tapahtunut, entinen Draco olisi todennäköisesti jo poistunut luokasta huutaen samalla etteivät puhdasveriset velhot työskentele tällaisessa ympäristössä, mutta nykyinen Draco ei sanonut mitään ja antoi asian olla. Draco hymähti typerästi pilkkoessaan yksisarvisen kynsiä ja ajatteli, että ehkä hän oli vain kasvanut aikuiseksi.
Draco käänsi katseensa taas Hermioneen päin. Tytön kasvoilla oli äärettömän keskittynyt ilme tämän sekoittaessa lientään, josta nousi hiljalleen purppuraa höyryä. Hermione näytti oikeastaan aika kauniilta, eikä Draco voinut olla ihailematta tytön keskittymistä ja omistautumista opiskelulle. Omalla tavallaan Draco inhosi tuota piirrettä, mutta toisaalta se oli kadehdittava ominaisuus, joka auttaisi elämässä eteenpäin. Dracon oma liemikin alkoi jo edistyä, hän oli laittanut pilkotut ainekset kattilaan ja liemestä nousi violettia höyryä. Se ei ollut ihan täydellistä, mutta kuitenkin aivan kelvollista. Draco ei tiennyt, johtuiko hänen mietteliäs ja epädracomainen olotilansa luokassa hiljalleen kiehuvien liemien höyryistä, vai oliko hän oikeasti muuttunut. Joka tapauksessa hänestä tuntui siltä, että hän voisi vihdoinkin luopua kovasta ja tunteettomasta ulkokuorestaan ja alkaa muuttua inhimillisemmäksi. Hänestä tuntui siltä, että oli vihdoin tullut se aika, kun hän lopettaisi muiden ihmisten nälvimisen ja ajattelisi myös muiden tunteita, eikä laittaisi itseään aina etusijalle. Draco ei olisi voinut ikinä uskoa, että tuollainen ajatus tuntuisi hänestä hyvältä, mutta ajatus sai hänet hymyilemään. Tällä kertaa hymyssä ei ollut havaittavissa ylimielisyyttä eikä omahyväisyyttä, vaan puhdasta iloa ja onnellisuutta.
Tunti alkoi olla lopuillaan ja oppilaat alkoivat kerätä tavaroitaan onnellisena siitä, että pääsivät pois tyrmästä linnan lämpimämpiin osiin. Luokan ovella oli vähän tungosta, sillä Neville oli onnistunut tiputtamaan laukkunsa sisältöineen lattialle ja oli kumartunut oven eteen keräämään tavaroitaan uudelleen kasaan. Draco käveli Hermionen takana, hymyili tytön takaraivolle ja ajatteli, että käyttäytyisi jatkossa kunnolla tyttöä kohtaan. Ajatuksissaan Draco ei huomannut, että Hermione oli kyykistynyt yhtäkkiä auttamaan Nevilleä, ja Draco oli kaatua Hermionen päälle.
”Väistyisit, senkin kuraverinen!”
Dracon ylimielinen asenne oli palannut yhtä nopeasti kuin se oli kadonnutkin. Hän sentään oli Draco Malfoy, poika joka oli syntynyt puhdasveriseen perheeseen ja oppinut käyttäytymään sen mukaan, mitä hänelle oli opetettu. Hän ei kyennyt muuttamaan itseään, hän tulisi aina olemaan sellainen. Kylmä, tunteeton, suojakuoren omistava poika, joka ei pystynyt muuttumaan.
