Kirjoittaja: Duzku
Beta: -
Ikäraja: k-11
Genre: slash, huumori, häive angstia
Fandom: Bleach
Paritus/Hahmot: Byakuya/Renji
Disclaimer: Bleach oletettavastikaan ei kuulu minulle. Bleachin luojana tunnetaan Tite Kubo, ja kaikki oikeudet sarjaan on pidätetty joko itseltään Kubolta tai joltakin muulta taholta. Eikä kukaan (valitettavasti) ole tarpeeksi hullu maksamaan minulle kirjoittamisesta.
Summary: Joku päivä hän runnoisi huulensa kapteenin huulille välittämättä mistään enää mitään ja toteuttaisi haaveensa paremmasta työpäivästä.A/N: Aivan ensiksi pahoittelen. Tämän kanssa oli roppakaupalla ongelmia, kone sammui Windowsin virheen vuoksi ja hukkasi sivun tekstiä
juuri valmistuneesta ficistä! Sitten kun sain tämän uudelleenkirjoitettua, pelkäsin postaamista ja kaikkea turhaa säätöä tuli ja sitä rataa.
Elikkäs.
Idea on kaivanut reikää kallonpohjaan jo kauemman aikaa. Ylipäänsä Renji toimistossa kapteeninsa kanssa, taistelee pieniä ongelmia vastaan ja lopulta pimahtaa.
Henk. kohtaisen
kuvakymppini toinen ficci (jess!).
Inspiraatiokuva.
Ja kommenttia tietenkin saa ja pitää antaa :3
KUN MOKKAMASTERILLA ON SANANEN SANOTTAVANA
Renji seisoi toimistohuoneen nurkassa, keitti kahvia, turhaan, ei itselleen ainakaan. Hän pinosi valkokansisista lehdistä, hohtavanvalkoisista tyhjistä A-nelosista ja täydellisen rypyttömistä asiakirjoista, niittaamattomista ja niitatuista, kasoja. Hän läjäsi matalia pinoja, kasasi niitä korkeiksi läjiksi ja purki huojuvat tornit takaisin pienemmiksi yksiköiksi seinustan kapealle pöydälle.
Kuchiki Byakuya oli hänen selkänsä takana tasan kolmen metrin ja kuudenkymmenen senttimetrin päässä. Arviolta tasan. Kapteeni pläräsi ja allekirjoitti kymmeniä valkeita papereita, käytti vanhaa mustetta, piti silmänsä nätisti työssään ja vilkaisi vain silloin tällöin siistiä, niskaan laskeutuvaa, kirkkaan viininpunaista, sidottua hiusvirtaa.
Ahdistavaa. Renji oli sidottuna sisälle samaan tilaan kapteeninsa kanssa koko päiväksi. Samaan pieneen toimistohuoneeseen seireitein päämajassa kuin aina ennenkin. Huoneeseen, jonka ikkunoihin oli vedetty bambupuiset sälekaihtimet ja jonka vaaleita seiniä ei ollut korjailtu vuosikausiin. Jos ei vuosikymmeniin.
Viimeaikoina sisälle patoutunut levottomuus uhkasi purkautua harkitsemattomina tekoina. Harkitsemattomina tekoina, joiden seuraukset eivät olisi niinkään mukavat.
Renji ei halunnut olla kenenkään muun kapteenin luutnantti.
Hän selasi niputettuja asiakirjoja ja ikivanhoja sanomalehtiä ja esitti tekevänsä jotain hyvinkin tärkeää. Kahvinkeitin köhi, taivas oli pilvessä ja hiljaisuus kietoi sormensa huminaksi korvien väliin ja pakkautui palaksi kurkunpäähän ja pakotti Renjin rutistamaan lehdenreunoja rystysensä valkeiksi. Oli ihme, ettei haurastunut paperi purkautunut hiutaleina pölyiselle lattialle.
Renji vilkaisi olkansa taakse, pyöräytti katseensa Byakuyan tummissa hiuksissa ja valtamertakin tyynemmässä olemuksessa. Hän nielaisi ja riuhtaisi päänsä takaisin. Miksi hänen oli pakko olla täällä? Paineen olisi purkauduttava joskus. Päätön Ikkakun haastaminenkaan ei enää oikeastaan auttanut, sakella ei saanut päätä tyhjäksi ja kaikki kaatui päälle päivisin toimistolla ja öisin oman patjan pohjalla tyhjän sakepullon suuta tuijottaessa. Hän oli ottanut asiakseen tuijotella aina sen saman pullon kaulaa. Pidellä kädessään aina samaa tyhjää pulloa, ihan tottumuksesta ja psykologisista syistä ja sen takia, ettei alkoholi yksinkertaisesti mitenkään auttanut pitämään ajatuksia tasaisina.
Paine purkautuisi joskus, halu tulisi joku päivä ulos tahattomasti ja pahimmillaan raa'asti, tarvitsevasti, pakollakin. Joku päivä hän runnoisi huulensa kapteenin huulille välittämättä mistään enää mitään ja toteuttaisi haaveensa paremmasta työpäivästä. Kapteeni-
Renji pudotti neljänneskuution paperitavaraa omille sandaalien peittämille varpailleen.
"Varovasti", Byakuya totesi sutaisten taas yhden nimikirjoituksensa fanipostin kaukaa kiertäviin, ihan yhtä fanaattisiin kritiikkikirjeisiin. "Rauhoitu. Tarkoitus ei ole laittaa paikkoja remonttiin."
Renji tuijotti seinää liikahtamatta millimetriäkään. Kapteeni koetti vitsailla. Ja kapteenin hienostunut ääni oli isku suoraan vyön alle.
"K-kyllä", Renji ryki tietämättä miten olisi ollut.
"Onko jokin vialla?"
Ei, mitenkään. Pieni kiihottunut tila kesken työpäivän esimiehen takia. Tai miten sen nyt nätisti sanoisi.
"Ei?" säälittävä vinkaisu. Renji potki itseään henkisellä monolla takaraivoon.
Ryhdistäydy, idiootti.Byakuya laski allekirjoitusvälineensä kädestään ja nosti katseensa luutnanttiinsa. Renji tunsi sen pistelynä virka-asunsa vyön alla.
Sumppimasteri köhi edelleen.
"Olet ollut pidemmän aikaa kumman levoton. Jokin on vialla."
Renjin suusta livahti lyhyt kirous. Purkaus tulisi kohta, tavalla tai toisella, toimintana tai sanoina, mutta se tulisi, hän tunsi sen. Ja hänen oli päästävä pois.
"Mikään ei ole vialla", hän sai äänensä koottua ja vakuutteli. "Taidan olla- tulossa kipeäksi? Käyn ulkona haukkaamassa happea. Olen ihan kohta taas kunnossa."
Puhuessaan hän hivuttautui ovelle ja laski kätensä kahvalle. Avaamatta sitä. Painamatta ovenkahvan aikojen saatossa löystyneitä jousia alaspäin.
Byakuyan tarkkaavainen katse pisteli hänen niskassaan, punaisissa hiuksissa. "Tuo tullessasi nippu kirjekuoria. Ja siivoa tuo sotku."
Messinkinen ovenkahva tuntui kylmän nahkealta hikisessä kämmenessä. Kapteeni ei aikonut päästää häntä liukenemaan.
Ristikuulustelu alkaisi heti kuorinipun tömähdettyä kirjoitustason lastuina kuoriutuvaan lakkapintaan.
"Sammuta kahvinkeitin. Se pitää kaameaa ääntä."
Keittimen kurlutuksesta ja haukkomisesta tuli mieleen kala kuivalla maalla. Renji seisoi paikoillaan käsi ovenkahvalla ja toinen suorana kyljen vieressä ja tuijotti sivusilmällä pulputtavaa kahvinkeitintä, antoi katseensa vaeltaa johtoa pitkin pistorasiaan ja pistokkeeseen, likaisenvalkoiseen töpseliin. Johto repsotti.
Repsotti kuin Renjin ajatukset.
Olisi vain pelkurimaista viivytystä lähteä hakemaan niitä kirjekuoria.
Renji vilkaisi hitaasti olkansa yli ja näki kapteenin siirtyneen takaisin töihinsä.
Byakuya oli ihan liian keskittynyt kuiviin asiapapereihinsa. Renji oli ihan liian keskittynyt hiipimiseksi muuttuneeseen harppomiseensa, jonka aikana hän yritti epätoivoisesti piilotella alaruumiinsa tilaa. Hän seisahtui työpöydän eteen, hieroi hermostuneena kämmeniä vaatteisiinsa, kuuli ihan liian lujaa olemattoman ilmastoinnin kuvitteellisen huminan, kahvinkeittimen korisevan porinan. Keittimestä oli kai suutin tukossa. Tai joku putki.
Byakuya laski paperit käsistään ja nosti katseensa luutnanttiinsa. Renji vastasi kapteenin katseeseen. Byakuyan suu avautui arvatenkin pistävään kysymykseen siitä missä kirjekuoret viipyivät, mutta Renjin huulet vaiensivat sanat ennen niiden kuulumista ääneen. Hän otti käsillään tukea kirjoituspöydästä ja nojautui syventämään suudelmaa, Byakuya ei vastannut eikä vastustanut, ja Renji yritti ajatella oliko se hyvä vai huono asia. Oliko se hyvä vai huono asia että Kuchiki maistui ehkä boysenmarjoille, ehkä kahville.
Kahvinkeitin räjähti. Ihan yhtäkkiä, arvaamatta, ja lennätti kahvinpuruja ja kiehuvaa nestettä lähinnä lattialle, seiniin ja Renjin niskaan. Renji hätkähti ulvahtaen taaksepäin, heitti kädet hiuksiinsa, kiskoi ne irti kiinnityksestään ja yritti ravistella polttavia puruja hiuksistaan ja selästään. Byakuya istui pöytänsä takana täydellisen rauhallisena ja tutki terävällä katseella luutnanttinsa aina varpaista sekaisiin viinipunaisiin hiuksiin ja tatuoituihin kulmiin ja vyöhön ja vyön alapuolelle.
"Käskin sammuttaa kahvinkeittimen", Byakuya muistutti asiallisesti ja salli itselleen keveän hymyn.
Renji oli jo melkein unohtanut esimiehensä. Hänen kätensä jähmettyivät kohotettuihin hiuksiin, katse sinkosi kapteeniin, koholla pysyttelevään etumukseen ja oveen, savuavaan mokkamasteriin ja kahvikuorrutettuun paperiröykkiöön lattialla. Hän valitsi oven ja ryntäsi ulos henkäisten: "Käyn hakemassa siivoojan!"
Käytävässä Renji lyyhistyi selkä seinää vasten ja hautasi kasvonsa täriseviin kämmeniin. Juuri näin, Renji, juuri näin. Ja kaikki keskustelut kapteenin kanssa odottivat vielä edessäpäin.
-Duzku
