Otsikko: Keskittymisleikki
Kirjoittaja: cooperaur
Fandom: Doctor Who
Paritus: Tohtori/Mestari (10./Simm!Master)
Ikäraja: K-11
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat BBC:lle.
A/N: En vieläkään oikein tiedä miten onnistuin kirjoittamaan jotain näin fluffyistä tällä parituksella.
Osallistuu
Slash10 2.0.
Keskittymisleikki
Tohtori oli jo pidemmän aikaa tuijoittanut Mestarin harhailevia silmiä, jotka eivät vastanneet hänen katseeseensa yrityksistä huolimatta. Hänen mielestään Tardiksessa vallitsi lähestulkoon täydellinen hiljaisuus ja rauha, mutta Mestari näytti jälleen kerran tuskaisen levottomalta. Lopulta Tohtori nousi huokaisten ylös tuolistaan ja käveli Mestarin luokse, joka kyhjötti lattialla seinään nojaten.
”Mikä hätänä?” hän kysyi niin tyynesti kuin vain osasi. Mestari onnistui kiinnittämään huomionsa häneen ehkä sekunniksi, ennen kuin hänen katseensa sinkosi taas vaeltelemaan ympäriinsä.
”Minä...” hän aloitti mutisten melkein kituvalla äänellä, ”Minä... vihaan tätä,” hän tiuskaisi terävöityen hetkeksi. Tohtorin kulmat kurtistuivat myötätuntoisesti, mutta hän pysyi vaiti jättääkseen Mestarille tilaa jatkaa. Hetken päästä hän avasikin suunsa hermostuneesti. ”Rummut ja... kaikki... minä en kestä niitä,” hän sylkäisi hajanaisesti ja vilkaisi Tohtoria epämääräisin ärtymyksen tuntein.
Tohtori tuijotti Mestaria hetken aikaa, näyttäen katsovan kuitenkin ennemminkin päänsä sisälle. Sitten hän löi yhtäkkiä riehakkaasti kätensä yhteen.
”Keskittymisleikki!” hän huudahti innostuneesti. Mestari katsoi häneen kasvot inhosta vääristyneenä, mutta Tohtori ei ollut huomaavinaankaan tätä.
”Nouse ylös,” hän kehoitti tarmokkaasti.
”Miksi?”
Edes Mestarin mariseva äänensävy ei saanut Tohtoria menettämään hippustakaan hilpeydestään. ”Nouse nyt vain,” hän sanoi hymyillen.
Mestari pudisteli päätään, mutta nousi vastahakoisesti ylös.
”Nyt,” Tohtori aloitti astellen lähemmäksi Mestaria, jonka kasvoista saattoi nähdä että tämä oli päättänyt vihata kaikkea riippumatta siitä mitä oli luvassa, ”käänny ympäri.”
Mestari katsoi Tohtoria hetken ilmeellä, joka näytti kysyvän oliko tämä tosissaan. Hampaitaan kiristellen hän lopulta kuitenkin kääntyi, huomaten, että Tohtori kääntyi sitten itsekin, niin että he seisoivat selätysten toisiinsa.
”Sulje silmäsi,” Tohtori neuvoi.
”En sulje.”
”Sulje silmäsi,” hän toisti. ”Minäkin suljen.”
”Hyvä on,” Mestari myöntyi huokaisten tympääntyneesti, mikä sai Tohtorin hymyilemään.
”Sitten me molemmat käännymme ympäri,” hän sanoi ja kääntyi takaisin Mestaria kohti. ”Oletko kääntynyt?” hän varmisti. Mestari hymähti myöntävästi.
”Loistavaa. Ovathan silmäsi yhä kiinni?” Tohtori kysyi ja kuuli toisen hymähdyksen. ”Hyvä. Luotan sinuun,” hän jatkoi, raottaen pikaisesti vain aavistuksen toista silmäänsä ollakseen täysin varma. Mestari näytti yhä kärttyisältä, mutta hänen silmänsä olivat kyllä kiinni. Tohtori nosti kädet eteensä ja heilautti sormiaan.
”Nyt, yritä löytää sormenpääni,” hän käski.
”Mitä?” Mestari kysyi typertyneenä.
”Minun käteni ovat edessäsi,” Tohtori sanoi yksinkertaisesti, ”yritä löytää sormenpääni. Minä yritän löytää sinun.”
Tilanne alkoi tuntua Mestarista jo niin idioottimaiselta, että se oli pikkuhiljaa muuttumassa huvittavaksi. ”Joskus sinä olet vielä hullumpi kuin minä,” hän murahti.
”Jep,” Tohtori totesi iloisesti. ”No niin, anna mennä.”
Mestari, joka oli tullut lopputulokseen, ettei Tohtori todennäköisesti jättäisi häntä rauhaan ennen kuin tämä olisi tehty, teki työtä käskettyä. Hän nosti kätensä ylös ja alkoi hapuilla ilmaa sormillaan. Ensin hänestä tuntui sekunti sekunnilta typerämmältä ja hän kiitti onneaan ettei kukaan ollut seuraamassa tätä farssia. Onnistuttuaan sitten löytämään Tohtorin toisen käden hän kuitenkin tunsi pientä lapsekasta voitonriemua, vaikkei sitä itselleen myöntänytkään. Toinenkin käsi löytyi nopeasti, ja pian kaikki heidän sormenpäänsä olivat löytäneet toisensa.
”Voinko nyt aukaista silmäni?” Mestari kysyi, selkeästi hyväntuulisempana kuin aiemmin. Tohtori, joka oli jo avannut omansa ja katseli Mestarin kasvoja innostuneesti, antoi hänelle luvan. Kohdatessaan Mestarin katseen hän virnisti.
”Parempi?”
”Hieman,” Mestari myönsi. Hänkin huomasi suupielensä nousevan.
”Erinomaista,” Tohtori sanoi. Sitten, sormenpäät yhä Mestarin sormenpäillä hän kumartui suutelemaan Mestaria. Irtauduttuaan hän näki että nyt Mestari hymyili jo melkein leveästi ja painoi otsansa vasten hänen otsaansa.
”Etsitäänkö seuraavaksi kyynerpäät?” hän kysyi pilke silmäkulmassaan. Mestari veti hänet kiinni itseensä.
”Tai miten olisi navat?” hän ehdotti virnistäen. Tohtori naurahti käheästi.
”Kuulostaa hyvältä.”
