Nimi: Mansikoita ja shamppanjaa
Kirjoittaja: Mariaxoxo
Ikäraja: S
Paritus: Albus Dumbledore/Gellert Grindelwald
Genre: fluff, AU(?), (OoC), hiven huumoria
A/N: Mietiskelin eilen tätä paritusta ja jostain syystä Grindelwaldia ajatellessa mun mieleen nousee aina heti Jamie Campbell Bower ja muutenki sellanen nuori Grindelwald, mutta Dumbledorea ajatellessa aina se leffoista tuttu vanhus, en vaan pysty ajatella Albusta nuorena. Jostain tän pohjalta sitten lähti idea tähän ficciin, jonka kirjotin viime yönä, kun ois pitäny jo nukkua...
Albus Dumbledore istui mukavassa keinutuolissaan ikkunan vieressä. Tuli rätisi takassa ja loi sen verran paljon lämpöä huoneeseen, etteivät edes Albuksen vanhat luut palelleet. Tylypahkan entinen rehtori katseli puolikuun muotoisten silmälasiensa läpi ikkunasta ulos, kasvoillaan levollinen ja tyyni ilme. Valkoisen parran sekaan kaivautuneena tuhisi Dumbledoren ikivanha kissa, Dumbledoren itsensäkin vähän väliä nuokahdellessa. Oli iltapäivä ja siihen aikaan Albusta tuppasi aina unettamaan vallan vietävästi, ei hän kuitenkaan ollut enää mikään nuorukainen.
Juuri kun Dumbledore oli nukahtamaisillaan, mökin ovi aukesi päästäen sisään tuulahduksen viileää ulkoilmaa. Dumbledore sävähti ilmavirtauksen osuessa häneen ja avasi silmänsä. Ovella seisoi nuori mies, jonka vaaleat kiharat olivat villisti pörrössä tuulen jäljiltä. Sinisten silmien katse osui keinutuolissa nuokkuvaan Albukseen ja nuorukaisen huulille kohosi heti lempeä hymy.
– Ei kai sinua vain nukuta, Albus, nuorukainen kysäisi härnäten. Albus hymähti ja vastasi: - Sinun pitäisi jo tuntea minun päivärytmini, Gellert. Minua väsyttää aina tähän aikaan. Olisitko niin kultainen, että viitsisit sulkea sen oven? Minulle meinaa tulla vilu. Gellert kääntyi katsomaan ovea takanaan ja tajusi vasta silloin, että oli jättänyt sen auki. Kiireesti hän vetäisi oven kiinni ja kääntyi sitten huolestuneena Albuksen puoleen. – Ei kai sinulle tullut pahasti kylmä? Et saa tulla nyt kipeäksi, minulla on sinulle yllätys, Gellert totesi kuulostaen lähes lapsellisen innostuneelta.
Myös Albuksen vanhoille kasvoille syttyi innostunut hymy. – Mitäs sinä olet tällä kertaa keksinyt? Hän kysäisi iskien samalla silmää. He molemmat tiesivät, millaisia Gellertin edelliset yllätykset olivat olleet. Gellert riisui matkaviittansa eteisen naulakkoon ja käveli sitten keinutuolissa olevan Albuksen luo. – Minä olen varannut meille porttiavaimen, hän kuiskasi Albuksen korvaan. Albus joutui hieman höristelemään korviaan kuullakseen Gellertin sanat, mutta ne kuullessaan kohosi miehen kasvoille leveä hymy. – Et arvatenkaan kerro minulle määränpäätä? Hän kysäisi kiusoitellen. Gellert näytti muka järkyttyneeltä. – En tietenkään, mikä yllätys se muuten olisi, senkin höpsö, hän totesi ja painoi pienen suudelman Albuksen huulille.
- Minä olen pakannut meille jo tavarat valmiiksi, joten sinun ei tarvitse huolehtia mistään, Gellert selitti innostuneesti hymyillen. Nuorukainen piteli kädessään isoa kannellista koria, jossa hänen mukaansa oli kaikki tarvittava. – Sitten mennään. Porttiavain odottaa meitä ulkona, nyt ei ole aikaa kuhnailuun, Albus, Gellert hihkaisi. Samassa hän jo tarttui valkopartaista miestä kädestä ja veti tämän ylös keinutuolista. Kahden miehen poistuttua mökistä, jäi keinutuoli sinne yksinäisenä keinumaan, kyydissään enää vain kissa.
- Tässä se on! Gellert ilmoitti lähes juhlallisesti ja osoitti samalla vanhaa kengänrämää. Albus naurahti hivenen. Käsi kädessä he tarttuivat tuohon kengänrämään ja hetkeä myöhemmin he jo kieppuivat taivaalla. – Nyt, päästä irti! Kuului Gellertin huuto. He molemmat laskeutuivat täydellisen sulavasti alapuolellaan olevalle syksyiselle hiekkarannalle.
- Pysy paikallasi, kuului Gellertin käskevä ääni hänen sitoessaan Albuksen silmille huivin. Albuksen jäädessä seistä tönöttämään paikalleen, Gellert liikkui nopeaan tahtiin. Pian hän oli jo valinnut mielestään hyvän paikan, johon laski kantamansa korin. Hän etsiskeli korista suuren huovan, jonka levitti hiekalle sekä useita muita huopia, joihin he voisivat kietoutua. Oli kuitenkin jo syyskuu ja kylmä tuuli puhalsi rannalla. – Eikä sitten kurkita! Kuului Gellertin toinen huuto. Hän etsi korista vielä kahvipannun ja kupit sekä rasiallisen mansikoita.
Pian Gellert oli taas jo Albuksen luona. Hellästi hän tarttui toista kädestä. – Seuraa vain minua, hän sanoi pehmeällä äänellä. Varovasti Gellert lähti kuljettamaan Albusta paikalle, jossa huopa ja muut tavarat olivat. Sinne päästyään Gellert pyysi Albusta pysymään paikallaan. Hellästi hän avasi miehen silmiä peittävän siteen ja istutti tämän sitten huovalle. Ennen kuin Albus ehti tehdä mitään, oli Gellert jo kietonut hänen ympärilleen useamman huovan. – Täällä on aika kylmä, pitää varoa, ettet vilustu, nuorukainen totesi huolehtivaan sävyyn. Albus hymyili itsekseen, onnellisen näköisenä.
- Muistatko, kun joskus sanoit haluavasi hiekkarannalle? Ja että siellä olisimme vain me kaksi ja joisimme shampanjaa ja syöttäisimme toisillemme mansikoita? Shampanjaa ei valitettavasti ole, mutta sen tilalla on kahvia, jotta pysyisimme lämpiminä, Gellert selitti pienesti hymyillen. Hymy Albuksen kasvoilla leveni. – Tiedätkö, Gellert Grindelwald, vain sinä voit keksiä jotain tälläistä. Kuka muu lähtisi syksyllä rannalle romanttiselle piknikille, Albus totesi naurahtaen. Ilmeen Gellertin kasvoilla muuttuessa hivenen loukkaantuneeksi, Albus kiirehti lisäämään: - Ja juuri siksi minä sinua rakastankin. Kukaan muu ei keksisi tälläistä.
Ilme Gellertin kasvoilla pehmeni ja hän painoi suudelman Albuksen huulille. – Minäkin rakastan sinua, enemmän kuin mitään muuta, Gellert kuiskasi.
***
Albus Dumbledore heräsi säpsähtäen sängystään Tylypahkassa. Hetkeen hän ei tiennyt, missä oli ja etsi epätoivoisesti katseellaan Gellertiä. Heidän olisi juuri ollut tarkoitus ruveta syöttämään toisilleen mansikoita. Tajutessaan vihdoin, missä oli, Albus joutui myöntämään itselleen katkeran totuuden. Se oli ollut unta. Taas yksi uni Gellert Grindelwaldista, taas kerran haikailua nuoruuden (ja koko elämän) rakkauden perään. Kaipuu oli sillä hetkellä niin suurta, että Albuksen sydämeen sattui. Hän halusi olla Gellertin kanssa. Hän halusi syödä mansikoita ja juoda shamppanjaa Gellertin kanssa. Mutta se onnistui vain hänen unissaan.
