Nimi: Kadmiumkeltainen
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: S
Genre: slice-of-life, fluffy
Hahmot: Lauri/Matias
Haasteet: Fluffy10 #3 (sanalla keltainen), Ficlet300 (sanalla 151. Keltainen), Kerää kaikki hahmot #2 (originaali: Lauri)
A/N: Lauri ja Matias tekevät paluun! 2017 keväällä kirjoitin pastissin (S) ombrén tyylillä ja esittelin siinä tämmöisen kaksikon. Olemme yliopistolla englannin ainekerhon kesken uudelleenkäynnistäneet hiljattain luovan kirjoittamisen ryhmän, ja tämän päivän aiheena oli "loppu aloituksena". Tuon promptin ja tämän kuvan inspiroimana päädyin palaamaan takaisin Laurin ja Matiaksen pariin, ja lopputuloksena on tämä rakenteeltaan vähän erikoinen ficlet. Toivottavasti tykkäätte!
Työhuoneen ikkunasta soljuu kellertävää valoa sisään. Lauri laskee pensselinsä – pöydänreunalla on siistissä rivissä kymmenkunta erikokoista ja -muotoista sutia – kuivaa sitä vähän ja ottaa askeleen taaksepäin. Kieli suunpielessä hän katsoo maalausta ja pyyhkäisee vielä kuivuneeseen alalaitaan verta vuotavasta kynsinauhastaan pienen, hädin tuskin huomattavan punertavan viivan.
Siinä se on. Valmis.
*
”Lauri, sun täytyy keksiä jotain. Tästä ei tuu yhtään mitään muuten.”
Matias sanoo turhautuneena sanat, joita on saanut toistella Laurille koko kesän ja alkusyksyn mittaan. On ihan ymmärrettävää, että pahan masennusjakson jälkeen on taas vaikeaa nousta ylös ja tehdä asioita, mutta eletään jo syyskuun loppua eikä Lauri ole vieläkään saanut oikein mitään aikaiseksi. Paljon tasaisempi hän sentään on: ei ole enää verikirsikkapuita lakanoissa, ei kursseiltaputoamisilmoituksia sähköpostin täydeltä tai paksuja takkuja, joita Matias joutuisi repimään auki.
Lopulta Matias luovuttaa. Niin paljon kuin hän rakastaakin Lauria, ei loppukädessä ole hänen tehtävänsä pakottaa Lauria tekemään asioita, johon energiaa ei selkeästikään vain riitä. Mutta ratkaisu löytyy yllättäen niin kuin aina. Kielopellon kansalaisopiston esite on yhtenä aamupäivänä heidän eteisen matollaan, ja Lauri alkaa selailla siitä.
Seuraavana aamuna keittiön pöydällä on neljänkymmenen euron lasku.
”Mikäs tää… maalauskurssi?”
”Niin. Mä aattelin että se kuulosti kivalta…”
Matias katsoo laskua, sitten hymyilee.
”Ihan parasta, että löysit oman jutun.”
*
Ja mikä parasta: paljastuukin, että Lauri on oikeastaan erittäin hyvä maalaamaan. Hän saa usein kehuja kurssin opettajalta rohkeasta värienkäytöstään, Matias vaatii saada yhden abstraktimman maisematulkinnan heidän olohuoneen seinälleen, ja Lauri innostuu myös hankkimaan maalaustarvikkeita kotiin. Matias saa väistyä – ja väistyy mielelläänkin – heidän asuntonsa työhuoneesta, jotta Lauri saa siitä oman ateljeen.
Kaikki ei suju huoletta. Joskus Lauri katoaa ateljeensa syövereihin tunneiksi, Matiaksesta tuntuu joskus että päiviksi. Maalausprosessit ovat pikkutarkkoja ja kun Matias kurkistaa työhuoneeseen ovenraosta, kankaat täyttyvät piinallisen hitaasti. Jokainen linja, jokainen veto on tehty millintarkasti; Matias ei voi uskoa, että sekavan ja sumuisen masennuskauden uumenista noussut Lauri kykenisi sellaiseen.
Mutta niin vain tapahtuu.
*
Lauri haluaa tehdä akvarellimaalauksen Matiaksesta. Siinä on enemmän herkkyyttä kuin perinteisemmässä maalauksessa, ja Laurin mielessä Matias tarvitsee esittää juuri niin. Kadmiumkeltaiset viirut muodostavat paperille lempeät miehen kasvot parissa päivässä. Matias huomaa tämän: kun teos valmistuu nopeammin, Laurikin viettää enemmän aikaa työhuoneen ulkopuolella ja on enemmän läsnä
heidän elämässään, ei vain omassa maalarikuplassaan.
Kaikki on niin kuin ennen Laurin pahinta kevättä. Ruskeissa silmissä näkyy taas elämänkipinä; Matias tunnistaa, että se ei ole vielä voimakas, mutta se on siellä, mikä on tärkeintä. Mitä lähemmän maalauksen valmistumista Lauri pääsee, sitä vahvempana hänen sydämensä taas sykkii.
*
Ja kun Lauri esittelee akvarellin ensimmäistä kertaa Matiakselle, tämä ei saa suustaan sanaakaan. Lauri salailee vähän verta vuotavia kynsinauhojaan ja pelkää, että Matiaksen hiljaisuus onkin paha juttu, mutta ei se ole.
Matias halaa Lauria ja suutelee nenät ja otsat vastakkain pidempään kuin varmaan koskaan aiemmin. Lauri uskaltaa sulkea silmänsä ja luottaa vaihteeksi siihen, että maailma (Matias) ottaa hänet vastaan, jos hän on kaatuakseen.