Talven kyyneleet | Bill/Fleur | S

[Mixiuu]

Nimi: Talven kyyneleet
Kirjoittaja: Mixiuu
Beta: roxy
Ikäraja: S
Paritus: Bill/Fleur
Genre: Angst
Disclaimer: Kaikki ficissä olevat hahmot kuuluvat J.K Rowlingille, minä vain leikin niillä. En saa minkäänlaista korvausta!
Haasteet: Osallistuu Vuodenaika-haasteeseen vuodenajalla talvi, Tuhoa suosikkiparituksesi-haasteeseen ja Ficletpakka-haasteeseen
A/N: Tälläinen pikaisesti kirjoitettu ficci noihin haasteisiin. Enjoy!


Talven kyyneleet

Nuori nainen käveli myöhäisenä talvi-iltana vanhan hautausmaan kivimuurin eteen. Hän siveli lumen peittämää rosoista kiveä vähän aikaa mietteissään, mutta vetäisi kätensä pian pois tunnettuaan kylmän lumikuorrutuksen turruttavan hänen siroja sormenpäitään. Muurille satoi hetki hetkeltä enemmän pieniä lumihiutaleita, joista osa myös leijaili naisen vaaleana hohtaviin hiuksiin kuin tanssien kylmässä pakkassäässä.

Myöskin naisen kasvoja koristivat yksittäiset lumihiutaleet, jotka kuitenkin sulivat nopeasti näkymättömiin joutuessaan kosketuksiin lämpimän ihon kanssa. Lumihiutaleiden lisäksi hänen kauniisti punaisilla poskillaan kulki yksinäisiä kyynelvanoja, joita ei oltu pyyhitty pois. Oli kuin kyyneleet olisivat merkanneet reittinsä alas asti pudotessaan lumen peittämään maahan.

Tarttuessaan hautausmaan ruosteiseen porttiin naisen suusta karkasi pieni uupunut huokaisu, johon oli sekoittunut häivä surua. Hän astui vaaleanruskeilla talvikengillään ja harmaaseen neuleeseensa kääriytyneenä muistokivien sekaan alkaen etsiä kaunista marmorihautaa. Kiven löytäminen ei ollut kovinkaan vaikeaa, sillä se loisti muiden joukossa aivan uutena. Jo kaukaa saattoi erottaa nimen Bill Weasley, joka piirtyi hautakiveä vasten hyvin selvästi.

Nainen käveli hatarin askelin marmorihaudan luo ja siveli siihen kaiverrettua nimeä.

“Et uskokaan miten ikävä minulla on sinua, Bill”, nainen kuiskasi itkusta tärisevällä äänellä. Hän kaivoi neuleensa taskusta pienen kortin, jossa luki kaunis runo. Sanojen jälkeen tuli pitkä liuta nimiä, jossa ensimmäisten joukossa oli Fleurin nimi.

“Olisitpa täällä”, Fleur kuiskasi uudemman kerran kyynelten valuessa hänen punoittavia poskiaan pitkin. Nainen asetteli kortin miehensä haudan eteen Harryn tuomien violetin väristen liljojen viereen. Fleur katsoi marmorikiveä utuisella katseella, jonka oli monesti tottunut Luna Lovekivan silmissä näkemään. Myöskin Luna oli halunnut muistaa Billiä, joten tyttö oli tuonut haudalle kauniita kieloja. Hänen omien sanojensa mukaan kukat suojelisivat ketä tahansa vainajaa matkalla taivaaseen.

Huokaisten Fleur nousi seisomaan kylmässä pakkasilmassa. Vielä ennen kuin nainen kietoutui takaisin lämpimään neuleeseensa, hän kaiversi loitsun avulla Billin marmorihautaan kauniin sitaatin:

Siellä missä marmori hohtaa, siellä myös taistelijan sielu uuden elämän kohtaa.

[Mixiuu]

Renneto, kiitos paljon kovasti pitkästä kommentista. Kiva kuulla, että oli mukava lukea! (:

[Lily-Rose]

Iltaa kommenttikampanjasta!

 Tartuin Bill/Fleur parituksella olevaan ficciin innokkaana, koska tää paritus on ensinäkin vaan niin loistava! Enkä ole pahemmin ehtinyt lukemaan Bill/Fleur parituksella olevia ficcejä, joten päätin antaa tälle kunnian olla ensimmäinen laatuaan.

 Tää oli ihana. Tykkäsin tosi paljon haikeasta tunnelmasta ja etenkin siitä, että tämä oli kuvattu nimenomaan Fleurin näkökulmasta, kyseinen hahmo kun tuntuu jäävän niin taka-alalle Pottereissa ja usein muissakin ficeissä. Tykkäsin siitä, että tässä oli talvi ja lumihiutaleista, jotka putoilivat Fleurin kasvoille. Tykkäsin Fleurin harmaasta villatakista erityisen paljon, ehkä Fleur ei sodan ja Billin kuoleman jälkeen enää pukeutuisikaan niin näyttävästi? Tykkäsin myös paljon Fleurin kyynelvanoista, joita ei pyyhitty pois. Ehkä Fleur lopulta tajusi, että kauneus ei olekaan kaikki kaikessa.

“Olisitpa täällä”, Fleur kuiskasi uudemman kerran kyynelten valuessa hänen punoittavia poskiaan pitkin. Nainen asetteli kortin miehensä haudan eteen Harryn tuomien violetin väristen liljojen viereen. Fleur katsoi marmorikiveä utuisella katseella, jonka oli monesti tottunut Luna Lovekivan silmissä näkemään. Myöskin Luna oli halunnut muistaa Billiä, joten tyttö oli tuonut haudalle kauniita kieloja. Hänen omien sanojensa mukaan kukat suojelisivat ketä tahansa vainajaa matkalla taivaaseen.

Huokaisten Fleur nousi seisomaan kylmässä pakkasilmassa. Vielä ennen kuin nainen kietoutui takaisin lämpimään neuleeseensa, hän kaiversi loitsun avulla Billin marmorihautaan kauniin sitaatin:

Siellä missä marmori hohtaa, siellä myös taistelijan sielu uuden elämän kohtaa.

Pakko on lainata tää loppu, koska aivan mahtava! Etenkin tuo sitaatti Billin hautakivessä ja Lunan tuominen esille.

 Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä pienestä ficistä tosi paljon ja taidan tästä paeta lukemaan lisää Bill/Fleuria :--D Kiitos paljon iltani piristyksestä!

 <3: Lily

[Mixiuu]

Jee, kiitos paljon Lily-Rose! Ihanaa kuulla, että pidit ja sun kommentti piristi iltaani!

[FractaAnima]

Kaunis ja haikea ficci ehkä siitä kaikkein vaikeimmasta tavasta erota. Tunteet tulevat hyvin esiin ja kuvailua oli mukavan paljon. Vähän kummastutti se, että hautakivessä luki Bill eikä William, mikä on miehen oikea nimi.

Kuvailusta vielä sen haluaisin mainita, että olet kivasti käyttänyt vastakohtia, jotka nyt vaan toimivat lähes joka kerta. Kylmä keli ja lämmin villatakki. Loistokas hauta ja tavallisen arkisesti pukeutunut Fleur. Tuo sitä kontrastia. Eläessään vaatimaton Weasley ja korea Delacour ovatkin nyt päinvastoin. Kivoja yksityiskohtia.

Kiitoksia tästä.

- Frac

[Mixiuu]

Kiitos paljon kommentista FractaAnima! :> Tuosta nimestä sanon sen verran, että itse en edes muistanut Billin nimen olevan oikeasti William, joten siitä johtui tuo nimi. En kuitenkaan sitä tuohon korjaa, kun olen muuten tottunut kirjoittamaan ja sanomaan Bill. Mutta kiitos vielä kommentista! =)