Nelumbo nucifera
fandom: D.Gray-Man
paritus: Kanda Yu / Alma Karma
ikäraja: K-11
genre: heruttelua ja romancea, kaikki-hyvin-AU
yhteenveto: Se nainen on jotain sellaista, jota kohden Yu on aina kurkottanut — jota hän on etsinyt ja tahtonut tavoittaa, kaivannutkin — Alman kanssa taas hän tahtoo pysyä tässä ja juuri nyt.
A/N: Oon nyt tässä lueskellut mangaa uudelleen ja Alma-arc herätti taas tunteita aika pirusti. Piti sitten kirjoittaa jotain kivaa, jossa tää duo olisi niin onnellinen kuin vain mahdollista, koska yhyy. Ottaa osaa Spurttiraapaleeseen ja Arkifestiin.
Ohitettuaan teini-iän äkillisen ja hillittömän kasvuspurtin Alma pyytää uuteen univormuunsa tavanomaisten housujen sijaan pikkuisia shortseja; vähän samanlaisia kuin kenraali Cloudilla.
Yu tulee vasta silloin ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että Alma on naisen nimi.
Hän ei ole koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota koko asiaan — Alma nyt vain on ollut Alman nimi, mitäpä sitä enempiä pohtimaan, ja jos se onkin joskus missioilla esittäytyessä aiheuttanut silmienpyörittelyä, Yu on otaksunut sen johtuneen lähinnä siitä, että Alma Karma kuulostaa ehkä vähän pöljältä. Sopivalta, kyllä, mutta pöljältä silti.
Yu ei näe Almassa mitään naisellista, vähät nimestä, miksi hitossa ne menivätkään hänet sillä tavalla ristimään? Alma on pitkä ja voimakas, kulmikaskin, hänen kätensä ovat suuret ja tukkansa alituisesti huolettomassa pörrössä. Kun hän nauraa, hän nauraa ääneen, ei kikattele kuten Lenalee, ja toisinaan he tappelevat keskenään tismalleen samalla tavalla kuin silloin alkuaikoina laboratoriossa.
Alma on teräviä rystysiä ja kovaa lihasta, testosteronia ja räjähtävää temperamenttia. Ja toki myös hölmöjä hymyjä, ujoa punaa poskilla sekä edelleen ihan liian helposti silmiin kihoavia kyyneliä, mutta silti kaikkea muuta kuin tyttö, takuulla ja selvästi...
... mutta kun Alma sitten vetää mustat, nahkaiset, reidet paljaaksi jättävät shortsit ylleen ja täydentää virka-asunsa pitkillä saappailla, Yu alkaa väistämättä miettiä, että ehkä vaihtoehtoja on enemmänkin kuin vain kaksi.
*
Ne shortsit istuvat Almalle turhankin hyvin — ne verhoavat hänen takamustaan paljastaen pakaroiden muodon täydellisesti, lyhyiden lahkeiden reunojen voi sanoa suorastaan hyväilevän jänteviä reisiä, ja luoja paratkoon aina Alman kumartuessa ne nitisevät. Ikään kuin Yu kaipaisi enää mitään lisämuistutusta siitä, että hänen parhaan ystävänsä kroppa on yhtäkkiä alkanut näyttää kumman kiehtovalta.
Viehättävältä.
Puoleensavetävältä.
Almaa on ilo katsoa. Ihan liiaksikin asti. Erityisesti niitä uuden univormun erityispiirteitä mittaillessaan Yu kertaa mielessään, kuinka alun perin se oli hän itse, joka syytti Almaa stalkkaamisesta. Nyt osat ovat totisesti kääntyneet.
Ja Yu on takuulla monin verroin pahempi kuin Alma koskaan, ainakin jos salavihkaisen tuijotuksen määrässä mitataan.
*
Alma potkaisee saappaat jaloistaan, vetää säärensä penkille risti-istuntaan ja alkaa lusikoida keittoa suuhunsa tavalla, joka näyttää kumman kankealta. Yu ei osaa osoittaa edes hiljaa mielessään, mistä vaikutelma johtuu, mutta jotain pakotettua Alman liikkeissä silti on.
Syrjäkarein vilkuillessa heidän katseensa kohtaavat, kahdestikin, mutta kumpikaan ei sano mitään. Normaalisti Alma olisi kysynyt jo ensimmäisestä huomaamastaan vilkaisusta, että mitä — mitämitämitä? — ja jatkanut utelevaa jankkaamista kunnes olisi saanut vastauksensa.
Ruokasalin muut tavanomaiset äänet tuntuvat äkkiä hirveän voimakkailta, niin tilaa kuin tajuntaakin hallitsevilta.
Kun Alma syötyään laskee lusikkansa tyhjään kulhoon niin että kilahtaa ja nousee pöydästä hakemaan teetä vaivautumatta laittamaan kenkiä takaisin jalkaansa, Yu huomaa ne sukat; mustat, pitsiset, polven alapuolelle yltävät. Yhdistettynä muuhun asuun — siistiin paitaan ja liiviin ja niihin hemmetin shortseihin — ne saavat Alman näyttämään joltain ylikasvaneelta ja hurmaavan vinoutuneelta koulupojan irvikuvalta. Hänen lantionsa keinahtelee etääntyvien askelten tahdissa pehmeämmin kuin aiemmin, kai kengittä kulkeminen saa sen aikaan, ja Yu pohtii, miten kauan Alma onkaan mahtanut piilotella sukkiaan pitkävartisilla saappaillaan.
Alman palatessa heidän katseensa kohtaavat taas. Alma hymyilee, Yukin yrittää. Hän ei ole varma, onnistuuko.
Näkökentän laitamilla kokonainen rypäs lootuksia nousee kohti korkeuksia niin nopeasti, että niiden voi miltei kuulla kohisevan, ja vaaleanpunaiset terälehdet muodostavat viehättävän kontrastin Alman mustan ja valkean värittämälle olemukselle.
*
Sukkien jälkeen tulee kaulalle sidottava rusettinauha aiemman solmion sijaan, sen jälkeen Alma intoutuu kokeilemaan Lenaleen kynsilakkoja. Hän kokeilee niitä aika usein. Joltain Pariisin missiolta Alma tuo mukanaan korvakorut, joissa pienet siniset jalokivet hehkuvat kuin tähdet ja ohuet kultanauhat helähtelevät hiljaa, ja Yu katselee suorastaan lumoutuneena, kun Lavi lävistää Alman korvanlehdet poltetuilla neuloilla.
Yu ja Alma eivät ole koskaan antaneet toisilleen lahjoja — eivät heidän kaltaisensa eksorkistit omista mitään, eivät tavaroita tai oikeastaan edes itseään — joten sellainen on aina tuntunut merkityksettömältä. Koko konsepti on vieras. Nyt Yu kuitenkin tahtoisi lahjoittaa Almalle toisetkin korvakorut, sileät helmet, väriltään hennosti rusottavat kuten harhojen ikiaikainen kukka.
*
Nelumbo nucifera. Intianlootus.
Se nousee lampien ja jokien mutaisesta pohjasta, työntyy ylitse vesirajan haukkomaan ilmaa kuten muutkin elävät ja avaa itsensä auringolle. Taivaalle. Ympärillään pyörteilevästä liejusta ja lietteestä huolimatta se on kirkas, puhdas, eivätkä virrat sitä liikuta sanan kummassakaan merkityksessä. Se on täydellisen tyyni.
Sen siemen voi uinua kokonaisen vuosituhannen ajan ennen sopivaa hetkeä itää.
Se voi vaivuttaa itsensä kuoleman kaltaiseen horrokseen ja virota sitten henkiin kukkimaan täydessä loistossa.
Nelumbo nucifera. Pyhä lootus.
Kasvaessaan maasta halki veden aina korkealle ilmaan asti sen voi sanoa olevan ikuisesti omanlaisessaan välitilassa, kuuluen joltain osin kaikkiin kolmeen elementtiin muttei silti kuitenkaan kunnolla niistä yhteenkään.
*
Alman huulet ovat punaisemmat kuin yleensä ja Yu arvaa, mistä se johtuu. Hän ei näe Almassa enää mitään miehekästä, vähät vahvoista hartioista ja leuan kulmikkaasta linjasta, hän näkee Almassa vain... no, Alman.
Näkee Alman sellaisena kuin kuuluukin. Siltä se ainakin tuntuu.
Yu on tottunut ajattelemaan, että se nainen on kaunein, mutta sillä hetkellä Alma on kauniimpi — tummempi ja verevämpi ja ruumiinsa muodoilta ehkä vähän vähemmän viehko, mutta silti kauniimpi, ihan kaikin mahdollisin tavoin. Se nainen on jotain sellaista, jota kohden Yu on aina kurkottanut — jota hän on etsinyt ja tahtonut tavoittaa, kaivannutkin — Alman kanssa taas hän tahtoo pysyä tässä ja juuri nyt.
Alma kiertää Yun pitkiä hiuksia sormiensa ympärille, hivelee mustilla kiehkuroilla suupieltään toiveikkaasti. Kyllä, tässä ja juuri nyt, ehdottomasti. Yu koskettaa varoen silkkistä rusettinauhaa, pellavaista paitaa, hipaisee lopulta niitä nahkaisia shortsejakin. Hän tahtoisi työntää sormensa lahkeensuusta sisään, muttei henno, ei ihan vielä, nojautuu vain lähemmäs ja sulkee silmänsä tuntiessaan toisen lämmön koko kehollaan.
Yöpöydällä tikittävä herätyskello laskee aikaa tälle kohtaamiselle, sekunteja useita kymmeniä toinen toisensa perään, ja päiväpeiton kahistessa heidän allaan muutkin ympyrät kuin viisareiden reitti kellotaululla tuntuvat sulkeutuvan.
Ja kun se puna siirtyy sotkuisena huulilta toisille, katoaa kielille ja hukkuu hiljaisiin huokauksiin
Yu pitelee kiinni Almasta ja
tietää.
