Nimi: Kahdenlaisia perhepotretteja
Ikäraja: S
Fandom: Me kolme ja jengi
Yhteenveto: Sunnuntai aamu, mikäs sen parempaa kuin viettää päivä perheen kanssa?
Haaste:
Multifandom 2.0Oma sana: Idea tähän tuli oikeastaan keskellä yötä - tai siinä kahden aikaan viime yöstä, kun rupesin puhelimella selailemaan internettiä ja päädyin googlettamaan Me kolme ja jengin ja löysin pari kivaa kuvaa. Rupesin siinä sitten pohtimaan ja tänä aamuna tää tuli kirjotettua. Toinen koskaan kirjoittamani ficci kyseisestä fandomista, mutta oli pakko kirjoittaa, koska idea ja koska multifandom haaste, jonka haluan saada suoritettua :---D Kommentteja arvostan aina!
Kahdenlaisia perhepotretteja Musiikki soi taustalla kun mä tiskasin astioita. Soda mitä luultavammin nukku vielä ja Darry istu keittiön pöydässä lukien aamulehteä. Sunnuntai oli meidän perheen lepopäivä, sillon ei yleensä tehty mitään sen kummempaa. Ennen Johnnyn ja Dallyn kuolemia me oltiin vietetty sekin päivä jengin kans niin kuin jokainen muukin, mutta sen kaiken jälkeen mä olin alkanu tajuu perheenkin merkityksen ja me oltiin varastettu yks päivä viikosta pelkästään meille kolmelle.
”Hei, Pony, tuu kattoo”, Darry naureskeli jollekin ja mä käännyin ympäri. Se selas jotakin paksua kirjaa.
”Mikä toi on?” mä kysyin.
”Valokuva-albumi, senkin pöhkö”, Darry sano samalla kun Soda käveli keittiöön silmät ristissä. Mä istuin Darryn viereen ja katoin ensimmäistä kuvaa.
Se oli otettu kauan sitten ja varmaan viimeisimpiä perhepotretteja, mitä meidän perheestä oli otettu. Kuvassa oltiin me kaikki, mä, Darry, Soda, äiti ja isä. Isän kädet oli äidin ympärillä, Darry seiso niiden välissä, Soda oli Darryn ja äidin takana ja ilmeili kameralle ja mä seisoin Darryn edessä. Mä jäin tuijottamaan kuvaa.
”Meistä ei oo varmaan muuten äidin ja isän kuoleman jälkeen otettu valokuvia”, Darry sano hiljaa ja mä käännyin katsomaan sitä ja huomasin kyyneleen sen silmäkulmassa, jonka se pyyhki pois.
Mä käänsin valokuva-albumin sivua.
Seuraavalla sivulla oleva kuva oli otettu meidän koko porukasta. Johnny, Dallas, Two-Bit, Soda, Darry, Steve ja mä. Mun teki niin pahaa kattoo Dallasin ja Johnnyn hymyileviä naamoja kuvassa, että mä käänsin raivokkaasti sivua.
”Mä sain idean”, Soda sano äkkiä ja mä käännyin kattomaan Darrya virnistäen. Musta tuntu, ettei kumpikaan meistä halunnu tietää Sodan ideaa.
”Otetaan perhepotretti! Vain meistä kolmesta”, Soda sano innostuneena ja hörppäs kaakaonsa lopun.
”Pakko myöntää, Pepsi-Cola, että toi on harvinaisen hyvä idea”, Darry sano käyttäen isän antamaa lempinimeä Sodasta. Mä en tuntenu olevani kamalan innostunut, en yleensä tykänny valokuvissa olemisesta ja mieluummi olin kameran takana kuin kameran edessä, mutta nyökkäilin silti, koska olihan mun myönnettävä, että se oli Sodalta hyvä idea.
Mä yritin olla ajattelematta sitä, että siihen kuvaan ei tulis äiti tai isä ja mä muistin äkkiä meidän viimeisimmän perhepotretin.
Oli kesäinen päivä. Me oltiin kaikki kokoonnuttu meidän terassille, niin kuin melkein joka lauantai – ainakin ne lauantait, kun Darry, äiti ja isä ei ollu töissä. Johnny istu mun vieressä ja poltti tupakkaa ketjussa, Dally istu puhumassa äidin kanssa terassin puutarhakalusteilla, Two-Bit, Soda ja Steve harjotteli jonkinlaista jalkapalloa, jossa oli ilmeisesti tarkotus potkasta vastustajaa niin kovaa sääreen kuin vain voimia sattu olemaan ja Darry ja isä seiso kauempana meistä muista, nurmikon toisella puolella ja puhu keskenään jostakin. Mä tunsin olevani onnellinen. Tää oli mun perhe.
Joten kun Darry ja isä tuli virnistellen meidän muiden luokse ja isä haki sisältä kameran ja ilmotti, että nyt on perhepotretin aika, mä en vastustellut kovinkaan paljoa. Asetuin seisomaan Darryn eteen ja näin sivusilmällä äidin, jonka ympärille isä kieto kätensä. Soda ei pysyny edes kuvissa paikoillaan ja sille jouduttiin huutamaan kolme kertaa ennen kuin se tajus pysähtyä ja lopettaa Steven säärien potkimisen.
Dallylla oli kamera ja muu jengi seiso sen takana ja yritti parhaansa mukaan saada meidät nauramaan hyppimällä ja tekemällä itsestään kaikinpuolin pellejä. Kamerasta kuului napsahdus ja salama välähti. ”Ota iisisti, Pony”, Soda sano mulle ja arvas varmaan helposti, mitä mä ajattelin. ”Mä soitin Two-Bitille. Se tulee ottaa kuvan.”
”Two-Bit?” Darry kohotti toista kulmakarvaansa erittäin sodamaisesti. ”Mä en oo ihan varma, haluanko mä antaa mun kameran Two-Bitille.”
”Edes Two-Bit ei voi olla niin idiootti, että saa kameran rikottua”, Soda väitti. Nähdessään Darryn ilmeen, se kuitenkin virnisti ja kohotti myös toista kulmakarvaansa. ”Tosin mä en ole siitä ihan varma. Mutta Steve on töissä eikä...”, se vaikeni, mutta mä tiesin, miten se meinas jatkaa lauseensa.
Eikä meillä oo ketään muitakaan. Eikä meillä ollu. Kun Two-Bit tuli, mä ajattelin haikeasti, kuinka paljon mä antaisin siitä, että kameraa pitelis sen sijaan Dally ja että Two-Bit, Johnny ja Steve seisois kameran takana ja yrittäis saada meitä nauramaan. Kuinka paljon mä antaisin siitä, että isä kietois kätensä äidin ympärille ja mä asettuisin seisomaan Darryn eteen niin kuin aikaisemmin.
Darry raahas jakkaran olohuoneen nurkkaan ja istuutu sille. Mä menin seisomaan sen oikealle puolelle ja Soda meni seisomaan sen taakse ja asetti jalkansa jakkaralle. Just ennen kuin kameran salama välähti, Soda asetti kätensä mun olkapäälle ja veti mua itseään kohti. Mun käsi oli Darryn olkapäällä ja mä tajusin hämärästi, että nyt oli tarkotus hymyillä.
