Vapaus on suuri vankila (S)

[Hypocrite]

Title: Vapaus on suuri vankila
Author: Hypocrite
Rating: S
Genre: Angst, songfic, one-shot
Song: Pelle Miljoona – Vapaus on suuri vankila
Summary: Fläshbäkki Voldemortin kukistumisen aikaan ja Remuksen silloisiin ajatuksiin.
A/N: Tästä ficistä piti tulla ihan erilainen. Alunperin tarkoitus oli tehdä S/R-ficci, mutta ajatus muuttui matkan varrella (kirjaimellisesti, istuin 7 tuntia autossa kun mietin tätä).

---

Vapaus on suuri vankila


Rakkaus on voima joka repii kappaleiksi
kun omatunto soimaa etkä pyytää voi anteeksi
sanoja joita sanoit, jotka saivat hänet kyyneliin
kun selittää vain tahdoit että vielä joskus palaisit

   Remus Lupin oli juuri herännyt aamuauringon paisteeseen. Hän pukeutui arkivaatteisiinsa, kauhtuneisiin farkkuihin ja hoikkaa ylävartaloa hieman myötäilevään paitaan. Hän siisti ruskeaa tukkaansa sormillaan ja avasi keittiön ikkunan ottaakseen postipöllön ikkunalaudalle jättämän Päivän Profeetan. Hän viskasi lehden pöydälle uskaltamatta katsoa sitä vielä. Hän tiesi kyllä, mistä siinä uutisoitaisiin. Pelkkä asian ajatteleminen teki kipeää.

Hän laittoi teeveden kiehumaan, istui pöydän ääreen ja avasi lehden.

Vapaus on suuri vankila
rakkaus vain pelkkä unelmaa
ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys

Lehden etusivu kirkui edelleen Pimeän lordin kukistumista. Suuren otsikon alla oli kuva juhlivista velhoista onnellisesti hymyillen. Remus yritti pakottaa samanlaisen ilmeen kasvoilleen, muttei kyennyt. Alempana sivulla oli hieman pienempi otsikko ja lyhyt uutinen:

”Sirius Musta vangittu – useat jästit todistivat iskua
   Pimeän velho, tiedätte-kai-kenen kannattaja Sirius Musta saatiin kiinni eilen tämän murhattua raa'asti 13 ihmistä yhdellä kirouksella. Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, joiden kuulustelun jälkeen tapahtuma pyyhittiin heidän muisteistaan. Musta pidätettiin kouluaikaisen toverinsa Peter Piskuilanin ansiosta. Valitettavasti Piskuilan itse menehtyi Mustan iskussa.
   Eilen uutisoimme tiedätte-kai-kenen kukistumisesta, kun Lily ja James Potterin yksivuotiaan pojan onnistui kuin ihmeen kaupalla selvitä tappokirouksesta ensimmäisenä ihmisenä historiassa. Saamiemme tietojen mukaan Musta, joka oli James Potterin lähimpiä ystäviä, oli myös Potterien kodin uskollisuusloitsun salaisuudenhaltija. Ilmeisesti Sirius Musta luopui salaisuudesta Pimeän lordin edessä ja petti siten ystävänsä Potterit. Piskuilan, Potterien lähiystäviä hänkin, oli oletettavasti ymmärtänyt heti Mustan kavaltaneen Potterit tiedätte-kai-kenelle, ja lähtenyt itse kostamaan.
   Musta on viety Azkabanin vankilaan eliniäksi.”

Jutun vieressä oli kuva Sirius Mustasta, joka nauroi mielipuolisesti velholainvartijoiden pidellessä tämän olkapäistä. Remus jäi tuijottamaan kuvaa. Sirius, hänen parhaita ystäviään... Ei hän voisi, ei Sirius. Sirius ei koskaan voisi liittyä pimeän puolelle.

On vaikea jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa
kun tietää vain elävänsä kerran tässä maailmassa
ja maailma on täynnä palavaa intohimoa
joka pelottavalta näyttää mutta siinä on liikaa vetoa

Teepannun vihellys herätti Remuksen mietteistään. Ajatukset kieppuivat hänen päässään, kun hän kaatoi vettä sinikuvioiseen mukiin. Se, että James ja Lily olivat kuolleet, oli saanut hänet menettämään itsehillintänsä ja riehumaan raivoissaan kodissaan, minkä kyllä näki huonekalujen kunnosta, mutta että Sirius oli pettänyt heidät... viety Azkabaniin... Se tuntui olevan liikaa. Voimakkaasti vapisten hän istui katselemaan kaapin oveen kiinnittämäänsä kuvaa. Kuvaa, jossa kaunis Lily hymyili varmasti elämänsä onnellisimpana päivänä vierellään James, joka virnuili hömelösti. Hieman taaempana kuvassa nauroi Sirius, ei sairaan ihmisen tavalla niin kuin lehtikuvassa, vaan aidon onnellisesti. Kuva oli Jamesin ja Lilyn häistä. Sinä päivänä kaikki oli tuntunut täydelliseltä.

Mutta nyt James ja Lily olivat poissa ja Sirius viety Azkabaniin, paikkaan, jonne Remus ei pystynyt kuvittelemaan ystäväänsä. Sirius, joka rakasti vapautta, tarkkaan vartioituna... Eihän se käynyt järkeen.

Vapaus on suuri vankila
rakkaus vain pelkkä unelmaa
ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys

Remus tunsi olonsa hirveäksi. Hän tiesi, ettei Sirius voisi tahallaan tehdä pahaa kenellekään... Tai ainakin hän oli luullut tietävänsä. Enää hän ei ollut varma, mitä ajatella. Hän rakasti Siriusta kuin veljeään, eikä todellakaan tahtonut ajatella häntä vihollisena vaan ystävänä.

Tuntui, kuin Remus itse olisi ollut kahlittu Azkabaniin ankeuttajien keskelle. Hänen viimeisetkin elämänilonsa rippeet tuntuivat valuvan pois. Hänen rakkaimmat ystävänsä kuolleita oman ystävänsä takia, hän ei voinut käsittää sitä.

Ja tämä rauhaton sielu ei ennen saa rauhaa
ennen kuin taistelu onnesta raukeaa
niin kauan tuuli on puhaltanut
kunnes se on tehnyt tehtävänsä
kunnes se on kulkenut
koko matkan pohjoisesta etelään

Jossain sisällään Remus tiesi, ettei sota vielä olisi ohi. Päivän Profeetan mukaan jotkut, kuten Tylypahkan professori Dumbledore, uskoivat, ettei lordi Voldemort ollut tuhoutunut täysin, uskoivat, että hän nousisi vielä, että tulisi vielä viimeinen taistelu, jossa olisi selvä voittaja ja häviäjä.

Remus ei kuitenkaan pystynyt ajattelemaan asiaa. Hänelle riitti, ettei hänellä ollut enää niitä ystäviä, joihin hän oli turvannut ensimmäisestä luokasta lähtien. Ei, hänen ystävänsä olivat menneet, ja miten hän voisi kutsua Siriusta enää ystäväkseen?

Hän laski päänsä käsiinsä. Suolaiset, katkerat kyyneleet valuivat noroina hänen poskilleen.

Vapaus on suuri vankila
rakkaus vain pelkkä unelmaa
ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys

[Orene]

Että pidinkin tästä. Olen itsekin usein pohdiskellut miltä Remuksesta on mahtanut tuntua kaikkien noiden tapahtumien jälkeen. Erityisesti olen miettinyt juuri miten hän on pystynyt hyväksymään ne asiat Siriuksesta, jotka hänelle faktana esitettiin. Minusta tämä oli kyllä todentuntuinen ja hyvä kuvaus siitä, mitä Remuksen päässä olisi voinut liikkua. Jollain tavalla se ahdistuneisuus tarttui minuunkin. Ja heti alkuun Remppa sai täydet sympatiapisteet niistä kauhtuneista farkuista (no okei, lähinnä aloin droolaamaan ). Mutta, mutta... en oikeasti löydä tästä nyt mitään moitittavaa. Rakastan Remusta. Ainiin. Katsoin ensin tuon Pellen videon ja täytyy nyt sanoa, etten kyllä siinä vaiheessa saanut sanoista juurikaan selvää. Onneksi ne löytyivät selkokielellä ficin joukosta.

[Hypocrite]

Orene: Voi, hienoa että pidit. ^^ Itseäni on mietityttänyt nuo ihan samat asiat kuin sinuakin, joten ajattelin selventää niitä.
Nooh, keikkavideo, eipä noista aina hirveästi selvää saa. : D
Kiitos kommentista kuitenkin. (:

[Hypocrite]

huna-chan: Et tosiaan ole ainoa Pelleä kuunteleva. Pelle on <3

Mutta tosiaan. Mulla oli ongelmia noiden sanojen kanssa, halusin käyttää tuon biisin, koska siinä oli kuitenkin jotain, mkä sopi tähän ficciin, mutta oli hankalaa jaksottaa ficciä niin, että lyriikat toimisivat. Eli hyvä jos sopi.^^

Ja isot kiitokset kommentista.

[Ales]

Päivää! ❄

Bongasin tämän ficin stalkatessani, että mitä keskustelualueella tapahtuu. Ficillä on niin houkutteleva nimi, että en voinut vain hypätä tämän yli, vaan minun oli pakko avata ja lukea tämä.

Aluksi ihmettelin, että mitäsmitäs, Remushan kuoli ennen kuin Voldemort kukistettiin, mutta nopeasti hoksasin, että kyse olikin siitä ensimmäisestä kukistumisesta, kun Harry oli vauva :'D
Remuksella ei varmasti ole ollut helppoa tuohon aikaan. Parhaat ystävät kuolleet ja yksi syytettynä parhaiden kavereiden murhasta Azkabanissa. Sekoittaa kyllä kenen tahansa ajatukset, en epäile kyllä hetkeäkään.
Ja vaikka Remus on aina niin tyyni ja rauhallinen, en epäile hetkeäkään, etteikö hänellä olisi tullut tuollaista raivonpurkausta hänen kuullessaan nuo ikävämpääkin ikävämmät uutiset D:

Remus tunsi olonsa hirveäksi. Hän tiesi, ettei Sirius voisi tahallaan tehdä pahaa kenellekään... Tai ainakin hän oli luullut tietävänsä. Enää hän ei ollut varma, mitä ajatella. Hän rakasti Siriusta kuin veljeään, eikä todellakaan tahtonut ajatella häntä vihollisena vaan ystävänä.

Tuntui, kuin Remus itse olisi ollut kahlittu Azkabaniin ankeuttajien keskelle. Hänen viimeisetkin elämänilonsa rippeet tuntuivat valuvan pois. Hänen rakkaimmat ystävänsä kuolleita oman ystävänsä takia, hän ei voinut käsittää sitä.

Tämä oli kyllä ehdottomasti mun lempikohta tässä tekstissä. Tää kertoo ilmiselvästi siitä, kuinka paljon loppujen lopuksi Remus rakasti ystäviään. Remus on aina ollut se herkkä ja ihana hahmo muiden (kelmien) rinnalla, joka erottaa hänet muista, mutta samalla tekee porukasta yhtenäisen.

Teksti itsessään oli sujuvaa ja se toimi. Yleensä hyppään laulujen sanojen yli ficeissä, mutta tässä luin kaikki. Ne sopivat hyvin tämän ficin luonteeseen. Ne tavallaan täydensivät tätä (:
Yhden pienen kirjoitusvirheen huomasin: alhaalta ylöspäin katsottuna kuudes rivi ensimmäinen sana. Pitäisi varmaan olla taistelu, mutta siellä lukee tasitelu :'D

Mutta minä kiitän mukavasta lukukokemuksesta!
-A

[Hypocrite]

Herttinen sentään, Ales, jopa vanhan ficin löysit! Hauskaa, jouduin itsekin lukemaan tämän uudestaan läpi että muistin mitä olen kirjoitellut ja mitä olet päätynyt lukemaan. Kerta kaikkiaan, en ole ihan vielä päässyt hämmästyksestäni yli! :'>

Kovasti kiitoksia kuitenkin kommentista, tämä on vielä kuuden vuoden jälkeen yksi suosikkini omista teksteistäni ja ilahduttaa että se maistuu muillekin. Myös ko. biisi on edelleen hyvin rakas, mukava kuulla että lyriikat toimivat ficissä. Typo on korjattu, kuin myös vanhentunut Youtube-linkki.

[Iloinen Sipuli]

Heiii, mäkin tulin kommentoimaan vanhaa tekstiä!

Täytyy kyllä sanoa, että lyriikat sopivat tähän ihan täydellisesti. Tekstinä tässä ei periaatteessa ollut varsinaisesti mitään uutta, hyvin perinteinen aihe (ei sillä että se haittaisi!), mutta nuo kyseisen biisin sanat toivat tähän aivan uutta syvyyttä!

Heh, heti kun näin otsikon, alkoi tuo biisi soimaan päässäni, ja mietin hetken että eikö kirjoittaja tiedä, että Pelle Miljoonalla on sattumalta ihan samanniminen kappale kuin hänen ficcinsä otsikko  . No, onneksi klikkasin auki, enkä joutunut pettymään. Todellakin, kuten sanoin jo, miten hyvin nuo sanat tähän sopivatkaan!

Remusta olit kuvannut hyvin, ja canonia mukaillen. Kyllä ihan sääliksi kävi kun luki  . Kuvaat hyvin juuri Remuksen tunteiden sekavuutta. Häntä harmittaa moni asia, se miten epätodennäköistä on että hänen ystävänsä olisi murhaaja, se miten hänen kaksi ystäväänsä on kuollut, se miten Sirius vielä kaiken lisäksi joutui Azkabaniin... Voi Remus parkaa 

Teepannun vihellys herätti Remuksen mietteistään. Ajatukset kieppuivat hänen päässään, kun hän kaatoi vettä sinikuvioiseen mukiin. Se, että James ja Lily olivat kuolleet, oli saanut hänet menettämään itsehillintänsä ja riehumaan raivoissaan kodissaan, minkä kyllä näki huonekalujen kunnosta, mutta että Sirius oli pettänyt heidät... viety Azkabaniin... Se tuntui olevan liikaa.

Hyvin sanottu! Kiitos hyvästä ficistä (:

-Iloinen Sipuli