Nimi: Hymyile ja unohda
Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Fandom: Welcome to Night Vale
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Hmm… drama Desert Bluffsin omituisuuksilla höystettynä
Paritukset: Kevin/Vanessa (kinda)
Vastuunvapautus: Mikään, mikä on yhdistettävissä Welcome to Night Vale –podcastiin, ei ole minun vaan kuuluu Joseph Finkille, Jeffrey Cranorille ja kumppaneille.
A/N: Mulla on aina The Sandstormista lähtien ollut jonkinlainen heikkous Keviniä kohtaan, son hassua. Etenkin kun en millään haluaisi vihata pikkuista. Enivei, halusin päästä kirjoittamaan jotain vähän erilaista (lue: jotain missä kaikki on mahdollista), ja mikä olisikaan parempi kuin korkata uusi fandom? No enivei, kommentit on aina kivoja ja silleen. Nauttikaa!
Yhteenveto: ”Tuijota pimeyteen tarpeeksi pitkään ja näet, mitä siellä ei ole. Tervetuloa Desert Bluffsiin!” Hymyile ja unohda
Mikäli Kevin ei muista heti ensimmäiseksi nielaista keltapilkullista pilleriään, jonka jokaisen täytyy ottaa omaksi mielenterveydekseen ja pysyäkseen alati onnellisena, hänen peilikuvajaisensa kalpenee kylpyhuoneen kelmeässä hehkussa. Silloin hän nauraa omalle typeryydelleen, palaa makuuhuoneeseensa ja huuhtelee pillerinsä alas teellä, joka toisella nielaisulla maistuu suorastaan kuumalta. Miten hän unohtikaan, että tee polttelee kieltä ennen kuin siihen puhaltaa seitsemän kertaa?
Vanessa on tietysti jo lähtenyt radioasemalle, hänellä on aina niin paljon tehtävää. Työtä aamusta iltaan niin kuin asiaan kuuluu. Kevin hymyilee ja kävelee äänettömän asunnon lävitse jääkaapin oven luokse, siihen on liimattu vaaleanpunainen, sydämenmuotoinen muistilappu.
Muista syödä hyvin, kananmunista saa proteiinia. Nähdään asemalla kymmeneltä! V xAh, aina niin suloinen Vanessa jaksoi muistaa häntä aamukiireissäänkin. Kevin ei koskaan lakannut ihailemasta suosikkiharjoittelijansa tehokkuutta, vaikkei hänellä tietenkään suosikkeja pitäisi olla. Mutta kuinka joku saattaisi olla pitämättä Vanessasta, tämän hassuista videoista ja kukkasista, joilla hän koristelee äänityshuoneen ikkunat, valkeat liljat sointuvat niin kauniisti veriroiskeisiin. Vanessalla on lyömätön maku sisustusasioissa!
Kevin nauttii aamiaiseksi munakkaan ja paahtoleivän paksulla marmeladikerroksella. Sen jälkeen hänen täytyy pestä hampaansa, sillä marmeladitahrat hampaissa eivät ole kauniita, ja hänellä on jälleen yksi päivä hymyiltävänä. Hänen täytyy hymyillä leveästi, niin leveästi ettei kukaan voi jättää hänelle vastaamatta. Kaikkien on hymyiltävä, heidän on pakko, eiväthän he halua pettää Hymyilevää Jumalaa, joka haluaa nähdä heidän kaikkien valkeat hampaat, niin kovin valkeat, tehdä niistä peilikirkkaat kuin omansa ovat. Kevinkin tahtoisi jonain päivänä helmiäisenä hohtavan hymyn.
Ulkona autiomaan tuuli ottaa Kevinin syleilyynsä. Hän ohittaa leikkipuistossa keinuvia lapsia, heilauttaa naapurinsa viisivuotiaalle Gracelle kättään, ja tämä vastaa hymyillen takaisin. Tyttörukka ei ole vielä ennättänyt oppia hymyilemään kunnolla, eihän tällä ole edes pysyviä hampaitaan, joilla hymyillä. Ensimmäinen maitohammas on tosin jo lähtenyt, Grace oli ollut niin onnellinen että oli kiiruhtanut oitis kertomaan ”Kevin-sedälle”, kuten tämä miestä sulokkaasti kutsuu. Ja uutisen kunniaksi Kevin oli tarjonnut uusia mansikkakeksejä suuren maitolasillisen kera, kyseinen juomahan on hyväksi hampaille.
Kevin ei voi olla ajattelematta, kuinka mukavaa on saapua aamulla töihin raikkaan kävelyretken jälkeen, nähdä kaikki nuo kauniit kasvot niin hymyilevinä ja innokkaina. Hän toivottaa jokaiselle erikseen hyvää huomenta, sillä kenenkään ei kuulu tuntea oloaan ulkopuoliseksi siinä miellyttävässä ilmapiirissä, joka heillä on radioasemalla. Kahvihuoneesta Kevin ottaa itselleen nimikoidun mukinsa täynnä höyryävää kahvia ja suuntaa äänitysstudioon.
”Aah, Vanessa!” Kevin hihkaisee löytäessään viimein jokapäiväisen apurinsa. ”Toivottavasti nukuit oikein hyvin.”
”Kuten aina, Kevin, StrexCorp pitää niin hyvää huolta meistä, eikö pidäkin? Haluatko kuulla, mitä unta näin tällä kertaa?” Vanessa kysyy, ja kuinka Kevinin muka pitäisi kieltäytyä moisesta?
Vanessa kuvailee pikkuisen koiranpennun, jonka hän oli unessaan pelastanut porottavalta autiomaalta. Koirasta oli kasvanut suuren suuri, niin kookas ettei se ollut mahtunut enää edes heidän pikkuisesta ovestaan ulos. Unessa oviaukko todella oli ollut pikkuruinen, jopa Vanessan oli täytynyt kumartua, ja koiralle he olivat rakentaneet kattoikkunan, josta tämä oli päässyt hyppäämään ulos tarpeilleen. Kevin nauraa, Vanessa saa hänet aina nauramaan, ja hörppää juomastaan.
Ennen ohjelmaansa Kevin käy lävitse suurimmat uutiset vielä kerran. StrexCorp kertoo, että neljästä seitsemään -vuotiaille järjestetään kurssi Desert Bluffsin uimahallissa, ja se kokoontuu joka tiistai kello yhdeltätoista. Kaikkien lasten on osallistuttava, he jotka jäävät kouluun haetaan erikseen helikoptereilla. Ei kai kukaan halua tuottaa ylimääräistä vaivaa StrexCorpille, joka vain tahtoo tarjota parhaan mahdollisen koulutuksen rakkaille lapsille? Lisäksi StrexCorp on ostanut Desert Bluffsin suosituimman pizzerian ja lupaa, että vegetaristeille tulee ravintolaan enemmän valinnanvaraa. Kasvissyöjät ovat liian kauan saaneet tyytyä vain yhteen sienipizzavaihtoehtoon. Ja viimeisenä uutisena, on perjantain suuri rantalentopalloturnaus, jonne jokaisen on tultava kannustamaan Desert Bluffsin suloisimpia tyttöjä.
”Kevin?” harjoittelija James koputtaa studion oveen. ”Lähetys alkaa minuutin kuluttua!”
Kevin nostaa peukalonsa pystyyn, ja Vanessa tuo hänelle kupillisen kylmää vettä, jonka avulla hän valmistaa äänensä tulevaan koitokseen. Punainen valo vaihtuu vihreään, luo jännittävän kontrastin veritahroja vasten, ja Kevin napsauttaa mikrofoninsa päälle.
”Tuijota pimeyteen tarpeeksi pitkään ja näet, mitä siellä ei ole. Tervetuloa Desert Bluffsiin!” minuuttia siitä, kun hän oli aloittanut. Mutta linjan katketessa hyvästelyiden saattelemana hän huomaa, että taivas on muuttunut oranssiksi ja hänellä on äänekäs nälkä. Onneksi Vanessa on aina valmiina lähtemään illalliselle ohjelman jälkeen, joten he pakkaavat laukkunsa ja lähtevät kebab-ravintolaan, joka on heidän suosikkinsa.
Ravintolassa on täyttä, mutta kiltti tarjoilija iskee erään röyhkeästi vitkastelevan miehen kämmenselkään veitsen ja saa tämän maksamaan. Kevin vakuuttaa, ettei muutama kämmenestä roiskahtanut tahra kynttilänjalassa mitään haittaa, luo vain hieman kodikkaampaa tunnelmaa. Tarjoilija sytyttää kynttilän uudelleen henkäyksellä ja vahingossa tuli tarttuu lautasliinoihinkin, jotka hän kiikuttaa nopeasti pois. Kevin työntää tuolin Vanessan alle herrasmiehen elkein, sillä koskaan ei voi olla liian ystävällinen.
Vanessa kertoo ajan kuluksi vitsin lehmimiehestä, joka ratsasti vuohella, ja Kevin nauraa niin että kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Hänen kyyneleensä eivät tosin maistu niin suolaisilta kuin olisi olettanut, mutta ne ovatkin ilon kyyneleitä, miksi niiden täytyisi maistua suolalta? Mieluummin mansikoilta! Kevin ei ikäväkseen muista ainoatakaan vitsiä vastapainoksi, mutta Vanessa sanoo, ettei se haittaa, ja pyytää häntä kertomaan, mitä Desert Bluffsin yöelämässä tapahtuu viikonloppuna. Siispä Kevin puhuu bändeistä, jotka soittavat klubilla, ja siitä miten pääsymaksu on korotettu hiussuortuvasta peukalonkynteen.
Syötyään he palaavat pitkän päivän päätteeksi kotiin. Tähdet ovat jo etsiskelemässä paikkojaan laventelin värisellä taivaalla, ja on Kevinin vuoro hoitaa tiskit. He aiheuttavat sotkua takuulla enemmän kuin kahden ihmisen edestä, sillä Kevinillä kestää oman aikansa, eikä Vanessa auta vaan tuijottaa Sinkkuelämää televisiosta. Tokikaan Kevin ei valita, siivoaminen on oikeastaan aika rentouttavaa, ja hän nauttii siitä kun saa puunata kaiken kiiltäväksi. Ranteiden iho ärtyy pesuaineesta ja jynssäämisestä, mutta se on vapauttavaa. On aina ilo tuntea, että on saanut jotain aikaiseksi, silloin tietää olleensa hyödyllinen.
Illalliseksi hän valmistaa spagettia, jota keittää liian kauan, sillä unohtuu hoilaamaan Britney Spearsin johdolla eikä huomaa ajan kulua. Hassu tapaus koko aika! Vanessa ei kuitenkaan jaksa välittää, suikkaa vain suukon Kevinin poskelle ja hymyilee piristäen oitis.
”Laitetaan vain paljon ketsuppia niin koko asia unohtuu, älä huoli!” hän hihkaisee hymykuopat poskissaan, ja Kevin nyökyttelee tarjoten ensimmäistä suihkuvuoroa.
Suihkun jälkeen Vanessa tuoksuu aina japanilaisilta kirsikankukilta, josta on muodostunut yksi Kevinin suosikkituoksu. Toisinaan hän ei voi kieltää itseään haistamasta ihastuttavan tuoksun antavaa suihkugeelipulloa, se saa hänet aina hymyilemään entistä iloisemmin suihkussa.
Kun molemmat ovat kietoutuneet pehmeisiin yöpukuihin, Kevin käpertyy sohvalle Vanessan kainaloon ja haistelee syvään tämän hiuksia, kunnes Vanessa nauraa ja näpäyttää hänen nenäänsä.
”Rakas Desert Bluffs!” Laurenin ääni kantautuu radiosta, Kevin laittaa äänenvoimakkuutta suuremmalle.
”On tullut jälleen aika rukoilla Hymyilevää Jumalaa. Kerääntykäämme yhteen olohuoneisiimme ja pyhittäkäämme tilan Hymyilevälle Jumalalle, ken armeliaisuudessaan valkaisee hymymme. Kohottakaamme kätemme ansaitaksemme arvokkuutemme.”Rukouksen hyminään liittyy myös joogaliikkeitä, jotka saavat muutaman verenpisaran valumaan Kevinin käsivarsia pitkin sormenpäitä kohden ja jalat tärisemään. Hän ei ole vielä täydellinen, silloin hän voisi taipua jumalalliseen venytykseen ilman irvistystä. Nyt Kevinin luut naksuvat ja lihakset voihkivat, mutta hän yrittää muistaa hymyillä. Jokainen uusi venytys tuo hänet lähemmäksi päämäärää, luo kauniimman yhteyden Hymyilevään Jumalaan, ja niin on hyvä. Hänen lihaksensa vain eivät ole vielä ymmärtäneet, että ainoastaan kivun kautta voi päästä täydellisyyteen, ne eivät ole antaneet periksi.
”Tuudittakoon sydämenlyöntinne teidät kauniiseen uneen, Desert Bluffs!”Laurenin jälkeen radiosta alkaa kuulua hitaita säveliä, joiden tahdissa jokainen nuori Desert Bluffissa on joskus tanssinut. Kevin muistaa saaneensa ensisuudelmansa kappaleen jälkeen, mutta hän ei kuollakseen voi muistaa, kenen kanssa. No jaa, nehän ovat vain pikkuseikkoja! Kevin sammuttaa radion, hänen sydämensä lyö kiihkeästi kuten aina rukoushetken jälkeen. Se rummuttaa vasten rintakehää mutta rauhoittuu Kevinin käydessä pesemässä hampaansa.
Kello lyö uuden tunnin, tasan kymmenen kiljaisua kiirii olohuoneesta, ja Kevin hymyilee. On iltapillerin aika. Hän kömpii peiton alle ja kääntyy hymyilemään jo nukahtaneelle Vanessalle, mutta sitten hän muistaa toisen kuolleen aikoja sitten. Niin monta yksinäistä päivää on kulunut hiekkamyrskystä, ja silti Kevin muistaa nauraneensa kissavideolle kuin se olisi ollut eilispäivä. Kovin paljon on tapahtunut sen jälkeen, Kevin haluaisi kertoa Vanessalle siitä kaikesta, mitä hän on kokenut ja mitä StrexCorp on koko Desert Bluffsille tarjonnut. Vanessa pitäisi siitä takuulla. Hän rakastaisi Desert Bluffsia entistä enemmän, ja StrexCorpia totta kai!
Kevin huokaa rakastetun Vanessansa muistolle ja poimii iltapillerinsä yöpöydän laatikosta, asettaa aamuisenkin jo valmiiksi teekupin viereen. Hän huuhtelee pillerin vesilasillisella, sammuttaa pöytälamppunsa ja käpertyy lakanoihinsa. Sirot sormet tarttuvat Kevinin sormiin, kiskaisevat hieman lähemmäksi, ja tummat kiharat kutittelevat laskeutuessaan nenänpäälle. Kirsikankukkien tuoksuun Kevin nukahtaa ja unohtaa.
